tiedätteko mikä kuulema työllistää poliisia rattijuoppojen jälkeen nykyisin eniten

isoäiti mölykylästä

Aktiivinen jäsen
04.05.2007
26 699
2
36
se on kuulema nuori tyttö, ikä jotain 15-16 vuotta, josta äiti soittaa, että tyttö riehuu kotona ja äiti ei saa rauhoitettua. on kuulema joskus tullut jopa nuori neiti tällaisissa tapauksissa puukon kanssa poliisia vastaa ovelle. ja tiedättekö mikä tähän on tämän nuorisopoliisn mukaan johtanut: vapaa kasvatus
 
Nuori nainen tappoi veitsellä

Lauantai 19.11.2011 klo 05.13
Mies oli aikeissa matkustaa lastensa luokse. Uutta naisystävää se ei miellyttänyt.

Välikohtaus tapahtui Helsingissä Aulangontiellä. (JARNO JUUTI)24-vuotias mies jätti kaksi pientä poikaansa sekä vaimonsa ja muutti itäsuomalaisesta kaupungista Helsinkiin uuden naisystävän luokse. Tämä tapahtui viime talvena. Uusi suhde oli kuitenkin huomattavan riitaisa. Seuraavana keväänä suhde muuttui väkivaltaiseksi.

Poliisin tietoon väkivaltaisuus kuitenkin tuli vasta elokuun 5. päivän aamuna. Aamuyöllä kello 05.12 nainen soitti hätäkeskukseen. Nainen oli jossakin määrin sekava ja itkuinen. Hän ilmoitti miehen käyneen häneen "jollakin lailla" käsiksi. Nainen tiedusteli mahdollisuutta, voisiko poliisi poistaa miehen asunnosta.

Puhelun aikana nainen kuitenkin rauhoittui, ja hätäkeskuspäivystäjä katsoi tilanteen seestyneen. Siksi hän kehotti naista menemään nukkumaan.

Hätäkeskuspäivystäjän arvioon vaikutti varmasti myös se, ettei nainen ollut erityisen altavastaajana tilanteessa. Hän muun muassa tokaisi puhelun lopussa miehelleen että: "mee nyt v*****n siitä".

Kuolema oli nopea

Sama nainen soitti hätäkeskukseen uudestaan kello 06.01 ja kertoi, että on tappanut miehensä.

Näin oli tosiaan tapahtunut. Mies löydettiin kuolleena asunnon keittiöstä. Kuoleman oli aiheuttanut yksi rintaan osunut keittiöveitsen isku. Veitsen terä oli katkaissut keuhkovaltimon sekä keuhkovaltimon ja aortan välisen seinämän. Hengenlähtö oli ollut nopea.

Tekoväline oli tavallinen suurehko keittiöveitsi. Veitsen terä oli verinen noin kymmenen sentin matkalta.

Poliisikuulusteluissa nainen kertoi, että hän oli vain huitaissut miehen suuntaan työntäen tätä poispäin kimpustaan. Mies oli yrittänyt kuristaa. Myöhempien kuulustelujen aikana nainen muutti kertomustaan miehen käyttämästä väkivallasta.

Naisen kehosta ei löydetty merkittäviä jälkiä tuoreesta väkivallasta. Vanhoista kahakoista pieniä mustelmia sen sijaan oli.

Riita puhkesi yöllä

Helsingin kihlakunnansyyttäjä Tero Kekki katsoi, että teko on tahallinen ja päätti syyttää 22-vuotiasta Candy Sofie Artesia taposta.

Käräjillä Artes kiisti syytteen ja kertoi, ettei hänen tarkoituksensa ollut tappaa, vaan ainoastaan "rouhaista" miestä veitsellä.

Oikeus kuuli todistajana myös naista, jonka luona pariskunta oli aiemmin rikosyönä vieraillut. Todistajan mukaan mies oli ollut rauhallinen. Riita - jonka syystä nainen ei ollut tietoinen - oli puhjennut vasta lähdön hetkellä aamuyöllä.

Vainajan sisar puolestaan kertoi, että surmattu mies oli aiemmin ollut aikeissa lähteä tapaamaan pieniä poikiaan Itä-Suomeen. Tästä uusi naisystävä ei pitänyt.

