The ketju

Status
Viestiketju on suljettu.
Eka biisi voisi olla jossain euroviisuissa..
Njoo, onhan tuossa toki eroavaisuutta kuin yöllä ja päivällä :). Mutta ehkäpä kaiken kokeman jälkeen, ja sen aggressiokeskeisyyden purkamisen vallankin, on vaikeeta päästä sisälle biisiin ja siihen tuleekin sitten sitä uutta tulkintaa. Jospa tästäkin olis kuitenkin tulossa jotain uutta nostetta Metallicalle - ei voi etukäteen tietää miten yleisö reagoi.

Mutta yleensähän biiseissä on sitä tunnelatausta suuresti mukana ja mikä onkaan metalliyhtyeelle se ns. potentiaalisin ammennuskaivo kuin vihantunne, lauluihin puretaan sitä angstia ja oman elon epäkohtia. Neljässä vuodessakin näemmä tapahtuu aika isoja muutoksia sekä ihmisissä itsessään (toisaalta todella hyväkin kun kävi/kävivät purkamassa omaa itseään, koska pitemmän päälle tollainen rankka vihassa eläminen kuormittaa todella isosti psyykettä) että tietysti musiikin tulkitsemisessa ja sen tekemisessä. Matka jatkuu kuitenkin.
 
Okei, no nyt mäkin voin alkaa kuvitella pitsin Kaija Koona ja Lipsuttimen Erininä :D

Oikeesti kuulemma ulkonäöllisesti muistutan ainakin livenä Winona Ryderia, kun oon kuullut sitä monelta eri taholta jo lapsesta lähtien :D kai se on uskottavakin sitten.
no määhän en oon nähny ketään livenä, nää on vaan tämmäsiä mielikuvia

ei pie ottaa liika vakavasti
 
tweeeeet
Njoo, onhan tuossa toki eroavaisuutta kuin yöllä ja päivällä :). Mutta ehkäpä kaiken kokeman jälkeen, ja sen aggressiokeskeisyyden purkamisen vallankin, on vaikeeta päästä sisälle biisiin ja siihen tuleekin sitten sitä uutta tulkintaa. Jospa tästäkin olis kuitenkin tulossa jotain uutta nostetta Metallicalle - ei voi etukäteen tietää miten yleisö reagoi.

Mutta yleensähän biiseissä on sitä tunnelatausta suuresti mukana ja mikä onkaan metalliyhtyeelle se ns. potentiaalisin ammennuskaivo kuin vihantunne, lauluihin puretaan sitä angstia ja oman elon epäkohtia. Neljässä vuodessakin näemmä tapahtuu aika isoja muutoksia sekä ihmisissä itsessään (toisaalta todella hyväkin kun kävi/kävivät purkamassa omaa itseään, koska pitemmän päälle tollainen rankka vihassa eläminen kuormittaa todella isosti psyykettä) että tietysti musiikin tulkitsemisessa ja sen tekemisessä. Matka jatkuu kuitenkin.
Kaipaan kuitenkin kun musiikissa oli jotakin haastavuutta myös kuuntelijalle, tässä hyvä esimerkki:

Itse kuuntelen tuon aina "päähenkilön" kautta, sitten tulee jo tuolloin (1986) armomurhan miettiminen. Sitten sota ja sen mielekkyys/pakollisuus/uhrautuminen.
Halusimme tai emme niin aina on ollut sodissa ihmisiä jotka ovat antaneet henkensä muiden puolesta vaikka eivät olisi välttämättä halunneetkaan.
Tuo oli esimerkki vain, nykyiset ticotico isot amberssonit ja lisää paljasta pintaa sävellykset kahdella soinnulla niin en itse löydä hyviä uusia biisejä enään paljonkaan.

Varmaan henkilökohtaisesti oli Heidfieldille hyvä mutta musiikin maailmassa menetettiin jotain. Monet menestyneet juuri omien tuntojen tulkitsemalla, esim Nirvana kans. Siinä ei ollut nyt niin kaunista loppua kuin Metallicalla.

Sitä meinasin kun ne omat tunteet lähentelee maailman halausta niin biisitkin on sitten ihan paskoja.

Niih ja ihan mun oma mielipide tää.

Mutta kyllä metallissa pitää olla sitä tunnetta takana, aiheet on kuitenkin jotain muuta kuin suomipopissa. Pitää olla uskottava. Tai ainakin kuullostaa siltä.
 
Jäänee tosiaan nähtäväksi miten muototuu Metallican musiikki jatkossa. Nirvanaa pyörittelin mielessä minäkin... Mutta niin metallissa kuin muissakin musiikin lajeissa tunnehan on se mistä koko homma lähtee hakemaan omaa linjaansa. Vielähän sen suuremmin ei tiedetä, että miten Metallican musiikin käy - toisaalta ovat kuitenkin oman paikkansa vaikiinnuttaneet ja lahjakkaita ovat sillä saralla, joten - voihan tässä olla saumaa isoillekin uusille mahtipontisille biiseille juuri tuon ajatusmaailman muuttumisenkin takia. Eihän se maailmasta pahuutta ja epäoikeudenmukaisuutta poista, joten pohjaa sanoituksille ja sävellyksille löytyy mutta ehkäpä niihin saadaan uutta ulottuvuutta - eikä se nyt mun mielestä automaattisesti tarkoita sitä, että musiikki pehmentyisi, varmasti kuitenkin on ne omat henkilökohtaiset aikaisemmat tuntemukset ja kokemukset tallella, joista lähteä ammentamaan lisää.
 
tweeeeet
Esimerkiksi miltä tämä biisi kuulloistaisi ilman tunnetta asiaa kohtaan? Ei miltään, ois naurettavaa paskaa jos esim joku antti tuisku vetäis tään. Koska hällä ei ole sitä tunnetta ja asennetta.

Status
Viestiketju on suljettu.

Yhteistyössä