Toisen satuttaminen..miten selittää..?

[miuku]

Hei!
Ihan pakko heti kysäistä, miten toimia 1v8kk vanhan kanssa tilanteessa jossa hän satuttaa toista, eikä ymmärrä asian vakavuutta. Olimme äsken tyhjentämässä pesukonetta kun poika päätti lyödä luukun kiinni ja äiti jäi väliin. Sepä sitten olikin hauskaa vaikka tein selväksi, että kipeetä teki. Kokeilin sitten hieman kyyneleitä, siitäkö hauskuus sitten syntyikin. Poitsu pisti asian ihan nauruksi ja riehunnaksi. Pytyykö tuon ikäinen ymmärtämään, että äitiinkin tekee kipeetä? Vai mitäköhän tämä oikein oli...olisikohan jollakin tietoa tai kokemusta antaa neuvoja, miten kannattaa toimia. :/

 

[minä]

minä ainakin ihan rehellisesti kerron, että tuo sattuu, noin EI saa tehdä. Ja uudestaan taas ehkä hetken päästä. Mutta eipä siinä muutakaan keinoa ole. Mun mielestä kun naama peruslukemilla jämäkästi kieltää, tehoaa parhaiten. Dramaattiset kyyneleet ja muut ylivedot pistävät vettä myllyyn, sehän on HAUSKAA, kannattaa ehdottomasti kokeilla uudestaan kun se kerran aiheuttaa tuollaisen reaktion. Näin suurinpiiirtein taitaa lapsi ajatella.

 

[Commander]

Minä ainakin sanon suoraan, että noin EI saa tehdä, äitiin (tai kehen kohdistuu) sattuu (tai tulee pipi) ja käsken pyytämään anteeksi. Anteeksi pyyntöön kuuluu myös halaus ja puhallus. Hyvin on toiminut jo 1,5 vuoden iästä, pyytää nyt anteeksi joskus koheltaessaan jo ilman, että pyydän tekemään niin.

 

[Lionheart]

Meidän 1v9kk tyttö on juuri sellainen, että yrittää ratkoa "vakavat" tilanteet naurattamalla. Tänäänkin tönäisi isosiskoaan jotenkin pahasti että tämä alkoi itkeä, ja kun toruin, kuopus alkoi ilmeillä ja naureskella siten kuin tietää meidän aina nauravan hänelle takaisin. Vasta kun jatkoin torumista, meni vakavaksi ja tuntui hiukan kuuntelevan

Kyllä uskoisin kuopuksenkin jo ymmärtävän mitä pipi tarkoittaa, olen hänelle niin monta kertaa hänen kolhittuaan itseään sanonut että "voi, nyt "Annalle" tuli pipi".

Anteeksipyyntöä en vaadi vielä, vaikka kuopuskin aika empaattiselta tyypiltä vaikuttaa, tulee helposti halimaan jos olen häntä torunut. En halua että anteeksipyynnöllä lapsi kuvittelee hyvittäneensä äskeisen teon täysin ja saavansa jatkaa samaa toimintaa. Näitäkin nimittäin näkee. Esim. kerhossa eräs reilu 2v raapii, tönii ja lyö, ja äiti vain aina sanoo että "hyi kaisa, pyydäpä anteeksi". Sitten lapsi halaa kauhusta kankeaa uhriaan ja menee raapimaan seuraavaa. mitään muita seuraamuksia lapselle ei tule vaikka jatkaisi tätä kuinka monta kertaa.

 

[Täti hopea harmaana]

Kieltää pitää, mutta tekisin ja teenkin sen mahdollisimman eleettömästi ja rauhallisesti. Tuon ikäinen ei vielä ole empaattinen. Eli ei oikeasti pysty asettumaan toisen asemaan ja tajuamaan, että miltä toisesta tuntuu, kun sattuu. Täytyy vain opettaa mitä saa tehdä ja mitä ei saa tehdä, pienet eivät aina ymmärrä, että miksi pitää, aikuisen tehtävä on vahtia, että toimivat oikein.

Empatian taito kehittyy vuosien myötä ja itse sanoisin, että joskus 5-6-vuotiaana lapset alkavat toisinaan olla aivan aidosti empaattisia. Toisaalta ainakin meidän pikkukoululainen ja hänen kaverinsa ovat toisinaan vielä kovin materialistisia ja jopa julmia näin aikuisen näkökulmasta.

 

[miuku]

Niin, rauhallisesti pitäisi selittää, tiedän ja yritinkin. Taisi tilanne mennä vähän yli..niin mulla kuin poitsullakin.

