Teoria pettämisestä

[Ei kannata mennä naimisiin]

Olen huomannut, että mitä enemmän pariskunnalla on pelissä yhteisessä elämässä, sitä todennäköisemmin jompikumpi pettää. Eli naimisissaolo, iso asuntolaina, monta lasta, yhteinen omaisuus ym. ovat selkeästi riskitekijöitä. Sen sijaan jos pari vain asuu yhdessä, he eivät niin helposti petä vaikka asian luulisi olevan päinvastoin.
Luulen tämän johtuvan siitä, että kun yhteisessä elämässä on ns. paljon pelissä, pettämisessä on enemmän jännitystä kiinnijäämisen pelossa. Jännityksen hakeminenhan on eräs syy pettämiseen. Jos pari vain asuu yhdessä eikä ole lapsia ym., pettämisessä ei ole samaa jännitystä, koska pettäjä tietää että jos hän jää kiinni, hänelle näytetään ovea tai petetty muuttaa pois koska se on niin helppoa kun ei ole naimisissa eikä ole muita sitoumuksia. Eli pettäjä tietää että toinen todennäköisesti jättää tämän.
Jos taas parilla on esimerkiksi kolme lasta, iso asuntolaina, omakotitalo, yhteinen kesämökki, auto ja ties mitä omaisuutta, pettäjä tietää että vaikka hän jäisi kiinni, toinen ei todennäköisesti heti lähde ja laita vireille eroa ja omaisuuden puolittamista, lasten huoltajuuskiistaa ym. Pettäjä saa aikaa selitellä ja pyydellä anteeksi tekoaan, ja vedota että yritetään vielä lasten takia jne. Hän saa siis pettäessään elämään jännitystä, ja tietää että vaikka jäisi kiinni niin toinen ei todennäköisesti jätä.
Johtopäätös: ei kannata mennä naimisiin ja sitoutua toiseen liikaa, vaan pitää omat rahat ja oma elämä parisuhteesta huolimatta. Silloin toinen ei ala pitää toista itsestäänselvyytenä vaan parilla pysyy tietty keskinäinen jännite yllä, eikä tarvitse lähteä hakemaan sitä muualta. Tämän teoriani olen monien tuttujen kohdalla huomannut todeksi. Toivottavasti moni saa tästä ajattelemisen aihetta!

 

[Turha stoori]

Olet nyt mielestäni aivan täysin hakoteillä tuon kanssa.

 

[toinenpuoli..]

Asian toinen puoli on se, etä kunpelissä ei ole mitään, ei tarvitse pettää, koska kun arki astuu kuvioonja tylsistyttää, voi lähteä kiitämään ja etsua helposti uuden. Ei ole tarvetta pohtia japuntaroida parisuhdetta tai käydä yhdessä parisuhteterapioita tai muutakaan yrittämistä, sen kun nostaa kytkintä.

 

[eli lopputulos]

on: ihan sama, oli kunnolla liekassa tai irrallaan....

 

[ap puhut asiaa]

Sain ajattelemisen aihetta, kiitos.
Tuo voi olla totta. Ja vaikka ei olisikaan, minua nimittäin mies petti kaukosuhteen aikana vaikka hyvin tiesi että suhde päättyy aika helposti.

No, kuitenkin olen aivan samaa mieltä ettei kannata turhaan laittaa ankkureita liian alas.
Koska kun ero ja pettäminen sitten tapahtuu, on 100 kertaa vaikeampaa jos pitää myydä asunto tai omakotitalo, pukata lapset takaisin vaginaan ja lähettää häälahjat tuttaville ja sukulaisille takaisin. eroamine on rankkaa eikä siihen tarvita lisäksi kaiken maailma rahahuoliakin.

 

[Ei ikinä avioon]

Mikä ihme siinä on, että pitää hankkiutua avioliittoon, perustaa perhettä, hankkia lapsia jne? Aika kevyitä syitä sille, että menettää vapautensa ja on tilivelvollinen jollekkin toiselle ihmiselle tekemisistään. Minulle (mies) vapauteni on niin tärkeä, etten voisi kuvitellakkaan sitoutuvani mihinkään avioliitonomaisiin suhteisiin. Ei tartte selitellä kenellekkään, jos on käynyt joronjäljillä tms.

