Meillä home paljastui vanhan muovimaton alta, kun poistettiin ensin laminaatti vaihtoa varten. Home oli siis hyvinkin selvästi silmin nähtävissä. Taloyhtiö kyllä korvaa, mutta toistaiseksi saanut itse olla vähän väliä isännöitsijää hoputtamassa ja tosi paljon pitänyt itse ottaa selvää homeasioista ja vastuiden jakautumisesta jne. Isännöitsijä esimerkiksi ilmoitti heti, että mitään mittauksia tai tutkimuksia ei kustanneta, vain homeen poisto. Taloyhtiön vakuutus tai taloyöhtiö ei korvaa sijaisasumista, eikä varastoa niille tavaroille, jotka olimme ehtineet viedä uuteen asuntoon ennen homeen löytymistä. Ainakin toistaiseksi siis tieto on se, että eivät korvaa. Joka tapauksessa tullaan kyllä hakemaan myyjältä hinnanalennusta sillä perusteella, että asunto ei ollut siinä kunnossa, missä se kaupattiin ja mistä maksoimme. (Vaikka ei erityisen hyväkuntoisena kaupattukaan, niin ei huononakaan - ja käytännössähän se on tähän asti ollut asuinkelvoton...)