Terassilla vauvan kanssa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Hipsteri
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Meidän perheessä on ehdoton ei vauvan/lasten viemisellä terasille, jossa juodaan alkoholia tai ihmiset oavt humalassa. Meistä se kuuluu olla vaan aikuisten juttu. En milloinkaan voisi kuvitella meneväni vaunujen kanssa kaljaterasille!

Mutta meitä ihmisiä on erilaisia. Eräs ystäväni ei näe mitään kummallista asiassa ja voi hyvinkin parkkeerata vaunut terasille isomman lapsen jumpan ajaksi. Alkoholia ei kylläkään niillä pausseilla juo.

Meillä alkoa ei hyssytellä, saunakaljat juodaan reilusti ja ruokaviinit myös.
 
Minä olen ollut vauvani kanssa terasilla. Vauva nukkui koko sen ajan vaunuissan kun nautin yhden siiderin terasilla, jossa ei ollut ainuttakaan örveltäjä, eikä tupakoitsijaa. Terasilla oli lisäkseni tasan yksi asiakas ja se oli sisareni siiderilasinsa ja nukkuvan vauvansa kanssa. Joimme lasilliset terassilla
ja jatkoimme matkaa, kun siskon vauvan vaunuista alkoi kuuluaa ininää.

Enkä usko sen vaikuttaneen lapseeni mitenkään haitallisesti.

Ja voisin viedä kaikki kolme lastanikin terasille, tosin katsoisin kyllä tarkkaan millaiselle terasille.
Mutta vaikkapa Ursulan terasille kaivariin, jossa saa kaikkea kahvista kaljaan. En ole siellä tosin vuosiin käynyt, mutta aikoinaan kun kävimme miehen kanssa useinkin ( ennen lapsia ) en koskaan törmännyt kehenkään örveltäjään. Ihmiset istahtivat syömään jätskiä/ joivat kupin kuumaa/ kuohuvaa/ huurteista. Ja siihen seuraan olisin voinut hetkeksi lapsetkin jätskille istuttaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Peuhu:
Eli sä haluat opettaa sun lapselle kohtuu käyttöä ,se on sun oikeus. Mä haluan opettaa mun lapsen raittiiksi , ei 100% ihmisistä käytä alkoholia eikä se ole ihmiselle välttämättömyys.Ikinä ei voi tietää mitä omista lapisista tulee mut mä olisin onnellinen jos mun lapset olisi raittiita ja osaisivat nauttia elämästä ja rentoutua muun kuin alkoholin voimin.Mä olen itse elänyt lapsuuden perheessä jossa ei pidetty pahana sitä että lapset näkivät ryyppäämistä ja meille lapsillekin alko tuli tutuksi jo 13 vanhana, IKINÄ en omille lapsille toivo samaa, siksi tää mun tiukkapipoisuus alkohon käytön suhteen laseten seurassa.

Ymmärrän hyvin ton sun asenteen. Mutta et kai kuvittele, että lapsista kasvaa raittiita, jos ne ei koskaan näe vanhempiensa juovan alkoholia? Ei se taida ihan niin yksinkertaista olla...
 
Alkuperäinen kirjoittaja miksi aina jauhetaan saunaoluesta tai ruokaviinistä?:
Ihan kuin olisi jotenkin hyväksytympää juoda saunan jälkeen yksi olut tai ottaa viiniä ruuan kanssa?naurettavaa.

Hyväksyttävämpää kuin mikä, vetää kaatokännit vai? No totta kai se on hyväksytympää. Ruokajuoma on pikkuisen eri asia kuin känni, eikö?
 
Alkuperäinen kirjoittaja hinku juoda on kova:
Pitää saada se yksikin olut lapsen kustannuskella. Kun lapset ei viihdy terassilla, vaikka aikuiset viihtyvätkin.

voivoi..mistä sä tiedät miten lapset viihtyy missäkin? ootko kysyny mun lapsilta? itse en ole koskaan juonu terassilla yhtää olutta tai sidukka mut juon kyllä vielä ihan sen takia et se maistuu kesä kuumalla ja nautin olla lasten kanssa liikenteessä. Mies on juonu eikä tulis mieleen seisoa päivystää 2m päässä "portilla" kun voin istua ihan tuolilla :o

Suomalaiset on juntteja. Jos käy terassilla joka on vähän tasokkaampi kuin joku räkälä, voi ihan yhtä hyvin juoda yhden lasin alkoholia kahvin sijaan lasten syödessä jätskit! Mistään hirveästä juomisen pakosta tässä ei ole silloin kyse. Täytyisi muka vaan juoda se "saunakalja" piilossa siellä omalla takapihalla.. tai vetää perslärvit kun lapset hoidossa. Jotkut osaavat käyttää alkoholia fiksusti.
 
