Teoria nalkuttavista naisista...

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Teoreetikko
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

Teoreetikko

Vieras
Heippa

Eka kirjoitus tälle palstalle. Syy se, että tulimme ystäväni kanssa maailmanparannussession päätteeksi keksineeksi luonnollisen teorian, joka selittä naisten nalkutuksen. Halusin testata tämän teorian anonyymisti ja en keksinyt parempaa paikkaa kuin tämä palsta.

Tausta:

Olen naimisissa oleva mies, kaksi alle 2v lasta ja elämä hymyilee kaikin puolin. Kotona olen omasta mielestäni melko hyvä aviomies/isä, eli autan sen minkä kerkeän kodinhoidon suhteen, leikin ja hoidan lapsiani kotona ollessani yhtä paljon kuin vaimoni ja olen huomaavainen ja rakastava vaimoani kohtaan. Töissä käyn joka arkipäivä, matkoineen noin 9-10h. Vaimoni ollessa nyt äitiysvapaalla, elätän käytännössä perheemme ja palkkatasoni on riittävä. Yhteisen asuntolainamme korot ja lyhennykset maksan myös tällä hetkellä ja näin sen minun mielestäni kuuluukin olla. Ulkona "rälläämässä" olen viimeisen kahden vuoden aikana käynyt erittäin harvoin, eli noin kerran 2-3 kuukaudessa ja harrastuksiin kuluu aikaa viikossa keskimäärin tunti.

Elämämme siis on kaikin puolin hyvällä mallilla ja parisuhteemmekin toimii olosuhteet huomioiden loistavasti. Kuitenkin ymmärrettävän väsymyksen seurauksena vaimoni välillä sortuu nalkuttamaan pienistä asioista. Nalkutus ei sinänsä perustu siihen, että jollain tapaa jättäisin asioita tekemättä tai käyttäytyisin huonosti, vaan lähinnä siitä, että vaimoni on tottunut pyörittämään kodin arkea tietyllä tavalla ja minulla on joskus erilaiset toimintatavat. Ärtymys johtuu siis omasta (ja myös vaimoni) mielestäni väsymyksestä. Korjatkaa jos tuntuu siltä, että olen analysoinut tilanteen väärin.

Joka tapauksessa nalkutuksen aikaan minua ottaa se päähän ja ilmaisen tyytymättömyyteni mökötyksenä. Tämän vaimoni on oppinut huomaamaan ja melkein aina keskustelemme asiasta hyvin nopeasti tilanteen jälkeen ja elämä jatkuu taas normaalisti.

Ystäväni taas on samassa tilanteessa, eli perheessä pari pientä (vähän vanhempaa) lasta. Molemmat aikuiset töissä ja myös siellä taloudellinen vastuu yhteinen, eli yhteiset lainat ja kauppalaskut. Erona kuitenkin se, että ystäväni rellestää ulkona huomattavasti useammin kuin minä ja vastuu kodin pyörittämisestä on melkein kokonaan hänen vaimonsa harteilla. En sanoisi, että tämä varmaan on mitenkään normaalista poikkeavaa, mutta ystäväni on myöntänyt käyttävänsä vaimonsa taipumusta hoitaa asiat hyväkseen. Tässä parisuhteessa nalkutusta kuuluu vaimon suusta, kokemustemme vertailuun perustuen, noin saman verran, kuin meillä. Nalkutus vaan perustuu enneminkin ulkona olemiseen ja ajankäyttöön, kun taas meillä siis tapaan tehdä asioita.