 

[no tuokin]

Mikä ihme siinä on, että pitää hankkiutua avioliittoon, perustaa perhettä, hankkia lapsia jne? Aika kevyitä syitä sille, että menettää vapautensa ja on tilivelvollinen jollekkin toiselle ihmiselle tekemisistään. Minulle (mies) vapauteni on niin tärkeä, etten voisi kuvitellakkaan sitoutuvani mihinkään avioliitonomaisiin suhteisiin. Ei tartte selitellä kenellekkään, jos on käynyt joronjäljillä tms.

Sinänsä minua ei ihmetytä, että miehet yleensä eivät halua sitoutua.
Mutta sitä en tajua, mikä ihmeen tarve on käydä joronjäljillä? Mitä siellä on? Onko se mukavaa?
Samoja naisia vaan, eri paketissa.

 

[mieltä]

kuin aloittaja ja vois sanoa, noin on käynyt itelle.

 

[Ei ikinä avioon]

Mikä ihme siinä on, että pitää hankkiutua avioliittoon, perustaa perhettä, hankkia lapsia jne? Aika kevyitä syitä sille, että menettää vapautensa ja on tilivelvollinen jollekkin toiselle ihmiselle tekemisistään. Minulle (mies) vapauteni on niin tärkeä, etten voisi kuvitellakkaan sitoutuvani mihinkään avioliitonomaisiin suhteisiin. Ei tartte selitellä kenellekkään, jos on käynyt joronjäljillä tms.

Sinänsä minua ei ihmetytä, että miehet yleensä eivät halua sitoutua.
Mutta sitä en tajua, mikä ihmeen tarve on käydä joronjäljillä? Mitä siellä on? Onko se mukavaa?
Samoja naisia vaan, eri paketissa.

Sitoutumattomuus on ainoa oikea vaihtoehto. Vapauteni on ainakin minulle niin tärkeä. Miksi joku käy joronjälijillä? No osaltaan tähän saattaa vaikuttaa se suomalaisten erityispiirre eli handicap kommunikointikyvyssä. Kun alkaa tulla ongelmia suhteeseen niitä ei osata selvittää ja ne alkavat kumuloitumaan ja siitä seuraa, että naisella menee jalat ristiin ja pilsetin saanti loppuu ja mies tympääntyy ja alkaa hakeutumaan muiden naisten syleihin. Seksi ei lopu, mutta sitä haetaan sitten muualta. Naiset kuvittelevat, että he ovat ainuita, joille voi käydä niin, että partneri ei olekkaan yht'äkkiä enää puoleensavetävä. Näin kävi yhdelle tutulle. Sanoi vain, että asiat menivät kotona niin solmuun, ettei hän voisi kuvitellakkaan menevänsä enää sänkyyn vaimonsa kanssa. Ja sanoi, ettei seksi silti loppunut kohdaltaan. Sitä sai sitten muualta.

 

[mutkun]

niitä on miehiä, jotka juokseevat vieraissa, vaikka vaimonkin kanssa "sänky pöllyää", eikä muuutenkaan ole ristiriitoja.

 

[höpön pöpön]

Pettäminen on luonteessa, ei elämäntilanteessa. Jos on oma moraali sallii, ei siinä esteitä tai edistäjiä ole mistään kahleista ja kihloista... ja syy on myös aina pettäjässä, ei yksistään pihtaripuolisossa vaikka sellainen olisi.

 

[Elämä opettaa, ikää karttuu]

Haastetta on huomattavasti enemmän kun yrittää tulla toimeen ja elää onnellisena yhden kumppanin kanssa kuin pörräillä ns. kukasta kukkaan ilman mitään sitoumuksia. Jokainen valitkoon itselleen sopivimman elämäntavan. Kaikki eivät onneksi ajattele samalla tavalla ja siitähän elämän rikkaus muodostuukin.
Mielestäni yhden illan juttujen harrastaminen on helppoa ja kätevää kenelle se niin sopii. Pitemmän päälle jäänee kuitenkin vähän ontto olo...?
On jännittävää ja haasteellista tutustua yhteen kumppaniin ja hänen ihaniin ja vähemmän ihaniin puoliinsa. Jokaisesta meistä löytyvät nuo molemmat puolet. Jepjep.

 

[moraalinvartija?]

Jos teet (SAAT) lapsia, sinun on pystyttävä sitoutumaan perheelämään ja sen tuomiin muutoksiin parisuhteessa.
Kun molemmat vanhemmat ovat vastuullisia ihmisiä, heidän päämääränsä on huolehtia jälkikasvustaan mahdollisimman hyvin ja osittain omat tarpeetkin unohtaen. Siis sellaiset asiat, jotka ennen olivat tärkeitä, jäävät pois lasten myötä, koska elämään tulee ihan uutta sisältöä.
Lapsen ainut koti on isän ja äidin onnellinen suhde.

