Toimitus kysyy: Imetyskokemuksia

[Toimitus]

Hei!

Teemme Kaksplussaan juttua imetyksestä. Kaipaisimme kokemuksianne seuraavista aiheista:

1. Millaisia kokemuksia sinulla on imettämisestä? Lähtikö se sujumaan heti alusta vai oliko ongelmia? Mistä arvelet sen johtuvan, että imetys meni hyvin/huonosti?
2. Jos imetyksessä oli ongelmia, millaisia? Miten ja kenen avulla yritit ratkaista niitä? Onnistuiko?

Kommentoi tähän ketjuun. Kiitokset!

Nina Erho
Toimittaja, Kaksplus

 

[harmailija salasana hukassa]

1) Imettämisestä ei ole pahemmin kokemusta esikoisen kohdalla koska maito ei noussut rintojen rakenteellisen vian takia. 3 Päivää sairaalassa kokeiltiin josko maito nousisi mutta ei. Nyt toista odottaessa tilanne ei ole muuttunut ja maitoa ei ole tullut koko raskaus aikana joten korvikkeella mennään tämänkin kohdalla.

 

[Jennynny]

1) Ensimmäisen lapsen kanssa meni aluksi nännit vereslihalle, muilla kerroilla imetys onnistui alusta lähtien.

2) Ensimmäisen lapsen imetys ohjatiin alkuun synnytyssairaalassa. Mukava kätilö neuvoi kuinka vauva ottaa oikean otteen, katsoi hetken ja lähti hoitamaan muita hommia. Perhehuoneessa oltiin ja tyttö olikin varsinainen imuri, imi todella kovasti, mutta nukahteli vastasyntyneenä siihen rinnalle alituiseen. Niinhän siinä sitten kävi että nännit menivät ihan läpi parin päivän aikana. Ne vuosivat verta ja toiset hoitajat sanoivat vain että "kyllä ne tottuu". Kunnes alkuperäinen hoitaja toi tytön syömään, näki rintani ja toi minulle rintakumin samantien. Se helpotti päivässä lansinoh-rasvan kanssa ja imetys pääsi käyntiin. Ensimmäisestä kerrasta viisastuneena olen ottanut rintakumin mukaan laitokselle, mutta seuraavat lapset olivat selvästi "laiskempia" syöjiä, eikä ongelmia ole tullut.

 

[vaikeuksista voittoon]

Molempien lasten imetyksissä oli aluksi ongelmia, mm. vauvan väärä imuote, rikkinäiset rinnanpäät, rintatulehduksia, kovaa kipua, maidon pakkautumista. Syynä oli mm. runsas maidontulo ja ehkä jonkin verran ohjauksen puute

Alun vaikeuksien jälkeen imetin onnistuneesti molempia 1,7 vuotiaiksi. Tukea sain imetystukiryhmästä, internetistä ja muilta äideiltä

 

["tuulevi"]

Esikoiseni itki synnytyssairaalassa nälkäänsä heinäkuussa -98. Lisämaitoa ei annettu ja kätilöt eivät uskoneet minua, että vauvani ei saa rinnastani kunnon otetta. Imetä vaan, kyllä se vauva oppii, kätilöt sanoivat. Viimeisenä yönä ennen kotiutumista purskahdin itkuun väsymykseltäni mukavan kätilön edessä hänen kysellessä vointiani. Kerroin hänelle tilanteen ja hän toi minulle rintakumit ja opasti niiden käytössä. Ja vauvani itkut ja nälkä loppuivat siihen paikkaan, IMETYS ONNISTUI NIIDEN AVULLA! Nännini eivät olleet muovautuneet mihinkään suuntaan imetystä ajatellen. Rintakumien avulla imetin esikoistani 4 kk, kunnes siirryin korvikkeen käyttöön. Maidontulo tyrehtyi tiheistä imetyskerroista ja lypsämisestä huolimatta. Olin "neljän seinän sisällä" ja tein kaikkeni imetyksen jatkumiseksi, mutta maitoa ei vain enää tullut. ULKOINEN PAINE ja lähinnä muiden ihmisten (kätilöiden) luoma mielikuva oli siis kamala painajaiseni.
Tunsin itseni huonoksi äidiksi, koska synnytyssairaalassa annettiin ymmärtää, että imetystä sinne 6 kk:n ikään asti jokainen hyvä äiti harrastaa. Meni pitkään ennenkuin hyväksyin sen, että imetys on nyt ohitse.
Imetys sujui alkuhankaluuksien jälkeen siis hyvin siihen asti kun maitoa riitti eli sinne 4 kk:n ikään asti. Varmasti myös omalla henkisellä olotilallani oli vaikutusta asiaan, koska olin niin onnellinen vauvastani!

