Tiesitkö?

Mietinpä tässä että voiko sitä oikeasti aavistaa jos olisi tärpännyt... Eli kysyisin niiltä joilla joskus on monien pettymysten jälkeen näyttänyt testi plussaa, että tiesittekö tai aavistitteko tärpin käyneen ennen testaamista? Vai oliko selvä tunne, että pieleen meni? Itsellä vaan kun aina on ollut tunne, että ei ole tärpännyt, ja oikeassa olen aina ollut... :attn:
 
Ennen koko lapsettomuus rumbaa, kun aloitettiin "vauvan teko". Tulin siis 6kk yrittämisen jälkeen raskaaksi. Tiesin jo ennen testiä, että se on plussa. Olin nähnyt edellisenä yönä unta, että olen raskaana. Siitä jäi niin vahva olo. Mitään raskausoireita ei ollut. Luulin, että kuukautisten piti alkaa testipäivänä, mutta olinkin laskenut väärin ja ne olikin jo viikon myöhässä.
Harmiksi aavistin myös keskenmenon. Ennen ultraa rv12 näin unta, että sain keskenmenon. Sen jälkeen tiesin, ettei ultrassa näkyisi eloa ja niin kävi.
Jotenkin nuo unet ovat minulle vahvoja ennustuksia. Olen nähnyt muitakin samantapaisia ennustuksia. Nyt ei olekaan kahteen vuoteen tullut tunnetta, että olisin raskaana. Enkä myöskään ole raskaaksi tullut.
 
En mä ainakaan ole aavistanut kertaakaan, olen ollut 6 kertaa raskaana ja yhden lapsen saanut maailmaan. Edes tässä onnistuneessa raskaudessa en aavistanut yhtään mitään, aivan järkyttävän iloinen yllätys oli kun testasin vahvan plussan rv7 :D
 
Tietäjien joukkoon liityn minäkin. Ennen ensimmäistä PASsia sanoin miehelleni että älä sitten pety, koska tämä hoito ei tule onnistumaan, mutta tämä on tehtävä että voimme siirtyä seuraavaan.

Toisaalta tätä toista plussaa en ennalta aavistanut muuten kuin vahvoista raskausoireista: aineenvaihdunnan vilkastumisesta (vilu, nälkä ja painonpudotus) ja hajuaistin voimistuminen.

Sen tosin nyt "tiedän" että odotan tyttöä vaikka veritesti oli vasta eilen. Hassua, mutta muutenkin olen näihiin omituisiin juttuihin kohdallani tottunut, kutsutaan niitä intuitioksi.

t. Saara ja Inkku
 
Kaivelinpa tuossa muistilokeroita ja pätkähti päähän, että justiin kohta tasan neljä vuotta sitten piinailin ja odottelin menkkoja alkavaksi. olin ihan varma, että alkaa ja joka vessakäynti jännitti. No, ei alkanut ja kun neljä päivää olivat myöhässä, testasin ja sain vaalean plussan. Nyt se plussa nukkuu tuolla huoneessaan päikkäreitä... :heart: Niin sitä vaan unohtaa... Ja ajatella, neljä vuotta jo siitäkin, elikkäs jos nyt olisi tärpännyt, niin tulisi tasan 4 vuotta sisaruksille ikää, suunnilleen... :attn:
 
"Kyllä sä sitten vain tiedät" oli aika yleinen kommentti kun kyselin samaa asiaa ihmisiltä. Mulla oli milloin minkäkinlaista raskausoireilua ennen menkkoja. Etenkin hoitojen jälkeen rinnat oli arkoina ennen menkkoja yms.

Ja kun eräänä aamuna luomukierrossa tuijotin elämäni sadattaviidettäkymmenettä raskaustestiä, en voinut uskoa silmiäni: elämäni ensimmäinen PLUSSA!!!! Ei voi olla totta. PMS oireet, joiden kanssa olen elänyt puolet elämästäni oli niin selkeät.

Eli en todellakaan aavistanut. Testi tuli tehtyä vain rutiininomaisesti poissulkevana toimenpiteenä. Tietenkin joka testiin oli jo pitkään liittynyt toivoa, muttei minkäänlaista uskoa.

Eli minun kohdalla eivät edes raskausunet ole valitettavasti ja keskenmeno unet onneksi ennustaneet yhtään mitään.

:heart: Toivotan voimakkaita plussa tuulia kaikille!!!! :heart:

Amodini rv19+4
 

Yhteistyössä