Eräs sukulaiseni taas joutuu omien havaintojeni perusteella "sietämään" jonkin verran enemmän nalkutusta, mutta tämä taas perustuu siihen, että hänen vaimonsa hoitaa kotihommien lisäksi myös koko vastuun perheen taloudesta. Sukulaisellani raha polttaa näpeissä ja tilipäivän tultua kaikki on pistetty sileäksi alta aikayksikön. Rahaa kuluu niin viinaan kuin myös pokeriharrastukseen. Ymmärtääkseni heidän rahansa ovat aina tiukoilla ja heitä on autettu muiden sukulaisteni toimesta esim vanhojen lastenvaatteiden ja muiden tavaroiden lahjoitusten muodossa. Joka tapauksessa vaimo on tilanteeseen tyytymätön ja nalkuttaa asioista samalla lailla kuin oma ja kaverini vaimo, tosin ihan julkisestikin.

Summana olemme siis ystäväni kanssa tulleet lopputulokseen, että naisten nalkutuksen määrä on vakio, oli tilanne mikä vain. Jos asiat ovat hyvin nalkutus johtuu pienemmistä asioista ja jos ne ovat huonosti pienestä ei jakseta nalkuttaa, vaan silloin nalkutus johtuu perusasioista. Eli ihan luonnollista ihmisen käyttäytymistä, jonka me kaikki suomalaiset varmaan pystymme itsestämme tunnistamaan.

Teoria:

Istuimme siis ystäväni kanssa pohtimassa asioita ja pääsimme työ- ja harrastusasioiden läpikäyntien jälkeen tähän parisuhde asiaan. Ihmettelimme mikä on naisten nalkuttamisen perimmäinen syy. Tulimme siihen lopputulokseen, että se on täysin biologinen ja ihmissuvun jatkuvuuteen perustuva.

Kun ihminen ihastuu, luonto on tehnyt sen sellaiseksi, että se kestää sen kolme neljä kuukautta maksimissaan. Tässä ajassa suvun jatkaminen pitäisi saada varmistettua. Sen jälkeen luonto on hoitanut asiat niin, että mies ja nainen palaavat tolkkuihinsa ja pystyvät hoitamaan jälkikasvunsa. Kuitenkin miehen on aivan luonnollista myös pyrkiä levittämään omia geenejänsä ja saada jälkikasvua mahdollisimman monen naispuolisen lajinsa edustajan kanssa. Ihmisten yhteiskuntamoraali (varsinkin länsimainen) vaan sotii tätä luonnonlakia vatsaan. Tämän kirjoituksen tarkoitus ei kuitenkaan ole herättää keskustelua tästä aiheesta, vaan siis seuraavasta teoriasta. (Itse olen ihan monogamian kannattaja).

Evoluutio on siis pysynyt nykyihmisen nopean yhteiskuntarakenteen kehityksen vauhdissa ja naisten nalkuttaminen on teoriamme mukaan aivan luonnollinen tapa patistaa miehiä pois monogaamisesta suhteesta, ulos kylille levittämään omaa geeniperimäänsä. Eli sillä ei ole merkitystä miten hyvin parisuhde toimii tai miten hyvin mies hoitaa tehtävänsä, itse asiassa päinvastoin, koska luonto on aina yrittänyt pitää huolen siitä, että vahvimmat yksilöt pärjäävät ja heikoimpien geenit kuolevat pois.

Kirjoituksen tarkoitus ei myöskään ollut rankata itseäni tai muita miehiä suhteessa toisiinsa, vaan herättää keskustelua ymmärtääkseni naisvaltaisella palstalla aiheesta nalkutus.

Olkaa hyvät...ampukaa teoriani alas!



 
No ei ole nalkutuksen määrä vakio, kaatuu koko teorianne siihen. Kolme paria on liian pieni otanta..
Meillä molemmat hoitavat päivätyönsä, kotihommat jaetaan tasan ja mahdollisuudet harratuksiin ja ryyppäykseen ja rälläykseen ovat samat. Eipä tarvi nalkuttaa ollenkaan. Kummankaan.
Sitäpaitsi nalkutus terminä on tyhmä: jos suhteessa on oikea ongelma, kuten toisen osapuolen kohtuuton alkoholin ja rahankäyttö tms, yritys keskustella ongelmasta, muuttaa tilannetta jotenkin tai edes tehdä toinen tietoiseksi omasta pahasta olosta, joka tilanteesta johtuu, EI OLE MITÄÄN NALKUTUSTA.
 
