Okei.
Et ole katkera. Etka vihaa. Hyva.
Mutta elaa et uskalla. Ihan kokonaan. Koska jos uskaltaisit niin ei sun tartteis ollenkaan olla itseasi eksyttamassa ja hukuttamassa jalluun. Noinkin runsaasti mita teet. Helpommaksi vaihtoehdoksi naet pulloon piiloutumisen. Kuin sen, etta paa pystyssa katsoisit, mita tuleman pitaa.
Kavipa miten tahansa.
Se, etta turrutat itsesi estaa sua elamasta. Tiedat sen itsekin. Ja se on harmi. Ja suurta tuhlausta. Senkin tiedat. Koska et niin millaan nae kunnolla kaikkia niita hienoja mahdollisuuksia, tilaisuuksia ja asioita, mita sulle viela on tarjolla ja mita sulle tarjotaan. Koska niihin et uskalla tarttua. Ja siksi on helppo jalluilla. Koska se turruttaa.
Ala eksy siihen mukamas tunnottomuuden tilaan. Koska sellaista ei olekaan. Elama tuntuu pulloon piiloutumisesta huolimatta. Koska sen pitaa tuntua! Ihan kaikissa muodoissaan ja varsinkin niissa teravan rosoisissa tuntemuksissaan, koska vasta silloin, kun ne kohtaa kunnolla itsensa kanssa, on valmis ottamaan vastaan ne hattarallisen hottoiset kepean iloiset perhostelutunteetkin.
Ala piiloudu, ala pakene. Ela.