toinen haave

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja eräs haaveilija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
E

eräs haaveilija

Vieras
Ihan ekaa kertaa kirjoitan tänne. Haaveena olis toinen vauveli. Ajattelimme mieheni kanssa, että tulee, kun on tullakseen. Olisikohan jollain kokemuksia, kuinka pian olisi edes mahdollista tulla raskaaksi? Meillä on poika 11kk. Imetän vielä. Lopetin pillerit elokuussa. Ekat menkat oli vasta lokakuun alussa. Kului 2vk ja tuli toiset :( Esikoisesta tulin ihan heti raskaaksi pillereiden lopetuksen jälkeen. Nyt taitaa kulua aikaa enemmän. Ei vain jaksa odottaa raskautumista.
 
Mahdollistahan on raskautua vaikka kahden kuukauden päästä synnytyksestä,
eihän sitä mikään estä, jos ehkäisyä ei käytä.
Mulla oli työkaverina eräs, jonka pojilla oli tasan 11 kuukautta ikäeroa,
lähes päivälleen.
Aikoinaan hänelle oli joku viisas sanonut,
että jos imettää, ei voi tulla raskaaksi...
 
Täällä myös toinen vauvakuumeilija. Meillä tausta sikäli erilainen, että tyttöä "tehtiin" yli vuosi ja vähän lääkeapujakin tarvittiin. Siksi nyt mietityttääkin, saadaanko pikkukakkosta ollenkaan ja mulla olisi paineita yrittää nyt heti. Mies vielä vähän empii ja haluaa vielä jokusen kuukauden odottaa ennen kuin ruvetaan "tosissaan" yrittämään. Varsinaista ehkäisyä meillä ei juuri historiastamme johtuen ole käytetty synnytyksen jälkeen eli kyllähän sitä pieni mahdollisuus on tällä "keskeytetty yhdyntä"-ehkäisylläkin raskaaksi tulla (;

Ainahan raskauden alku pienempi tai suurempi ihme on eli kaipa kaikkia vauvakuumeilijoita arveluttaa tuo "voiko (enää) saadakaan". Itselläkin on vauva-ajan harmaammatkin puolet yövalvoskeluineen tuoreessa muistissa, joten jos tuota epäilyä "voinko enää tullakaan" ei olisi ja raskauden voisi vain tilata, niin antaisin tuon yksivuotiaan vielä hetken kasvaa ennen uutta odotusta. Tuntuu, että juuri on alkanut hommat rullaamaan suht vaivatta tuon esikon kanssa (=

Sinänsä raskaaksi voi tulla, vaikka ei olisi tullut synnytyksen jälkeen ensimmäisiäkään menkkoja (munasolu irtoaa yleensä 2 viikkoa ennen kuukautisia) ja tosiaan sisaruksia syntyy alle vuodenkin ikäeroilla. Itselläni kuukautiset alkoivat 6kk synnytyksestä ja ovat olleet onneksi paljon säännöllisemmät kuin ennen esikoisen odotusta (=

Tsemppiä yritykseen (=
 
Täällä pohditaan ihan juuri samoja asioita kuin meilläkin. Poika täytti juuri vuoden ja toiselle on annettu mahdollisuus, koska oman ikäni puolesta ei ole mahdollisuutta pitää pitkiä taukoja. Menkat alkoivat 5 kk synnytyksestä. Ehkäisyä ei ole ollut ollenkaan, mutta ei ole kyllä ovista kovasti metsästettykään ja muutenkin yövalvomiset ja vauvan kanssa touhuaminen on aika paljon hiljentänyt harjoitteluakin.