Ennen toisen lapsen syntymää päätin, että lapseni eivät nälkäänsä enää huuda ja niinpä otin korviketta laitokselle varalta mukaan, jos eivät siellä anna sitä.
Toisen lapseni imetys sujui kuitenkin hyvin alusta alkaen ja lisämaitoa ei tarvinnut antaa ollenkaan. Näin suurinpiirtein myös kolmannen ja neljännenkin lapsen kohdalla. Heitä en kuitenkaan ole imettänyt kuin 2 kk, koska maitomääräni eivät ole riittäneet heille ja lisämaitoa olen alkanut antamaan hyvällä omallatunnolla, koska jo tiesin, että äitiys koostuu paljolti muista asioista kuin imetyksestä. Onnellinen olen kaikista lapsistani, mutta väsymys tulee vääjäämättä mukaan kuvioihin, kun lapsia on monta ja imetys on tämänkin takia varmaan lopahtanut nopeammin kuin esikoiseltani.

Ongelmia imetyksessä oli välillä nämä "rintaraivarit", maitoa tuli joko suihkuamalla tai sitten ei vielä herunut tarpeeksi ja nälkäinen vauva raivosi ruokansa riittämättömyyttä.

Oikeastaan vauvalehdistä (Vauva ja Kaksplus) luin imetyksestä sekä Rinnalla-lehtisestä, jonka sai synnytyssairaalasta vai olikohan se äitiyspakkauksesta? Niistä saamiani tiedonjyväsiä yritin hyödyntää omieni imetyksessä. Neuvolasta en neuvoja kysellyt enkä kaivannutkaan oikeastaan.

 

[Pikkuvampyyrin äiti]

Poika on 5 kk ja imetys on ollut alusta asti vaikeaa. Lapsella on todella napakka imuote, joka on tarkistettu monen eri kätilön ja imetysohjaajan voimin hyväksi. Imetys tekee silti yhä tosi kipeää, maidontuotanto on liiallista ja maito suorastaan suihkuaa silmille. Tämä ja vauvan neljä kuukautta kestänyt koliikki ovat aiheuttaneet puremisen lisäksi melkoista riehumista rinnalla, mikä ei tietenkään ole helpottanut imetyskipua. Rinnat vuotavat usein verta, vaikka näkyviä haavoja ei ole, eli veri tulee jostain syvältä, ja särkylääkkeitä kuluu. Aluksi käytin pitkään rintakumeja mutta nekään eivät ole autuaaksi tekevä apu.

Olen myös hiukan väsynyt siihen että maitoa tulvii niin paljon että vaatteeni kastuvat jatkuvasti, etenkin yöllä. Ennätys on neljä yöpaitaa yhden yön aikana. Olen yrittänyt kaikkea jotta maidontuotanto vähän laantuisi, mutta lapsi syö tiuhaan ja tiukka kiskominen ilmeisesti aktivoi herumista ylenpalttisesti. No, eipä ainakaan tarvitse surra että lapsi ei saisi riittävästi ruokaa. Olemme syöttäneet myös kiinteitä kuukauden ajan neuvolan suosituksesta.

Kuitenkin haluaisin jatkaa vielä imetystä ainakin muutaman kuukauden, sillä lapsella on herkkä vatsa, ja toivon että pitkä imetys vahvistaa sitä. Koen että en ole saanut kovin paljon apua ongelmiini neuvolasta tai lääkäreiltä.

 

["mamm"]

vauva syntyi sektiolla ja maidon nousu rintoihin kesti n. 5 vrk. sinnikkäästi sairaalassa pidettiin rinnalla ja annettiin imeä ja sitten lisämaitoa. imuotteen kanssa ei ollut ikinä vaikeuksia, ote oli kerrasta hyvä mutta hieman hankaluutta tuotti se rinnasta kiinnisaaminen. tarvittiin apua siinä sairaalassa ja kotona vielä muutaman kerran täytyi korviketta ruiskauttaa siihen rinnan päähän ja vauvan suulle houkutukseksi. nännit on kestäneet hyvin koko ajan. jonkilaista rintaraivaria oli havaittavissa ehkä n. 4 kk mutta ne meni ohi, muuten kaikki sujunut, mitä nyt välillä on turhauttanut se "tissitakiaisuus" kun aina oltiin kiinni toisissa, mutta eihän se enää tunnu miltään vauva on nyt 10 kk ja pari kertaa päivässä imee rintaa vielä, aamulla ja illalla. apua ja kannustusta olen saanut eniten äidiltäni nimenomaan sitä kannustusta.. uskon että onnistuneen imetyksen taustalla on itse imetys, tiheä rinnallaolo, tämä on minun mielipiteeni. ikinä ei tarvittu varsinaista lisämaitoa. ruuan kanssa alettiin juomaan korviketta ruokajuomana mukista, en ole koskaan saanut pumpulle oikein mitään. suurena tiedonlähteenä on ollut netti yllättäen

