Ei sossun päätöksiä tehdä sillä perusteella onko "tippaakaan rahaa", vaan sillä perusteella, onko rahaa _huomioon otettavien menojen jälkeen_. Esimerkiksi teillä menoiksi on otettu vuokrasta vain 650e, ja vakuutta ei ole huomioitu menona. Useimmissa kunnissa tuo on tapana, että on määritelty maksimivuokra, ja vuokravakuudenkin suhteen on mennyt ihan pykälien mukaan, niin kuin päätöksessä sanotaankin. Se on harkinnanvarainen tuki, ja se olisi myönnetty aiemmasta asuinkunnasta. Mutta he tekivät päätöksen että eivät sitä myönnä, ja sillä selvä.
Ei tuossa kuulosta olevan mitään pielessä. Voitte yrittää hakea väliaikaista tukea kirkolta, tai kerätkää vaikka pulloja. Kyllä niitä kesällä löytyy aika hyvin. Onneksi yhteiskunnassa sentään jotain vastuuta jätetään yksilöillekin. TE olette päättäneet muuttaa, kulut ovat TEIDÄN vastuullaanne.
Ps: aika paksua väittää "omillamme elämme" kun molemmat olette työttömiä. Kyllä te yhteiskunnan varoilla elätte, ette omillanne.