Ensimmäisestä lapsen yrityksessä oli paineita mukana ja en haluaisi tästä samanlaista rumbaa. Toisaalta kun vuodet tässä eivät vie tilannetta mitenkään eteenpäin, pitäisi ilmeisesti hankkia ovistestejä ja "panostaa" kakkosen yritykseen. Hieman kyllä hirvittää jo ajatus raskaudesta ja toisesta vauvasta, kun eka on niin pieni ja työllistävä. Olisi niin paljon mukavampaa tilata se vauva postimyynnistä tarkan toimitusajan kanssa :-)
 
Kiva, kun muitakin mietityttää nämä asiat. Meillä lähenee 1v synttärit. Nopeesti aika menee. Ihan on ikävä sitä pikkuvauva aikaa! Me mieheni kanssa muistellaan, kun poikamme oli ihan pikkuinen. Täytyy kyl sanoo, että oli helppo vauva. Tai ei sitä enään muista niin ;) No mutta vauvat kaikki on ihania. Sellaisia mykkyrä tuhisijoita...

Lissu: Postimyynti olis kyl kova sana ;)

Onnea kaikille yritykseen. Mulla ei oo mitään hajuu koska ovis vois edes tulla. On niin epäsäännöllistä.

 
Joo ei sitä turhaan sanota, että vauva-aika menee nopeasti. Niin se todella tekee. Nyt kun seurailee taaperon touhuja, ihmettelee, että miten on mahdollista, että vain vuosi takaisin hän oli alle 3 kiloinen nyssykkä.

Jos nyt heti tulisin raskaaksi, niin ikäeroa tulisi lähes kaksi vuotta ja se nyt ei ole edes pieni ikäero, kun joillakin on vajaa vuosi ikäeroa.

Eräs haaveilija, kerroit, että menkat ovat epäsäännölliset. Onko ne sinulla luonnostaan aina epäsäännölliset? Pillerit tietysti säännöllistyttävät ne ja kun kerran edellisen kerran tulit heti raskaaksi, voi olla vaikea tietää, mikä on ns. tavallinen kierto. Tietysti elämään tulee lisäjännitystä, kun ei voi tietää, onko kyseessä vain pitkä kierto vai raskaus. Oma kierto heittelee 27-32 päivään, joten melkein viikon saan minäkin aina jännitellä, mistä nyt on kysymys.
 
No nyt ainakin tällä hetkellä ovat. Söin pillereitä monta vuotta ennen kuin aloitettiin esikoisen teko. Sillon tulivat hyvin säännöllisesti 28-30 päivää. Saas nähdä miten nytten.

Meillä kanssa oli pikkuinen poika syntyessään myös alle 3kg. Musta se kaksi vuotta ikäeroo olis kiva. Mulla itsellä on vanhempi sisko ja meillä 1,5v eroa. Ollaan aina oltu paita ja peppu. Mitä nyt sisaruus rakkaus tuo tullessaan :)
 
Nyt on ihan pakko tulla kertomaan. Plussasin eilen ;) Kyllä on ihana fiilis. Jos kaikki menee hyvin, niin heinäkuussa tänne syntyy pikkuinen sisar :)

tsemppii kaikille muille!
 
Ihanaa, eräs haaveilija!!! Onnea koko perheelle!

Millä kiertopäivällä testasit? Tuliko oireita vai testasitko varmuuden vuoksi? Upea juttu, kertakaikkiaan.

Mulla pitäisi menkkojen alkaa tulevan loppu-alkuviikon aikana. Toivottavasti ei ala :-)
 
Kiitos! soitin tänään neuvolaan. 20.11. menen lääkärille ja neuvolatädille. Ultraavat ja sit näkee missä mennään. Kierrot niin sekaisin, mutta laskin et viime menkoista olis 41päivää. Eli 3.10. alko ekat lokakuussa. Oli ihan runsaat. Sit alko 18.10. uudestaan ja tuli pientä vuotoa pari päivää. Vähän oli tissienpäät herkät ja alaselkää särki. Arvelin, et vois olla jotain. Ja olihan se pakko kokeilla :)

Toivotaan kovasti, että sulla ei menkat alkais. Ilmottele sitten. Olishan se huskaa, jos molemmat oltais tuolla heinäkuun odottajissa ;)
 
Olisihan se upeaa kirjoitella heinäkuisissa, mutta oikeasti ei ole toiveet kovinkaan korkealla. Ei ainakaan oo yhtään samanlainen olo kuin ekassa raskaudessa.

Oliskohan ne sun pari välivuotopäivää olleet oviksen aikaan? Kiva kun on olemassa ultra, jolla saa paremmin kiinni LA:sta.
 