Pitkä tuomio

Perjantaina antamallaan päätöksellä Helsingin käräjäoikeus tuomitsi 22-vuotiaan Candy Sofie Artesin yhdeksäksi vuodeksi vankeuteen. Tuomio luettiin taposta.

Oikeus ei pitänyt uskottavana naisen kertomusta hätävarjelusta, pelkästä huitaisusta ja vahingossa aiheutusta kuolemasta. Oikeus määräsi Artesin pidettäväksi Hämeenlinnan vankilassa.

Vainajan kummallekin lapselle Artesin pitää maksaa 6 000 euron kärsimyskorvaus. Vainajan sisarelle hänen pitää maksaa 2 030 euroa.

Vainajan aviovaimo ei saanut korvausta, koska ei enää asunut yhdessä miehen kanssa rikoshetkellä.

Tuomio ei ole vielä lainvoimainen. Artesilla on mahdollisuus valittaa Helsingin hovioikeuteen.

PETRI ELONHEIMO
 
Voi olla, täs vaihees ois kuitenkin hyvä myös tarkentaa mitä vapaalla kasvatuksella tarkoittaa. Ihmisillä kun tuntuu olevan niin erilaisia mielipiteitä ja käsityksiä asiasta.

Syy tuollaiseen käytökseen löytyy kuitenkin jostain syvemmältä kuin kasvatustyylistä, vaikka se osittain syyllinen olisikin.
 
Voi olla, täs vaihees ois kuitenkin hyvä myös tarkentaa mitä vapaalla kasvatuksella tarkoittaa. Ihmisillä kun tuntuu olevan niin erilaisia mielipiteitä ja käsityksiä asiasta.

Syy tuollaiseen käytökseen löytyy kuitenkin jostain syvemmältä kuin kasvatustyylistä, vaikka se osittain syyllinen olisikin.

Niinpä. Mun ajatus on että vapaa kasvatus on välinpitämättömyyttä lasta ja hänen tekemisiään kohtaan. Varmasti tuollainen aiheuttaa ongelmia lapselle.

Itse uskon kasvatukseen ilman rangaistuksia, mutta tämä ei ole vapaata kasvatusta.
 
[QUOTE="joopa";25059414]Ainakin viitseliäisyyden puute sekä halu olla lapsen kaveri eikä kasvattaja. Lopputulos on sitten taattu.[/QUOTE]just tämä, ei uskalleta olla se vahva vanhempi, ei uskalleta sanoa ei ja tuottaa lapselle pettymyksiä, vanhempi on vanhempi ei se kaveri. osittain varmaan myös se välinpitämättömyys. onhan helppo lyödä lapselle käteen parikymppiä ja päästää se kylille norkumaan.
 
Itse uskon kasvatukseen ilman rangaistuksia, mutta tämä ei ole vapaata kasvatusta.

Miten tuo muuten käytännössä toimii? Siis ihan mielenkiinnosta kysyn, en mitenkään tyrmätäkseni :D

Meillä rangaistus on aresti, muita keinoja ei ole käytössä. Olisin varmaan pulassa jos ei olis sitä käytössä, pelkkä huomautus arestiin joutumisesta kun riittää saamaan lapsen aisoihin.
 
Voi olla, täs vaihees ois kuitenkin hyvä myös tarkentaa mitä vapaalla kasvatuksella tarkoittaa. Ihmisillä kun tuntuu olevan niin erilaisia mielipiteitä ja käsityksiä asiasta.

Syy tuollaiseen käytökseen löytyy kuitenkin jostain syvemmältä kuin kasvatustyylistä, vaikka se osittain syyllinen olisikin.

No kyllä jutut vaan kotoa suurelta osalta lähtee - sitä on aivan turha kaunistella. Vapaalla kasvatuksella taatusti osa asiaansa, mutta myös vanhempien oma käytös siivittää.

Varmasti on "herkempiä" lapsia vaikutteille mutta kyllä vanhempienkin pitäisi jotain huomata. Mä uskon että "kieroon" luonnostaan kasvavien lapsien määrä on äärettömän vähäinen (synnynnäinen juttu). Mutta sitten kun kotona ei aseta turvaa ja rajoja ja anneteen kaikki valta lapselle niin seuraukset on mitä on.
 
