Toinen lapsi syntyy ->miten elämä muuttui?

Eli miten paljon elämä on muuttunut toisen lapsen synnyttyä?
Minulla olisi haaveissa toinen lapsi ja jos hyvin kävisi niin lapsille tulisi ikäeroa pari vuotta. Nyt poika siis 1v1kk. Kiltti pieni poika ja luulen että hänen kanssaan ei suurempia ongelmia tulisi.
Mutta onko elämä muuten muuttunut hankalammaksi/ihanammaksi/raskaammaksi/kalliimmaksi/tai ihan mitä vain!? Kertokaa kokemuksia!! :flower: =) :attn:

 

Mun lapsilla on iso ikäero mutta vastaan silti. Eroa 4,5v. Eli poika on kohta 5v ja tyttö reilu 3kk.
Eipä tässä noin ison pojan kaa kummempaa mutta se jää pienemmälle huomiolle toki kun on aiemmin ollut kauan se ainoa lapsi. Hyvin menee ja on helppoa . Jos olis pieni ikäero, ei olis ihan näin auvoa tämä elämä

 

Mulla tytöillä 4-vuotta ikäeroa, eli vanhempi on nyt 5 ja nuorempi 1-vuotta. Siinä mielessä hyvä ikäero, että isompi osaa katsoa jo pienemmän perään ja isommasta on ollut apua pienemmän hoidossa. Kuopuksen kanssa asiat on olleet helpompia, kuin aikanaan esikoisen kanssa, esikoinen oli varmaan semmoinen vanhempien koetinkivi. Ja enää ei silleen hermoile kaikesta. Nyt tietty kun tää meijän vauva on jo aika touhuuvassa iässä, niin on välillä stressaavampaa. Ja aikaa ei aina riitä lukemiseen tai pelaamiseen isomman kanssa.

 

meillä tuon esikon ja kakkosen ikäero on 2v 2kk. Aluksi tuo esikko alkoi saamaan masennusoireita kun tuo kakkonen huusi suoraa huutoa tuolta kaksviikkosesta kuusiviikkoiseksi asti. Jäi esikko niin vähälle huomiolle yhtäkkiä, kun oli tottunut aina olemaan se joka saa kaiken huomion. Muistaa sen ajan vieläkin vaikka on jo melkein 10 v. Mutta muuten tuo ikäero on ollut varsin loistava. Ovat edelleen toistensa parhaat kaverit. On myös ne yhteiset kaverit ja omat. Eli lasten elämä on ollut toistensa ansiosta rikasta ja turvallista. Kun on joku kaveri piiristä innostunut kiusaamaan jompaa kumpaa, on toisesta ollut tukea ja apua. Puolustavat toisiaan henkeen ja vereen, eivätkä juuri tappele.

Ja rahallinen puoli... Kai se toinenkin lapsi maksaa, mutta kun on yhteiset lelut ja voi ainakin osan vaatteista ja urheiluvälineistä hyödyntää kakkosella, ei ne kulut niin suuret ole. Tietty kaikkiin huvitus paikkoihin pitää varata yhden pääsymaksun verran enemmän rahaa, mutta eipä sitä koskaan tuu miettineeksi, että olisi tämäkin lysti tullut maksaneeksi vähemmän jos ei tuota kakkosta olisi tullut. Nyt meillä harkitaan sitä nelosta, kun tarvittaisiin tuolle kolmoselle kaveri. Ikäero kun on niin pitkä noihin vanhempiin lapsiin ja meitä niin käy sääliksi tuo pikkuinen, jos joutuisi elämään ilman sitä elämän parasta kaveria. On niin hellyttävää seurata noita isompia ja katsoa kuinka tuon isonveljen ja pikkusiskon suhde on niin rakentava ja antava. Eli suosittelen lämpimästi tuota kakkosta ja samalla ikäerolla (vaikkakin suunniteltiin tuota nelosta hiukka reilu vuoden ikäerolla... ).