 

["Äiti80"]

Imetyksen alku oli tosi hankalaa. Vauva ei ollut kiinnostunut synnärissä ollenkaan syömisestä katseli vaan. Osastolle kun päästiin muutama hoitaja kävi puristelemassa rintoja ja ihmetttelemässä että miksei vauva ime jne ja lopulta sitten sain rintakumit ja todella huonot ohjeistukset niiden käyttöön. Lopulta eräs todella nuori kätilö sai vauvan syömään rintakumin kanssa, voi sitä riemua vaikkei sieltä mitään tullutkaan. Rinnanpäät olivat todella matalat eikä maito noussut ennen kuin vasta vuorokausi kotiin tulon jälkeen eli alusta saakka vauva sai lisämaitoa. Eli sairaalassa en kyllä saanut kunnollista ohjausta imetykseen, eikä vauvakaan ollut yhtään kiinnostunut koko hommasta.

Ekat 6 viikkoa imetin rintakumeilla ja sitten lopulta pääsin niistä eroon.
Vauva oppi kääntymään vatsalleen 4 kk iässä ja siitä alkoi seuraavat taistelut kun ei enää maltettu syödä tissiä kun pätkissä.
Nyt 6 kk iässä lopetin imetyksen kokonaan kun lääkäri totesi että voi olla maitoallergiaa kun iho ihan kauheassa kunnossa. Jäljellä oli enää aamu- ja iltaimetys, mutta kyllä se itku tuli kun vikaa kertaa imetin.
Vauva on saanut oikeastaan kokoajan korviketta lisänä ja sen ansiosta onkin nukkunut yönsä kokonaan jostain 8 viikkosesta.

Parhaita ohjeita sain omalta siskoltani kun yritin alkaa tarjoamaan tissiä ilman rintakumia. Hän neuvoi miten se tissi kannattaa sinne vauvan suuhun tunkea.

Neuvolasta en saanut mitään ohjausta, enkä usko että oma terveydenhoitaja oli sellaista kovin paljon pystynyt antamaankaan.

Vähän huono maku jäi tästä ensimmäisen imetyksestä, mutta jollain tapaa olen tyytyväinen että edes jotain sai multa 6 kk ajan.
Seuraavaa kertaa ajatellen olen päättänyt muutaman asian; yksikään hoitaja ei tule puristelemaan mun rintoja ja ihmettelemään, rintakumit poltan samantien ja lisämaitoa annan jos tarpeen.

 

["ansku"]

En saanut sairaalassa minkäänlaista tukea imetykseen ja pojalle annettiin väkisin luovutettua äidinmaitoa. Soittelinkin tiuhaan pikkusiskolleni,joka on imetystukiäiti ja se koitti neuvoa puhelimessa. Maito nousi vasta kolmantena pvänä. Kotiin tullessani olin kuin hakattu (väärän imuotteen ja asennon takia). Sitten siskoni tuli ja sai minut rennoksi ja opasti kuinka on saan oikean asennon ja vauva oikean imuotteen. Muuten en varmaan imettäisi ollenkaan ilman siskoni tukea. Poika on täyttää pian vuoden ja tässä pohdiskelen,että jatkaisinko imetystä vai en. Aika näyttää.

 

[takkuinen ameeba]

1. Imetän nyt neljättä kertaa, ristiriitaisin tuntein. Ensimmäistä lastani vajaa 6v sitten imetin kaksi kuukautta, ja vaikka se periaatteessa sujui hyvin minä inhosin koko touhua. Lapsi söi jatkuvasti yötä päivää, joten en pystynyt liikkumaan mihinkään muuten kuin tissit esillä. Imetin itku silmässä mattolaiturilla, bussipysäkillä jolle jäin alle puolessa matkassa koska lapsi jo huuti rintaa, kaupan sovituskopeissa jne. En enää lopulta käynyt kylässä, nukkunut tai kunnolla päässyt suihkuun. Maitoa tuli kyllä hyvin, paremminkin kuin hyvin, koska lapsi piti tolkutonta maidontuotantoa yllä jatkuvalla syömisellä. Lopetin imetyksen kun lapsi oli 2kk, mutta vain koska jouduin leikkaukseen. Imetyksestä jäi kuitenkin paha maku suuhun ja oikeastaan kammo.

