TOIMEENTULOTUKI syntymässä olevasta lapsesta?????

  • Viestiketjun aloittaja asc
  • Ensimmäinen viesti
muuten kyllä mutta meill' sossu ja lähin postilaatikko sijaitsee n400metrin päässä toisistaan joten samalla kävelee soskuun ennemmin kun vie postilaatikkoon jonne on sellanen reilu kilsa ja soskuun se 1,5km mutta jos on pakkasta helmikuussa kovastikin niin eihän sitä vastasyntynyttä heti saa ulos viedä.
Varmaan joltain tuttavalta tai vaikka naapurilta, miksei jopa postinkantajalta voisi kysyä jos he veisivät kirjeen laatikkoon :) Oman sosiaalityöntekijän kanssa voi myös varmaan jutella tällaisista ongelmista jos silloin tosiaan on niin kova pakkanen, niin eihän toki ole tarkoituksenmukaista että jäät kokonaan ilman apua siksi ettei voi ulos mennä. Toisaalta, jos lapsen pitää olla pidemmän aikaa sisällä, niin onhan sun käytävä myös kaupassa (ja lapsen kanssa neuvolassa ennemmin tai myöhemmin) niin silloin varmaan saa samoilla järjestelyillä sen toimeentulotukihakemuksen laatikkoon.
 
[QUOTE="vieras";29194996]Julma tosiasia on, että lapsi voi myös hyvin syntyä kuolleena. Että ei mitään tukia voi eikä pidä saada ennekuin se lapsi syntyy ja on oikeasti olemassa. Muutamaan ensimmäiseen päivään se lapsi ei kyllä mitään sen ihmeelisempää - rintamaidon ja vaippojen lisäksi tarvi mitä ei äitiyspakkauksesta löydy.
Jotenkin on kai vallalla sellainen luulo, että lapsi tarvitsee ihan kauheasti kaikenlaista hyödytettä ja tarviketta. Pieni vauva ei tarvitse.[/QUOTE]

Onpas todellakin idioottimainen ja typerä kommentti. Ja tietämätön myös. No, vaikka näin onnettomasti kävisi (oikeasti, ap, sehän ei ole mitenkään todennäköistä vaan tosi marginaalista äläkä ajattele koko asiaa, vaikka joku idiootti täällä tietenkin otti aiheen esiin!), niin ei niitä rahoja mikään sossu perisi takaisin. Koska kuitenkin vauvaa odottaessa ne vaunut piti hankkia niin se menee sitten kunnan "tappioksi". Ihan samalla tavalla kuin jos Masa saa toimeentulotukea ja nostaa kaiken heti kuun alussa, tuhlaa sen jonnekin, mutta kuoleekin heti seuraavana päivänä. Sossu ei tule perimään loppukuun ruokarahoja kuolinpesästä.

Jestas näitä vastauksia.

Ja ei kyllä äitiyspakkaus riitä ensipäiviksi - johan siellä suurin osa vaatteistakin on liian suuria vastasyntyneelle. Ja tietenkin tarvitaan kaikenlaista muutakin kuin äitiyspakkaus. Jokainen perheellinen sen ehkä tajua...
 
TT-tuen asiakkailla on useimmiten rankkaa.
Ei se "ilmaisen" rahan hommaaminen mitään helppoa ole, eikä sellaiseksi tehtykään tai tarkoitettu.
Työstä se toisinaan käy, eikä Kela, sossu jne. yleensä sääli asiakkaitaan siten, että voivottelisivat mistähän tuo elantonsa nyt saa ja kykeneekö synnäriltä tullessaan mihinkin... Tämä on monille yllätys, että osa jää ihan tyhjän päälle myös tässä maassa ja joutuu ihan itse synnäriltä tullessaan viemään lippunsa ja lappunsa.
Ei, vaan kyllä myös tukien saamisen olisi tarkoitus olla mahdollisimman helppoa. Ja en ymmärrä tätä ap:n tapauksessa käytyä vääntöä postilaatikkojen sijainneista yms. Kun sen tuen voi hakea etukäteen, hakemuksessa voi ilmoittaa lapsen lasketun ajan, ja lapsen synnyttä voi soittaa ja ilmoittaa lapsen syntymästä. Jos tätä ei tee, saa lapsen ensimmäisen kuun tuen toki takautuvasti.
 
fert
Alkuperäinen kirjoittaja Mörköäiti;29195076:
Ei, vaan kyllä myös tukien saamisen olisi tarkoitus olla mahdollisimman helppoa. Ja en ymmärrä tätä ap:n tapauksessa käytyä vääntöä postilaatikkojen sijainneista yms. Kun sen tuen voi hakea etukäteen, hakemuksessa voi ilmoittaa lapsen lasketun ajan, ja lapsen synnyttä voi soittaa ja ilmoittaa lapsen syntymästä. Jos tätä ei tee, saa lapsen ensimmäisen kuun tuen toki takautuvasti.
Noin 10v. erilaisten virastojen asiakkaana, sairauden vuoksi, olleena, tiedän varsin hyvin, ettei tukien saamista tehdä mahdollisimman helpoksi.

