Katso alla oleva video nähdäksesi, kuinka asennat sivustomme verkkosovellukseksi kotinäytöllesi.
Huomio: Tämä ominaisuus ei välttämättä ole käytettävissä kaikissa selaimissa.
Kyllä toimeentulotuesta saa säästää. Nolaat ainoastaan itsesi, jos alat selitellä jotain, että kaverisi on käyttänyt rahansa vääriin kohteisiin. Ei toimeentulotukilaissa (tietenkään) sitä säädellä, mitä rahalla voi ostaa.
Vaikka tuttavasi olisi ostanut pornolehtiä koko rahalla, ei se kiinnosta Kelaa pätkääkään.
Eihän tuota käyttöä voi valvoa. Sitä paitsi tuki on tarkoitettu myös virkistäytymiseen. Siihen lukisin myös mm. pornon ja matkailun.
Ap:n ystävä kuvittelee saamansa toimeentulotuen kansalaispalkaksi ja sama pätee mörköäitiin ja moneen tämän ketjun sossuelättiin.
Mutta niin ei ole! KELA: "Perustoimeentulotukea voi saada henkilö tai perhe, jonka tulot ja varat eivät riitä välttämättömiin jokapäiväisiin menoihin."
Ei siis ole yhdentekevää, mihin saamansa tuen käyttää. Tukea ei ole tarkoitettu lomamatkailuun eikä pornokokoelmien kartuttamiseen. Jos sitä ei tarvita perustoimeentuloon, pitää saajan ilmoittaa Kelaan muuttuneista olosuhteista. Näin Ap voi myös tehdä ilmoituksensa - hän voi ilmoittaa, että hän on havainnut ystävänsä toimeentulotuen tarpeen kadonneen, hieman todisteita mukaan...
Tuon "rahat saa tuhlata niinkuin huvittaa, ihminen itse vastaa"-logiikan mukaan rahansa hassanneen toimeentulotuen asiakkaan saa lapsineen jättää pakkaseen nälkiintyneenä paleltumaan, jos hän on tuhlannut rahansa. Tekisitkö Mörköäiti niin?
Toimeentulotuki on lopetettava, tilalle nimelle kirjoitetut ruokakortit, joita ei siis voi toinen henkilö käyttää. Tupakkaan, puhelimeen ja viihteeseen voi rahaton hankkia varoja pulloja tai puolukoita keräämällä, jos ei muuta keksi.
Oikeasti. Jos pelkkiä tukia maksetaan virkistysmielessä niin paljon, että niillä on varaa "harrastaa" etelänreissuja, niin aika hullua. Moni pienituloinen, mutta omillaan tuleva perhe säästää ehkä vuosia, päästäkseen parin viikon reissuun. Mitä järkeä käydä töissä, jos tuilla menee paremmin.Googlasin asiaa. Kelan sivujen mukaan toimeentulotuen perusosalla on tarkoitus kattaa myös "harrastus- ja virkistysmenot". Jokainen sitten päättää itse omalla kohdallaan, mitä nämä ovat ja kuinka paljon tuestaan laittaa rahaa näihin ja kuinka paljon muihin hankintoihin.
Oikeasti. Jos pelkkiä tukia maksetaan virkistysmielessä niin paljon, että niillä on varaa "harrastaa" etelänreissuja, niin aika hullua. Moni pienituloinen, mutta omillaan tuleva perhe säästää ehkä vuosia, päästäkseen parin viikon reissuun. Mitä järkeä käydä töissä, jos tuilla menee paremmin.
Oikeasti. Jos pelkkiä tukia maksetaan virkistysmielessä niin paljon, että niillä on varaa "harrastaa" etelänreissuja, niin aika hullua. Moni pienituloinen, mutta omillaan tuleva perhe säästää ehkä vuosia, päästäkseen parin viikon reissuun. Mitä järkeä käydä töissä, jos tuilla menee paremmin.
Anna olla, ei ole sinun ongelmasi. Ongelma on tukijärjestelmässämme. Jos jengille maksetaan niin paljon toimeentulotukea, että sillä on varaa parin viikon lomareissuja etelään tehdä, on summa liian iso.
Koko järjestelmä pitäisi muuttaa, ei siinä yhden tuensaajan käräyttämiset vaikuta.