Mulla oli eilen kauheita menkkakipuja. Alaselkä oli väsynyt ja alavatsa kipeä. sit vielä turvotti. Varmaan alkuraskauden olotilaa. Silti mä vielä mietin, et voiko tä olla mahdollista. No 20.11. se sit selviää, kun käyn siellä ultrassa. Pikkasen jäsnkää.

Mä pidän sulle peukkuja ettei täti tulis kylään! Jos ne vaik on jotain ihan muuta ;)
 
Onneksi pääset ultraan jo tiistaina. Ja sitten jo helpottaa, kun näkee sykkeen ja sen että alkio kasvaa oikeassa paikassa. Ja olethan kuin varkain päässyt noin pitkälle raskaudessasi. Niin kuin tiedät, niin monilla on alkuraskaudessa menkkakipuja, joten sitä ei varmasti kannata murehtia.

Täällä mennään kp 28/27-32, mutta oireet ovat niin selvät, että taitaa se sukulaisakka koputella ovelle huomenissa. Onneksi mies tuntuu nyt erityisen innostuneelta kakkosesta, joten seuraavassa kierrossa laitetaankin kaikki keinot peliin. Vaikka ei kait niitä keinoja niin kauhean montaa ole :-)
 
Moi! Löytyihän täältä toisen yrittäjiä. Meillä on poika jo vähän yli 2 vuotta ja kovasti toivotaan toista lasta. Oman sairasteluni takia yritystä on lykätty vuoden verran ja nyt kaksi kuukautta ollaan oltu tositoimissa, mutta toistaiseksi tuloksetta:(
No, ensimmäistäkin yritettiin viisi kuukautta, joten ei tässä vielä pitäisi olla mitään hätää, mutta kun olisimme halunneet toisen lapsen jo kauan sitten, niin jo nämä kaksikin kiertoa tuntuvat vähän masentavilta.

Kiva, että haaveilijalla raskaaksi tuleminen tapahtui tosi nopeasti, ehkä meillä muillakin vähän myöhemmin.
 
Niinhän se on odottavan aika pitkä ja odotusta odottavan vielä pitempi. Liselle vaan rauhallista mieltä, kyllä se plussa aikanaan tikkuun pärähtää.

Täällä ei pärähtänyt ainakaan vielä, sillä uusi kierto ja uudet kujeet on mielessä. Eli eipä päästy eräs haaveilijan kanssa samaan kuukausiketjuun :-(
 
Voi samperi... kirjoitin äsken ja kaikki hävis... No uudestaan vain!

Kävin tiistaina siellä lääkäri neuvolassa. Hänen mukaan viikkoja vasta 5. Eli alkutaipaleella mennään toivon mukaan. Eilen illalla tuli inhottava juttu. Alkoi pieni vuoto. Nyt kun pyyhkäisen, niin tulee sellaista vaaleaa ruskeeta :( Soitib neuvolaan ja siellä sanottiin, jos yltyy ja alkaa kouristelu, niin sitten pitää mennä polille. Toivottavasti ei tulis! Olis vain jotain alkuraskauden vuotoa. Tiistaina on pojan 1v neuvola. Jutellaan samalla tästä ikävästä jutusta ja neuvolatäti ottaa verikokeita. Mulla olis 18.12. lääkäri ultra,jos kaikki on hyvin. Neuvolatäti sanoi, että voidaan me aikasemminkin se tehdä. Kyllä tuli säikähdys ja kyyneleet :(

Lise: Tervetuloa mukaan. Mä pidän peukkuja teille pystyssä. Kyl se plussa tulee varmasti ;)

Lissu*** Voi harmi sitä tätiä. Olis nyt vain pysyny poissa!!!! Jännitetään seuraavaa kiertoa :)
 
Voi, että ovat ikäviä tuollaiset alkuraskauden vuodot ja silti niin yleisiä, vaikkei mikään olisikaan vinossa. Ja kun noin alussa ei oikeastaan voi tehdä mitään, ei voi kuunnella sykkeitä tai mennä kovin aikaisin ultraankaan, kun ei siellä vielä ole paljoakaan nähtävissä. Rentoa mieltä vaan toivottelen eräs haavelijalle ja perheelle, sillä muuta en voi. Kyllä siellä varmasti kaikki on kunnossa.

