Tiesitkö raskautuvasi helposti ennen kuin sinulla oli lapsia?

  • Viestiketjun aloittaja Muumii
  • Ensimmäinen viesti
Kepskee
En sitä ihan mahdottomana ajatuksena pitänyt,koska omalla äidilläni raskautuminen kövi helposti.
Noh, esikoinen syntyi tokasta yrityksestä, ja esikoisen ollessa 6 kk, aloitin odottamaan kuopusta.
 
iu
En uskonut kovinkaan vahvasti raskautumismahdollisuuksiini, koska minulla oli ollut monenlaisia hormonaalisia ongelmia teini-iästä lähtien. Luulin, etten ole millään lailla hedelmällinen ihminen, joten raskautuminen molemmilla kerroilla lähes kertalaakista oli suuri (iloinen) yllätys.
 
bud
En tietenkään etukäteen tiennyt, että tulisin nopeasti raskaaksi. Vaikka mun ei olisi pitänyt tulla raskaaksi helposti, jos ollenkaan. Monirakkulaiset munasarjat todettu muutama kk sitten. Lapset jo 10v ja kohta 6v.
 
hmph
Uskoin niin sillä olin joutunut tekemään abortin pillereiden pettämisen takia mutta sitten kun oikeasti lasta toivottiin niin melkein puoli vuotta yritettii. Tosin eri kumppani kyseessä, liekö vaikutusta.
 
Epäilin, että saattaisi vaatia pidemmän yrityksen ellei peräti lääketieteen apua. Olen perinyt äidiltäni pitkät ja epäsäännölliset kuukautiskierrot niin melkein vuosi yritettiin ekaa ja vasta ovistestit ja terolut toi tärpin. Tokaa yritettiin yli vuos ja testien kanssa taas mut ilman lääkkeitä.
 
"Cream"
Pelkäsin tosi kovasti etten saisi lapsia ollenkaan. Mitään oikeaa syytä pelolle ei ollut. Minulla oli toispuoleista alavatsakipua, enkä koskaan uskaltanut selvittää mistä kipu voisi johtua.
Kuitenkin molemmat lapseni saivat alun ensimmäisestä yrityksestä :)
 
ei aavistustakaan
Ei mulla ollu mitään aavistusta en edes ajatellu koko asiaa. Ei oltu puhutti lapsista.
Yhellä gyne käynnillä, gyne mainitsi että kannattaa ajatella varhain lasten tekemistä sillä ottaen huomioon mun potilastiedot siihen voi mennä 3vuotta... tuolloin oli ovis ja 4viikon päästä oli samalla gynellä varhaisultrassa :)
6 kertaa olen raskautunut ekasta yrityksestä :D
 
Omaan hurjan pitkän kierron, joten epäilys oli, että helposti en raskaaksi tule. Esikoisen yritysaikana selvisikin, että toinen munasarja on laiska ja tuottaa huonosti munasoluja. Ilmeisesti toisen tuotanto on ollut sen verran laadukasta (ja miehelläni "täsmäase"), että kolme raskautta on onnellisesti viety loppuun. Toki on myös kaksi keskenmenoa.
 
Odotin kyllä että olis helpompaa kun olin nuori ja terve. Mutta ehkäisyn jätöstä meni kolme vuotta ensimmäiseen plussaan josta esikoinen sitten syntyi. Ja toinen raskaus alkoi kun esikoinen oli viitisen kuukautta, yhdet menkat oli vaan välissä ja imetin vielä. Kierto aina ollut tasainen mutta molemmat saaneet alkunsa loppukierrosta että ehkä oviksen ajankohta myöhäinen? Tai sitten 1001 muuta mahdollista syytä, mukaan lukien ne edellä mainitut kuu ja aurinko. Tutkimuksissa ei käyty.
 
kuvittelija
Kuvittelin ensimmäistä yritettäessä helpoksi hommaksi, mutta siinä vierähti reilu vuosi ennen kuin tärppäsi. Ehdin huolestua ja miettimään, onko minussa jotakin vikaa tai olinko liian vanha ja biologinen kelloni unohtanut herättää hommiin. Lapsettomuuskin ehti käydä mielessä. Positiivinen tulos yllätti ja samalla helpotti pelonsekaisia painajaisia.
Kuopus oli kerta aivastuksella ja aavistuksella uunissa =)
Ellei lähipiirissä ole lapsettomuutta tai vaikeuksia raskautua, niin ei mahdollisia ongelmia osaa ajatella. Sitä vain tupsahdetaan paksuksi, kun tahdotaan... niin minäkin kuvittelin.
 
Pin
Mistäs ihmeestä sen tietää? En tiedä vieläkään vaikka lapsia on kaksi ja kolmas yrityksessä. Siihen kun vaikuttaa miehenkin osuus ja sattuma niin paljon. Joku tulee kahdesti ekasta kumittomasta kerrasta raskaaksi vaikka hänellä olisi ns huonommat lähtökohdat, mutta hiton hyvä tuuri matkassa kun toisella jolla paremmin mutta meneekin se muutama kk. Olisinhan minäkin tullut "ekasta" raskaaksi jos olisimmekin aloittaneet yrittämisen juuri sinä kuukautena kun tulinkin lopulta raskaaksi. :D
 
mutmutku
Mistäs ihmeestä sen tietää? En tiedä vieläkään vaikka lapsia on kaksi ja kolmas yrityksessä. Siihen kun vaikuttaa miehenkin osuus ja sattuma niin paljon. Joku tulee kahdesti ekasta kumittomasta kerrasta raskaaksi vaikka hänellä olisi ns huonommat lähtökohdat, mutta hiton hyvä tuuri matkassa kun toisella jolla paremmin mutta meneekin se muutama kk. Olisinhan minäkin tullut "ekasta" raskaaksi jos olisimmekin aloittaneet yrittämisen juuri sinä kuukautena kun tulinkin lopulta raskaaksi. :D
Tuohan on sama kuin jos tammi-marraskuussa palkka olisi ollut 300 euroa/kk. ja joulukuussa 2000 euroa/kk. Sitten joku kysyisi paljonko ensimmäisen kuukauden palkka oli, ja vastaisi siihen että: "Ensimmäisen kuukauden palkka olisi ollut 2000 euroa jos olisin aloittanut vasta joulukuussa..."
 
viarraassss
Muistan kun eräs kaksi lääkkeellistä aborttia tehnyt kerskaili useasti hedelmällisyydellään, vaan kun alkoi lasta yrittämään, menikin pari vuotta yrittäessä eikä mieskään välissä vaihtunut. Kyllä sitä sattumaakin on usein matkassa eikä se helposti raskaaksitulo aina kerro suuresta hedelmällisyydestä. Miten sen edes voisi kukaan tietää? Aistitteko jos miehellä on vaikka kiveksissä jokin vika joka ei ulospäin näy tai itsellänne on jokin oireeton joka vaikuttaa lapsensaantiin?
 

Yhteistyössä