Toiselle lapselle tarpeelliset hankinnat

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Mie vaan
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

Mie vaan

Vieras
Hei,
Mitä kaikkia hommasit toiselle lapselle tai mitä koit tarpeelliseksi kahden lapsen arkea pörittäessä?
Meille lapsien välille ikäeroa tulee 2v ja 1kk. Mietinkin nyt mitä kaikkea olisi hyvä hommata? Perustarpeethan on jo esikoisen vauva-ajoilta mutta ehkä arkea helpottamaan tarvitaan jotain lisää.
Tietenkin tarvitsen tuttipulloja ja tutteja ym käyttötavaraa mutta mietin isompia juttuja. Tuplien hankintaa hieman epäröin. Lähinnä mietin että voi olla että esikoinen ei niissä kuitenkaan istu enää rauhassa ja kävelylenkit on sen takiaa historiaa. Uuden patjan pinnikseen aion hankkia.
Mietin esimerkiksi kaukalolämpöpussia? Toisiko se helpotusta arkeen jos vauvaa ei tarvitsisi niin paljon pukea kun esikoinen pitää kuitenkin vielä pukea.

Mitä sinä koit arkea helpottaviksi asioiksi?
 
Itse en hankkinut mitään tavaroita lisää. Silloin, kun sain toisen lapseni niin vaunuihin sai sisaristuimia, joten vaunulenkitkin onnistuivat. Tuplat hommattiin silloin, kun kolmas lapsemme syntyi ja oli kyllä kätevät.
Kyllä se arki sujuu ihan hyvin, olipa yksi tai useampi lapsi. Nopeasti oppii organisoimaan hommat lasten kanssa, että arki sujuu helposti. Mitään sen kummempaa tavaraa ei minulle tule mieleen, mutta helppohoitoinen vauva kyllä ei juurikaan tuo muutosta elämään...
 
Ei ostettu mitään tavaroita, paitsi pari erilaista kantoliinaa ja Manduca. Kaikkein eniten arkea helpottavaksi asiaksi koen sen, että mies jäi isommasta hoitovapaalle, ollaan siis molemmat kotona lasten kanssa.
 
Tuplat hankittiin (ikäero 1v4kk), ei oikeastaan muuta. Kantoliina olisi ollut hyödyllinen, kuopus kun oli niin sylivauva. Vaatteet tietysti piti hankkia kun kuopus on eri sukupuolta kuin esikoinen.
 
Tosta kaukalolämpöpussista sen verran kyselisin, vaikka ei toista lasta vielä ole tulossakaan vaan ihan ensimmäistä tässä odotellaan :-) Niin, että miten hyödylliseksi ootte sen kokeneet ketkä sitä on käyttänyt? Meille tulossa syysvauva, ja tässä mietin vielä näitä viime hetken ostoksia. Olisiko siis fiksua ostaa vai ei?
 
Mä oon miettiny myös noita tuplia ja totesin, et kyllä ne varmaan tulee tarpeeseen, kun ikäeroa on meillä himpun vajaa 2 v. on se hyvä olla isommalle ees tarjolla istumapaikka, vaikka ei koko aikaa istuiskaan. Ei myöskään jaksa kuitenkaan kävellä koko aikaa.

Meillä tarpeellisia hankintoja on nyt kaukalo ja sitteri, sillä esikoiselle ne oli lainassa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kärppänä heinälatoon:

Kokeile alkuun pulkkaa ja yhdistelmiä ja luultavasti keväällä viihtyy jo seisomalaudalla =)
 
Kiitosksia kovasti vastauksista. Tuon kaukalolämpöpussin taidan meille ihan suosiolla hommata jo etukäteen. Samoin seisomalaudan, jossakin vaiheessa se varmasti tulee käyttöön. Alkuun taidan kokeilla pulkkaa ja yhdistelmiä liikkumiseen ja hommaan tuplat jos näyttää että esikoinen on halukas istumaan kyydissä.
Tuleeko jollakin vielä muuta mieleen hankinnoista toiselle lapselle?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Mie vaan:
Hei,
Mitä kaikkia hommasit toiselle lapselle tai mitä koit tarpeelliseksi kahden lapsen arkea pörittäessä?
Meille lapsien välille ikäeroa tulee 2v ja 1kk. Mietinkin nyt mitä kaikkea olisi hyvä hommata? Perustarpeethan on jo esikoisen vauva-ajoilta mutta ehkä arkea helpottamaan tarvitaan jotain lisää.
Tietenkin tarvitsen tuttipulloja ja tutteja ym käyttötavaraa mutta mietin isompia juttuja. Tuplien hankintaa hieman epäröin. Lähinnä mietin että voi olla että esikoinen ei niissä kuitenkaan istu enää rauhassa ja kävelylenkit on sen takiaa historiaa. Uuden patjan pinnikseen aion hankkia.
Mietin esimerkiksi kaukalolämpöpussia? Toisiko se helpotusta arkeen jos vauvaa ei tarvitsisi niin paljon pukea kun esikoinen pitää kuitenkin vielä pukea.

Mitä sinä koit arkea helpottaviksi asioiksi?

Tyhmyys vaan lisääntyy ja itse ei osata ajatella mitään kun saadaan toinen lapsi, mitenhän ne pärjää joilla 10 lasta, äo miinuksen puolella vai?
 
Alkuperäinen kirjoittaja *:
Alkuperäinen kirjoittaja Kärppänä heinälatoon:
Mä oon miettiny myös noita tuplia ja totesin, et kyllä ne varmaan tulee tarpeeseen, kun ikäeroa on meillä himpun vajaa 2 v. on se hyvä olla isommalle ees tarjolla istumapaikka, vaikka ei koko aikaa istuiskaan. Ei myöskään jaksa kuitenkaan kävellä koko aikaa.

Meillä tarpeellisia hankintoja on nyt kaukalo ja sitteri, sillä esikoiselle ne oli lainassa.

Kokeile alkuun pulkkaa ja yhdistelmiä ja luultavasti keväällä viihtyy jo seisomalaudalla =)

Tuo toimii varmasti pihalla, mut kauppakeskuksissa jne. vähän hankalampaa. :D Ja toisaalta siellä taas on parempikin, että on se paikka, johon voin esikoisen välillä rauhottaa (eikä viipota omin nokin koko ajan menemään).

Mut joo, en usko, et tuplille tulee hirveesti käyttöä, jonkin verran kuitenkin. Siksipä olen ajatellu, et ostan ne joko uutena halvalla tai käytettynä halvalla. Onpa sit, jos tarvii, mut en mä viitti niihin paljoa panostaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kärppänä heinälatoon:
Mä oon miettiny myös noita tuplia ja totesin, et kyllä ne varmaan tulee tarpeeseen, kun ikäeroa on meillä himpun vajaa 2 v. on se hyvä olla isommalle ees tarjolla istumapaikka, vaikka ei koko aikaa istuiskaan. Ei myöskään jaksa kuitenkaan kävellä koko aikaa.

Meillä tarpeellisia hankintoja on nyt kaukalo ja sitteri, sillä esikoiselle ne oli lainassa.

vauva liinaan ja taapero rattaisiin?
 
meillä esikoinen, tyttö, on 2v10kk about kun veli syntyy. En ajatellut tehdä muita erikoishankintoja toiselle kun vähän poikamaisempia vaatteita.

yhdistelmät on, niitä ei enää tarvita tuon isomman kanssa niin en ala mitään tuplia hankkimaan. Mulla on pari kantoliinaa, pulkka ja Ergo, niillä ja vaunuilla pärjätään varmasti mainiosti.
 
Yhteistyössä