Toimitus kysyy asumisesta

Hei,

asutko vanhempiesi tai appivanhempiesi entisessä kodissa? Koti voi olla yhtä hyvin kerrostaloasunto kuin sukutila maalla.
Etsin haastateltavaa juttuun, jossa pohditaan lapsuudenkodissa asumisen eri puolia. Otathan yhteyttä minuun sähköpostitse (saga.wiklund(a)otavamedia.fi), jos sinua voi haastatella, ja kerro samalla asuinpaikkakuntasi.

Kaikille: Tähän ketjuun voit myös kommentoida ja kertoa perheesi asumisratkaisusta vapaamuotoisesti. Miksi valitsitte juuri tämän asumismuodon (kerrostalo, rivitalo, omakotitalo, paritalo)? Minkä ikäisessä kodissa asut? Miten hyvin koti sopii perheellenne juuri nyt?

Kiitos vastauksista jo etukäteen!

Saga Wiklund
toimittaja, Kaksplus

 

Kerrostaloasuminen oli meille pariskuntana koiran kanssa hyvä vaihtoehto. Nyt vauvan synnyttyä ei kerrostaloelämä enää houkuta. Ahdas 70-luvun kerrostalon hissi ja vaunut, ei hyvä yhdistelmä. Onneksi tässä kuussa on muutto omaan taloon. Hyvästi kerrostaloelämä!

 

Pikkukylän laidalta muutettiin tenavien tultua oikein kunnon maaseudulle isännän sukulaisen entiseen taloon. Tämä tuntuu meille oikealta paikalta, kun tenavat voivat pyöriä vapaasti aika laajallakin alueella ulkona eikä tarvitse autoja pelätä. Lisämukavuutta tuo elukoiden pitomahdollisuus harraste mielessä.

 

Eihän vanhempien tai appivanhempien entinen asunto välttämättä ole oma lapsuudenkoti.

 

Eihän vanhempien tai appivanhempien entinen asunto välttämättä ole oma lapsuudenkoti.

Kysyttiinkö sitä jossain? En kyllä huomannut.

 

Kysyttiinkö sitä jossain? En kyllä huomannut.

Etkö huomannut? Ohhoh. Rivit 3-4.

 

Etkö huomannut? Ohhoh. Rivit 3-4.

Huomasin viimein. Oikeassa olet.

 

Tämä menee ehkä vähän aiheen vierestä, mutta menköön...

Isoäitini on 85-vuotias, ja asuu vielä yksin omakotitalossaan. Talo on hänelle äärimmäisen rakas. Tässä samassa talossa hän on asunut 40-luvulta lähtien, ja sitä ennenkin samoilla kulmilla koko ikänsä. Hän ei edes halua ajatella sitä vaihtoehtoa, että hänen kuolemansa jälkeen talo myytäisiin suvun ulkopuolelle, vaan toivoo että joku jälkeläisistä muuttaisi taloon asumaan.

Itse olen tällä hetkellä hänen vähäisistä lapsenlapsistaan ainoa perheellinen. Koska olen näillä näkymin ainoa "varma suvunjatkaja", isoäitini on toivonut meidän perheestämme talon seuraavia asuttajia. Minulle itselleni hän ei ole tätä suoraan sanonut, mutta muutamalle muulle sukulaiselle kylläkin. Toive on vain sikäli epärealistinen, että asumme tällä hetkellä aivan eri paikkakunnalla, eivätkä työnäkymät isoäitini asuinpaikkakunnalla ole mitenkään hyvät. (Sama on tilanne myös muiden hänen lastensa ja lastenlastensa kohdalla.)

Sinänsä voisin ihan mieluusti muuttaa mummolaan asumaan. Varmasti viihtyisin tuossa pikkukaupungissa jopa paremmin kuin nykyisellä asuinpaikkakunnallani. Mutta pelkän perinnön turvin ei lapsia valitettavasti elätetä...

 

Asun! Olemme juuri muuttaneet, kuten tuosta toisesta ketjusta voi lukea.

Ostimme mieheni lapsuudenkodin ja appivanhemmat muuttivat tähän viereen. Tilanne on hyvin tuore, mutta tähän asti vaikuttaa hyvältä ratkaisulta kaikille.

Omakotitaloon olemme mieheni kanssa aina halunneet. Itse aikanani kasvoin isäni isän rakentamassa talossa, ja nyt lapseni saavat myös kasvaa isänsä isoisän rakentamassa.

Vielä on jännittäviä juttuja tiedossa, kun yhteiselo tästä jatkuu. Toivottavasti kaikki ovat jatkossakin tyytyväisiä ratkaisuun.

 

Rakastuin rakennusmieheen. Oli jotenkin enemmän kuin selviö, että oma talo rakennetaan alusta asti itse.
Perintötontille miehen jo olemassa olevan verstaan JA ANOPPILAN välittömään läheisyyteen
Asia joka joka toinen päivä harmittaa, joka toinen päivä saa kiittämään.

Talo rakennettiin itse kaadetuista puista (kiitos talvimysrkyjen, myytiin halvalla), itse sahattiin laudoiksi (myös minä, tukevasti raskaana ollessa).
Perustalo, ei mitään ylenmääräisiä hienouksia.

Perusmaatiaisina, perusköyhinä- mutta halvalla päästiin. Meidän tiivis ja läheinen suhde pankin kanssa päättyy n. 20 vuotta aikaisemmin mitä monella muulla samaan aikaan rakentaneella tuttavalla ja ystävällä.

 

Olemme toistaiseksi vaihtaneet (kerrostalo) asuntoja mun vanhempioen kanssa; he asuvat meidän asunnossamme ja me heidän.
Neliöt ratkaisivat eniten; omassa on 75 neliötä, tässä lähes 100.