Yleensä on muutakin kuin vuokra maksettavana. Mulla on esim. työmatkakulut julkisella toiseen kaupunkiin, lääkkeet jne. Menojen jälkeen ei jää edes 500€ kuukaudeksi.Hmm. Jos jollain työssäkäyvällä jää vuokran jälkeen käytettäväksi vaikka 700 euroa ja hänellä "ei ole ikinä varaa matkustaa", mutta jollain tuensaajalla jää vuokran jälkeen 500 euroa ja hän saa säästettyä, niin miten voi olla mahdollista, että 500 euroa on liian suuri summa, mutta 700 euroa on liian pieni summa?
Oikeasti. Jos pelkkiä tukia maksetaan virkistysmielessä niin paljon, että niillä on varaa "harrastaa" etelänreissuja, niin aika hullua. Moni pienituloinen, mutta omillaan tuleva perhe säästää ehkä vuosia, päästäkseen parin viikon reissuun. Mitä järkeä käydä töissä, jos tuilla menee paremmin.
On väärinkäyttöä. Ei saa syödä mitään hyvää ruokaa jos ei käy töissä.Entäs sitten sellainen, että mun työtön kaveri ostaa kaikkee erikoista ruokaa ja kokeilee viikonloppuisin erilaisia gourmet reseptejä? Onko se tukien väärinkäyttöä? Viikolla se ei syö juurikaan muuta kuin kaurapuuroa ja banaaneja. Mut viikonloput vetää ihan överiksi! Onko se sallittua??
Siinä on sellainen iso ero, että toinen tienaa itse ne rahansa ja toinen elää muiden kustannuksella. Jos et pysty itseäsi elättämään, niin on jossain määrin ärsyttävää vaatia, että muut antavat sinulle sen verran reilusti rahaa, että pääset lomailemaan ja elelemään muuten kuin "tylsästi".Väärin. Kaikilla töissäkävijöillä on Suomessa mahdollisuus lähteä matkalle, jos asettaa sen prioriteetiksi. Asia on vain niin että nämä valittajat kuluttaa vain rahansa ensin toisella tavalla: lainat, autot, kalliit puhelimet ja muu elektroniikka, sisustukset, kampaajalla käynnit, baari-illat, päihteet, kuteiden shoppailu, kalliit harrastukset jne. Sitten mietitään miten muut lähtee matkalle! Suorastaan ärsyttää tuollaiset ihmiset, jotka ei osaa laskea ja suunnitella omaa budjettiiaan. Esim ihminen joka polttaa askin päivässä kuluttaa jo siihen 2555 euroa vuodessa. Laskekaa vaikka 7e × 365! Ja jos lisätään tähän baarit ja alkoholi... Samalla rahalla menis luksusmatkalle. Tuollaiset tyypit tuppakka kädessä ja iPhone toisessa tulee valittaa kun ei ole reilua kun ne ei iknä pääse matkalle ja ei yhtään mietitä että lähtijä on oikeasti elänyt tosi säästeliäästi ja "tylsästi" mahdollistaaksen tuon viikon loman.
Yleensä on muutakin kuin vuokra maksettavana. Mulla on esim. työmatkakulut julkisella toiseen kaupunkiin, lääkkeet jne. Menojen jälkeen ei jää edes 500€ kuukaudeksi.
Itse kun olin opiskeleva yhden lapsen yh ja saimme Kelan tukien lisäksi jonkun verran toimeentulotukea, niin kyllä ulkomaanmatkat oli vain kaukainen haave. Ei todellakaan olisi ollut varaa säästää ku monesti sai laskea senttejä, että saa ruokaa.
Käsittääkseni sitä tukeakin saa kuka mitenkin. Ehkä toiset saavat enemmän kuin toiset.Tästä voi päätellä, että tuet eivät ole liian isot, kuten jotkut ketjussa väittivät.
Jep. Mä saan toimeentulotukea. Mutta silti ei ole ns. ylimääräistä rahaa.Kuulostaa siltä, että saattaisit olla oikeutettu toimeentulotukeen, sitähän saa työmatkakuluihin ja lääkkeisiin, jos on pienituloinen. Ja oletko muistanut hakea verovähennykset noista työmatkakuluista?
Yleensä niillä köyhemmilläkin on myös muita kuluja kuin vuokra. Mutta jos jollain ei ole, niin kaipa hän voi rahansa sitten laittaa johonkin kivaan. Tyhmäähän niitä seteleitä olisi polttaakaan, tai ruveta syömään sen takia kalliimmin, että rahaa ei saisi mennä muuhun kuin vuokraan.