 

No mä ehkä annan hieman toisenlaisen esimerkin valitettavasti. Mutta täytyy kai ketjuun yksi huononpikin kokemus tulla, että pysyy jalat maassa. Meillä ikäeroa oli 2,5vuotta ja kakkosen syntymä oli suoranaisesti laskeutuminen painajaiseen. Esikko oli ollut kuin enkeli, tosi rauhallinen, kiltti, osaava ja hyvin kehittynyt yms. No, kakkosella oli koliikki ja huusi taukoamatta 4kk! maitoallergiaakin epäiltiin. Oli aika karu kokemus sekä esikolle että vanhemmille. Esikolle annettava aika sen huudon keskellä oli aika minimaalista ja muutenkin vanhempien hermot oli riekaleina. Esikko oli sairaan mustasukkainen, heitteli sisarusta legoilla yms. Hetkeksikään ei voinut jättää kaksin vauvan kanssa. Esikko valitti suoraan, että huuto rasittaa häntä. Kun koliikki loppui, alkoi korvatulehduskierre ja vauva saikin putket jo 8kk iässä, jonka jälkeen tulehdukset jatkuneet yksi/kk. Lisäksi huono syömään ja nukkumaan. Nyt vauva on 11kk ja tilanne alkaa olla inhimillinen. Lapset leikkivät keskenään, vastustuskyky on kaiketi kehittynyt ja peräti yksi terve kuukausi takana ilman ab-kuuria. Nukkuu ja syö nyt kohtalaisesti. Olen tyytyväinen kahteen lapseeni, molemmat ovat ihania, en antaisi pois. Mutta näin jälkikäteen, mitä voisin tehdä toisin. Siihen ei voi vaikuttaa, minkälaisen lapsen saa; sairaan, terveen, helpon, vaikean yms, mutta ikäeroon voi. Jos esikko olisi ollut vanhempi, hän olisi ehkä ymmärtänyt tilannetta paremmin ja kenties ollut ehkä (jopa!)avuksi. En tiedä. Onneksi ei sentään ollut tämän pienempi ikäero. mitkäköhän traumat olisi esikolle sitten jäänyt.Mutta nyt siis esikko on 3,5v ja on jotenkin niin paljon isompi ja ymmärtävämpi, että en voi olla miettimättä, miten erilaista olisi ehkä ollut...Mutta hengissä selvittiin eli kyllä kaikesta selviää, vaikka itkettikin joka päivä silkasta epätoivosta.

 

Meillä ikäero on 1v10kk. Ja esikoinen on ollut aina oma-alotteinen, kovapäinen, mutta kiltti. Toisen maailmaan tulo tietysti vavisutti sen perus arkea aikalailla.
Olin ennalta ajatellut, että ensimmäinen puolivuotta tulee olemaan haasteellisin, koko perheelle. Oppiaika toisiimme. Ja ainakin tällä hetkellä veikkaus tuntuu menneen oikeaan. Joukkoon mahtuu niin ilonkyyneleitä, kun hammasten kiristelyäkin, ja molempia paljon...
Orastava uhma, ihmettely uudesta perheenjäsenestä, ja sen hyväksyminen sisarukseksi, tuntuu päivä päivältä helpommalta.
Ei oikeaa ikäeroa varmasti olekaan, paitsi jokaisen oma kokemus. Jokaisena päivänä opitaan kuitenkin jotakin uutta.
Meillä tämä ikäero on ollut aivan loistava!!!
Aivan ihania ovat molemmat lapset.

 

Meillä on lapsilla ikäeroa 3-v. ja 7 päivää.Ja en olisi kyllä pienemmällä ikäerolla lapsia halunnutkaan.3-v.on jo sen verran omatoiminen että hyvin pärjää.Meillä vaan on uhmaikää ilmassa ja vähäsen mustasukkaisuutta mutta muuten menee kivasti lasten kanssa.Isoveli tykkää hirveesti leikkiä vauvan kanssa ja hauskuttaa häntä.Hakee vaippaa yms.Tietty kun itse osaa jo pukea ja riisua,syödä itese,laittaa lautaset ja lasit pois pöydästä,käy pesemässä kädet,käy vessassa aivan itse jne.niin onhan se helpompaa kuin että olisi toinen vaippaikäinen.Tosin joskus on rankkaa kun käsiä saisi olla 4... =)

 

meil on 4,5v ikäeroa ja kuten tos alus joku kirjotti, aika hyvä ero koska isompi ymmärtää asioita, ei "hakkaa" vauvaa jne. ja on apuna. mut toki mustasukkasuuttakin on vähän ilmennyt, ja meil alko esikko kasteleen paljon! ja 2vuotiaasta oli jo kuiva.... mutta nyt kolmatta mietitään niin haluan vain 1-2v ikäeroksi, rankkaa varmaan tulee olemaan mutta en usko et niin rankkaa kuin jos ekan ja tokan välil ois toi ikäero! koska keskimmäinen saa olla sen isommankin kanssa, ja isompi ei enää ole ainoa isosisko ja saa kaverin samaan huoneeseen ja taas kun kolmas kasvaa niin on leikkikaverit toisilleen nää pienemmät kun isoin jo eskaris ja koulus jne!!! kai kaikissa on hyvät jahuonot puolet!!!? meil oli kyl tosi paha uhmakin 3 vuotiaasta asti isommalla mikä on ollut tosi rankkaa! misään nimes en ois tokaa halunnut siihen pahimpaan uhmaan ehkä ainakaan....

