T
Turkilmas
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja harmailija:Alkuperäinen kirjoittaja vieras:Mä olen miettinyt että mitenkähän lapsesta tulee (tollanen) ylimielinen itsensäkorostaja? Minkähänlainen lapsuus ja kasvatus sillä on ollut? Kiinnostaisi tietää, että osais kaikin voimin itse välttää sellaset virheet.... lopputulos ei oo oikein mun äidin sydäntä hivelevä... Vaikka enmä tietty sen Marjen äiti oo, sehän voi olla vaikka kuinka ylpeä pikkutytöstään:/
Enpä tiedä, mut mulla oli hyvä ystävä nuorempana, joka kehui sillä ettei koskaan itke ja on kova jne. Takana oli lapsuudentrauma, hylkäämiskokemuksia ja välinpitämättömyyttä vanhemmilta, tunteiden ilmaisuun ei annettu kotona "lupaa" vaan piti olla vahva. En tiedä onko Marjen kohdalla näin, mutta ei syy aina ole nuoressa/nuoressa aikuisessa itsessään vaan paljon syvemmällä.
No mä olen tuollainen ollut myös nuorempana. Siis sekä ylimielinen itseni korostaja että sellainen joka harvemmin itki. Lisäksi mun piti aina olla kaikessa paras ja kilpailin ihan kaikkien kanssa ihan kaikesta.
Nykyisin olenkin ihan uskomaton itkupilli ja muutenkin pehmeämpi ja toivottavasti ainakin sinut itseni kanssa kuitenkaan korostamatta erinomaisuuttani.
Ja mä olen alkoholistiperheestä jossa mun piti olla jo 6-vuotiaana aikuinen ja huolehtia kodista ja myöhemmin nuoremmista sisaruksistani. Näin PALJON sellaista jota lasten ei pitäisi nähdä ja jouduin näkemään nälkää usein. Nukuin matoista tehdyllä "patjalla" ja koitin kuumeisesti pitää muille kulisseja yllä. Yms.yms.