Seuraavia lapsia kuitenkin aloin imettää, koska siihen painostetaan joka tuutista. Toisen lapsen kohdalla imetysvälit olivat kuitenkin inhimillisemmät, mutta se ei silti korjannut kamalaa käsitystäni imetyksestä. Kolmas lapsi syntyi kun kakkonen oli 1v3kk ja minä imetin imettämästä päästyänikin, samalla yritin viihdyttää kahta vanhempaa. Sairastuin synnytyksen jälkeiseen masennukseen ja koin, että imetys edesauttoi sitä. Joka kerta lapseni ovat kieltäytyneet syömästä lysettyä maitoa tai korviketta tuttipullosta, joten olen ollut täysin sidoksissa lapsiini, enkä aina hyvällä tavalla. Kolmas lapsi söi vielä ½ vuotiaanakin yötä päivää noin 1-2h välein ja olin fyysisesti sekä henkisesti aivan loppu. Imetys on ollut minulle kuin mörkö, joka on ainoa ikävä asia muuten niin ihanassa vauva-ajassa ja lasten saamisessa. Neljännen kohdalla stressasin asiaa jo raskauden alkuviikoilta asti. Mietin haluanko imettää ollenkaan, jos se vie minulta kaikki mehut. Toisaalta jo ajatus, etten imettäisi sai minut suunniltani huonosta omastatunnosta. Nyt vauva on 4 viikkoinen ja imetän taas, 1-2h välein yötä päivää. Lapsi on kiukkuinen, koska heti synnytyksen jälkeen saamani antibioottikuuri sekoitti oitis lapsen mahan eikä tilanne ole vielä helpottanut. Lapsi syö kipuunsa liikaa ja oksentaa sitten kaiken päälleen. Rakastan vauvaani yli kaiken, mutta väkisinkin mietin, että voisikonko lopettaa imetyksen. Ajatuskin tuntuu pahalta, mutta niin tuntuu sekin, kun vanhin lapsista sanoo kyyneleet silmissä, etten välitä enää kuin vauvasta koska se saa olla äidin sylissä koko ajan eikä kukaan muu enää ehdi halimaan.

2. Olen aika avoimesti puhunut "imetysinhostani" kaikille, joiden kanssa asia on tullut esille. Jopa lähimmät ystäväni ovat menneet kovinkin hämilleen, kun kerron siitä. Neuvolan terveydenhoitaja vaihtoi puheenaihetta vilkkaasti, kun asiasta koitin jutella. Paras ystäväni, joka on "imetysintoilija" ja taaperoimettejä sanoi minusta kauniisti, että ainoa mistä hän on ikinä kuullut minun valittavan äitiydessä/elämässäni on imetys, joten jopa hänestä se ei ehkä ole sen arvoista. Silti en osaa antaa itselleni lupaa lopettaa, vaikka kenelle tahansa muulle samassa tilanteessa olevalle neuvoisin, että pääasia on, että lapsi sa ruokaa.

 

["äippä"]

1. Imetys ei sairaalasta asti ollut minulle millään tavalla mielekäs kokemus. Jo toisena päivänä synnytyksestä nännit "repeytyivät" vereslihalle ja imetys kävi todella kipeää. Vauva sai maitoa pullosta joka kelpasi heti synnäriltä asti. Epäilen kivun johtuneen vauvan tosi tiukasta imuotteesta. Sain sairaalassa lainata rintakumia joka auttoi vähän, sekä vuorasin nännit Lansinohilla imetysten välissä.

2. Kotiin päästyä maito nousi muutaman päivän päästä, ja rinnat olivat aivan järkyttävän kipeät. Maitoa ei silti tullut millään tarpeeksi. Pumppasin ja imetin ja puristelin, mutta millään sitä ei tullut, joten korviketta jouduin antamaan alusta asti. Onneksi vauva otti helposti tuttipullon.
Johtuen takkuisasta alusta (?) kärsin myös valtavasta "imetyspahoinvoinnista". Saman tien kun vauva sai rinnan suuhun, kylmä hiki nousi ja oksennus oli tulossa saman tien. En tiedä mistä se johtui. Minun täytyi pitää mehulasi vierellä, ja aina kun vauva aloitti imemisen, join samalla kylmää mehua etten oksenna. Yritin kysellä vastaavia kokemuksia ystäviltä tai netistä, enkä löytänyt vastausta asiaan. Neuvolan tätikin totesi kylmästi, että "Jaa, enpä ole koskaan kuullut vastaava." En usko että olen ainoa joka tästä kärsii, ja kuulisin mielelläni selityksen mistä se voi johtua? Kipu, pahoinvointi ja maidon riittämättömyys johtivat siihen että imetys loppui vauvan ollessa 3,5kk. Sen jälkeen mentiin korvikkeella, ja vauvakin vaikutti paljon tyytyväisemmältä kun sai tarpeeksi nopeasti mahansa täyteen, ilman että piti posket lommolla imeä.
Luulen että maidon tuloon vaikutti tosi paljon se miten pahaa minulle teki imettää. Psyyke varmaan "tyrehdytti" maidon tulon. Jos joskus saamme lisää lapsia, toivon että voisin imettää vähän pidempään ja ilman kipua.