 

Mun esikoisella ja kakkosella on ikäeroa 1v3viikkoa,kumpikin tyttöjä. Aluksi oli aika raskasta,kun oli kaksi vaipoissa ja syötettävää..mutta nyt ovat 3 ja 4v. ja hyvin sujuvat leikit yhdessä. Kolmas meillä on nyt 8kk,ja ikäeroa kakkoseen on 3v1kk. Keskimmäinen on vähän mustis,mutta mitään isompia ongelmia ei oo ollu. Mitä nyt kun vauvaki oppi konttaamaan menee sekoittamaan isompien leikit.

 

Meillä on poikien ikäero 1v7kk. Hetkellä isompi on 1v10kk ja pienempi täyttää kohta 3kk. Kyllä tämä alku on rankkaa ollut, muttei mitenkään mahdoton Meillä ei ole ilmennyt mitään mustasukkaisuutta, esikoinen ei ole kertakaan yrittänyt satuttaa vauvaa. Käy enemmänkin juttelemassa ja silitelemassa pikkuveljeä. Ensimmäinen viikko kotiutumisen jälkeen oli painajaismainen, esikoinen oli todella kiukkuinen ja peloissaan. Mutta se ei niinkään johtunut vauvasta, vaan siitä, että äiti oli ollut kadoksissa 4päivää (synnytyssairalassa oli noroa ja vierailut olivat kielettyä). Ja vieläkin isompi poika on aika tarrautunut isäänsä. Mutta äitikin on jo suosiossa =) Minusta ainakin tämä kahden lapsen arki helpottuu päivä päivältä. Nyt kun alkaa tulla jo hiukan rutiinia päiviin, niin tuntuu jo oikein mukavalta. Ainut mikä on, niin kotitöihin ei meinä mitenkään aika riittää. Että siihen olen kyllä joutunut taipumaan, että kämppä on välillä kun pommin jäljiltä. Kaikki aika kun menee poikinen syöttämiseen, viihtyttämiseen, vaipanvaihtoon, nukuttamiseen etc etc etc. Mutta ihanaa tämä elämä on siltikin :heart:

 

Enemmän elämä varmaan muuttu sillon kun tuli se ensimmäinen lapsi. Nyt toisen lapsen myötä - ikäeroa 2v9kk - on tullu tietty enemmän hommaa taas ja imetus ja vauvan hoito vie aikaa isommalta lapselta ja itse on vauvassa taas kiinni, joten menimiset pitää suunnitella ja miettiä tarkkaan. Mutta on tässä viime aikoina myös huomannu, miten veljekset tykkää toisistaan ja varsinkin vauvaa naurattaa kun annetaan veikalle vauhtia keinussa ja muutenkin vauva viihtyy paremmin kun on isoveikka lähettyvillä. Mutta onhan tää välillä rankkaakin ja huusholli huiskin haiskin, mutta lapsiani en silti pois vaihtaisi. :heart:

 

meillä on lapsill ikäero 1v10kk2pv
esikoinen(tyttö) on suhtautunna pikkusiskoon kyllä hyvin. 2v uhma oli loppuraskaudess pahimmillaan. se hävisi kun nanna synty ...
2v ikään kuuluvaa uhmaa on nellyllä kyllä mutta ei onneks siskoonsa kohdista mitään(tönimistä tms) vaan haluaa syöttää siskoa(en imetä) antaa tuttia ,tuo vaippaa jos äiti pyytää tms...

 

Meillä kahdella vanhemmalla lapsella ikäeroa reilut kaksi vuotta.

