...
...juuei, eikä ihan aina tämmösiinkään sekundarimpressaäiteihin mutta tästäkin vajaavaisuudesta huolimatta yritän olla kyllin riittävä...ja yhä kehityskelpoinen ja oppivainen
...
Riittävä? Mihin?
Jokaisen riittävyydellä on rajansa. Jos omaa kuminauhaansa alkaa venyttämään niin se venyy kunnes paukkuu ja ohenee sitä ennen. Mut lopputulosta sit saattaa joutua korjailemaan kauan.
Mä tunnen naisen, useamman lapsen äidin. Opiskeluissaan ja töissään perfektionistin vikaa. Leijonaemo, jolle lapset olivat jotainennenkuin saattoi itse edes hengittää. Tai levätä. Työt siihen päälle.
Eronsa jälkeen jokainen miessuhteensa yrityskin, ihan kelpo miestenkin kanssa kaatui samaan asiaan. Riitänkö minä. Voinko jakaa itsestäni tippaakaan enempää yhtään minnekään? Tyytyykö hän siihen vähään mihin minä riitän?
Romahti. Kuminauha katkesi.
Nykyään häntä auttaa eteenpäin se, että löysi miessuhteen jossa tuntee saaneensa rinnalleen toisen koiran vetämään rekeä eikä yhtä kiveä lisää rekeen. Hänellä on hyvät toiveet parantumisesta, eikä se mitenkään liity siihen, että rinnallaan on toinen veturi, jota hän ei miellä yhdeksi vedettäväksi lisää.
Hän tajusi polttaneensa itsensä loppuun.