toimeenulotuki ja vauvalle hankinnat??

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja jonna25
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
J

jonna25

Vieras
eli olen nyt jo ennestään ollut muutaman kuukauden toimeentulotuen asiakas koska työt loppui,olen yhen lapsen yh ja odotan toista..saako sossuta mitään avustusta vauvan hankintoihin vai vasta sitten kun vauva on jo syntynyt niin sittenhän saa sen vauva osuuden tt-tukea.tokihan hankintoja pitää tehdä ji ensin sitä varten kyselen,käytettynä tietysti pakko kaikki löytyy ja kirppiksiltä hyvin löytääkin mutta kovastihan silti menee ns ylimääräistä jota ei olisi :(

ja kiitos avaan sateen varjon näitä mene töihin ja miksi teet lisää lapsia jne,enkä jaksa lähteä selittelemään kuvioita sen enempi kun että lasten isä nyt päättihäippästä ja maksaa minimi elaria joten näillä mennää.

kiitos asiallisista vastauksista
 
En valitettavasti osaa sanoa tuosta toimeentulotuesta, mutta korjaan, että lapsen isä päätä, kuinka paljon hän maksaa elatusapua ja sellaista kuin minimielatusapu ei ole olemassakaan. Olettehan käyneet lastenvalvojalla ja lasketuttanut siellä lapsen elatuksen tarpeen ja elatusvastuun jakautumisen teidän vanhempien kesken?
 
minimi on kyllä olemassa mitä jokainen saa ja sen maksaa kela viime kädessä.. sopimus tehty toki korjaan sen verran että isä maksaa alle minimin 80e kuussa ja kela loput....että näin..
 
Voithan kysyä sossusta, harkinnanvaraista luulisin. Tarvitset turvakaukalon, pinnasängyn, ammeen, vaunut ja tuttipulloja. Muutaman vaatteen, jos et ota äitiyspakkausta.
 
pinnasänky on onneksi tallessa edelliseltä lapselta mutta eipä sitten muuta kun on tuo edellinen jo niin iso..täytyy ottaa yhteyttä ja varata aika sinne niin saa paremmin selitettyä tilenteen..
tokihan jos en pakkausta ota saan sen 140e jolla saa jo jotain kivasti ostettua mutta vaunut ja turvakaukalo kyllä vie ison osan vaikka löytäiskin käyettynbä hyvään hintaan :/

ja voi kiitos taas kommentista että toiv en saa mitään,juuri näin annetaan lapsien vaikka kärsiä kunhan en sieltä saa mitään..hieno homma!!en ole tahallani itseäni tähän tilanteeseen saanut,minkäs teet jos isä nostaa kytkintä yllättäen,sitten mennään niillä mitä on!!
 
Eihän tuo aloittaja nyt mitenkään erityisen nuori ole. Olin itse 25-vuotiaana kahden lapsen äiti. Muista paikkakunnista en tiedä, mutta stadissa saa sossusta maksusitoumuksen pinnasängyn ja lastenvaunujen lainaamiseen Pakilan työkeskuksesta. Muusta tuesta en tiedä. Jos olet, Ap, jo kuukausia ollut toimeentulotuen asiakas, niin luultavasti haet toimeentulotuen etuuskäsittelystä. Kannattaa nyt noissa harkinnanvaraisissa kysymyksissä ihan varata aika sosiaalityöntekijälle. Harkinnanvarainen ja ehkäisevä toimeentulotuki ovat eri asioita kuin se perustoimeentulotuki.

Onnea koko perheelle vauvan tulon johdosta ;)
 
minimi on kyllä olemassa mitä jokainen saa ja sen maksaa kela viime kädessä.. sopimus tehty toki korjaan sen verran että isä maksaa alle minimin 80e kuussa ja kela loput....että näin..

Turhahan tästä nyt on vääntää, mutta ei ole minimiä. Esimerkiksi jos teidän tilanteessa sinun elatuskykysi oli hyvä ja lapsen elatuksen tarve kuittaantuisi etän maksamalla 80 eurolla ja sinun osuudellasi, ei Kelan osuutta tarvittaisi.
 
susan kiitos,stadistapa hyvinkin :D ja juu varaan ajan seuraavan hakemuksen yhteydessä ehdottomasti :D

kiitokset onnitteluista,lapsi on aina ihana asia oli tilanne mikä hyvänsä,ja mun mielestä abortti ei ole aikuisen ihmisen ehkäisy keino,tiedän pystyväni tarjoamaan lapselle hyvän elämän,en paljoa rahaa mutta läsnäoloa,onnellinen tuo kohta 6v esikoinenkin on ja ikinä häneltä mitään ole puuttunut <3
 
Toivottavasti saat sosiaalitoimelta apua, kun sitä tarvitset. Mielestäni lapsi ei tarvitse niinkään paljoa tavaraa, vaan paljon rakkautta :) Se on vain markkinamiesten hömpötyksiä, että pitää olla kaikenmaailman hilavitkuttimia kun lapsi tulee. Turvallisuudenhakuiset vanhemmat siihen ansaan usein lankeavatkin.

Onnea tulevan vauvan johdosta ja jaksamista kovasti! Toivottavasti lähelläsi on muuta tukiverkkoa, jos isästä ei ole auttajaksi?
 

Yhteistyössä