 

[NewYork]

1. Synnytyssairaalassa opin käyttämään rintakumia, sillä nännit olivat täynnä nirhaumia joista vuosi verta maitoon. Alkuvaikeuksien jälkeen kumikin jäi nännien parantuessa. Ja imetys jatkuu vielä poika on tosin jo 10kk ja korvikkeet eivät maistu. Voisin sanoa että kokemus on ollut hyvä ja toivon ensikerralla myös onnistunutta imetystä. Onneksi synnytyssairaalan henkilökunta auttoi todella paljon niin imuotteessa kuin rintojen pehmentämisessä (liian paljon maitoa). Kärsivällisyydestä oli apua!

2. Apua sain sairaalasta ensimmäisestä päivästä lähtien ja neuvolasta myös. Tulevaisuudessa tarvitsen ohjausta vierotuksen parista, sillä tuo osa-alue on vielä edessä päin.

 

["mam"]

1. Imetys sujui hyvin kaikkien lasten kohdalla. Ei ole ollut ensimmäisenkään lapsen kohdalla ollut mitään ongelmia.
Vieroituksetkin sujuneet ongelmitta.

2. Sairaalahenkilökunta "ahdisteli" ensimmäisen lapsen kohdalla liikaa ja jopa kysymättä kätilö tuli ottamaan rinnastani kiinni ja tuuppi sitä lapsen suuhun. Oletus oli ettei esikoisen äiti osaa tai että imetys ei voi onnistua heti luonnostaan kellään. Laminoh-rasva oli alussa kova sana tottumattomuudesta alussa.

 

[elluleena]

Esikoista odottaessa murehdin paljon imetyksen onnistumista, niin paljon olin kuullut maidon loppumisesta ja rintojen kipeytymisestä ja muusta.
Lapsen synnyttyä imetyksen opettelu alkoi ja hämmästyin kuinka hienosti se lähti käyntiin. Tuttia tai tuttipulloa ei tyttö koskaan opetellut käyttämään, liekö osasyynä..?
Ongelmia imetyksessä on oikeastaan vain isovanhempien suhtautuminen, he vierastavat koko imetystouhua ja joudunkin heidän vieraillessaan imettämään jopa toisessa huoneessa.
Lapseni ollessa 3kk alkoi isovanhempien puolelta painostus kiinteisiin siirtymisestä, vihjailua ja syyllistämistä siitä että näännytän lastani koska hän ei saa muuta kuin tätä "kuraa", miksi he äidinmaitoa kutsuivat.
En voi muuta kun ihmetellä sitä tiedonpuutetta mikä heillä on, yritin heille vauvan ravinnontarpeita ja nykyajan suosituksia selittää, mutta tuloksetta; hehän ovat itsekin vanhempia, ja he ovat sen ajan tyyliin kasvattaneet omat lapsensa.
Haaveissani oli 6kk täysimetys, jonka jälkeen osaimetystä niin pitkään kun se hyvältä tuntuu.
Kuitenkin neuvolassa neuvottiin aloittamaan kiinteiden opettelu jo 4kk iässä, se hämmensi, koska neuvolan oppaissa puhuttiin aina 6kk täysimetyksestä ja sen hyvistä puolista.
Kiinteiden harjoittelu aloitettiin sitten 4 ja puolen kk iässä, en jaksanut enää jatkuvaa syyllistämistä, ja kun neuvolassakin puollettiin kiinteitä niin olin valmis luovuttamaan.
Lapseni on pian puolivuotias, ja nautin suuresti näistä yhteisistä imetyshetkistä. Rakastan sitä tunnetta mikä tulee kun tyttöni irroittaa hetkeksi otteensa, katsoo minuun ja hymyilee leveästi. Kuin kertoakseen miten hyvä siinä on olla.

