Toivoisitko, että puolisosi löytäisi uuden rakkauden jos sinä kuolisit?

  • Viestiketjun aloittaja "Henna"
  • Ensimmäinen viesti
Jos toista aidosti rakastaa, niin hänelle toivoisi sitä rakkautta loppuiäksikin, ei yksinäisyyttä tai selibaattia. Vain ettei itsetunto saisi kolausta siellä montussa.
Se on sitten jokaisen itsensä määriteltävissä että haluaako uutta kumppania mutta ei se saisi siitä olla kiinni mitä kumppani elossa ollessaan toivoo toisen tekevän/elävän.
Samoin voisi ajatella että puolisoa ei haluaisi rajoittaa vaikka itse eläisi. Silti moni tekee rakkaansa elämästä vaikeaa kun tämä käy vieraissa. Tietty omistushalu kuuluu romanttiseen rakkauteen.
 
VR
Samoin voisi ajatella että puolisoa ei haluaisi rajoittaa vaikka itse eläisi. Silti moni tekee rakkaansa elämästä vaikeaa kun tämä käy vieraissa. Tietty omistushalu kuuluu romanttiseen rakkauteen.
Hieman eri asia asettaa rajoja kun on itse elossa, miehen rinnalla, eletään yhdessä. Verrattuna siihen että olet kuollut ja kuopattu ja edelleen vaatisit kumppanilta uskollisuutta?
Tietty omistushalu toki kuuluu, ihan näin, tässä ja nyt kirjoitellessa. Mutta perin itsekästä olisi toivoa/kieltää kumppanilta uutta suhdetta jos nuoria ollaan ja toinen kuolee. Sairasta jopa.
 
Moni pitää sairaana kahden samaa sukupuolta olevan rakkautta, joku toinen jotain muuta. Tarkoitukseni oli tuoda esiin että romanttinen rakkaus ei ole siinä mielessä puhdasta rakkautta kun kuvattiin.

Jos ihminen uskoo kuolemanjälkeiseen elämään niin olisi luonnollista olla aviossa kuoleman jälkeenkin. Toisaalta vaikka kuolemanjäkeiseen elämään ei uskoisi niin silti voi haluta ns. ikuista rakkautta ja sitoutumista.
 
Vierasmies

Nuo "halut" ja "uskomiset" ovat vain huonoja tekosyitä heikkopäisellä/katkeralla/huonoitsetuntoisella ihmisellä joka ei osaa rakastaa aidosti ja puhtaasta sydämestä.

En ymmärrä miksi lähtökohtaisesti toisen rajoittaminen kuuluisi rakkauteen? Ettekai te saatana luule seurustelevanne lapsen kanssa?
 
Vapaat polyamoriset liitot ovat harvassa. Ehkä minulla on huono itsetunto kun en haluaisi jakaa astrolabea toisen kanssa. Enkä koe hänen toiveitaan asiasta ollenkaan rajoittavina.
 
"henna"
Olen myös nainen, jonka aviomies on ehdottanut, että tietoisuutemme ladattaisiin kuolemattomiksi pilveen ja yhdistettäisiin toisiinsa ikuisella telepaattisella siteellä kuin yhdeksi mieleksi tietokoneessa. Selkeästi miestäni ahdistaa vahtaamiseni.
Noniin, takaisin oikeseen maailmaan sieltä. :O Hitto miten pelottava ajatus että näillä
kahdella sekopäällä on lapsia huollettavinaan.
 
[QUOTE="henna";29288205]Noniin, takaisin oikeseen maailmaan sieltä. :O Hitto miten pelottava ajatus että näillä
kahdella sekopäällä on lapsia huollettavinaan.[/QUOTE]

Tuskin tuo on mahdollista elinaikanamme mutta sinä taidat olla aika tietämätön.
 
Vierasmies
Et sitten ymmärtänyt pointtiani. Normaalissa suhteessa ei tarvetta edes ajatella koko asiaa, ja jos on niin eiköhän suhde ole siinä. Miten helkutissa voit pitää kenestäkään väkisin kiinni jos toinen haluaa jakaa munaa tai perseettä muille?