Postilaatikoista en sanonut sanaakaan.
 
voi luoja tätä palstaa!!mikä musta tekee avuttoman??Se että kysyin tietääkö kukaan miten toimeentulotuki määräytyy tälläisessä tapauksessa?en valittanut etten pärjää,kerroin kaiken hankkineeni ja kyllä pärjääväni kunhan halusin kysyä että tietää varautua siihen että ostaa kaiken tarvittavan valmiiksi jos se tttuki tulee vasta ns takautuvasti.ja aborttihan kannattaa tehdä kun lapsi on suunniteltu mutta lapsen isä päätti muuttaa mielensä kun lapsi oli jo tuloillaa,kyllä se fakta nyt on vaan niin että yksikin vanhempi kykenee halutessaan lapsestaan huolehtimaan ja kaikki ei ehkä tarvitse monen tuhannen palkkaa ollakseen onnellisia lapsen kanssa,me eletään se hetki kun lapsi on pieni niin näin ja varmasti selvitään,sitten kun lapsi menee päivähoitoon menen minäkin töihin ja tienaamaan itse omat rahani ja maksamaan veroni,piste!
Näin on. :) Sä pärjäät ihan hyvin ja täähän on vain tilapäinen juttu. Mä itsekin jäin aikanaan kahden pienen lapsen kanssa kun mies läksi, ja pärjäilin minimiäippärahalla ja myöhemmin kotihoidontuella. Joskus, en kyllä aina, hain myös toimeentulotukea ja toki sain myös asumistuet, elarit ja lapsilisät. Tiukkaa oli, mutta kyllä pärjättiin. Nyt olen taas töissä ja maksan veroni enkä hetkeäkään kadu että silloin oltiin tukien varassa. :)
 
Noin 10v. erilaisten virastojen asiakkaana, sairauden vuoksi, olleena, tiedän varsin hyvin, ettei tukien saamista tehdä mahdollisimman helpoksi.

Postilaatikoista en sanonut sanaakaan.
Mutta pitäisi tehdä. Toki valitettavaa, ettei se käytännössä mene niin. Uskallan kuitenkin lyödä vaikka vetoa, ettei missään kunnassa oleteta perheen ostavan vaunuja ja sänkyä vasta vauvan synnyttyä...
 
fert
Jatkan vielä (Mörköäidille). Esim. pelkkä sairauspäiväraha hylättiin useampaan kertaan Kelan lääkärin toimesta, vedoten etten ole tarpeeksi sairas. Samana päivänä hylättiin eräs hoitomuoto vedoten siihen, että olen liian sairas. Kun tästä valitin, siinä meni aikaa ja vasta toiseksi korkein (?) taho myönsi pätkän sairauspäivärahaa.
No tilan huonotessa, mikä tarkoittaa käymistä kuoleman rajalla, sain viimein kunt.tuen. Mutta aina saa jännittää, meneekö hakemus jatkossa läpi Kelan lääkärin mielestä, vaikka kaikki muut lääkärit olisi todenneet liian sairaaksi töihin.

Mä en edes jaksa kuunnella kokemusteni/tuttujen kokemusten perusteella, että tukien saaminen on tehty tosi helpoksi. Sossukokemuksista en edes jaksa kertoa.
 
fert
Alkuperäinen kirjoittaja Mörköäiti;29195099:
Mutta pitäisi tehdä. Toki valitettavaa, ettei se käytännössä mene niin. Uskallan kuitenkin lyödä vaikka vetoa, ettei missään kunnassa oleteta perheen ostavan vaunuja ja sänkyä vasta vauvan synnyttyä...
Pitäisi ja pitäisi... Mutta kun ei tehdä helpoksi, siitä nyt kyse.
 