 

[imukone :D]

Meidän esikoispoika, nyt 6,5kk, on viihtynyt heti ensi imetyksestä alkaen tissi suussa vähän liiankin hyvin. Alussa rinnanpäät vähän ärtyivät mutta rasvailulla helpotti pian. Olin itse ensin hämilläni syökö vauva todellakin melkein koko ajan, en erottanut ensikertalaisena milloin vauva söi ja oli nälkäinen, milloin vain lutkutteli vaikka oli jo kylläinen. Oppi tietysti nukahtamaan rinnalle. Luin imetysohjeita ja niissä neuvottiin vaan imettämään ja imettämään. No, vauva on kasvanut hyvin ja maitoa riitti mutta kyllä se olisi ehkä helpompaa jos tuttikin kelpaisi.

 

[Aamuäree]

Minulla on vain positiivisia kokemuksia imettämisestä.

Esikoisen kohdalla jännitin kovasti etukäteen että kuinka mahtaa sujua ja miltä se 'tuntuu', oli jotenkin hämillinen olo. Muuttui kuitenkin luontevaksi varsin pian.

Kiltisti tein kuten synnärillä neuvottiin imetysasentojen tms kanssa, mutta toisen lapsen kohdalla osasin jo alusta alkaen hakea minulle hyvät ja luontevat asennot eli ei makuullaan.

Imetyksessä on ollut ongelmana melkoinen maidoneritys, alkuun on pitänyt lypsää osaa pois että lapsi on saanut syödyksi eikä köhinyt tukehtumisen partaalla maitotulvan edessä. Esikoinen ei myöskään suostunut kovin täydestä rinnasta ruokailemaan, kuopus ei ollut niin tarkka.
Lapseni ovat myös alusta alkaen 'osanneet' imeä joten sen vuoksi ei ole ongelmia ollut.

 

["Vieras"]

Imetys ei todellakaan ollut niin helppoa kuin oli ajatellut. Mielikuva siitä, kuinka vauva asetetaan rinnalle salissa häipyi aika pian esikoisen syntymän jälkeen. "epätietoisuus" siitä kuinka kauan maidon nousemiseen menisi ja rintakumin käytön opetteleminen olivat kyllä todellista piinaa. Ja rintakumin käyttökin oli minulle sitä. Kuinka sen asetteleminenkin vaati jo suuren työn. Kumista pyristelimme yhdessä irti mieheni kanssa. Synnytyssairaala auttoi alun kanssa, jotta oppi eri asentoja ja sai vauvan imuotteen kuntoon. KAhdenrintatulehduksen sairastettuani voin sanoa, että imettäminen ja kaikki siihen liittyvä vaatii TODELLA paljon pitkäjänteisyyttä,mutta kyllä sekin palkitaan!

 

["qiina"]

1. Melkein voisi sanoa, että synnytyssairaalan ja neuvolan "tuesta" huolimatta imetys onnistui hyvin, vääristä neuvoista huolimatta. Esikoisen kohdalla imetysohjaus oli virheellistä, kahden muun lapsen kohdalla sitä ei ole tarjottu, kun on oletettu että osaan homman jo. Kaikkien imetysten aluissa on ollut takkua: pakkaantuneet rinnat joista vauva ei saa otetta, vauvan ja rinnan epäsuhtainen koko, imuoteongelmat, yhden lapsen venähtänyt olkapää, joka vaikeutti hyvän asennon löytämistä, haavaumat jne. Hankalien ensimmäisten kuukausien yli on kuitenkin päästy, koska olen aina uskonut lujasti siihen, että luontoäiti on tarkoittanut naiset imettämään, ja että rinnat on tarkoitettu vauvoille lohduksi ja "asuinpaikaksi" ensimmäisille kuukausiksi. Tällä logiikalla meillä ei ole myöskään käytetty lisämaitoja tai tutteja, ja imetys on aina ollut lapsentahtista. Imetykset ovat kestäneet noin 3 vuotta jokainen.

2. Parhaat imetysneuvot olen saanut netistä imetystukilistalta ja -äideiltä. Neuvolan ja sairaalan imetysohjaus on aina ollut virheellistä, puutteellista ja vanhentunutta. Osalla hoitajista on asenteena melkein äidin suojelu imettämiseltä, se oletetaan niin hankalaksi hommaksi.

 

[ylpeä äiti]

1)
Olin vauvasta erossa muutaman tunnin alkuun, kun jouduin leikkaussaliin, mutta heti kun sain vauvan rinnalle niin hän tarttui oikealla imuotteella tissiin kiinni. Ja imuote pysyikin aina hyvänä, vereslihalle ei menneet rinnat missään vaiheessa. Toisena yönä annettiin sairaalassa korviketta, koska maito ei noussut, mutta se olikin koko imetyksen ainoa kerta.
Alkuun vauva oli rinnalla AINA, mutta koska ei ollut kiire mihinkään annoin olla ja paino nousikin nopeasti plussakäyrille. Tissitakiainen tuo on edelleen nyt 9 kuukauden ikäisenä ja maito on vielä pääasiallinen ravinnon lähde, vaikka syö toki muutakin.
Rintaraivareita on ollut. Aikaa ja kärsivällisyyttä tämä on todellakin vaatinut sekä omistautumista. En ole ollut vauvasta erossa montaa tuntia, mutta tämä sopii meille Itsestään selvää ei mielestäni imetys ole, kyllä se työtä vaatii.