Alkuperäinen kirjoittaja hinku juoda on kova:
Pitää saada se yksikin olut lapsen kustannuskella. Kun lapset ei viihdy terassilla, vaikka aikuiset viihtyvätkin.

Määrittelepä, miksi lapset eivät viihdy terassilla. Esimerkiksi kahvilan terassilla, jossa syövät jätskin sillä aikaa kun äiti juo jotain, esimerkiksi kahvin tai siiderin? Käytkö koskaan lastesi kanssa ravintolassa vaikkapa syömässä? Entä jos muut ravintolan asiakkaat juovat ruokajuomaksi viiniä?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Peuhu:
Alkuperäinen kirjoittaja miksi ei:
Alkuperäinen kirjoittaja Peuhu:
Musta olisi paljon fiksumpaa istua vaikkapa jäätelöbaarin terassilla lapsen kanssa ja nauttia jäätelöä kuin alkoa ,voihan siellä seurustella ihan yhtälailla ystavien kanssa. Musta on vähän huolestuttavaa toi pienten lasten vanhempien into terassille sillä tekosyyllä että on lämmin päivä..... aikuinen voi nauttia terassista mut ihan turha selitellä että lapsi viihtyy siellä.

Mut jos on vaikka rosson terasilla ja mukulat haluu sieltä jätskiä..mä en nää mitään pahaa jos äiti tai isä ottaa siinä janojuomaksi yhden siiderin.. jos juot saunakaljan kotona niin näkeehän se lapsi sen siinäkin. Ei sinne mitään hinkua tartte olla..tukin kukaan ottaa lasta mukaan terassille sen takia KUN ON SAATAVA SITÄ KALJAA daah.

Vauva nyt ei vielä jäätelöä syö mut isomman lapsen viesin päiväs aikaan rosson terassille jäätelölle mut itsekin varmasti söisin jäätelön. Esitänkin vasta kysymyksen et miksi siellä terassilla on pakko ottaa lapsen kanssa se siideri? eikö voisi juoda vaikka limun ja sit myöhemmin kun lapsi nukkuu niin vaikka kotona sen siiderin?

Jos mä juon sauna siiderin mä juon sen silloin kun lapset jo nukkuu. Meillä päin muuten näkee valitettavan usein ihan keskellä päivää vanhmpia jotka on lähteneet lasten kanssa terassille ja ihan kännissä ovat... et kyllä vanhmpiakin on moneen lähtöön. Mä en vaan ymmärrä et miksi on pakko ottaa edes se yksi lapsen kanssa ,miksi ei sitä voisi ottaa myöhemmin.

mä olen peuhun kaa samaa mieltä.

ja aika aikasin sitä juomakulttuuria pitää, sosiaalisen elämän nimissä, alkaa tuputtamaan jos alle vuoden ikäisetkin pitää viedä terassille. ja ihan kuin se olisi joku itsestäänselvyys että kaikkien pitää oppia juomaan,vauvasta vaariin.
meillä saa juoda vasta kuin lapset on nukkumassa.ei niiden tarvii vielä tietää. saavat kyllä tehdä itse valintansa sitten vanhempana mutta nyt kun minä päätän niin alko on niin aikuisten juttu että. sama on tupakan kanssa. ei ole lasten asia. ei vielä vuoden ikäisen, 5-vuotiaan tai 10-vuotiaankaan..
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja hinku juoda on kova:
Pitää saada se yksikin olut lapsen kustannuskella. Kun lapset ei viihdy terassilla, vaikka aikuiset viihtyvätkin.

Määrittelepä, miksi lapset eivät viihdy terassilla. Esimerkiksi kahvilan terassilla, jossa syövät jätskin sillä aikaa kun äiti juo jotain, esimerkiksi kahvin tai siiderin? Käytkö koskaan lastesi kanssa ravintolassa vaikkapa syömässä? Entä jos muut ravintolan asiakkaat juovat ruokajuomaksi viiniä?

luultavasti silloin käydään mäkkärillä

:whistle: jooh..menee taas tälläseksi
 
Alkuperäinen kirjoittaja Beijja:

Joo, taitaa lähteä nukkumaan tää ;) Ei se ihme oo että suomalaiset teinit hilluu kaupungilla ihan taju kankaalla, jos vanhempien asenteet alkoholin kohtuukäyttöön on tällaisia kuin tällä palstalla.

