tilanteeni jossa olen jumissa..(perhe-elämästä)

[pohtija..]

Erosin lapseni isästä aikoinaan ja ero oli rankka. Myös siksi että rakastin häntä todella paljon ,mutta tilanne meni siihen että ero oli välttämätön.Hän ei tahtonut myöskään selvittää asioita ja jatkaa.
Melko pian eron jälkeen tutustuin nykyiseen mieheeni ja saimme lapsen. Nyt on toinen yhteinen tulossa. Olen tajunnut että tämä suhde oli laastarisuhde. Paikkasin yksinäisyyttäni ja pettymystäni hänellä. Silloin tottakai tuntui siltä että tein oikein.Vasta nyt tunnen että olen selvinnyt erosta. Tuntuu tosi kurjalta. Mietin etten tahdo särkeä näitten kahden nuoremman lapsen kotia taas erolla..mutta silloin minun on uhrattava itseni. En ole onnellinen mieheni kanssa. Lapset pitävät meidät kasassa. Tuomita saa, niin teen itsekin itselleni. Erehdyksiä, joitten kanssa on sopeuduttava vaan elämään....

 

[?]

Sä olet tainnut elää kodissa jossa juuri noin on toimittu,opittu tapa,äitisikin on myös uhrautuja.uhraudut vaikka et ole onnellinen.

 

["Fiilis"]

minä uhrautuisin lasten takia. Vaikea sanoa sinusta, jos siitä katkeroituu ei sekään kai lapsille hyväksi ole?
Itse olen ihminen joka ei kaipaa suurta draamaa, tavallinen turvallinen elämä ja syvä kiintymys kumppaniin riittävät onneen.

 

["vieras"]

Hei pohtija, entä jos alatkin vaan elää elämääsi realistisesti? Päätöksesi elää uuden miehen kanssa on ollut kuitenkin tietoinen päätös. Tai jos rakastumista voi sellaiseksi sanoa, niinhän se meillä kaikilla silti menee. Suoraan sanottuna, ei kannata elää noin paljon tunteiden mukaan, vaan parisuhde on enemmänkin tahdon alainen asia. Ja uhrautuminen.. ja pöh.. oikeesti.. olemme aikuisia ihmisiä. Älä viitsi syöttää omiin ajatuksiisi tuollaista höpöpuhetta. Elämä ei oikeasti ole täydellistä ja siihen ei päästä silläkään, että riistetään lapsilta isä elämästä.

 

["vieras"]

Jos mies on hyvä lapsille, eikä suhteessa ole pahoinpitelyä yms. niin silloin sinun on uhrauduttava, kaikkien muiden ei tarvitse uhrautua sinun vuoksesi.

 

["vieras"]

Juu. Kuule, joku 10 vuotta menee hujauksessa. Sit rupeet harkitsemaan asioita uudestaan.

 

["vieras"]

Mä aina jaksan ihmetellä niitä pareja jotka hankkiutuvat raskaaksi pian tutustumisen tai yhteiselon aloittamisen jälkeen. En ymmärrä... näin siinä sitten monesti käy.

 

["joku"]

Eron sijasta voit alkaa miettiä mitä SINÄ voisit tehdä jotta parantaisit suhdettanne. Aina vaan syytetään toista osapuolta kun suhteessa täytyy tehdä kompromisseja. Tehkää joku matka yhdessa tai jotain, ehkä se kipinä tulee vielä takasin

 

["Pikkuinen Jättiläinen"]

Hmm. Koska olette lapsiakin tehneet yhdessä niin ainakin jotakin tunteita sinulla on varmasti ollut mieheen alussa? Jos alat ajattelemaan yhdessäoloa uhrautumisena, niin ei tuosta varmasti tule mitään. Ehkä voisit kokeilla sitä, että nyt kun olet todennut ettet ole onnellinen niin yrittäisit rakastua mieheen uudelleen? Jos ero ei ole vaihtoehto (ainakin sinuna miettisin sitä vielä) niin silloin kannattaa elämästään ja parisuhteestaan saada niin onnellinen kuin mahdollista..

 

["eee"]

[QUOTE="vieras";24556990]Mä aina jaksan ihmetellä niitä pareja jotka hankkiutuvat raskaaksi pian tutustumisen tai yhteiselon aloittamisen jälkeen. En ymmärrä... näin siinä sitten monesti käy.[/QUOTE]

Jep. Ei voi ymmärtää tuollaista toimintaa... Miksei ole ensin sen miehen kanssa ihan rauhassa muutaman vuoden kahdestaan ja katsele millainen se on? Tutustu oikein kunnolla? Mut ei, heti paksuksi... ja lapset saa sit kärsiä.

 

["aapee"]

En siis ole suinpäin eroamassa tästä suhteesta ja rikkomassa perhettä...tottakai haluaisin että tämä toimii..tässä vain on nyt paljon muitakin ongelmia jotka johtuu muista syistä. Sekin varmaan lisää tätä pohdintaa ja huolta..En ryve tuossa uhrautumis-ajatuksessa. Ihan hyviä ajatuksia annoitte pohdittavaksi. Olen itsekin ajatellut etten tee mitään hätiköityä..lapset kasvaa ja aika menee eteenpäin. Ehkä asiat muuttuu.

 

[juuh]

Jospa koittaisit tehdä nykyisestä suhteesta itsellesi hyvän suhteen. Alat asennoitua, että mies on sinulle paras mahdollinen. Parisuhde on tahdon asia!

 

[irma harmaana]

minäkin tapasin nykyiseni aika pian exästä eroamisen jälkeen. Tosi eroprosessi oli jo pyörinyt vuoden päivät, mutta varsinaisen eron jälkeen ei pitkään tuhissut kun oli tämä nykyinen. Epäilemättä oli laastariakin kun exä oli pahasti mielenvikainen ja henk. Väkivaltainen. Niin vaan minä ja laastari ollaan oltu yhdessä jo 6 vuotta ja toinen laps tuloillaan. Aina ajoittain mullakin on noita kriisejä, johtuu varmaan siitä ettei kukaan mies ole täydellinen (eikä tietenkään nainenkaan) ja ne viat sitten vituttaa. Raskausaikana hormonit jyllää (koen olevani maailman yksinäisin) ja imetysaikana taas kaik pyöri lapsen ympärillä. Hormonien tasaantuessa (pms alkoi) taas palasi kiinnostus mieheen ja suhteeseenä
Laastarisuhteistakin voi muodostua koko elämän kumppanuuksia. Elä tee hätiköityjä päätöksiä. Laastarimies edustaa sulle kuitenkin jotain vastakohtaa siitä exästä jonka kanssa et jaksanut ja yleensä se on hyvä piirre se. Ota rauhallisesti ja anna ainakin lasten kasvaa vähän isommiks ja katso sitten niitä omia tunteita. Psykologillakin voi käydä tai pariterapiassa!

 

["hmm"]

en kyllä ymmärrä näitä kommentteja joissa kehotetaan kärsimään ja riutumaan huonossa suhteessa? sekö sitten on hyväksi lapsille?!

nyt ei muuta kun keskustelemaan miehen kanssa tunteistasi ja aloitatte parisuhteen elvyttämis kurssin, josko ne tunteet taas löytyisivät. jos ongelmat ei ratkea kahdestaan, kokeilkaa parisuhdeterapiaa. jos sekään ei auta, sitten ei varmasti kannata enää olla yhdessä.