toinen vauva ja esikoinen on 10kk! apuva...

[kakkonen]

heippa...eli olen raskaana n. vkolla 6. Minulla on yksi poika 10kk, joka oli vauvana koliikkitapaus + muutenkin voimakas tahtoinen poika.
raskuden aikana kerty 27kg...mistä on jäljellä vielä 10kg.. :ashamed: synnytys oli rankka...ja raskaus meni yli. tällä hetkellä pojalla menossa känkkäränkkä vaihde... :/ kovasti itseäni mietityttää, miten jaksan kahden kanssa...kun nytkin tuntuu hermot menevän... :ashamed: olen kovin väsynyt, vaikka poika nukkuu hyvin yöt. herää 7-8 aikaan aamulla.

söin pillereitä, mutta tämä raskuas tuli niistä huolimatta, eli ei ole kovin "toivottu" jos niin voi sanoa. silti...en kykene aborttiin...

miehen kanssa paljon ollut riitoja...ja tämä taisi olla viimeinen niitti... :'( tiedän, että varmasti selviytyisin kahden kanssa...mutta silti mietittyy että, mitä jos vaimat loppuu...pelottaa mahd. koliikit jne....

mies ei vauvana poikaa paljoa hoitanut...miten sitten kun lapsia olisi kaksi... :\|

no kuitenkin ...taohtoisin kuulla teiltä toista odottavaa, miten raskaus sujunut vaikka mukana touhuaa pieni vauva (alle 1vee)...entä, jos odotat kolmatta...miten kakkosen syntyminen vaikutti elämään?

entä jos vanhempien välit riitaisat/huonot? miten uusi vauva vaikuttanut....

 

[Maria79]

Eiköhän sitä jaksa, kun on pakko jaksaa. Onhan se poika jo reilun vuoden, kun toinen lapsi syntyy ja varmaan helpompaa miehellesikin olla tämän vanhemman kanssa nyt kun on isompi, kun taas vauvan kanssa. Miehet kun on aika arkoja ihan pienen vauvan hoitamiseen.

Ei sitä kannata murehtia liikaa etukäteen, vaan antaa mennä omalla painollaan. Tiiä vaikka kuinka hyvin menisi kahden lapsen kanssa.

Voimia sinulle! :hug:

 

[LisaMarie]

Mulla on jo 8 vuotta aikaa siitä, kun odotin toista ja esikoinen oli pieni, mutta kerron kuitenkin, että kaikki meni hyvin :hug: .
Ei toista nyt suorastaan vahingoksi voi sanoa -ehkäisyä ei kaytetty- mutta melkoinen yllätys hän oli; esikoista "tehtiin" 2 vuotta ja toista aloin odottaa noin ½vuoden päästä, vaikka imetin edelleen. Heti ekoista kuukutisista oli tärpännyt, eli yhdet menkat ehti välissä olla.
Meillä esikoisesta tuli "isin tyttö", kun varsinkin toisen vauva-aikana olivat paljon yhdessä, isä alkoi kuljettaa vauvaa mukanaan. Mulla on sellainen olo, että ei miehet yleensäkään ihan vauvan kanssa osaa olla, kun vauva alkaa kommunikoimaan enemmän, miehet alkavat enemmän "hoitaa" lasta, taiu kai oikeampi termi olis olla lapsen kanssa. Meillä on kolme lasta, mutta olen melko varmama, ettei mies ole vaihtanu yhtään vaippaa. Juuri äsken kúitenkin lähti 1,5 vuotiaan kanssa moottoripyörällä mummin luo ja eilen oli keskimmäisen kanssa moottoripyöräilemässä. Mä luottaisin siihen, että kun lapsi oppii menemään isin luo , isi innostuu lapsesta enemmän. Meillä tuo nuorin on keksiny, että isi on ainoa joka osaa syöttää, jos isi ei ole kotona, voi kokopäivän elää pelkällä tissillä ja vasta illalla isin kanssa syödään iltapalaa.
Mun mielestä vauva-aika oli toisen kanssa tavallaan helpompi. Kun toinen oppi konttaamaan, lapset leikkivät keskenään paljon, konttasivat pöydän ympäri ja leikkivät kurkkimisleikkejä tuolinjalkojen lomassa, kun tein vaikka tuokaa, kun esikoinen oli yksin, ruuan teko oli todella vaikeaa, olis kokoajan tarvinnu viihdyttää häntä samalla, mutta hän viihdytti itseään leikkimällä pikkuveljen kanssa ja siinä samalla tuli pikkuvelki hoidetuksi!
Toisaalta teille tulee vissiin vähän enemmän ikäeroa, meillä oli vajaa 15 kk, että esikoinen osaa jo ehkä olla mustasukkainen. Meillä tuo esikoinen kun on viellä luonteeltaan sellainen, että koko maailma on häntä varten, suhtautuminen pikkuveljeenkin oli että "nyt _MÄ_ sain tuommoisen" eli koko reilun vuoden ikäinen olemus henki ylpeyttä siitä, että _minulla_ on tämmöinen "lelu", hän on suoraan sanottuna niin täynnä itseään, ettei tajua olla edes mustasukkainen sisaruksille, kun tottamooses ne on olemassa, että hänellä olis kivampaa
Ja mitä parisuhteeseen tulee, niin eipä se ole pitemmän päälle koskaan pelkkää herkkua...tämä vaan toteamuksena 17 vuoden jälkeen. On sitä useammankin kerran tullu ukolle sanottua, että helpompaa ja kivampaa olis elämä ilman tuommoista isoa kakaraa. Kai se on joku naisten selkärankaan asennettu koodi, että miehestä pitää löytää niitä piirteitä, että pääsee sanomaan sen olevan vaan yks iso kakara lisää =) . Veikkaisin, että se parisuhdekin siitä taas löytää uomansa ja jossain välissä huomaa olevansa taas suorastaan rakastunut siihen mieheen :heart: :hug:

 

[elämä on]

meillä esikoinen oli 6 kk kun huomasin olevani uudelleen raskaana...eli ikäeroa tulossa reilu vuosi. enkä itse koe mitenkään erityisen vaikeana asiana vaikkei toinen suunniteltu ollutkaan, en ole saanut vielä nukkua 3 h pidempää putkea ja tiedän että odotettavissa on yhä jatkuvaa univelkaa jne. so what, tärkeintä on että mietit itse mitä haluat, jos et tunne positiivista tunnetta kakkoseen niin tee asialle jotakin, nykypäivänä ei ole pakko selviytyä jos et koe selviytyväsi. parisuhde joutuu vielä kovemmalle kakkosen kanssa, voisin vaikka luvata vaikken vielä totuutta tiedäkään.

 

[Mimosa]

Tsemppiä ja onnea, kaikesta huolimatta! :flower:

Minä uskon, että selviät hienosti, kun on kerran pakko.
Minulla oli aikoinaan esikoinen vasta muutaman kk:n ikäinen, kun huomasin olevani raskaana.
Alkujärkytyksestä kun toivuttiin, niin kyllä se siitä lähti rullaamaan.
Esikoinen oli sitten vasta 11 kk, kun sai pikkuveljen. =)
Näin jälkeenpäin voin sanoa (n. 10 v. jälkeenpäin), että rankkaa oli, mutta silti ihanaa aikaa. Lapset on aina olleet toistensa ylimpiä ystäviä, kun ovat niin saman ikäisiäkin. Pieninä eivät edes riidelleet koskaan.

Ehkä mieheltäsi vaan vie hieman enemmän aikaa totutella ajatukseen toisesta lapsesta. Ei minunkaan mieheni riemusta kiljunut, mutta on ollut hyvä ja rakastava isä lapsille, ja minulle maailman paras mies. Vaikkei aina olekaan ruusuilla tanssittu!

 

[heikuule]

Ajattele positiivisesti; 4 vuotta eteenpäin, niin olet jo huimasti voiton puolella ja lapset jo "isoja".

 

[taustalla]

Ensimmäiselläni oli myös koliikki, mutta toinen oli niin helppo vauva, jota koliikin kokenut äiti ei edes osaa etukäteen kuvitella voivansa saada. Jos toisella lapsellasi on koliikkia, niin mitä jos laittaisit vanhemman lapsistasi päivähoitoon, vaikka onkin pieni? Tärkeintä on, että saat nukuttua tarpeeksi, joten keksi keinoja, että miten. Ainakaan sun ei väsyneenä tarvitsisi itse olla aina ehtimässä pelastamaan isompaa lastasi milloin mistäkin vaaranpaikasta, jos hän olisi osan päivästä hoidossa. Jos toinen on helppo, pärjäät kyllä. Pienet helpot vauvat nukkuvatkin niin paljon ja voit keskittyä isompaan lapseen. Sitten kun molemmat pääsevät liikkeelle voimiasi tullaan koettelemaan. Tee kodista mahdollisimman turvallinen ja laita lapsilukkoja keittiön laatikoihin jo nyt kun on enemmän aikaa (mies laittakoon?). Sietokykysi ja järjestelykykysi tulisi kasvaa lasten kasvun mukana. Olet opetellut äitiyttä vasta 10 kk. Vaikeaa voi tulla erityisesti silloin kun vanhempi lapsista uhmaa noin 2.5-3.5v iässä. Toki ennen tätäkin on omalla tavallaan raskasta, kun on kaksi vaipoissakin yhtäaikaa, syömiset ja sotkemiset ym. Voisitko irroittaa omaa aikaa edes pari tuntia viikossa? Suhdetta mieheen pitäisi myös yrittää korjailla? Voit kysellä perheneuvolasta... Äitiys on toki ihanaakin sen raskaudesta huolimatta. Ilonaiheita riittää ja tässä kehittyy. Onnea!