Oli eka kerta kun noin "otettiin yhteen"..siksi kai hermostuinkin niin kovasti. Kerroin mahd. rauhallisesti että äitiin sattui ja noin ei saa tehdä. Tuli sitten uudelleen ja läpsäisi. Siinä vaiheessa äiti laski kymppiin, selitti taas, mikä oikein, mikä väärin, jonka jälkeen halattiin. Kumpikin rauhoittui ja tilanne meni ohi.

Poitsu on aiemminkin saattanut tulla ja läpsäistä tai tönäistä. Yleensä torumisen tai kieltämisen jälkeen. Silloinkin olen selittänyt, että toista sattuu, niin ei saa tehdä. Joskun se menee perille heti, eilen ei mennyt.

Kiitos kun vastailitte
:flower:

 

[Lionheart]

\

Kieltää pitää, mutta tekisin ja teenkin sen mahdollisimman eleettömästi ja rauhallisesti. Tuon ikäinen ei vielä ole empaattinen. Eli ei oikeasti pysty asettumaan toisen asemaan ja tajuamaan, että miltä toisesta tuntuu, kun sattuu. Täytyy vain opettaa mitä saa tehdä ja mitä ei saa tehdä, pienet eivät aina ymmärrä, että miksi pitää, aikuisen tehtävä on vahtia, että toimivat oikein.

Empatian taito kehittyy vuosien myötä ja itse sanoisin, että joskus 5-6-vuotiaana lapset alkavat toisinaan olla aivan aidosti empaattisia. Toisaalta ainakin meidän pikkukoululainen ja hänen kaverinsa ovat toisinaan vielä kovin materialistisia ja jopa julmia näin aikuisen näkökulmasta.

Minä olen kyllä sitä mieltä että toiset lapset ovat empaattisia jo pienestä pitäen, toisilla se opettelu kestää kauemmin. Esikoisemme on oikea hoivaajatyyppi, eikä esimerkiksi pikkusiskon syntymä ollut hänelle yhtään vaikea paikka (ikäeroa 1v9kk). Kuopuskin osaa omalla tavallaan näyttää että on pahoillaan, ja aina kehun häntä siitä vaikken sitä vielä vaadikaan. Toiset sitten ovat tällaisia suruttomasti mätkiviä, tosin aina joskus on venhemmissakin vikaa kun ei yhtään vaadita hyvää käytöstä.

Ja empatiaa voi harjoitella juuri sillä että selittää lapselle miltä toisesta tuntuu. Voi vaikka kertoa että "muistatko kuinka sinua sattui kun kaaduit portaissa" tai "...kun xxx töni kerhossa". Kyllä lapsi siitä oppii ymmärtämään mitä sattuminen ja toisen satuttaminen tarkoittaa. Itse olen usein vedonnut siihen etten minäkään sinua potki, miksi sinä potkit minua, äitiin sattuu. Ja sitäkin lapsi on miettinyt hetken ja lopettanut potkimisen.

 

[Täti hopea]

\

\

Kieltää pitää, mutta tekisin ja teenkin sen mahdollisimman eleettömästi ja rauhallisesti. Tuon ikäinen ei vielä ole empaattinen. Eli ei oikeasti pysty asettumaan toisen asemaan ja tajuamaan, että miltä toisesta tuntuu, kun sattuu. Täytyy vain opettaa mitä saa tehdä ja mitä ei saa tehdä, pienet eivät aina ymmärrä, että miksi pitää, aikuisen tehtävä on vahtia, että toimivat oikein.

Empatian taito kehittyy vuosien myötä ja itse sanoisin, että joskus 5-6-vuotiaana lapset alkavat toisinaan olla aivan aidosti empaattisia. Toisaalta ainakin meidän pikkukoululainen ja hänen kaverinsa ovat toisinaan vielä kovin materialistisia ja jopa julmia näin aikuisen näkökulmasta.

Minä olen kyllä sitä mieltä että toiset lapset ovat empaattisia jo pienestä pitäen, toisilla se opettelu kestää kauemmin. Esikoisemme on oikea hoivaajatyyppi, eikä esimerkiksi pikkusiskon syntymä ollut hänelle yhtään vaikea paikka (ikäeroa 1v9kk). Kuopuskin osaa omalla tavallaan näyttää että on pahoillaan, ja aina kehun häntä siitä vaikken sitä vielä vaadikaan. Toiset sitten ovat tällaisia suruttomasti mätkiviä, tosin aina joskus on venhemmissakin vikaa kun ei yhtään vaadita hyvää käytöstä.