Vaan ehkä niitä lapsia ei tartte opettaa myöskään ravintolassa syömään, voihan sitä ihan hyvin syödä kotona sitä muussia siihen asti että lapset lentää pesästä :D
 
Mun mielestä on kummallista, et se hyväksytään herkemmin, että äiti ja lapsi on isän seurassa terassilla, äiti limua juoden ja isi olutta. Esim. me oltiin joku kesä tässä pari kertaa ravintola Helsingen terassilla (siisti ravintola Helsingin vanhassa kaupungissa) ex-mieheni ja tytön kans. En nähnyt siinä mitään pahaa, oltiin kävelylenkillä ja rupes matkalla janottaa, siinä tilattiin tytölle pillimehua, mulle limppaa ja mies otti YHDEN oluen, huI!
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Beijja:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja hinku juoda on kova:
Pitää saada se yksikin olut lapsen kustannuskella. Kun lapset ei viihdy terassilla, vaikka aikuiset viihtyvätkin.

Määrittelepä, miksi lapset eivät viihdy terassilla. Esimerkiksi kahvilan terassilla, jossa syövät jätskin sillä aikaa kun äiti juo jotain, esimerkiksi kahvin tai siiderin? Käytkö koskaan lastesi kanssa ravintolassa vaikkapa syömässä? Entä jos muut ravintolan asiakkaat juovat ruokajuomaksi viiniä?

luultavasti silloin käydään mäkkärillä

:whistle: jooh..menee taas tälläseksi

Joo, taitaa lähteä nukkumaan tää ;) Ei se ihme oo että suomalaiset teinit hilluu kaupungilla ihan taju kankaalla, jos vanhempien asenteet alkoholin kohtuukäyttöön on tällaisia kuin tällä palstalla.

Vaan ehkä niitä lapsia ei tartte opettaa myöskään ravintolassa syömään, voihan sitä ihan hyvin syödä kotona sitä muussia siihen asti että lapset lentää pesästä :D

:D ite oon alkoholisti perheestä niin en todellakaan halua et samanlaista tulisi IKINÄ näkee kuin itse! mä oonki tyytyväinen et voin jutella lasteni kanssa avoimesti niin alkoholista kuin tupakista jne joten en menetä uniani jos joku äkäsesti katsois kun kerran pari kesäs kävisin kahvilla taikka siiderillä ;D :p
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Peuhu:
Eli sä haluat opettaa sun lapselle kohtuu käyttöä ,se on sun oikeus. Mä haluan opettaa mun lapsen raittiiksi , ei 100% ihmisistä käytä alkoholia eikä se ole ihmiselle välttämättömyys.Ikinä ei voi tietää mitä omista lapisista tulee mut mä olisin onnellinen jos mun lapset olisi raittiita ja osaisivat nauttia elämästä ja rentoutua muun kuin alkoholin voimin.Mä olen itse elänyt lapsuuden perheessä jossa ei pidetty pahana sitä että lapset näkivät ryyppäämistä ja meille lapsillekin alko tuli tutuksi jo 13 vanhana, IKINÄ en omille lapsille toivo samaa, siksi tää mun tiukkapipoisuus alkohon käytön suhteen laseten seurassa.

Ymmärrän hyvin ton sun asenteen. Mutta et kai kuvittele, että lapsista kasvaa raittiita, jos ne ei koskaan näe vanhempiensa juovan alkoholia? Ei se taida ihan niin yksinkertaista olla...

Joo en mä niin yksinkertainen ole mut se on vaan periaate koska itse kärsin vanhmpien juomisesta lapsena ja aikuisenakin paljon ja myös itse ajaiduin nuoruudessa samaan jamaan. Joku tuolla sanoi että voin ajaa tällä tiukkapipoisuudella lapset kiinnostumaan alkosta, mut ei niille kuitenkaan pahemmin voi käydä kuin mulle. Onko teistä muuten kukaan nähnyt kuudesluokkalaisille suunattua päihdeputkea, se on kuulemma toiminut aika tehokkaasti lapisille ajatuksiin alkon käytöstä, eikä siinä opeteta kohtuu käyttöä.
 