 

Asuimme kylppärirempan aikana appiukon luona. Asunnossa oli hometta, telkku huusi, koiran pissalätäkkö lattialla joka päivä, itse ukko oli kylpytakissa tai kalsareissa aamut illat. Nimim. Kiitos mut yks kerta riitti

 

Miehelläni on lapsuuden koti jonka hänen ukkinsa on tehnyt ja jossa miehen isä nyt asuu. Kun isovanhemmat olivat vielä elossa, he asuivat kaikki kolme sukupolvea saman katon alla. Nyt appi ehdotti että me muuttaisimme sinne. Ja ukkikin asuisi siellä.. Kaikille riittää omat makkarit, mutta keittiö,olohuone,pesutilat yhteisiä. Meillä oli omassa kämpässä remppa ja asuimmekin siinä kokeeksi kaksi kuukautta. Se riitti..

Ukki juo noin 2-3 pvää viikosta ja on humalassa agressiivinen, haluaa määrätä telkkaria (mitä kanavaa katsotaan), ei anna mieheni tiskata (naisten hommia), hänen kissansa EIVÄT ole sisäsiistejä ja taloa ei saa rempata,vaihtaa kalusteita, määrää milloin saa saunoa,syö meidän ostamat ruuat (piti piilotella evästä jos halusi säästää ne seuraavan päivän ruuaksi,lapset ei saanut tuoda kavereita liian usein (kerta viikossa riittää) jne jne..Asuminen hänen kanssaan muistuttaa keskitysleiriä..

Ostimme oman asunnon ukin läheltä ja ollaan tosi tyytyväisiä oma tupa, oma lupa meiningillä

 

Minun lisäkseni täällä asuu 1-vuotias lapsi sekä lapinkoira. Piakkoin syntyy kuopus. Asumme vuokralla luhtitalon alakerrassa, ja asuntomme yhteydessä on myös kohtuullisen kokoinen terassi ja pieni oma piha, tuon kaikille yhteisen pihan lisäksi. Asuntomme liki 60 neliötä käsittää 2 huonetta, keittiön, saunan ja kylpyhuoneen. Tämä saattaa kuulostaa vähältä, mutta riittää meille vallan mainiosti siihen saakka, kunnes lapset ihan oikeasti tarvitsevat omaa huonetta. Sittenkin pyrimme muuttamaan saman taloyhtiön sisällä suurempaan asuntoon, sillä pidän kovasti nykyisestä asuinpaikastamme. Ympäristö on rauhallinen, samoin naapurusto, keskustaan kävelee vartissa mutta tarvittaessa kauppa ja posti löytyvät lähempääkin, luonto on lähellä, miljöö on kaunis, täällä on paljon muitakin lapsiperheitä, meri lähellä,... Mitä muuta sitä voisi toivoakaan?

 

Asumme ulkomailla vuokra-asunnossa kerrostalossa. Suomessa meillä on isommassa kaupungissa sijoitusasunto, jonka aiomme myydä Suomeen palattuamme ja ostaa samasta kaupungista isomman rivitaloasunnon "loppuelämäksi".

 

Asumme appivanhempieni nykyisessä kodissa. Eli mieheni lapsuudenkodissa yhdessä miehen vanhempien sekä veljen kanssa. Emme asu Suomessa.

Mieheni vanhemmilla on iso maatila, autamme sekä heitä että mies käyttää lisäksi osaa tilasta yrittäjänä. Asumme kaikki tilan suuressa päärakennuksessa, meillä on oma asunto mutta olemme myös paljon yhteisissä tiloissa.

Tähän päädyimme parempien työnäkymien vuoksi, mutta myös lapsille ihanteellisten kasvuolosuhteiden vuoksi. Aiemmin asuimme ihan kivassa vuokra-asunnossa, jossa kuitenkaan ei ollut omaa pihaa ja välimatkat olivat pitkiä. Täällä kaikki on lähellä, kävely- tai pyörämatkan päässä, lapset voivat olla koko päivän ulkona ja leikkiä muiden lasten kanssa. Naapuruston lapset käyvät usein leikkimässä kun isolla pihalla voi leikkiä ilman erikoista kylään lähtemistä, lisäksi tilalla käy paljon lapsia ratsastamassa.

 

Asumme vanhempieni naapurissa talossa josta pienenä tyttönä haaveilin ja tämä haave toteutui kun vuosia sitten talo tuli myyntiin, olemme enemmän kuin onnellisia. Lapset saavat asua lähellä toista mummolaa ja lähellä on myös muita sukulaisia, elämä on hetkellistä. Asumme pienellä paikkakunnalla ja työpaikat toisella paikkakunnalla, mutta autolla kulkeminen 3-vuorotyöhön hoituu nätisti, kunhan tiet ovat kunnossa. Kiitollinen omakotiasujaperhe. <3 t.äiti<3isä ja 3pientä pilttiä<3

 

Asumme tällä hetkellä50-luvun 65m2 kerrostalokolmiossa pienehkön kaupungin keskustassa. Meitä on minä, mies ja kaksi lasta (2v.9kk ja 1-v.). Muutimme rivarista tänne käytännön syistä ja tämä on väliaikaista. Viihdymme kuitenkin tosi hyvin, enkä ole kokenut kerrostaloasumista hankalaksi pienten lasten kanssa. Alhaalla on onneksi lämmin pyörävarasto, johon saa jätettyä vaunut, muuten tämä olisikin jo aika hankalaa.

Tulevaisuudessa, kun tiedämme mihin asetumme (tänne tuskin jäämme), muutamme rivariin tai omakotitaloon. Oma piha on haaveissa, mutta ihan hyvin pärjää tällä hetkellä ilmankin