[QUOTE="akka";25059461]Määrittele vapaa kasvatus,mitä se tarkoittaa.[/QUOTE]siitä näkyy olevan monta tulkintaa. mutta mun mielestä se on sitä, että lasta ei uskalleta komentaa eikä kieltää, lasta suojellaan kaikelta ikävältä ja pettymyksen tunteilta. sovituista asioista ei pidetä kiinni. lapsi saa tulla ja mennä miten ja milloin haluaa. lapsen asioista, eikä siitä kenen kanssa liikku, ei olla kiinnostuneita. jos lapsi tekee jotain luvatonta, silitetään vaan päätä . kuten mun yksi tuttu äiti teki, kun hänen poikansa oli taksissa repinyt pojalta takista napit ja sotkenut lakin kuraan, niin tämän pojan äiti vain sanoi, että eihän 9 vuotias pikku poika vielä tiedä ja muista mitä ei saa tehdä
 
Miten tuo muuten käytännössä toimii? Siis ihan mielenkiinnosta kysyn, en mitenkään tyrmätäkseni :D

Meillä rangaistus on aresti, muita keinoja ei ole käytössä. Olisin varmaan pulassa jos ei olis sitä käytössä, pelkkä huomautus arestiin joutumisesta kun riittää saamaan lapsen aisoihin.


Minä en käytä arestia lainkaan kasvatuksessa. Jos joku lapsista on töpännyt pahasti tai jotakin, niin siitähän keskustellaan yhdessä. Ei paasata tai saarnata vaan keskustellaan yhdessä lapsen kanssa, että missä meni metsään ja mitä pitäisi nyt tehdä että töppäys saadaan korjattua.
Ompahan esikoinenkin kerran (huom, kerran) istunut keittiönpöydän ääressä A4 edessään ja siihen piti saada perustelut kunnon lauseilla(ja tietystikin pisteet, pilkut, isot alkukirjaimet) miksi juuri HÄN saisi tehdä niin kuin itse haluaa ja miksi HÄNEN ei tarvitse välittää säännöistä yms,, sen kerran jälkeen esikoista ei ole tarvinnut tällä lailla 'rangaista'.
 
  • Tykkää
Reactions: Tallu -
Tosiaan vapaakasvatus ei ole kasvattamatta jättämistä ja on vaikea kuvitella, että vapaakasvatus aiheuttaisi enemmän puukoniskuja äidille kuin ruumiillista väkivaltaa kasvatuksena käyttävälle äidille.

Voisin kuvitella suurimman mahdollisuuden olevan silloin, kun äiti (ja isä) eivät yleensä välitä lapsensa menemisistä ja tulemisista, mutta sitten välillä hermostuvat ja kurittavat kunnolla, jolloin kasvatus on kaikkea muuta kuin johdonmukainen.
 
Miten tuo muuten käytännössä toimii? Siis ihan mielenkiinnosta kysyn, en mitenkään tyrmätäkseni :D

Meillä rangaistus on aresti, muita keinoja ei ole käytössä. Olisin varmaan pulassa jos ei olis sitä käytössä, pelkkä huomautus arestiin joutumisesta kun riittää saamaan lapsen aisoihin.

Yritän vähän selittää miten sen näen. Uskon että rangaistuksesta ei ole mitään hyötyä, ainakaan lapselle. Vanhemmat saavat ehkä tunteen että lapsi on heidän kontrollissa, mutta lapselle rangaistus aiheuttaa vain lisää negatiivisia tunteita ja ajatuksia. Mun mielestä lapsi olisi hyvä totuttaa heti alusta asti että asioista keskustellaan. Mitä mikäkin tarkoittaa, ja minkälaisia vaikutuksia eri asioilla on ihmisiin ja ympäristöön.

Rangaistuksetta jättäminen ei siis tarkoita sitä etteikö lapsen tekemisiin puututtaisi, se pitäisi vaan tehdä eri tavalla, keskustelemalla asioista. Ja jos joku nyt ajattelee että kolme vuotiaan kanssa ei pysty keskustelemaan niin että asiat saa hänelle järkeistettyä, niin sanon siihen, että tuon ikäiselle annetuista rangaistuksista varsinkaan ei ole mitään vastaavaa hyötyä, kuin että lapsi oppii olemaan toimimatta (rangaistuksen) pelon kautta. Mun mielestä se siis ei ole hyvä lähtökohta kenenkään kohdalla.