 
Toivottavasti kaikki on kunnossa. Itse muistan ekasta raskaudesta, että alkumetreillä ennen ensimmäistä ultraa oli muutenkin vähän epäuskoinen olo, että onko siellä oikeasti mitään, vaikka ei vaivoja ollutkaan. Hyvä, että pääset joka tapauksessa neuvolaan juttelemaan asiasta. Täällä ainakin toivotaan kovasti, että kaikki järjestyy.
 
kiitos teille tuesta. Nyt voin ihan hyvin. On vahva tunne, että masussa olisi pieni asukki. Selviää sitten myöhemmin. Mulla ei ekasta rakskaudesta ollut myös mitään oireita. Jännitin ihan pirusti sitä np-ultraa. Olin pyörtyä ja oksensin polilla sillon...

Kyllä oli rankat synttärijuhlat. onneks vain kerran vuodessa. Poika on ihan väsyny. Yöt meni huutaessa. Kävi varmaan unessa kaikki vieraat läpi...

Huomen tosiaan neuvolaan. Hauskaa viikon alkua teille ;)
 
Heippa! Täällä olis yks haaveilija, esikoinen on nyt 6kk ja kakkonen saa tulla jos on tullakseen. Söin pillereitä ennen esikoista ja lokakuussa 06 lopetin ne ja marraskuussa olin jo raskaana. Nyt synnytyksen jälkeen tullu kolmet menkat ja kierto on tosi pitkä, n36 päivää kun mulla oli pillereiden takia melkeen kellon tarkka kierto siis ennen. Sitä en ees muista millanen kierto oli ennen pillereiden aloitusta kun kerkesin syömän niitä 8vuotta. Kondomia on käytetty synnytyksen jälkeen, eilen vasta jätettiin pois kun oltiin kypsytelty ajatusta että kakkonen sais tulla... Laskujen mukaan mulla olis kiertopäivä 20 ollu eilen jos kierto 36päivää... Tuntuu et elimistö ei viel ehkä oo valmis uuteen raskauteen kun kierto sekasin jne mut pikku hiljaa... Esikoinen syntyi sectiolla joten varasinkin ajan gynelle juttelemaan että onko raskaudessa suuria riskejä näinkin pian, ja esikko kun syntyi ennen aikaisena(mitään syytä ei löytynyt) niin sekin hieman mietityttää...Mutta olis kiva kirjoitella suunnilleen samassa tilanteessa olevien kans ja jännittää! Ja onnea, joku täällä oli jo plussannutkin!
 
Heippa Jonskis! Kiva, että löysit tänne, jotta saadaan jutunjuurta lisää.

Upeaa muuten, että eräs haavelijan tilanne tuntuu nyt paremmalta. Mitäs neuvolassa sanottiin?

Meillä alkaa olla ovisaika käsillä, pitää yrittää hyödyntää...
 
Heippa vai kaikille ja tervetuloa Jonskis mukaan ;) Mä vielä jännitän tilannettani. Varmaksi sanon sitten, kun 18.12. mennään ultraan. Nyt olis viikkoja 6.

Ei se neuvolätäti ottanutkaan mitään kokeita. Sanoi vain, että vuoto voi usein liittyä alkuraskauteen. Nyt mulla on ollu lievää pahoinvointia. Jääkaapin kun avaan, niin heti alkaa öllötys... YÖK! Mut ajattelen vain, että parempi näin, että oireita on.

Jonskis: Voi teillä on siellä pikkuinen 6kk. Jokos hän on opinut ryömimään tai kenties konttaamaan? Meidän poju oppi isänpäivänä kävelemään. Oli siinä riemua kerrakseen.

Lissu*** No niin... ei ku vain nauttimaan ;) Toivottavasti nyt tärppäis!

Kohta ollaan kerhoon lähdöddä, kunhan vain poika herää uniltaan.

 

Similar threads

Yhteistyössä