Se, että ilman mitään varsinaista syytä rajoitellaan toisen tekemisiä tai menemisiä esim. syistä "en haluaisi että meet sinne/tonne, tulee paha mieli" on minusta itsekästä eikä osoita aitoa rakkautta toista kohtaan.

Vapaat polyamoriset liitot ovat harvassa. Ehkä minulla on huono itsetunto kun en haluaisi jakaa astrolabea toisen kanssa. Enkä koe hänen toiveitaan asiasta ollenkaan rajoittavina.
 
Et sitten ymmärtänyt pointtiani. Normaalissa suhteessa ei tarvetta edes ajatella koko asiaa, ja jos on niin eiköhän suhde ole siinä. Miten helkutissa voit pitää kenestäkään väkisin kiinni jos toinen haluaa jakaa munaa tai perseettä muille?

Se, että ilman mitään varsinaista syytä rajoitellaan toisen tekemisiä tai menemisiä esim. syistä "en haluaisi että meet sinne/tonne, tulee paha mieli" on minusta itsekästä eikä osoita aitoa rakkautta toista kohtaan.
Eihän tässä alun alkaenkaan oltu rajoittelemassa vaan siitä mitä haluaa kumppaniltaan. Toki kumppanien tulee haluta samoja asioita, kuten pysyvää sitoutumista, uskollisuutta toisen kuolemaan asti taikka sitten sitä että on vapaa menemään muiden kanssa sänkyyn. Sinäkin varmasti valitset puolison joka haluaa samaa näissä asioissa kuin sinä.
 
Minusta se on erittäin outoa että ihmisen pitää pakottaa ympärillä oleva todellisuus itselleen sopivaksi ennenkuin voi elää siinä.

Parempi nauttia siitä mitä nyt on kuin takertua vanhaan ja elää siinä. Miksi edes miettii mitään tulevia tai menneitä niin vahvasti että muodostaa mustavalkoisia mielipiteitä joiden nimeen vannoo henkeen ja vereen.

Kun tilanne iskee päälle jokainen näkee miten oikeasti toimii.

Sama se mitä astro sanoo tai data, itse en usko hetkeäkään että nämä teatraaliset ihmiset olisivat yksinään lopun elämäänsä että saavat viettää emohetkensä muistellen mennyttä kumppania.

Menneitä kumppaneita voi kunnioittaa, rakastaa ja arvostaa ilman että itse jää menneeseen, se on totaalista itselleen valehtelua sekä itsesuggestion toiselle tasolle viemistä että uskottelee jokaisen uuden suhteen olevan se ainoa oikea.

Miksi pitää jalustalle kammeta aina kaikki? Eikö asioista voi nauttia ja arvostaa niitä ilman että käyttää ylisanoja ja tekee siitä elämääkin suurempaa? Semmoinen yliteatraalisuus on hyvin hyvin kornia. Siitä ei hyvä heilu että yliromantisoidaan asioita, se todennäköisemmin aiheuttaa niitä ongelmia pitkässä suhteessa kuin estää niitä.
 
  • Tykkää
Reactions: Dottie
nohh
[QUOTE="Sari";29286900]Toivot siis, että lapsillasi olisi sureva, masentunut ja toimintakyvytön isä?[/QUOTE]

Yh isä on siis automaattisesti masentunut ja toimintakyvytön? Mun mies osaa toimia lasten kanssa ilman naistakin, en olis lisääntynyt muunlaisen kanssa. Mutta en ikinä halua lapsiani uusperhekuvioon. Niissä joku kärsii aina.
 
vierass
Joko minä riitän, tai sitten en ole koskaan ollut tarpeeksi hyvä, jos minut tarttee korvata. En halua olla kertakäyttökamaa, joka unohdetaan ja siirrytään seuraavaan. Minun pitää olla tarpeeksi, minun täytyy olla niin hyvä, ettei kukaan muu koskaan kelpaa. Muiston on oltava puhtoinen, eikä mitään ämmiä jälkikäteen tahraamaan sitä. Epäilen vahvasti, ettennitse jaksaisi kunnolla elää, jos mieheni kuolisi, ainoastaan olen luvannut etten jätä lapsia. Olisin sydänmurtunut leski ikuisessa surupuvussa, enkä edes kuvittelisi koskaan etsiväni ketään. Mieheni on parasta.
Uskomatonta skeidaa!
 
Yhteistyössä