Omat kokemukset omasta nuoruudesta ei automaattisesti siirry omille lapsille samanlaisina. Lapset ei ole ohjelmoitavia koneita, joten ei aikuiset pysty tekemään muuta kuin näyttämään esimerkkiä lapselleen. Lapsen päätös on sitten kasvaessaan miten hän alkoholiin suhtautuu. Aina voi yrittää kasvattaa lapsistaan absolutistia, mutta se lapsi sen päätöksen joskus myöhemmin tulee tekemään.
 
mua ei häiritse jos terassilla on lapsiperhe,kunhan siihen ei kuulu mukaan alkoholi.
yhden pienen voi juoda toinen vanhempi ja se on vielä ok.
en ihmettele että saitte paheksuvia katseita jos olitte siinä kauan ja juomaa riitti,eihän muut tiedä sitä kuinka kiskot sen jälkeen.. ja tuohon aikaan vielä..
en ole ollut lastenkanssa terassilla koskaan,enkä luultavasti mene. en juo alkoholia niidenaikana kun ei ole tarvis. en silti kiellä sitä muilta,mutta tuomitsen kyllä humalahakuisen juomisen joka on yli 2 pulloa alkoholia..

muoks.. en hyväksy että humalaan juodaan lasten aikana.
 
vauvankaan kanssa, mutta ap:n kahden tunnin oleilu kummastuttaa. En ihmettele paheksuvia katseita noin pitkästä "piipahduksesta". Muutenkin alkoholi kuuluu ruoan kanssa nautittavaksi. Ennen oli hyvä laki, alkoholia sai ravintolasta vain ruoan yhteydessä, se takaisin kiitos :)
 
Mjuu.. No ite en mee lasten kanssa terassille ku ei 2-vuotias pysy sekunttiakaan paikallaan huutamatta.. Joten muuta ei tarvi edes miettiä :D

En kato pahalla jos vauva on terassilla selväpäisen sylissä ja poissa tupakansavusta.
 
jossa kylläkin A-oikeudet. Itsekin söimme porukalla pizzat terassilla. Tämä jäi mainitsematta, koska en arvannut miten suuri merkitys sillä näköjään on (siiderissä on ilmeisesti vähemmän promileja ruokaan yhdistettynä). Ihmiset joivat kyllä oluitaan, mutta me olimme tosiaan siellä hiljaisessa nurkassa, jossa lähipöydissä ei ollut ketään, joten muiden toikkarointi ei varmasti aiheuttanut mitään vahinkoa. En myöskään usko että kolmikuinen ehti saada kovin vahvoja vaikutteita alkoholinkäytöstä, tuon ikäisen ymmärrys kun vielä on sitä luokkaa että asennekasvatus on tässä kohtaa vielä turhahkoa..
 
Turussa on entisen koulun tiloissa toimiva panimoravintola, jonka terassilta löytyy liukumäki ja keinu lapsille. Kerran piipahdettiin sillä ja join puolikkaan siiderin (hui!). Mihinkään paikallisen terassille ei kyllä tulisi mentyä jälkikasvun kanssa.
 
Mielenkiintista keskustelua... Eipä tulisi mieleenikään että en voisi ruokaravintolassa vauvan ja vanhemman lapsen (ylipäätään lasten) seurassa juoda siideriä tai ruokaviiniä ja vaikka muutamankin annoksen.
Useimmiten vapaa-ajalla ruuan kanssa nautitaan olut/siideri tai viiniä... Ei siinä ole todellakaan mitään pahaa.
Turussa asuvana en ainakaan iltaisin menisi jokilaivoille vauvan kanssa, en missään tapauksessa... mutta jos niissä käy syömässä päivällä niin tottakai silloin voi sen sidukankin juoda.. Pitäähän ihmisen syödä ja juoda ...joku nauttii jätskistä joku siideristä tai viinistä.
Ei tässä ollut puhe mistään kännäämisestä ja siksi oikeastaan vähän kysymys ihmetyttikin. Ei mulla ole ollut mitään omantunnon tuskia tai kysymyksiä tai ihmettelmistä siitä että olen vauvan ja toisen lapsemme läsnäollessa juonut viiniä ruuan kanssa ravintolassa.

Alkuperäinen kirjoittaja asdasd:
Turussa on entisen koulun tiloissa toimiva panimoravintola, jonka terassilta löytyy liukumäki ja keinu lapsille. Kerran piipahdettiin sillä ja join puolikkaan siiderin (hui!). Mihinkään paikallisen terassille ei kyllä tulisi mentyä jälkikasvun kanssa.

me ollaan oltu siellä pelaamassa minigolffia lasten kanssa ja samalla on sitten juotu situkat ja pelin jälkeen siirrytty yläkertaan ruokailemaan....ihanaa seuraa ja ruokaa.
 
Viime kesänä käytiin päiväunien aikana terassilla ja kyllä minä,äiti, join lonkeroa.Poika oli alle vuoden ja nukkui rattaissa. Sai parka siitä varmaan ihan hirveän trauman eikä selviä koskaan!!!
 
Yhteistyössä