Ja empatiaa voi harjoitella juuri sillä että selittää lapselle miltä toisesta tuntuu. Voi vaikka kertoa että "muistatko kuinka sinua sattui kun kaaduit portaissa" tai "...kun xxx töni kerhossa". Kyllä lapsi siitä oppii ymmärtämään mitä sattuminen ja toisen satuttaminen tarkoittaa. Itse olen usein vedonnut siihen etten minäkään sinua potki, miksi sinä potkit minua, äitiin sattuu. Ja sitäkin lapsi on miettinyt hetken ja lopettanut potkimisen.

 

[niinpä]

Alle 2 v muisti on niin mielettömän lyhyt, minusta on ihan turhaa yrittää selittää että muistatko kun viime viikolla kerhossa XX vei sulta lelun kädestä ja sinulta tuli itku..

Ja kun sitten isomman kanssa, 3 v ja sitä luokkaa käydään myös näitä asioita, että mitä saa ja mitä ei, niin vastaus saattaa olla "mä haluun että se itkee" "mä haluun että sua sattuu". mä haluun että ajetaan ojaan ja kolari ja joudutaan ambulanssilla sairaalaan, mä haluun juosta auton aolle, mä haluun että mua sattuu.." tai jotain yhtä järkevää. Ja kun yrittää kertoa että miltä sinusta itsestäsi tuntui kun xx teki näin päiväkodissa.. niin ei mene perille.

Mutta kun laittaa 3 vuotiaalle konkreettisen esimerkin, kun tiedän mikä häneen oikeasti sattuu (esim.flunssasena kuivan rään peseminen aamulla nenän alta), voi sanoa että joku juttu sattuu enemmän kuin tuo..

1-2 v:lle ja vielä tälle 3 vuotiaallekin en ole kyllä jaksanut aina olla kärsivällinen selittäjä, että nyt äitiä sattuu tai jotain muuta.. olen liian nopeatempoinen ja liian temperamenttinen, räpsähdän nopeasti, että EI ja ÄLÄ ja STOP lopuu samantien tai ÄLÄ EDES YRITÄ tms.

Minä en myöskään ymmärrä, että kun lapsi on ensin satuttanut vaikkain ymmärtämättömyyttään ja siitä komennettu ja lapsi säikähtää niin sitten halataan ja pyydetään anteeksi yms., ja itketään yhdessä..

Kun tekee kiellettyä, siitä tulee sanktio. Ikätasoisesti ja ymmärruys huomioiden..

Joo, kurissa nuhteessa ja ruodussa on tenava.

 

[Täti hopea]

\

\

Kieltää pitää, mutta tekisin ja teenkin sen mahdollisimman eleettömästi ja rauhallisesti. Tuon ikäinen ei vielä ole empaattinen. Eli ei oikeasti pysty asettumaan toisen asemaan ja tajuamaan, että miltä toisesta tuntuu, kun sattuu. Täytyy vain opettaa mitä saa tehdä ja mitä ei saa tehdä, pienet eivät aina ymmärrä, että miksi pitää, aikuisen tehtävä on vahtia, että toimivat oikein.

Empatian taito kehittyy vuosien myötä ja itse sanoisin, että joskus 5-6-vuotiaana lapset alkavat toisinaan olla aivan aidosti empaattisia. Toisaalta ainakin meidän pikkukoululainen ja hänen kaverinsa ovat toisinaan vielä kovin materialistisia ja jopa julmia näin aikuisen näkökulmasta.

Minä olen kyllä sitä mieltä että toiset lapset ovat empaattisia jo pienestä pitäen, toisilla se opettelu kestää kauemmin. Esikoisemme on oikea hoivaajatyyppi, eikä esimerkiksi pikkusiskon syntymä ollut hänelle yhtään vaikea paikka (ikäeroa 1v9kk). Kuopuskin osaa omalla tavallaan näyttää että on pahoillaan, ja aina kehun häntä siitä vaikken sitä vielä vaadikaan. Toiset sitten ovat tällaisia suruttomasti mätkiviä, tosin aina joskus on venhemmissakin vikaa kun ei yhtään vaadita hyvää käytöstä.

Ja empatiaa voi harjoitella juuri sillä että selittää lapselle miltä toisesta tuntuu. Voi vaikka kertoa että "muistatko kuinka sinua sattui kun kaaduit portaissa" tai "...kun xxx töni kerhossa". Kyllä lapsi siitä oppii ymmärtämään mitä sattuminen ja toisen satuttaminen tarkoittaa. Itse olen usein vedonnut siihen etten minäkään sinua potki, miksi sinä potkit minua, äitiin sattuu. Ja sitäkin lapsi on miettinyt hetken ja lopettanut potkimisen.

