Tiedättekö mitä mä näen, kun katson peiliin?

["huokaus"]

Hirviön.

Se hirviö on pukeutunut kauneimpaan koksaan löytämäänsä naamiaisasuun, jotta näyttäisi samalta kuin kaikki muutkin. Harmi vain, että se naamiaisasu ei onnistukaan peittämään kaikkea. Alkuun toiset ihmiset hämääntyvät, kuvittelevat tapaavansa kaltaisensa.. mutta pian näkyy häntä. Ja sorkka. Ja kyttyrä. Ja he kauhistuvat.
Ainoa joka jää, on hirviö. Taas. Eikä tuo hirviöparka vieläkään ymmärrä, ettei ole kuin muut. Että hänessä on jotain aivan hirvittävää vikaa, jonka kaikki muut näkee ja kauhistuu, tuo hirviö ei vain ole koskaan sitä vikaansa huomannut. Ei, vaikka on miten koettanut peilata itseään.

Semmoinen mä oon. Aina yksin, aina ilman rakkautta, enkä mä käsitä miksi. Mun mielestä mä oon ihan nätti ja ihana ja kiltti, mutta jossain mussa kuitenkin on sitten ne hirviön piirteet, kun lopulta kaikki aina pakenee :/

 

[Kepsis]

Paska tuuri, olet valikoinut sitoutumiskammoisia tai sellaisia joilla on valmiina ominaisuuslista siitä millainen heidän kumppanin tulee olla. Eli keskenkasvuisia tai väärässä elämäntilanteessa olevia.

Tuskin kovin moni ihminen kumminkaan ihan kauhean huonosti arvioi itseänsä jos on rehellinen, mutta rehellisyys ei ole kyllä mikään syy lyödäkkään itseään, jokaisessa on jotain hyvää.

Jos minun ei ole tarvinnut olla kovinkaanpitkiä aikoja yksin tällä ulkonäöllä koko aikuisikänäni ja luonne ei tasan ole mikään kauhean tasainen ja ruusuinen, niin voin vannoa että jokainen joka haluaa panostaa pitkään suhteeseen saa siihen mahdollisuuden, toki aina ei ole vaihtoehtoja kun jos se toinen vaan heittää hanskat tiskiin.

Kyllä jokainen edes osittain mukava ihminen saa oman tilaisuutensa onneen kun vaan jaksaa pistää itseään ihmisten ilmoille tasaisin väliajoin. Siinä vaan pitäisi ne omatkin hoksottimet olla virkeinä kun tutustuu uusiin ihmisiin ettei ala odottamaan liikoja asioista millä ei ole tulevaisuutta, oli se syy siihen missä tahansa. Ja aivan turha se on itseään syytellä jos yrittää oikeasti, muttei liikaa.

 

["Mää"]

Olen myös alkanut miettiä, että mussa on jotain vikaa, jota itse en ole vain ikinä tajunnut.
Koulussa olin kiusattu, ja kun sain ystäviä toisista yksinäisistä, he hylkäsivät heti kun saivat muita kavereita.
Nyt facebook sai mut ajattelemaan asiaa, ennen oli niin helppo ajatella, ettei kukaan läheisistäkään pidä yhteyttä, koska se maksaa, ja on ehkä hankalaakin joskus. Mutta kun facessa nuo rajoitukset ovat poistuneet, huomaa että on silti ihan yksin.
Eikä kukaan vanhoista tutuista tule minua varmasti etsimään sieltä.
Ja miehet.. ei heistä yksikään ole minua rakastanut, mua on käytetty hyväksi ja kohdeltu huonosti. Mä en enää edes usko, että mies voi ylipäänsä rakastaa, melkein säälin naisia jotka näillä palstoilla selittävät kuinka miehensä rakastavat.
Tai sitten mä olen ruma ja omituinen ihminen, teen jotain väärin, mun jutut on tyhmiä, eikä musta vaan voi välittää.

 

[Kepsis]

FB:n perusteella ei pidä vetää mitään johtopäätöksiä, koko virtuaalinen "sosiaalisuus" on iso kupla.

 

["äiti"]

Samat fiilikset. Olen todella yksinäinen ja ihmiset käyttää vain hyväkseen kiltteyttäni =( , olen huomannut sen nyt viimeisen vuoden aikana. Olen alkanut vain hyväksymään tämän yksinäisyyden.

 

["äiti"]

En myöskään ole lihava, en ruma vaan minua on pyydetty kasvomalliksikin joten ei ulkonäöstä ole kiinni. Miesten kohdalla olen päätynyt samaan, nykyinen parisuhteeni riittää, en kyllä juurikaan näe miestäni, koska on aina harrastuksissaan tai töissään. Olen ns. kynnysmatto, liian kiltt mutten pysty olemaan ilkeäkään kenellekkään, en halua tuottaa pahaa mieltä ja sitten minut vain tallotaan.

 

[yksin oon]

[QUOTE="Mää";25213907]Olen myös alkanut miettiä, että mussa on jotain vikaa, jota itse en ole vain ikinä tajunnut.
Koulussa olin kiusattu, ja kun sain ystäviä toisista yksinäisistä, he hylkäsivät heti kun saivat muita kavereita.
Nyt facebook sai mut ajattelemaan asiaa, ennen oli niin helppo ajatella, ettei kukaan läheisistäkään pidä yhteyttä, koska se maksaa, ja on ehkä hankalaakin joskus. Mutta kun facessa nuo rajoitukset ovat poistuneet, huomaa että on silti ihan yksin.
Eikä kukaan vanhoista tutuista tule minua varmasti etsimään sieltä.
Ja miehet.. ei heistä yksikään ole minua rakastanut, mua on käytetty hyväksi ja kohdeltu huonosti. Mä en enää edes usko, että mies voi ylipäänsä rakastaa, melkein säälin naisia jotka näillä palstoilla selittävät kuinka miehensä rakastavat.
Tai sitten mä olen ruma ja omituinen ihminen, teen jotain väärin, mun jutut on tyhmiä, eikä musta vaan voi välittää.[/QUOTE]


Tämä oli justiin kun minun näppikseltäni! Mulla on aivan samanalaisia kokemuksia, myöskin koulukiusattu ja tähän mennessä ainoastaan yksi ala-asteaikainen ystäväni on minut ns. etsinyt käsiinsä ja ihan ilman Facebookia. Silloin tuli tunne että minkä pilan kohteeksi olen nyt joutumassa. Kaikki lapsuuden aikaiset koulukiusaamismuistot tulvivat mieleen vaikka tämä henkilö ei minua koskaan kiusannut ja oli yksi niistä harvoista jotka olivat ystäviäni niin silti tuli hetkeksi tunne että tämä ei voi olla totta.

Myös ihmissuhteissani olen ollut se petetty ja jätetty joka on jäänyt ihmettelemään että mitä ihmettä tapahtui. Olen ollut valmis panostamaan parisuhteeseen kunnolla, olen perhekeskeinen ja teen kyllä aika paljon kumppanini eteen. Entinen mieheni sanoikin minulle että häntä ahdistaa se, miten paljon teen hänen eteensä. Että sekin oli sitten väärin