AAAAAAAAAAAAA
Juu kyllä varmasti on paljonkin sellaisia ihmisiä, jotka olisivat laskureiden mukaan oikeutettuja toimeentulotukeen. Mutta heidän joukossa on onneksi vielä niitä, jotka eivät halua silti hakea sitä kuin pakon edessä. Eikä vain siksi kun siihen olisi oikeutettu. He eivät halua joka kuukausi tilittää tulojaan ja menojaan sossulle, ja toivoa että saisi taas hiukan enemmän rahaa kuin viimeksi.

Toimeentulotuen tarkoitushan olisi auttaa hetkellisessä hädässä,eikä niin että täällä suunnitellaan jo kuukausia eteenpäin kuinka ja paljonko sitä sieltä saisi.
 
Miksi on hyvä, että ihmiset eivät hae heille kuuluvaa tukea?

ja eihän sossuun tuloja ja menoja tarvitsee tilittää -tulot vain. Menoista ei kysellä.
 
fert
Alkuperäinen kirjoittaja Mörköäiti;29195128:
Miksi on hyvä, että ihmiset eivät hae heille kuuluvaa tukea?

ja eihän sossuun tuloja ja menoja tarvitsee tilittää -tulot vain. Menoista ei kysellä.
Tarvitseehan. Siis ns. pakolliset menot ja juuri ne hark.varaisiin kuuluvat.
Kaikki syntymätodistuksista lähtien olen sinne aikoinaan toimittanut.
Vuokrasopimukset, kaikki lääkärikulut, sähkölaskut jne.
 
TT-tuen asiakkailla on useimmiten rankkaa.
Ei se "ilmaisen" rahan hommaaminen mitään helppoa ole, eikä sellaiseksi tehtykään tai tarkoitettu.
Työstä se toisinaan käy, eikä Kela, sossu jne. yleensä sääli asiakkaitaan siten, että voivottelisivat mistähän tuo elantonsa nyt saa ja kykeneekö synnäriltä tullessaan mihinkin... Tämä on monille yllätys, että osa jää ihan tyhjän päälle myös tässä maassa ja joutuu ihan itse synnäriltä tullessaan viemään lippunsa ja lappunsa.

Ei ole kokemusta toimeentulotuesta tai muista sossun tuista mutta vammaisten lasten asioita hoitavana olen kyllä huomannut ettei nuo erilaisten tukien hakemiset ole suinkaan aina niin helppoa hommaa.

Silti siinäkin olisi syytä käyttää jotain inhimillistä ajattelua, esim sen verran että myönnetään tuki lastenvaunujen ym pakollisten vauvatarvikkeiden hankintaan jo ennen vauvan syntymää. Kuitenkin se vauva sieltä syntyy ja vaunuja tarvitaan. Siihen vetoaminen että vauva voikin kuolla synnytykseen tuntuu jo todella mauttomalta.
 
Tarvitseehan. Siis ns. pakolliset menot ja juuri ne hark.varaisiin kuuluvat.
Kaikki syntymätodistuksista lähtien olen sinne aikoinaan toimittanut.
Vuokrasopimukset, kaikki lääkärikulut, sähkölaskut jne.
Jännä juttu, silleen että Suomessa ei noita syntymätodistuksia saa ;)
(Tai saa varmaan pyydettäessä, mutta käytännössä kukaan ei niitä pyydä eikä niitä ainakaan missään sossussa tarvita.)

Mutta joo, toki mainitsemasi laskut ja vuokrasopimus. Mutta edelleen ei kerrottu,miksi on hyvä, jos joku kärvistelee liian pienellä rahalla eikä hae itselleen kuuluvaa tukea?
 
Ei ole kokemusta toimeentulotuesta tai muista sossun tuista mutta vammaisten lasten asioita hoitavana olen kyllä huomannut ettei nuo erilaisten tukien hakemiset ole suinkaan aina niin helppoa hommaa.

Silti siinäkin olisi syytä käyttää jotain inhimillistä ajattelua, esim sen verran että myönnetään tuki lastenvaunujen ym pakollisten vauvatarvikkeiden hankintaan jo ennen vauvan syntymää. Kuitenkin se vauva sieltä syntyy ja vaunuja tarvitaan. Siihen vetoaminen että vauva voikin kuolla synnytykseen tuntuu jo todella mauttomalta.
Ei siihen muualla vedota kuin täällä palstalla, kun täällä jotkut ovat niin huolissaan siitä, ettei joku vaan SAA yhteiskunnalta mitään. Tottahan ne vaunut toimeentulotuessa huomioidaan etukäteen. ja jos joku toisenlaisen päätöksen on saanut, kannattaisi asiasta valittaa.
 
  • Tykkää
Reactions: Madicken04
fert
Alkuperäinen kirjoittaja Mörköäiti;29195334:
Jännä juttu, silleen että Suomessa ei noita syntymätodistuksia saa ;)
(Tai saa varmaan pyydettäessä, mutta käytännössä kukaan ei niitä pyydä eikä niitä ainakaan missään sossussa tarvita.)

Mutta joo, toki mainitsemasi laskut ja vuokrasopimus. Mutta edelleen ei kerrottu,miksi on hyvä, jos joku kärvistelee liian pienellä rahalla eikä hae itselleen kuuluvaa tukea?
Mitä sä vänkäät? Saahan sen, piti pyytää virastosta ja toimittaa sossuun. Sen enempää ala sinulle asioitani todistelemaan.

Kyselet nyt minulta jotain, mitä en ole edes kommentoinut.
 
"Pöh"
Juu, kyllä on minullakin kaikista lapsista syntymätodistukset. En oikein ymmärtänyt tuota "Suomessa ei niitä edes saa"-juttua...

Puhukohan taas joku, jolla ei ole minkäänlaista oikeata tietoa...mistään näistä asioista joita täällä ollaan käsitelty. Aivan yhtä huuhaa-kommentti ole se, etteikö sossussa tarttisi menoja todistella... Totta hitossa tarvitsee, voihan tulot olla kodittomallakin samat, mutta menot ei!

Miksi kommentoida lainkaan, jos ei minkäänlaista tietoa asiasta ole.
 
Mitä sä vänkäät? Saahan sen, piti pyytää virastosta ja toimittaa sossuun. Sen enempää ala sinulle asioitani todistelemaan.

Kyselet nyt minulta jotain, mitä en ole edes kommentoinut.
En ole ikinä kuullut, että sossu olisi pyytänyt kenenkään syntymätodistusta. Miksi ihmeessä? Oliko kyse suomalaisesta ihmisestä? Nimittäin tavallinen käytäntö tuo ei ole todellakaan. Sossu saa tiedon syntyneestä lapsesta samoin kuin Kela eli väestötietojärjestelmästä.

Ellei sitten sossu ole tehnyt kiusaa ja pyytänyt turhia tositteita juoksuttaakseen juuri synnyttänyttä äitiä :/

Ja tarkoitin, että niitä ei "automaattisesti" saa. Pyydettäessä toki saa, mutta harvallapa niitä taitaa enää nykyisin olla.
 
[QUOTE="Pöh";29195434]Juu, kyllä on minullakin kaikista lapsista syntymätodistukset. En oikein ymmärtänyt tuota "Suomessa ei niitä edes saa"-juttua... [/QUOTE]

Niitä ei saa, ellei itse pyydä. Sinä varmaan sitten pyysit?

[QUOTE="Pöh";29195434]Puhukohan taas joku, jolla ei ole minkäänlaista oikeata tietoa...mistään näistä asioista joita täällä ollaan käsitelty. Aivan yhtä huuhaa-kommentti ole se, etteikö sossussa tarttisi menoja todistella... Totta hitossa tarvitsee, voihan tulot olla kodittomallakin samat, mutta menot ei!

Miksi kommentoida lainkaan, jos ei minkäänlaista tietoa asiasta ole.[/QUOTE]

Huoh... niin, tarkoitin että kaikista tuloista on esitettävä tiedot, mutta kaikista menoista ei. Sossuun tarvitsee antaa tiedot vain niistä menoista, joihin voi saada erikseen toimeentulotukea.
 
Ap, kysy neuvolasta apua jos et vauvan tulon "takia" pääse hoitamaan asioita. Ethän sinä voi viikkokaupalla istua neljän seinän sisällä pääsemättä esimerkiksi ruokaostoksille. Sinulla pitäisi olla oikeutus saada perhetyöntekijän tai lapsiperheiden kotipalvelun apua jos olet hankalassa elämäntilanteessa. Ja puhu neuvolassa jo etukäteen jos synnytyksen jälkeiset pärjäämisasiat huolestuttaa niin järjestävät sulle apua kotiin vaikkapa juuri niiden kelan ja sossun lomakkeiden toimittamisen ajaksi. Voi myös osata neuvoa sua siinä miten asiat kannattaa junailla niin, että menevät läpi. Ja mistä kaikkialta voi hakea apua alkuvaiheeseen.
 
"vieras"
Alkuperäinen kirjoittaja Mörköäiti;29195054:
Onpas todellakin idioottimainen ja typerä kommentti. Ja tietämätön myös. No, vaikka näin onnettomasti kävisi (oikeasti, ap, sehän ei ole mitenkään todennäköistä vaan tosi marginaalista äläkä ajattele koko asiaa, vaikka joku idiootti täällä tietenkin otti aiheen esiin!), niin ei niitä rahoja mikään sossu perisi takaisin. Koska kuitenkin vauvaa odottaessa ne vaunut piti hankkia niin se menee sitten kunnan "tappioksi". Ihan samalla tavalla kuin jos Masa saa toimeentulotukea ja nostaa kaiken heti kuun alussa, tuhlaa sen jonnekin, mutta kuoleekin heti seuraavana päivänä. Sossu ei tule perimään loppukuun ruokarahoja kuolinpesästä.

Jestas näitä vastauksia.

Ja ei kyllä äitiyspakkaus riitä ensipäiviksi - johan siellä suurin osa vaatteistakin on liian suuria vastasyntyneelle. Ja tietenkin tarvitaan kaikenlaista muutakin kuin äitiyspakkaus. Jokainen perheellinen sen ehkä tajua...
Kohtukuolema ei ole mikään marginaalinen juttu, vaan asia joka saattaa hyvin tapahtua. Silloin vaan ei ole mitään "kuolinpesää" koska sitä lasta ei ole ollut. Mutta pointti ei ollut se, vaan se ettei lasta ole olemassa ennekuin se syntyy joten ei myöskään ole olemassa tukien muodossa.
 
Ken guru
Toimeentulotukilaissa säädetty, vuosittain kansaneläkeindeksillä tarkistettava perusosa on perustoimeentulotuen pohja. Täysi perusosa on vuonna 2013 yksin asuvalla 477,26 euroa kuukaudessa.

Se + lapsilisä + elarit tekee jo yli 700€.

Kai tuolla pelkällä 477€:lläkin saa varmasti ne vaipat ostettua ja pärjäilee sen ensimmäisen kuukauden.

Ja hyvinhän ap on saanut jo tavaroita kasaan :)
 
"huoh"
Alkuperäinen kirjoittaja Mörköäiti;29194182:
Olet saanut virheellisen päätöksen. Ihan lain mukaan esim. äitiysvaatteisiin pitäisi saada toimeentulotukea, tai ne katsotaan sellaiseksi välttämättömäksi menoksi, johon voi hakea harkinnanvaraista tms. Sama koskee tietenkin vaunuja ja vauvansänkyä - ei se vauva siinä laatikossa kovin pitkään nuku.

Sinuna tekisin noista päätöksistä oikaisuvaatimuksen. Ota vaikka kuntasi sosiaaliasiamieheen yhteyttä. Sinulla on kuitenkin oikeus saada noihin hankintoihin toimeentulotukea, joten VAADI sitä.
Ei nyt ehkä kannata alkaa meuhkaamaan että tehty väärä päätös jne.. Sä et voi tietää mihin kaikkeen ap:lle on jo myönnetty harkinnanvaraista. Jospa on vaikka vuosi sitten saanut edellisen lapsen ja silloin myönnetty reilusti rahaa vauvantarvikkeisiin..
Osa kunnista ei anna rahaa vaunuihin ja sänkyyn vaan esim. Helsingissä haetaan työkeskuksesta käytetyt ja ne ovat useimmiten lainassa asiakkaalla.
 
[QUOTE="huoh";29197501]Ei nyt ehkä kannata alkaa meuhkaamaan että tehty väärä päätös jne.. Sä et voi tietää mihin kaikkeen ap:lle on jo myönnetty harkinnanvaraista. Jospa on vaikka vuosi sitten saanut edellisen lapsen ja silloin myönnetty reilusti rahaa vauvantarvikkeisiin..
Osa kunnista ei anna rahaa vaunuihin ja sänkyyn vaan esim. Helsingissä haetaan työkeskuksesta käytetyt ja ne ovat useimmiten lainassa asiakkaalla.[/QUOTE]

No mutta siinäkin tapauksessa sossun kautta vaunut ja sängyn saa - eli tavalla tai toisella. Juu toki, en tiedä tilannetta, mutta oletin että kyseessä on ap:n esikoinen. Toki vaikkei olisikaan, niin eihän kaikkia vauvatavaroita välttämättä enää ole (olemassa tai ehjänä). Ja esim. äitiysvaatteethan eivät välttämättä enää mahdu toisen raskauden aikana, tai sitten lapsi syntyy eri vuodenaikaan ja tarvitaan ihan erilaisia vaatteita.
 
Yhteistyössä