aika höpöä juttua. nalkutus johtuu siitä, että nainen ei harrasta tarpeeksi liikuntaa / ei saa haluamaansa seksiä tai ei vain ole naimisissa SEN oikean kanssa. meillä ainakaan kumpikaan ei nalkuta, puhuttelemme aina toisiamme sievästi ja olemme toisillemme kohteliaita. rakkainta ihmistä maan päällä tulee kohdella sen mukaan. meidän rakkaus onkin sitä sorttia, että se kasvaa vain suosien varrella.
 
Tässä taas hyvä esimerkki siitä että me vaan luullaan että miehet ajattelee vaan seksiä, olutta ja formulaa. Oikeasti ne analysoi ja pohtii asioita, mutta suu ei suostu niitä kertomaan puolisolle.
Siis.. nalkutuksesta kotona mökötetään, ei kerrota omista tunteista,
mutta voidaan lähtä nalkutuksen takia kylille etsiin vähemmän nalkuttavaa yksilöä tai kirjoittaa siitä plussalle..
 
Alkuperäinen kirjoittaja Rukoilijasirkka:
Alkuperäinen kirjoittaja perhoinen84:
Alkuperäinen kirjoittaja Rukoilijasirkka:
No, saat vapaasti olla kade, mutta mä en koskaan nalkuta miehelleni. Koska se on hyvä mies toisin kuin suurin osa miehistä.

et muka koskaan nalkuta mistään?

Ei koskaan ole syytä.

siis aivan oikeasti et mistään???eikö sun mies koskaan vaikka jätä sukkia lattialle että pitää käskee laittaa ne pesukoriin yms?
 
Alkuperäinen kirjoittaja perhoinen84:
Alkuperäinen kirjoittaja Rukoilijasirkka:
Alkuperäinen kirjoittaja perhoinen84:
Alkuperäinen kirjoittaja Rukoilijasirkka:
No, saat vapaasti olla kade, mutta mä en koskaan nalkuta miehelleni. Koska se on hyvä mies toisin kuin suurin osa miehistä.

et muka koskaan nalkuta mistään?

Ei koskaan ole syytä.

siis aivan oikeasti et mistään???eikö sun mies koskaan vaikka jätä sukkia lattialle että pitää käskee laittaa ne pesukoriin yms?

Mulle se on se ja sama, onko meillä sukkia lattialla. Ja minä niitä jätän, eikä mies. Tai no ei me kesäisin käytetä sukkia.

niin ja ei mieskään nalkuta.
 
Miksi muuten huomautteleva nainen on nalkuttaja, ja huomautteleva mies ei ole? Entä jos mies "nalkuttaa" niin pyrkiikö hän silloin ajamaan naisen levittämään niitä geenejään? Entä mikä on miehen fuktio tässä teoriassanne, toimiiko mies siis toisinaan tavalla, joka provosoi nalkutusta siksi, että saisi ottaa hatkat päästäkseen levittämään geenejään, vai onko hän vain viaton nalkutuksen uhri?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Rukoilijasirkka:
Alkuperäinen kirjoittaja perhoinen84:
Alkuperäinen kirjoittaja Rukoilijasirkka:
Alkuperäinen kirjoittaja perhoinen84:
Alkuperäinen kirjoittaja Rukoilijasirkka:
No, saat vapaasti olla kade, mutta mä en koskaan nalkuta miehelleni. Koska se on hyvä mies toisin kuin suurin osa miehistä.

et muka koskaan nalkuta mistään?

Ei koskaan ole syytä.

siis aivan oikeasti et mistään???eikö sun mies koskaan vaikka jätä sukkia lattialle että pitää käskee laittaa ne pesukoriin yms?