2) Ekojen kuukausien aikana oli rintaraivareita, milloin tuli maito liian nopeasti, milloin hitaasti. Joskus pumppasin pahimpia paineita pois. Lueskelin paljon imetystukisivuja ja netistä googlailin tietoa. Huomasinkin pian, että asiaan kuuluvia ongelmia, enkä niitä hätäillyt sen enempää. Kyllä se syöminen ajan kanssa rupesi sujumaan.

 

[tsp]

1. Lapseni syntyi sektiolla ja sain vauvan kunnolla lähelleni vasta seuraavana päivänä synnytyksestä. Imetys lähti hyvin käyntiin ja tyttö viihtyi jo sairaalassa pitkiä aikoja tissillä. Maito nousi vasta kotona kunnolla ja silloin oli rinnat todella kipeät ja tuntui ettei tästä hommasta tule mitään. Parin päivän päästä maidontulo tasoittui ja nautin kovasti imetyksestä.

2. Imetys loppui vauvan ollessa 4kk. Ilmeisesti jonkin hormonaalisen tekijän takia maidon maku muuttui pahaksi, eikä vauva enää huolinut sitä. (En kyllä yhtään ihmettele, oli sen verran suolaisen makuista).

 

[punkmama]

yhteensä 5v ja 1kuukautta. Jokaisen vauvan kanssa ensimmäiset kuukaudet olivat järkyttävän hankalia,veri lensi ja imuotteet vain näyttivät oikeilta. Varsinkin keskimmäiseni ei kerta kaikkiaan oppinut imemään ja lypsin melkein 2kk. Kerran siskoni syötti vauvaa pullosta,ilmeisesti kovakouraisesti laittoi pullon suuhu,ja vauvan kielijänne (tai mikä liekään kielen alla) katkesi. Mentiin paniikissa sairaalaan,kun suusta tuli verta. Lääkärin totesi ettei hätää ja kas vain,imetys onnistui siitä lähtien! Parhaiten tukea olen saanut imetystuki-nettisivuilta,ja omalta äidiltäni. Koskaan ei kukaan lapsistani ole saanut korviketta ja olen siitä ylpeä,minulle äitinä imetys on todella iso asia ja tuntuisi todella vaikealta jos se ei olisi onnistunut. Keskimmäisen kohdalla mielessä kävi jo,että nyt lopetan yrittämisen,mutta onneksi meillä on niin pitkä matka kauppaan,että jäi korvikkeet hakematta! Alkuhankaluuksista päästyä olen siis imettänyt taaperoiksi asti

 

["piia"]

Molemmat lapseni ymmärsivät jo synnytyssalissa elämän tarkoituksen. Rinnasta tiukasti kiinni ja imemään. Maitoa tuli heti, tietysti maidonnousu oli parin vrk:n kuluttua. Eikä ollenkaan mitään verta ja kyyneleitä.

En ottanut mitenkään stressiä imettämisestä. Vauvalle tissi suuhun silloin kun sitä pyysi. Reilun vuoden on molempia tullut imetettyä.

Sairaalassa ohjausta ei juurikaan tullut. Ilmeisesti katsoivat vaan vierestä, että sujuu hyvin, ei tarvinnut puuttua. "Kainaloimetysasennon" muistan käyneeni läpi ennen esikoisen kanssa kotiutumista kätilön kanssa.

 

[Fortune]

