Toggle sidebar

Tiesitkö millaista elämä on lasten kanssa ennen kuin sinulla oli omia...

Vastaa
HyäkkäysVaunu

HyäkkäysVaunu

Aktiivinen jäsen
13.04.2010
3 270
0
36
Päijät-Häme
Siinäpä se kysymys olikin...
...kun mun olisi pitänyt kuulemma tietää :headwall:

Kyse on mulla asuinpaikan sijainnista; miten kukaan pärjää korvessa lasten kanssa ilman irl-kontakteja muihin ihmisiin (ihan varmana moni asuu vielä syrjemmässä)?
Täältä on vähintään 20km minne vain, postiin, kauppaan, leikkipuistoon jne. lähimmille tutuille n.10km... ...eli ei mitään kävelymatkan päässä.
2,5v laps alkaa kaipaan muutakin seuraa kuin äitinsä ja 7kk siskonsa, mutta kuinka on ihanaa pukea lapset, istuttaa huutavina autoon kun eivät tykkää penkissä istumisesta, ajaa n.30min, käydä leikkimässä leikkipuistossa toiveena nähdä muita ihmisiä ja taas ajaa 30min.
Tai huomenna olis edessä neuvola; puen, laitan autoon, ajan 30min, riisun, ollaan n.15min neuvolassa, puen, istutan autoon ja ajan 30min... Tuon ajomatkan aikana esikko nukahtaa autoon ja kun ei yleensä päikkäreitä nuku niin vaikuttaa yöuniin, tästä syystä me ei voida käydä kylässä klo15 jälkeen kun haluan edes unirytmistä pitää kiinni (ja silloinhan vasta työssäkäyvät ihmiset on kotona)...

Ketuttaa, mutta kun mun olisi pitänyt tää kaikki tietää jo ennen kuin mulla oli lapsia, silloin kun tätä taloa käytiin katsomassa. :stick:
 
Sä et ihan oikeesti tiennyt et te asutte korvessa ja että sä saatat kaivata ihmiskontakteja + pakollisia menoja tulee ja kaikki tämä on lasten kanssa vaikeampaa? Sä et oikeesti tätä tienny?
 
ah, mä taas antaisin paljon, jos päästäis joskus vielä syrjempään asumaan. Ja kyllä, ennen lapsia asuttiin syrjemmässä, mutta en näkisi sitä itselleni ongelmana lasten kanssa asuessakaan. Vaikka palvelut on kilometrin säteellä nyt, niin en silti lähde minnekään erityisemmin, ainoastaan leikkipuistoon ja joskus kauppaan (yleensä käyn kuitenkin isommassa kaupassa kuin tässä lähi).

Haluaisin antaa lapsilleni sellaisen lapsuuden vähän syrjemmässä, että olis hyötyeläimiä ja kaikkea ihanaa tekemistä luonnon parissa.. ja ehkä me joskus vielä päästään syrjempään asumaan. :) Ja toivottavasti tekin ihmisten ilmoille..
 
Se nuorempi sisarus kyllä pian kasvaa, ja isompi saa hänestä seuraa.

Minä kyllä tiesin suurin piirtein mitä odottaa. Ei parista asiasta kannata nyt hermostua ja antaa niiden masentaa noin. Mieti välillä jotain positiivistakin. Me emme tapaa tuttuja melkein ikinä, vaikka kaupungissa asummekin. Lapset ovat aika lailla saman ikäisiä kuin sinun. He eivät myöskään käy missään hoidossa, eikä hengata leikkikentällä toisten lasten kanssa. Meitä ei siis muuten kyllä varmaan haittaisikaan asua metsän keskellä...
 
Älä myöskään pingota ihan noin kovin. Onko se nyt oikeasti maailman loppu, jos meettekin vähän eri aikoihin kyläilemään, ja lasten nukkumaanmenoaika vähän venähtää? No, ehkä se sitten on sinulle, mutta ei se meille ainakaan ole. Relaa vähän. :)
 
Minä en tiennyt ennen lapsia, millaista on elää joka päivä lapsen/lasten kanssa. "Yllätyksenä" tuli yöllä heräämiset+ väsymys, yksinäisyys, konttausikä+ kaapien ja laatikoiden tyhjentämiset, kyselyikä... Mies on monta kertaa ihmetellyt, että miten en näitä etukäteen "tiennyt" , mutta mistä sen nyt olisi voinut tietää, kun ikinä en ollut yhtään lasta hoitanut.
 
En mä oikeasti tiennyt. Esikoisen syntyessä talon rakentaminen/rakennuttaminen oli vauhdissa ja mies ei voinut käsittää, miten en ehdi päivän aikana tehdä puoliakaan mulle kasatuista töistä. Muutama puhelinsoitto, parit kaakelien valinnat ja ajo 30 kilometrin päähän katsomaan parketteja. Ja hassuinta oli, etten oikein käsittänyt itsekään, miksen ehtinyt. Vähän vaipanvaihtoa, imetystä, pukemista, riisumista, koliikkilapsen lohdutusta, nukuttamista, mutta pitäisihän sitä 10 tunnissa paljon muutakin ehtiä. Ja kyllähän me vauvan kanssa ehdittiinkin, mutta aika tavalla vähemmän kuin ennen. Mies myönsi jonkin ajan kuluttua, että viehän se lapsi yllättävän paljon aikaa, oltuaan itse lapsen kanssa :D Lisäksi vielä lapset vievät energiaa. Jos sitä aikaa vaikka illalla sitten olisikin, ei vaan aina jaksa.
 