Mulle se on se ja sama, onko meillä sukkia lattialla. Ja minä niitä jätän, eikä mies. Tai no ei me kesäisin käytetä sukkia.

niin ja ei mieskään nalkuta.


mä haluan sellaisen miehen kanssa :D
 
Mieheni varmaan olisi aika lailla samaa mieltä asiasta kuin sinä ;) Tosin, mä oon myö miettinyt samaa asiaa ja aatellut että kun se arki astuu elämään ja se "hirviönainen" tulee esiin alkuhuuman jälkeen, niin olen aika lähelle sitä mieltä, että joko mies on oikeasti todella "korvat koristeena",ei kuuntele eikä opi yhteisiä pelisääntöjä,korjaa jälkiään jne, tai sitten on niin tossun alla että vaimon on joka pvä kerrottava mitä tehdään miten tehdään jne, ja se sitten tuntuu miehestä nalkutukselta. Yksi syy voisi olla tietenkin että naisella on niin heikko itsetunto että on pakko "päteä" ja piilottaa sisin järjestelmällisen ja tehokkaan naisen taakse. Tulee vielä mieleeni tilanne että jos mies on hairahtanut väärille teille joskus suhteen aikana, niin silloin vasta nalkutetaan ja joka-asiaan puututaan, silloin nainen joko tietämättä tai tietoisesti ajaa toisen äärimmilleen, testatakseen tekeekö sen uudelleen. Tätä myös toisinkin päin. ( tosin epäreilua jos asiat on juteltu läpi ja 'annettu anteeksi') noita tuli mieleen tässä ensimmäiseksi.

Mulla oma henk koht syy johonkin nalkutukseen on valitettavasti se, että kun olen päivät lapsen kanssa ja teen kotona kaiken, raha-asiat on ok, mutta vaivaa kun sitä vois olla lisääkin. Noh, what ever... sit jos ei oo päivällä nähnyt ketään tuttuja, kotona vaan (oma vika :D ) ja jos päivä on vielä mennyt huonosti niin keneen muuhun sen purkaa kuin omaan mieheen joka töistä väsyneenä tulee kotiin. Olen tietoinen itse tästä piirteestäni ja onneksi se ei ole pahimmasta päästä eikä jokapäiväistä, mutta silti. Ja suuri syy on usein myös tuo mainitsemasi väsymys. Tai se että ukko on oikeasti tehnyt jtn hölmöä ;)

Joissain suhteissa siis tuo "mikä minua vaivaa" (ei pääse muihin asioihin/ ihmisiin purkamaan mieltä) on niin vahvaa, että rähjää toiselle syyttä suotta ja nalkuttaa jne.. tämäkin yleistä. huoh.. ajatus karkaa joten kai tää oli tässä :D
 
Me ollaan kehitetty kavereiden kanssa tällainen teoria: Joka mäkätystä säästää, se miestään vihaa!

Mietittiin tätä asiaa joskus ja todettiin (n.10 naisen porukka), että ne kerrat kun joku on ollu suhteessa, missä EI oo mäkättänyt, niin ne on ollut niitä "ei niin väliä" suhteita. Tavallaan se mäkättäminen on naisen tapa osoittaa, että välittää. Ainakin mun :D. Ja jokaiselle (rakkaalle) miehelleni olen nalkuttanut, vaikka kovin erilaisia ovat olleet!
 
Sinäpä taidat olla semmoinen ruikuttaja-mies! Niitä on nähty. Ne marisee muille koko ajan, kuinka kamalaa niiden elämä on, kun niiden puolisot on niin ilkeitä. Hoidahan ongelma sen eukkosi kanssa!
 