Mä en kokenut oikeastaan "minkään muuttuneen" pojan syntymän myötä. Esikko oli tyttö, kiltti ja rauhallinen, kuten on oikeastaan vähän vieläkin. Poika nukkui ja söi hyvin ja muutenkin kaikki lähti rullaamaan paremmin kuin hyvin. Mutta kuten joku edellä mainitsi, siihen ei voi vaikuttaa minkälainen lapsi tulee. Kaikilla on omat tempperamenttinsa.

Tosin pojasta tuli aika villi tapaus ja nyt vasta, ollessaan viisi vuotias, rupee jonkinlaista rauhoittumista olemaan ilmassa...

Ja nyt kun kolmas syntyi, tyttö aloitti koulun ja poika aloittaa eskarin ensi vuonna. Leikkivät mukavasti hyvin paljon keskenään ja ovat riittävän isoja ymmärtämään, että äidillä menee vauvan kanssa paljon aikaa, sekä heistä on jo jonkinlaista apua vauvan kanssa..

Piti vielä mainita,e ttä meillä esikoinen nukkui kyllä hyvin huonosti ja jätti päiväunet vallan pois jo noin 1,5vuotiaana, että odotus- ja vauva-aikana ei sitten paljon huilailtu, mutta muistan tuosta ajasta vain sen rauhallisuuden ja tyyneyden, onnellisuuden =) Ja se näkyy myös aivan selkeästi kaikista valokuvista, että oli onnellista ja hyvää aikaa..

Että kaipa se riippuu omista asenteista, omasta varmuudesta jo toisen lapsen kanssa jne.. Minä olen ainakin onnellinen, että ikäeroa oli jämptilleen tuo mikä se oli, kuten olen onnellinen nyt myös tästä "rauhasta" hoitaa kolmatta...

 

Kiitos paljon kaikille vastauksista!!! :flower: =) :flower:

Monenlaista kertomusta mahtuu mukaan ja tottahan se on että suurimmaksi osaksi varmasti vaikuttaa juuri lapsien luonteet.
En usko että esikon kanssa tulisi sen suurempia ongelmia (ellei hänestä kuoriudu yhtäkkiä kunnon kiukkudemoni esiin... ).. Mutta se tietenkin mietityttää että jos seuraava on todella itkuinen ja vaikea niin kuinka esikko sen jaksaa. Ite sitä jaksaa kun on pakko oikeestaan mitä vain..
Mutta mietitään...

 

meillä on 2v2kk ikä eroa ja hyvin on menny!
Tytöllä sopivasti hoivausvietti päällä, silittää,antaa tuttia, tuo vaipat ja vie roskiin yms.
Pientä huomio kipeyttä ollut silloin kun imettää, tahtoo viereen ja on pääsykin. pikkuhiljaa uhmakin laatumassa ja päivä vaiposta päästy sekä tutit viety roskiin ennen kuin poika syntyi.
luultavasti tytöt ottavat helpommin tuon jaa-a...näin ainakin meillä!

 

siihen kannatta kuitenkin varautua että se kiukkudemoni kyllä tuleeeee sieltä jossain välis....!!! meilläkin oli likka kuin enkeli, tosi helppo ja kiltti 3v asti! senjälkeen täysin päinvastanen!!! mut on hyviäkin päiviä toki mutta uhma on uhma..

 

Meillä ikäeroa 1v 3kk. Ja voi kiesus. Mitään ei ehdi. Tuntuu, että päivä menee kahden lapsen ruokkimiseen ja vaipanvaihtoon. Lapset on nyt 1,4kk ja 2kk. Eli elän sitä pahinta aikaa luultavasti. Esikoinen haluaa huomiota ja pitäisi revetä leikkimään hänen kanssa, uusin huutaa kolikkiaan. Päässä surraa, että pitäisi pestä pyykit, siivota, maksaa laskut, pestä astiat, tehdä ruokaa etc. Tuntuu, että viimeiset pari kuukautta olen vaan juossut paikasta toiseen, asiasta toiseen. Tää on rankkaa. Ei sitä paljon ehdi istumaan ja netissä surrailemaan, mitä ennen teki. Kumpikin lapsista nukkuu harvoin samaan aikaan, joten vapaa-aikaa ei päivällä ole. Kaikki omat syömiset menee niin että vasemmalla lappaan omaan suuhun ja oikealla esikoiselle. Ja usein nuorimmainen huutaa siinä samalla tahtia, että syliin, seuraa, sattuu etc. Niin ja meilläkin esikoinen oli kohtalaisen rauhallinen, no ei ole enää. Tekee siis kaikki pahuudet, että saisi huomiota. Enkä mä yksinkertaisesti repeä kahdelle lapselle niin, että ne olisi koko ajan onnellisia.

Ei tämä toisaalta meillä nyt hirveän kallista elämää ole. Maksaahan tietty kaikki ja osan vaatteista kierrätän kakkoselle ja tietenkin mun pitää ostaa uusiakin. Vaikka talo pursuaakin vaatteita. Nainen mikä nainen. Vaippoja kuluu. Ajatus kestovaipoista ja vielä yksi pyykkilastillinen tähän kaaokseen, niin ei kiitos. Yksinkertaisesti aika ei riitä enää siihen. Eli kumpikin käyttää kertakäyttö vaippoja. Yksin tätä arkea yritän päivät kierrättää ja välillä kun mies tulee töistä, vastassa on väsynyt ja kiukkuinen vaimo. Kun ei jaksa. Pelkästään tuo koliikkihuuto on rassaavaa ja vaikeuttaa arkea perhanan paljon. Eli ei tää todellakaan mene hyvin tämä arki. Ei lähellekkään sitä mitä ajattelin ennen kuin kakkonen syntyi. Jos esikoinen olisi esim. 2v. niin arki olisi ihan eriä mitä nyt. Mutta kun ei ole niin ei. Tekisi mieli sanoa, että älkää hyvät ihmiset tehkö näin pienellä välillä lapsia. Mutta toisaalta jos joku mulle niin ois sanonut, oisin tehnyt kuitenkin. Kun kuitenkin vaikka tämä onkin tosi rankkaa nyt, niin on ne rakkaitakin.

 

kiitti vaan nyt mä jo alan miettiin että apua jos oonki raskaana!! kun vauva 6kk ja ikäeroks tulis just tollanen.. aiemmin aattelin et ennemmin näin kuin et ikäero ois 2-3v koska keskimmäisellä uhma pahimmillaan ehkä siinä iässä!!!!! onko sulla tyttöjä vai poikia..? miten musta tuntuu että tyttöjenkanssa voi olla helpompaa....? meil esikoinen jo pian 5v niin haluttais lyhyt aika 2 ja 3n välille et sitten seuraa toisistaan. esikoinen taas apuna.

 

jaa katos mähän oonkin tonne aiemmin jo kirjottanut omat mielipiteet :ashamed:

 

Mulla on poikia kummatkin. Ja voi muilla olla se pienten tämän ikäisten kanssa elämä kuin tanssia, ja ei väsytä ja aina jaksaa. Mutta kerroin rehellisesti mitä se täällä päässä näyttöä on, ettei se aina ole sitä nautintoa.

 

Hei,
Meillä on kaksi poikaa. Esikoinen oli 3-v1kk, kun pikkuveli syntyi. Samaan aikaan iski uhmaikä ja ahdistus vauvasta. Kiukuttelua oli päivittäin todella paljon ja muutenkin äidin huomio oli kaikin tavoin saatava esim. kun äiti syöttää vauvaa, esikoinen pissaa lattialle nenän edessä yms.
Eka puolivuotta oli aikamoista taistelua.
Mutta, nyt kun vauva on 8kk, isoveli hoitaa, hellii, harjaa hampaat, kikatuttaa, pukee, pussaa, välittää ja tykkää ihan oikeasti omasta pikkuveljestä.
Meillä meni siis eka 6kk esikoisen kanssa taistellessa. Onneksi vauva on tosi tyytyväinen tapaus. Varauduimme henkisesti koliikkiin, kun veljelläkin oli, mutta toisin kävi.
Niinhän se taitaa olla, että lapsi on aina jotakin muuta kuin odottaa. Eli kannattaa varautua pahimpaan?

 

Halusin vain lähettää Tiikerille kiitokset rehellisestä kirjoituksesta! Minusta on hyvä, että äitiyden raskaistakin puolista voidaan puhua ja keskustella eikä heti ajatella, jos joku "valittaa" arjen raskautta, että "hän ei rakasta omia lapsiaan". Eihän se sitä tarkoita. Meillä on vuoden ikäinen poika ja paljon olen miettinyt, milloin olisi hyvä aika toiselle lapselle. Lähinnä omaa jaksamista ajatellen. Olenkin haaveillut noin 4 vuoden ikäerosta, varmasti kaikissa ikäeroissa on hyvät ja huonot puolet, mutta senhän tietää vasta kun lapset on saatu.