töniminen

Hei!
Olisin kysellyt neuvoja ja vinkkejä seuraavanlaiseen ongelmaan. Tyttömme on kohta 2 vuotta täyttävä vilkas ja tempperamenttinen pakkaus. Nyt lähiaikona on keksinyt jostain niin kamalan tempun, että on alkanut tönimään ja joskus lyömääkin toisia lapsia esim. hoidossa. Rangaistuksena olemme käyttäneet ankaraa puhuttelua ja nyt lähiaikoina olemme laittaneet hetkeksi syrjään istumaan ja miettimään tekosiaan. Näistä konsteista ei ole mitään apua!Mikä neuvoksi? Onko jotain pahasti vialla? En enää viitsi lähteä tytön kanssa kyläilemään paikkoihin jossa pienia lapsia. Tuntuu pahalta...

 

Vasta n. 3v ymmärtää syy-seuraussuhteen kunnolla, joten rangaistusta voi todella joutua toistamaan. Tuo syrjään laitto on hyvä, jos siinä käytetään anteeksi pyyntöä lopuksi.Siis sellaista missä lapsi joutuu kertomaan mitä pyytää anteeksi (ettei se ole mekaaninen anteeksi pyyntö)
Tuskin mitään on pahasti vialla, mutta ota varmuuden vuoksi yhteys neuvolaasi ja juttele asiasta siellä. Uskoisin, että tempperanentti vaan jyllää, mutta väkivalta on tosiaan kitkettävä pois heti ja vaihtoehtoja jättämättä, ettei tule isompia ongelmia ...
Toivottavasti neuvola osaa auttaa. Voimia, jaksamista niiden miljoonien "rangaistus"toistojen kanssa... ;D

 

Edellinen painottikin hyvin tuota anteeksi pyytämisen opettelua. Tuntuu että se on nykyään hälyttävän hukassa monelta aikuiseltakin, vaikka on paras tapa laukaista jännittynyt tilanne, jos on tullut mokattua!

 

Tuttavan poika muuttui samanlaiseksi tuossa 1,5-2 vuoden iässä. Sai varoa kokoajan että koska tönäsee pienimmät kumoon ja millon huitasee päähän ohi juostessaan. No mutta se kai on ihan tavallinen vaihe joillakin lapsilla. Siihen pitää vaan jaksaa suhtautua joka kerta kielteisesti, vaikka tuntuukin että kiellot ei mene perille. Ensin rauhotat lapsen. Sitten sanot, että tuo on tuhmaa tms ja käsket pyytää anteeksi. Neuvot kuinka anteeksi pyydetään. Ei kannata kotiin jäädä, vaikka kyläily tuntuisikin hankalammalta. Joskus kuitenkin pitää toisten lapsien kanssa tulla toimeen. Voithan sanoa toisten lasten vanhemmille, että teillä on nyt tällainen kausi menossa. Kyllä muut pientenlasten vanhemmat ymmärtää. Hekin sitten pystyvät varomaan ja kieltämään lastasi, kun tietävät tämän "kujeet". Menee kyllä ajankanssa ohi ja on hyvä että vanhempana puutut siihen ja olet pannut asian merkille. Jotkut vanhemmat kun ei välitä, vaikka pienokaiset riehuu kerhossa kuinka. Kannattaa myös hoitopaikassa sopia yhteiset säännöt mitä noudatatte kotonakin. Hoitajalla voi olla omia kikkoja ja saattahan olla että lapsi on hoidossä nähnyt isompien lasten muksimista ja siitä ottanut mallia.

 

Meillä on pikkuherra nyt reilu kolmevuotias ja tutulta kuulostaa tuo sinun tekstisi. Meillä alkoi samanlainen hieman ennen kahden vuoden ikää. Eli reilu vuosi on jo tuskailtu erilaisten "ongelmien" kanssa. Toivon, että teillä menee vaihe nopeasti ohi mutta kannattaa varautua sitkeeseen "väsytystaisteluun". Tai itse asiassa tollasta käytöstä tulee vaiheittain (välillä pinnassa ja taas välillä ei). Edellä kirjoittaneet antoivat jo hyvät vinkit, johon en juuri osaa lisätä. Kehotan vaan olemaan tiukka ja sitkeä!

Meillä ei olla jaksettu olla tarpeeksi johdonmukasia ja valitettavasti sen varmasti huomaa. Toisaalta haluan uskoa, että poikamme on harvinaisen pippurinen luonne....eikä sen tukahduttaminen olekaan tarkotuksenmukasta. Kun sen pippurisuuden osais kanavoida oikein! Sosiaalisten tilanteiden välttäminen ei tietysti auta sosiaalisten taitojen oppimista mutta oma kokemukseni on, että "riskitilanteista" (lapsi on väsynyt tai muuten turhautunut eikä leikki suju toisten kanssa ollenkaan) on parempi siirtyä muihin touhuihin. Näin on meillä tehty siinä vaiheessa, kun sitä lyömistä pyydetään anteeksi jo useammatta kertaa. Toisaalta haluan muistuttaa siitäkin, että muista kaikesta huolimatta nähdä niitä hyviä asioita, joita lapsesi tekee. Itse olen usein syyllistynyt siihen, että kun se "meidän Eemeli" on se hankala tapaus siellä pihalla niin sitten sitä kieltää pienimmästäkin ja aina epäilee omaansa jokaisesta itkun parahduksesta, jonka pihalla kuulee. Ja valitettavasti näin huomaa myös toisten vanhempien usein ajattelevan. Eli lapsi alkaa saada kaikesta vain sitä huonoa palautetta. Muista siis myös kehua ja kannustaa vaikka välillä tuntuisi epätoivoiselta.

Tämä teksti on tällasta suhteellisen hankalan ja uhmakkaan pojan kanssa elävän äitin purkausta. Toivon, että teillä selvitään pienemmällä. Jaksamista ja intoa tärkeiden taitojen opetteluun!

 

meilläkin ollut tuo vaihe.. poika aloitti sen siinä kahden vuoden aikoihin ja nyt täyttää kesällä 4v ollaan opetettu että kun hän suuttuu ja haluaisi lyödä niin sanookin että :minä olen vihainen.. ja sitten keskustellaan asiasta.. ja ainakun huomaa että poika selvästikin hillitsee lyömisen halunsa niin täytyy muistaa aina kehua niin hänelle tulee se että vaikka hän olisi vihainen niin kun hän ei lyö niin hän saa kehuja..

kuulostaako yhtään loogiselta? meillä on ainakin auttanut.. ei enää pure serkkuaan tai meitä lyömiset melkein kokonaan loppuneet.. se vaan kun pojan pinna ei ole niin pitkä.. vähänkin jos turhautuu niin alkaa huuto ja kiukuttelu.. kaipa sitten loppuu ajallaan kun oppii enemmän asioita tekemään itse..

niin ja meillä niin että vieraiden lasten kanssa aina tullut hyvin toimeen mutta tuttuja lapsia on kiusannut ja töninyt.. mutta tosiaan ei ole tarvinnut koskaan puistoissa eikä muualla pelätä että mitä tekee..

 

Nykyään on kasvatuksellinen tukkapölly tai sormille läpsäisy kielletty, vaikka joillekin kovapäisimmille se voi olla ainoa keino havainnollistaa, että EI TUNNU KIVALTA kun isompi ja vahvempi tulee ja käyttää voimiaan.
Mutta kyllä elämä jossain vaiheessa opettaa, että aina löytyy joku isompi joka lyö lujempaa takaisin.