Siinä nalkutuksessa on pohjalla jotain sellaista, että yrittää hallita maailmaa ympärillä, joka ei ole hallittavissa. Se ei onnistu, ja tää aiheuttaa turhautumista, joka purkautuu nalkutuksena. Ja nalkutus on samalla yritys hallita sitä hallitsematonta. En tiiä mistä ne odotukset tulee sellaisiksi, että naisen pitäisi hallita kotia ja tilannetta.
Ja myös miehet nalkuttaa, ja kaikki naiset ei nalkuta.

Voidaksesi tehdä tuollaisen evoluutiopsykologisen selityksen, sun pitäisi perustella se, että parisuhde on se muoto, jossa lapset hankitaan, ja yhteinen koti.
 
no juu..mikä on nalkutusta jäi mullekkin tässä vähän epäselväksi.jos nalkuttaminen on tyhjästä rutisemista niin mun mies tekee sitä enemmän kuin mä.jos se on asioista huomauttamista niin sitten mä teen sitä varmaankin enemmän.
 
Alkuperäinen kirjoittaja aslö:
Me ollaan kehitetty kavereiden kanssa tällainen teoria: Joka mäkätystä säästää, se miestään vihaa!

Mietittiin tätä asiaa joskus ja todettiin (n.10 naisen porukka), että ne kerrat kun joku on ollu suhteessa, missä EI oo mäkättänyt, niin ne on ollut niitä "ei niin väliä" suhteita. Tavallaan se mäkättäminen on naisen tapa osoittaa, että välittää. Ainakin mun :D. Ja jokaiselle (rakkaalle) miehelleni olen nalkuttanut, vaikka kovin erilaisia ovat olleet!

Loistavaa!!! Eli nalkutuksen biologinen syy ei välttämättä olekkaan patistaa miestä kylille, vaan saada mies huomaamaan oma vaimonsa paremmin. Hyvä antiteesi. Tästä on hyvä jatkaa.

Ja muille pieni tarkennus. Keskusteluyhteys vaimoni kanssa on loistava ja en "ruikuta" kavereille. Tää vaan oli syvällisen maailmanparannuksen päätteksi kehitelty teoria....
 
En usko teoriaan, koska on myös naisia, jotka eivät nalkuta :-)

Jos jätetään luuserimiehet laskuista, minusta nalkutus kielii suhteen yleisestä tilasta. Kunnioitus, rakkaus ja arvostus näkyy tekoina ja sanoina. Jos niitä ei enää ole tai ei ole koskaan ollutkaan, niin kuvioon tulee nalkutus (huom. edelleen luuserimiehet asia erikseen). Nalkutus voi kieliä myös omien ongelmien siirtämisestä parisuhteen syyksi tai ylipäänsä huonoista vuorovaikutustaidoista. Nalkutus voi olla myös piiloviesti jostakin syvemmästä tarpeesta. Paljon nalkuttavat naiset ovat minustakin juuri sellaisia, jotka haluavat hallita myös miestään kuin tämä olisi lapsi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
En usko teoriaan, koska on myös naisia, jotka eivät nalkuta :-)

Jos jätetään luuserimiehet laskuista, minusta nalkutus kielii suhteen yleisestä tilasta. Kunnioitus, rakkaus ja arvostus näkyy tekoina ja sanoina. Jos niitä ei enää ole tai ei ole koskaan ollutkaan, niin kuvioon tulee nalkutus (huom. edelleen luuserimiehet asia erikseen). Nalkutus voi kieliä myös omien ongelmien siirtämisestä parisuhteen syyksi tai ylipäänsä huonoista vuorovaikutustaidoista. Nalkutus voi olla myös piiloviesti jostakin syvemmästä tarpeesta. Paljon nalkuttavat naiset ovat minustakin juuri sellaisia, jotka haluavat hallita myös miestään kuin tämä olisi lapsi.

Siis ihan rehellisesti: Mulla on PALJON ystäviä/kavereita ja minä en ole koskaan tavannut naista, joka ei nalkuttaisi... Missä tämmösiä näkyy/tapaa vai voiko olla joku alueellinen juttu :D
 

Yhteistyössä