Sairaalassa ollessa homma ei oikein sujunut, vaikka hoitajat siinä neuvoivatkin. Olin vain niin väsynyt enkä jaksanut paneutua 'maailman simppelimpään hommaan'. Pyysinkin muutamaan otteeseen hoitajia tuomaan maitoa, kun en vaan yksinkertaisesti jaksanut yrittää ja yrittää. Hoitsu sanoi melko tiukasti, että kyllä sinun tulisi itse imettää mutta antoivat sentään lisämaitoa. Olin onnellinen, kun päästiin kahden päivän jälkeen kotiin ja homma lähtikin sujumaan heti mallikkaasti. Maitoa tosin pakkasi paljon, jos ei imettänyt muutamaan tuntiin. Neiti viälä oli sellainen tapaus, että nukkui useamman tunnin putkeen ja parikuisena yöt putkeen (mikä ei kyllä jatkunut loputtomiin! ), joten maito ehti pakkautua. Niistä riitti sitten myös pakkaseen laitettavaksi. Lisäksi neiti viihtyi rinnalla hyvin lyhkäsen ajan ja söi yleensä vain yhdestä tissistä kerrallaan, toisin kuin monissa paikoin neuvotaan. Ja kasvoi vallan mainiosti. Tissiraivareita en muista koskaan olleen (aika kultaa muistot?!).
Kotiin hommasin myös imetystyynyn, joka oli ollut sairaalassa hyvä apu synnytyksen kipeyttämien paikkojen kanssa. Neuvoja tuli paljon sairaalassa ja ennen synnytystä neuvolassa.
Täysimetin puolivuotta ja lopetin kokonaan 1v 2 kk ikäisenä, koska en vaan enää jaksanut tissittelyä.
Uskon että imetys onnistui asenteen vuoksi, en stressanut (kun olin päässyt omiin oloihin) vaan luotin luonnon hoitavan. Ja kyllä se sitten kohdallani olikin helppoa ja mukavaa (tiettyyn pisteeseen).

 

[dddd]

1) Imetykseni ei lähtenyt oikein hyvin käyntiin, oli vaikea löytää oikeita asentoja. Ja vasta toisena päivänä sairaalassa hoitaja toi rintakumin(en edes tiennyt mikä se oli)jonka avulla imetys onnistui. Vauva oli sairaalassa yötä päivää rinnalla, etten itse esimerkiksi syönyt siellä ollenkaan kun ajattelin että tärkeintä on vauvan syödä.
2) Ongelmia oli monia. Esimerkiksi ilman rintakumia imetys ei olisi onnistunut, vauva lopetti itse sen käytön noin 4kk iässä. Oma huolehtimisensa että on aina puhdas rintakumi ulottuvilla.
Maitoa tuntu nousevan liian vähän, kun vauva oli rinnalla tunnin välein 1-1,5h kerrallaan. Et tuntunut muuta kerkeevän tehdä kun imettää. Iltaisin ennen nukkumaan menoa vauva oli rinnalla väh. 2tuntia kerrallaan. En imetyksen aikana käynyt paljon kodin ulkopuolella enkä paljoa halunnut vieraita kotiin koska en pitänyt imetyksestä julkisesti ja imetys olisi vienyt lähes kaiken vierailuajasta.
Rintaraivarit vaikeuttivat myös kun väsyneenä yritit keksiä mikä vauvalla on ja miten hän suostuisi syömään. Koko imetys oli itselleni pakkopullaa, tunsin itseni vain lypsylehmäksi ja itsetuntoni romahti. Joka puolelta, varsinkin neuvolassa, painostettiin imetykseen mutta silti kukaan ei pahemmin kertonut siitä mitään. Luulit vain että riittää kun laitat rinnan suuhun ja homma toimii.
Itse etsin sitten netistä tietoa ja vinkkejä ja sieltä sain tietää rintaraivareista, oman syömisen tärkeydestä, tiehyt tukoksista ja niiden avaamisesta, maidon noususta ym.
Olisin toivonut että neuvolassa olisi ennen lapsen syntymää jaettu tietoa mitä kaikkea imetykseen voi liittyä tai neuvottu mistä tietoa voi etsiä että olisi osannut edes jollain tavalla valmistua.
Asiasta ei jäänyt hirveän hyvät muistot, kun usein iltaisin itkit riittämättömyyttäsi ja tunsit olevan yksin kun ympäristö vaan piti tärkeänä että imettää, sama se miltä itsestään tuntui.
Vauva itse lopetti ensin päiväsyömiset rinnasta noin 4,5kk vanhana ja yösyömiset noin 5,5kk vanhana.
Loppujen lopuksi olen kuitenkin ylpeä että sain imetettyä vauvani ja tein sen hänen ehdoillaan ja niin kauan kun hän halusi.

 

[Carlotta]

Minulle imetys on ollut maailman helpoin homma. Molempia lapsia olen imettänyt jo salissa "onnistuneesti". Kummallakin puolivuotta täysimetystä (se oli niin helppoa, kun ei tarvinnut sotkea soseiden kanssa!). Esikoista imetin vuosi ja kolme kuukautta kunnes hän vieroitti itse itsensä. Tuolloin olin jo neljännellä kuulla uudestaan raskaana. Kuopusta imetän edelleen, vuosi tulee kohta täyteen ja olen taas raskaana. Aion silti imettää kunnes kaveri itse vieroittaa itsensä.