Hups livahti vähän aikaisin . Minusta empatia on erittäin vaikea laji. On aikuisiakin, jotka eivät ole erityisen empaattisia. Ihan pienet 1-2-vuotiaat oppivat mallista paljon asioita ja toistavat niitä toimintoja, joista saavat positiivista palautetta. En usko niillä olevan paljoakaan tekemistä empatian kanssa. Alle 2-vuotiaan reagointi pikkusisarukseen ei ainakaan kerro empatiakyvystä tai sen puutteesta. Toisaalta hoivaamishalu on ehkä aika paljon luonnekysymys. Meillä ainakin yksi lapsista on kova hoivaamaan, muut eivät niinkään. Niin ja varmasti empatiakykykin kehittyy eri lapsille eri vauhtia. Vanhemmat voivat näihin asioihin vaikuttaa, mutta lapsen luonnetta ei voi toiseksi muuttaa. Ei se, että lapsi mätkii, ole merkki siitä, että lapsi olisi huonosti kasvatettu tai epäempaattisempi kuin se hiljaisempi ja rauhallisempi lapsi.

Mietiskelin tuota, kuinka paljon hoivaaminella ja empatiakyvyllä on toistensa kanssa tekemistä. Empatia kun kaiketi on kyky asettua toisen ihmisen asemaan ja ymmärtää hänen tunteitaan. Ei kaikilla ihmisillä ole hoivaviettiä, vaikka he ymmärtäisivätkin toisen ikävät tunteet, toiset taas hoivaavat pienemmästäkin. Empatikyky ilmenee myös niin, että lapsi alkaa jossain vaiheessa loukkaamaan esim. vanhempiaan. Hänelle täytyy ensin kehittyä kyky empatiaan, ennen kuin hän tajuaa mikä toista loukkaa. Erittäin osuvat ja ilkeät kommentit tulevat usein empaattisilta ihmisiltä.

Sitten oli vielä pakko käydä "lunttaamassa" asiantuntijoilta. Mll:n sivuilla sanotaan 7-9-vuotiaista: Lapsi pystyy entistä paremmin ajattelemaan myös muiden tunteita ja tarpeita, hänen empatiakykynsä kehittyy. Pikku koululaisen käytös voi kuitenkin ajoittain olla itsekästä tai jopa hyökkäävää. Lapsen empatiakyky näkyy mm. hoivaamisena: hän haluaa ehkä lemmikkieläimen ja hoitaa eläimiä, vauvoja ja pikkulapsia.

 

[Lionheart]

\

Alle 2 v muisti on niin mielettömän lyhyt, minusta on ihan turhaa yrittää selittää että muistatko kun viime viikolla kerhossa XX vei sulta lelun kädestä ja sinulta tuli itku..

Tuosta muistiasiasta...

Lasten kyky muistaa asioita vaihtelee myös yksilöllisesti. Omasta esikoisestani olen huomannut, että juuri tuollaiset ikävät tapahtumat, jotka ovat hiukan järkyttäneet häntä, jäävät hyvin mieleen. Ehkä se on juuri sitä että hän on aika ujo ja ihan pienenä oli lasten seurassa arka, hän säikähti kovin kun joku tuli päälle ja vei lelun tms. Sellaisia asioita muisteltiin myöhemmin ihan hänen omasta aloitteestaan, kun hän kävi niitä vielä mielessään läpi. Ihan selvästi yritti ymmärtää miksi toinen teki niin.

Nyt kun ikää on 3,5v, hän kertoi että ostettiin Muumi-suklaamuna ja syötiin se mummulla. Se oli viime pääsiäisenä se. Ja jouluna muisti kuinka pukki kävi jättämässä lahjat viimeksi silloin kun hän oli isin kanssa pulkkailemassa. Ikää sinä jouluna oli 2v3kk. Eli erityisen hauskatkin asiat muistuvat mieleen. Toiset taas muistavat paljon huonommin.

Täytyy sanoa että minäkin olen äkkipikainen ihminen ja valitettavan usein tulee kiellettyä ilman perusteluita. Mutta yleensä yritän kyllä vetää henkeä ja kertoa miksi asia on kielletty. Ei mitään pitkiä lässytyksiä, mutta jotain lyhyttä. Uskon että lapsen ja hänen luontaisen tiedonjanonsa kunnioittaminen kannattaa, oppi menee paremmin perille kun hän kuulee miksi asia on niin.

Varsinainen anteeksipyytäminen on esikoisella tullut kuvioihin ihan itsestään, kun on seurannut esimerkkiä. Minäkin pyydän anteeksi jos olen vahingossa satuttanut tai tönäissyt lasta tai pahoittanut hänen mielensä turhalla huutamisella tai tiuskimisella. Nyt kuuluu jo "anteeski" kun hän vaikka juoksee minua päin kun tulee kulman takaa.