No mä suhailin tämän tästäkin julkisilla pienen lapsen kanssa, oli vuodenaika mikä vaan.

Asiaan pk-seudulla, joten ei korvessa, ma en pitänyt mahdottomana.

Leikkipuisto on/oli lähellä, ja perhekerhokin, mutta silti suhailin jos halusin nähdä omia ystäviäni.

Ja tiesin tässä mielessä mitä se on. Valittiin asuinaluekin sen mukaan (päiväkodit, koulu, paljon lapsiperheitä, ei levotonta baariostaria jne).

Muutenkin tiesin kyllä melko hyvin. olin hoitanut paljon lapsia etukäteen, seurannut läheltä useampaa perheellistyvää ystävää/siskoa jne.

Ainut mitä en tiennyt tai osannut arvata, oli että musta tuli niin "tiukka" äiti, kun olin tätinä paljon kivempi ja lepsumpi :)


Alkuperäinen kirjoittaja HyäkkäysVaunu;22885303:
Siinäpä se kysymys olikin...
...kun mun olisi pitänyt kuulemma tietää :headwall:

Kyse on mulla asuinpaikan sijainnista; miten kukaan pärjää korvessa lasten kanssa ilman irl-kontakteja muihin ihmisiin (ihan varmana moni asuu vielä syrjemmässä)?
Täältä on vähintään 20km minne vain, postiin, kauppaan, leikkipuistoon jne. lähimmille tutuille n.10km... ...eli ei mitään kävelymatkan päässä.
2,5v laps alkaa kaipaan muutakin seuraa kuin äitinsä ja 7kk siskonsa, mutta kuinka on ihanaa pukea lapset, istuttaa huutavina autoon kun eivät tykkää penkissä istumisesta, ajaa n.30min, käydä leikkimässä leikkipuistossa toiveena nähdä muita ihmisiä ja taas ajaa 30min.
Tai huomenna olis edessä neuvola; puen, laitan autoon, ajan 30min, riisun, ollaan n.15min neuvolassa, puen, istutan autoon ja ajan 30min... Tuon ajomatkan aikana esikko nukahtaa autoon ja kun ei yleensä päikkäreitä nuku niin vaikuttaa yöuniin, tästä syystä me ei voida käydä kylässä klo15 jälkeen kun haluan edes unirytmistä pitää kiinni (ja silloinhan vasta työssäkäyvät ihmiset on kotona)...

Ketuttaa, mutta kun mun olisi pitänyt tää kaikki tietää jo ennen kuin mulla oli lapsia, silloin kun tätä taloa käytiin katsomassa. :stick:
Click to expand...
 
Mä kyllä tiesin, olin sen verran läheisesti päivittäin mukana siskoni elämässä (sekä yksin että yhdessä) kun hän perheen perusti, että mikään ei tullu yllätyksenä. Harvalla varmaan on sitä ylellisyyttä...
 
En tiennyt enkä osannut kuvitellakaan yhtään mitään lapsiperheeseen liittyvää. En ollut pikkulapsia nähnytkään lähietäisyydeltä vuosiin. Kokemusta vain 2v nuoremmasta omasta pikkuveljestä. Lasta/lapsia kuitenkin kovasti halusin ollessani vajaa 30 v. Ja positiivisesti on yllättänyt enimmäkseen. Nyt 3 jo lähes aikuista lasta.
 
No en tienny täsmälleen kylläkään. On ollut paljon enemmän mitä osasin arvatakaan kommeluksineen päivineen.
Mutta hei. Lapset on kyllä pieniä niin pienen hetken elämästä, että jos talo muuten hyvä ja olet tyytyväinen niin so. Kyllä se vaivalloisuus helpottaa pikkuhiljaa kun tuo nuorimmainenkin kasvaa. Meillä epäkäytännöllinen sauna/suihkuratkaisu pikkulapsiaikaan nähden, kun on eri rakennuksessa suihku/sauna ja pyykkikone ym. ja olen sitä vauvan ja nyt tuon taaperon kans välillä harmitellu, mutta eipä täs kauaa mene kun on isompi ja voi sit itse sinne pompsotella.
 
tottakai tiesin jotakin ja jotain osasin itsekin uumoilla. esim. lähteminen yksin kestää 5 min. lähteminen useamman lasten kanssa potenssiin kymmenentuhatta :)
jos teidän kylällä ei ole ketään lapsiperheitä niin sitten sitä vain joutuu näkemään vaivaa että pääsee johonkin kerhoon/kirjaston satutunnille tms.
jos teillä on ketään lapsiperhekavereita tehkää vuorotellen treffejä, esim. lounas ensiviikon tiistaina teillä koko poppoolle vastaava sitäseuraavalla viikolla heillä.
 