 

[omat rahat ja elämä]

Johtopäätös: ei kannata mennä naimisiin ja sitoutua toiseen liikaa, vaan pitää omat rahat ja oma elämä parisuhteesta huolimatta. Silloin toinen ei ala pitää toista itsestäänselvyytenä vaan parilla pysyy tietty keskinäinen jännite yllä, eikä tarvitse lähteä hakemaan sitä muualta. Tämän teoriani olen monien tuttujen kohdalla huomannut todeksi. Toivottavasti moni saa tästä ajattelemisen aihetta!

Siis höh. Mitä tekemistä naimisiinmenolla on sen kanssa, että jättää samalla järjenkäytön narikkaan? Omat rahat ja oma elämä kuuluu jo perusoikeuksiin! Kiva, jos kumppani/puoliso on samalla paras kaveri, jonka kanssa on mukava viettää aikaa ja tehdä asioita yhdessä mutta että unohtaisi oman elämänsä..?

Nimim. kerran sen virheen tehnyt

 

[en yleistäisi noinkaan]

Itse en kyl allekirjoita täysin aloittajan argumenttia. Asun avoliitossa, erilliset lainat on, ei lapsia, erillinen omaisuus... mutta palan tulessa Parisuhde voi kaikin puolin hyvin ja olen/olemme onnellisia yhdessä. Mutta miten helppoa on kuitenkaan loppujen lopuksi vangita levoton mieli?

Olen ollut puolisoni "väsytysvoitto". Kiinnostusta löytyi alunperinkin molemmilta ja kaikki on sujunut hyvin lukuunottamatta minun suunnatonta sitoutumiskammoani, vai miksi sitä nyt nimittäisikään. Olen rimpuillut ja jojottanut tässä suhteessa, mutta lopulta jäänyt onnellisena siihen. Olemme avokkini kanssa kuin villivarsa ja hevoskuiskaaja Mut mun pikkumaailmani on täynnänsä toinen toistaan kiinnostavampia ja ihanampia vastakkaisen sukupuolen edustajia. Ja elämähän on seikkailu jo sinänsä. Emme kumpikaan pidä toisiamme itsestään selvyytenä, mutta itselläni on todella vaikeaa tämä sitoutuminen. Vaikka "sen oikean" koenkin kohdanneeni avopuolisossani...

No, en ole pettänyt oikeasti. Mutta joskus tuntuu, että se on vain ajan kysymys. Rakastan puolisoani, mutta rakastan myös niitä miljoonaa elämää jonka voisin saada eri ihmisten kanssa... Parisuhde on taiteilua, itsensä voittamista ja oikeiden vastausten etsimistä sydämestään. Olen ajatellut, että jos se todella on näin vaikeaa ja toisinaan rikki repivääkin, niin miten kukaan jaksaa parisuhdetta saati avioliittoa kymmeniä vuosia?! Ei, en ole rakastunut rakastumiseen. Rakastan vain monia ihmisiä. Tai rakastaisin, jos sellainen olisi mahdollista...

En hyväksy pettämistä, mutta pidän sitä hyvin inhimillisenä ja ymmärrän sen tien valinneita. Uskollisuus ei ole helppoa, vaikka toista rakastaisikin. Mutta joka kerta kiinnostavan ihmisen kohdatessa on tehtävä valinta ja punnittava seuraamukset järjellä. Jos eläisin täysin tunteella, tuskin näin toimisin...

 

[Nyt jo myöhäistä]

Olisin "maksanut" mitä vaan jos olisin saanut puolison, joka sitoutuu perheeseen, aviovaimoon ja lapsiinsa. MInä olisin halunnut parisuhteen, joka kestää koko elämän mutta "tuhlasin" itseni ja synnytin pettäjälle lapsia.

Nämä huonon itsetunnon, seikkailunhalun ja suuren hormonilatauksen omaavat ihmiset haluavat kuitenkin vaimon/miehen ja lapsia, mutta kun kaikkia ei voi vain saada ja aiheuttavat kärsimystä viattomille ihmisille.

Ehkä itse tein virheen ja yritin "väsyttää" mieheni avioon, joka ei ollut kuitenkaan siihen valmis sillä tavoin kuin pitäisi.

Paljon parempi on, että tekee sitoutumattomuuspäätöksen niin kuin "ei ikinä avioon" niin me jolla on toisenlainen intressi löydämme sen oikean.