Ja niin, lapset on erilaisia. Toiset on villimpiä kuin toiset, mutta en usko että rangaistus muuttaa kuitenkaan mitään paremmaksi tuon lapsen kohdalla. Meidän on hyväksyttävä ihmisten erilaiset temperamentitkin, eikä niitä rangaistuksella saa tukahdutetuiksi, tai jos saa, niin sillon on jotain "tapettu" tuon lapsen sisältä.


Säännöt pitää kaikille opettaa, ja ne kyllä mun mielestä pystyy tekemään ilman rangaistuksia. Kaikki meistä tekee virheitä, jatkuvasti, elämämme loppuun asti, eikä me aikuisetkaan yleensä jouduta rangaistuksi kun toimimme lain mukaan (paitsi täällä 2+:lla kun täällä tuomitaan kaikki kaikesta).

Mikäli joku tekee rikoksen, joutuu hän siitä vankeinhoitolaitokseen, tai sillä on muita seuraamuksia, ihan yhtälailla kuin kaikkien muiden asioiden tekemisillä tai tekemättä jättämisillä.

Lapselle pitää siis opettaa syy-seuraus suhteet, ja pelisääntöjen noudattaminen, mutta kodin ei mun näekmyksen mukaan kuulu olla rangaistuslaitos, vaan paikka jossa opetellaan elämistä turvallisessa ja luotettavassa ympäristössä. Uskon että hyvällä saa aina enemmän kuin pahalla.

Erityislapset kaipaavat sitten terapiaa tai lääkitystä.

Ja idunnor, en arvostele yhtään sun kasvatusta. Varmasti olet ihana äiti. Mulla on vaan viime aikoina herännyt tuollaisia ajatuksia, ja nyt tekisin itse jotain asioita toisin kun ennen.
 
  • Tykkää
Reactions: idunnor ja Tallu -
Alkuperäinen kirjoittaja isoäiti mölykylästä;25059486:
siitä näkyy olevan monta tulkintaa. mutta mun mielestä se on sitä, että lasta ei uskalleta komentaa eikä kieltää, lasta suojellaan kaikelta ikävältä ja pettymyksen tunteilta. sovituista asioista ei pidetä kiinni. lapsi saa tulla ja mennä miten ja milloin haluaa. lapsen asioista, eikä siitä kenen kanssa liikku, ei olla kiinnostuneita. jos lapsi tekee jotain luvatonta, silitetään vaan päätä . kuten mun yksi tuttu äiti teki, kun hänen poikansa oli taksissa repinyt pojalta takista napit ja sotkenut lakin kuraan, niin tämän pojan äiti vain sanoi, että eihän 9 vuotias pikku poika vielä tiedä ja muista mitä ei saa tehdä

Niin, ja tällaiseen "kasvatukseen" en itse usko. Kyllä mun mielestä lasta kuuluu kieltää ja tarvittaessa komentaakin, enkä usko että terveestä lapsesta tuollaista tuleekaan jos kasvatus on hoidettu hyvin alusta asti.
 
Niinpä. Mun ajatus on että vapaa kasvatus on välinpitämättömyyttä lasta ja hänen tekemisiään kohtaan. Varmasti tuollainen aiheuttaa ongelmia lapselle.

Itse uskon kasvatukseen ilman rangaistuksia, mutta tämä ei ole vapaata kasvatusta.

Karu maailma lasta odottaa kun joutui isompana tajuamaan että todellisessa maailmassa oikesti vääristä teoista rangaistaan. Ei suinkaan silitellä päätä ja selitellä.

miks kasvattaa lasta kieroon? juu, olishan ihanaa jos maailmassa ei olisi sääntöjä& rangaistuksia ja kaikki eläisi toisia kunnioittaen. Mutta kun se ei mene noin, ihmismieli on heikko ja vaikuteille&houkutuksille altis. Jopa sinun kullanmurusi.

Vanhempana voit opettaa lapselle syy ja seuraussuhteita, vaan et niin tee.
 

Yhteistyössä