Tiesin sen kun..

  • Viestiketjun aloittaja Aappa
  • Ensimmäinen viesti
näin mulla
Ensimmäisestä arvelin asianlaidan olevan niin kun en leffassa kyennyt syömään karkkipussia loppuun vaikka tavallisesti pussi meni melkein jo alkumainosten kohdalla.

Toisesta nukahdin esikoista päiväunille nukuttaessani ja herätessäni aloin suorittaa hieman laskutoimituksia.
 
Tissit oli yhtäkkiä ihan hullun arat ja väsy oli hirmuinen.
Testin tein muistaakseni samana päivänä, tai päivää aiemmin kun menkkojen piti alkaa.
Olin täysin varma jo ennen tulosta, että olen raskaana.
 
näin mulla
Alkuperäinen kirjoittaja Ap:
Onko mitään mistä voisi aavistella ennen noita oksentamisia yms? Nuo "näin mulla"n oireet kuulostavat hassuilta :D Mitä tuo nukahtaminen tarkoittaa?
Että nukuin päiväunet. Niin ei tapahdu koskaan, ainoastaan raskaana ollessani olen kyennyt nukkumaan päiväunia.

Sinä kysyit ensimmäisiä oireita joista epäillä ja minä vastasin. Anteeksi, että oireeni tuntuivat sinusta hassuilta. Minulle ne kuitenkin olivat tekijät joista aloin epäillä olevani raskaana. Ja olin molemmilla kerroilla oikeassa.
 
kinuski
Esikoisesta vaan aavistin. Ja kun tein testiä niin en yllättynyt koska jo "tiesin". Kuopuksesta en olis osannut uskoa olevani raskaana, mutta kun menkat oli myöhässä niin tein testin ja plussaahan se näytti.
 
Jaa ekan vai... hmm... olin töissä. Rupes huimaamaan ja miltei pyörryin. Iski kauheen paha olo ja oksetti. Oletin mahatautia. Menin pomon pakeille tosi heikossa kunnossa. Pomo varas ajan työterveyteen ja neuvoi minut perillekin.
Mahatautia siis valitin. Oksetti ja huimas. Kyseli sit kaikkee ja käski pitkäkseen ja paineli mahaa. Kyseli sit menkoista ja kerroin pillereistä ja heittelevistä menkoist. Teki sisätutkimuksen ja passitti labraan raskaustestin tekoon.
Plussahan sieltä tuli. Pisti ultraan ja viikkoja oli 11!!

Että oliko minulla mitään ennakkoaavistuksia tai epäilinkö jostain? Juu ei!! En ollenkaan olettanut odottavani, pillereitäkin söin siihen päivään asti!

Toisen ja kolmannen kyllä sitten tiesin jo ennenkuin menkkojenkaan ois ees pitäny alkaa. Tuli vaan semmonen olo et jahas, sitä ootetaankin lasta. Ja pahoinvointia oli jo 5 päivää ennenkuin menkkojen ois pitäny alkaa.
 
Mies soitti ja kerto että hänen kaveri on saanut pojan. Mulla olis menkat alkanut jotain 3-4 päästä mut jotenkin mulla tuli heti sellanen tunne et "9" kuukauden kuluttua meilläkin on oma vauva. Ja niin siinä kävikin. Pahoinvointi alko vasta ehkä viikon testin tekemisen jälkeen.
 
Ap
Alkuperäinen kirjoittaja näin mulla:
Alkuperäinen kirjoittaja Ap:
Onko mitään mistä voisi aavistella ennen noita oksentamisia yms? Nuo "näin mulla"n oireet kuulostavat hassuilta :D Mitä tuo nukahtaminen tarkoittaa?
Että nukuin päiväunet. Niin ei tapahdu koskaan, ainoastaan raskaana ollessani olen kyennyt nukkumaan päiväunia.

Sinä kysyit ensimmäisiä oireita joista epäillä ja minä vastasin. Anteeksi, että oireeni tuntuivat sinusta hassuilta. Minulle ne kuitenkin olivat tekijät joista aloin epäillä olevani raskaana. Ja olin molemmilla kerroilla oikeassa.
Eieiei, älä ymmärrä väärin <3 Juuri tuollaisia halusinkin kuulla =) Kun mullakin on jotain samankaltaisia juttuja jotka menee nyt ihan oudosti.
 
Ap
-Kipeät tissit
-Paha olo
-Ei tee mieli lempiruokia, pari ällökkiä maistui
-Väsy (no okei oon väsy aina)
-Tekee mieli Sitä enemmän kuin pitkiin aikoihin
-Mielialavaihteluita
-Masu kipeä, kuin olisi pieniä ovulaatiokipuja tms. ja turvotus yhtä aikaa

Pitäisikö tehdä testi vai lopetanko vainoharhailun? :)

Ja "näin mulla" -nimimerkki, vielä lisään että en tarkoittanut olla ilkeä vaan siis hassu sana tarkoitti about samaa kuin "ihana" :)
 
Ap
Up

Kai sitä sitten vain on vainoharhainen? Tai muuten vain hermostunut? Olisi pitänyt sittenkin ostaa se viinipullo, tylsä ilta tänään :(

Ihana muuten kuulla millaisia "oireita" teillä on ollut, tuntuu että ehkä teillä naisilla on joillakin ollut sellainen kuudes aisti =)
 
Kutistunut
Alkuperäinen kirjoittaja Ap:
-Kipeät tissit
-Paha olo
-Ei tee mieli lempiruokia, pari ällökkiä maistui
-Väsy (no okei oon väsy aina)
-Tekee mieli Sitä enemmän kuin pitkiin aikoihin
-Mielialavaihteluita
-Masu kipeä, kuin olisi pieniä ovulaatiokipuja tms. ja turvotus yhtä aikaa

Pitäisikö tehdä testi vai lopetanko vainoharhailun? :)

Ja "näin mulla" -nimimerkki, vielä lisään että en tarkoittanut olla ilkeä vaan siis hassu sana tarkoitti about samaa kuin "ihana" :)
Tee testi =)
 
sen vain tietää
Alkuperäinen kirjoittaja Ap:
Ihana muuten kuulla millaisia "oireita" teillä on ollut, tuntuu että ehkä teillä naisilla on joillakin ollut sellainen kuudes aisti =)
Joo, kyllä se on sellainen sisäinen tieto. Ja aika pian raskaushavainnon jälkeen sisäinen tieto kertoi sukupuoletkin - ihan oikein. :)

 
vieras
naama alkoi kukkimaan, ihme ruokahimoja ja väsymys. nämä siis ennen plussatestiä, noi hormonit tuntuis vaikuttavan muhun aika voimakkaasti. mulla tuli pahoinvoinnit molemmista vasta joskus rv8 -->.
 

Yhteistyössä