Tiesin. Olen yhdeksänlapsisen perheen vanhin ja olin ennen lapsia kahdessa perheessä lastenhoitajana. Tosin se ympärivuorokautinen vastuu yllätti silti. Se, että me päätämme, lähteäkö lääkäriin, me päätämme, ostammeko nämä yms...

Sain tuossa toisessa perheessä vastata mm. lasten talvivaatehankinnoista.
 
väitän että tuon verran olisi jokainen osannut päätellä jos vähän olisi asiaa miettinyt. Vai meinasitko että ne kaverit kävelee teidän kotipihalle, että lapset pukee aina itse itsensä, lapset ei ikinä pistä vastaan kun jotain pitäisi lähteä tai tehdä?
 
Hmm... En nyt osaa sanoa notta tiesinkö vai en, mutta kyllä munkin tutut, kaverit, sukulaiset asuu n. 20km päässä eikä siitä mitään ongelmaa ole ollut... Lähes päivittäin käyn / kävin lapsen kanssa jossain. Joskus olikin hyvä aika nukahtaa autoon eli päikkäriaika muutenkin, jos ei ole päikkäriaika niin sitten vaan pidetään väkisin hereillä. Kyllä, se onnistuu kyllä, vaikka lapsi oliskin takapenkillä ja ihte ajais autoo.
 
Alkuperäinen kirjoittaja heh ?:
väitän että tuon verran olisi jokainen osannut päätellä jos vähän olisi asiaa miettinyt. Vai meinasitko että ne kaverit kävelee teidän kotipihalle, että lapset pukee aina itse itsensä, lapset ei ikinä pistä vastaan kun jotain pitäisi lähteä tai tehdä?
Click to expand...

Tiesin että lasten pukeminen on vaikeina päivinä todella hankalaa, se ei yllättänyt; lapset laittaa hanttiin ja se olen minä joka ne puen ja niinhän sen kuuluukin olla...

Mä en tiennyt etukäteen kuinka pirun paljon kaipaan aikuiskontakteja, miten paljon lapsi tarvitsee ikäistään seuraa. Mä en tiennyt että muutto ja raskaus vie kaikki ystävät; ei kaverit kävele kotipihalle - ei ne pääse edes autolla, mulla on mahdollisuus liikkua joten heidän ei tarvitse ajaa yksin tätä matkaa; mähän teen sen mieluusti lasten kanssa illalla kun heille sopii klo 17 jälkeen... (ja laitan lapsen sitten omaan sänkyyn nukkumaan klo20 jotta heräisi aamulla aikanaan eikä tarvitsisi yli puolen yön tapella nukkumaan menemisestä (miehen täytyy kuitenkin sitten jo aikanaan päästä töihin heräämään), ja tästä kyllä voidaan joskus luistaa, mutta entäpä joka päivä? - tuskin)

Mutta tämä nyt aika hyvin jo osoitti sen että vika on mun korvien välissä, ei siinä että se olen aina minä joka liikkuu, ei siinä että mä olen 24/7 vain lasten kanssa koska ei ole varaa välillä lähteä edes naapuriin.

Kuinka tuntuu kivalta että perustetaan muutaman perheenkesken ryhmä jotka käy kahvilla toistensa luona - mä meen kaikkien luo vuorollaan lasten kanssa 20-40km ja kun on mun vuoro; meille on liian pitkä matka tulla lasten kanssa... ...pikkuhiljaa jää sitten ulkopuoliseksi.

mä tiesin että lapset kiukuttelee, uhmaa, oppii uutta, lyö päänsä ja huutaa, nauraa ja on aina menossa. Ne pitää syöttää, pukea, vaihtaa vaippaa, pitää huolta perustarpeista yleensäkkin.
Se tuli yllätyksenä että mä en pysty kaikkeen YKSIN, mä tarviin sen tukiverkoston ympärilleni... ...tai pystyn - mutta palan loppuun
 
En tiennyt yhtään millaista oman lapsen kanssa eläminen olisi, mutta nyt tiedän että se on ihan vain normaalia elämää.. Oma asenne ratkaisee sen miten vaikealta joku 30minuutin ajo tai 20min kestävä "puen itse"-tapahtuma tuntuu..
 
Alkuperäinen kirjoittaja HyäkkäysVaunu;22890079:
Ookko sä ajanu pilkkopimeellä mutkasta mettätietä joka kiiltää liukkauttaan leikittäen ja kyttäillen että nukkuuko se parivuotias takapenkillä... aika melkonen pakkaus, en voi muuta sanoo, mä olisin ojassa jo.
Click to expand...

Kannattaa opetella siihen että ei katso sitä lasta takapenkillä, itselläkin oli aluksi tuo "vaiva". Nykyään osaan keskittyä ajamiseen vaikka takapenkiltä kuuluisi itkua/huutoa/oksentamista tms.. jos ääni on sellaista että pitää katsoa niin odotan suoraa tai pysähdyn tien sivuun.
 

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa