Tempperamenttinen poika

Kyseinen poika on reilu 2v ja erittäin kovaääninen ja omapäinen,tutkiva ja utelias vailla järkeä oleva yksilö. Pukeminen ei onnistu kun poika huutaa ja potkii, syöminen ei suju kun poika huutaa ja potkii jne. Ja nämä raivoamiset alkaa yleensä ihan ykskaks, ilman mitää näkyvää ns. syytä. Aamulla herättyään alkaa heti huutaa ja kiukuttelemaa ja koko päivän sitä kuunneltuani en tosiaankaan jaksa enää olla rauhallinen ja pinna piukkenee.Enää en tiedä mitä tekisin. olen vältellyt kaupassa käyntiä ja kyläilyjä yms. kun en itse kestä enää sitä huutoa ja hampaidenkiristelyä tai muiden kommentteja siitä kuinka huonosti käyttäytyvä poika minulla.
Jos joku tietää taikakeinon tai on omakohtaisia kokemuksia niistä mielelläni kuulisin lisää.

 

kun ei tiedä tapausta, mutta muutamilla tutuilla, joilla on näin käyttäytyvä poika, niin on vanhempina sellaiset, jotka eivät ole raskineet kieltää lasta, vaan antavat huonon omatunnon tai muun syyn takia helposti periksi. Ei ikään kuin osata laittaa kova kovaa vastaan. En tiiä, onko sun tapauksesssasi kyse tästä vai ei.

 

Kyllä täällä säännöistä pidetään kiinni, poika kuopukseni, muiden lasten kanssa ei ole mitään tämän lapsen raivoamiseen verrattavaa kokemusta. Tuntuu kuin mikään ei auta lopettamaan alkanutta raivaria. Ja lapsella itsellään selvästi paha olla mutta kuitenkin jatkaa...epätoivoista kun koko perhe kärsii tästä...

 

Mulla tytär on erittäin omapäinen, temperamenttinen, mustasukkainen ja tulistuu helposti. Vauvana oli myös vaativainen hoidettava. Huusi 4 ensimmäistä vuottaan syyn kanssa tai ilman syytä. Itse kyllä pidin rajat ja jaksoin katsella sitä riehumista, koska periaatteeni on, että lapsi ei kyllä vanhempiaan pompota sen mukaan, mitä päähän sattuu pälkähtämään. Riehuminen kyllä väheni ja raivarit lyhenivät, kun tiesi, että äiti ei anna periksi. Isänsä kanssa oli eri juttu, koska isä meni siitä, missä aita on matalin.
Luonne tasaantui 5. ikävuodella ja hän on kuin eri tyttö nykyään. Ilmeisesti tyttäreni on ärsykeherkkä ja niin sisukas, että ei helposti anna periksi. Ja onhan nuo ekat vuodet huikeata kasvun ja taitojen karttumisen aikaa, että varmaan silläkin osansa asiaan. Itse olin myös häntä odottaessani väsynyt ja kiukkuinen ja olen miettinyt, että siirtyikö stressihormonini häneen ja siksi hän oli tuollainen kiukkupussi.

Tiedän, että jaksamisenne on koetuksella. Olkaa johdonmukaisia kumpikin poikanne kanssa, se kantaa ennen pitkää hedelmää. Ja muistakaa ettei hänen käyttäytymisensä ole teidän syytänne. Kyllä maailmaan ääntä mahtuu. Jos kiukkukohtaus yllättää vaikka kaupassa niin antaa kiukuta rauhassa, tyynesti vaan kamat kassiin, poika kainaloon ja autoon. Tiedän kokemuksesta, että hävettää oman lapsen käytös kun raivotaan yleisellä paikalla, mutta se loppuu ennen pitkää, koska ei huomioi sitä käytöstä. Mutta siis pointtini on, älkää lopettako normia elämää raivokohtauksien pelossa.

 

Kiva tietää että on muitakin joiden lapset "äänekkäitä"... Minua ei niinkään nolota lapsen raivokohtaukset vaan ennemminkin väsähdän siihen kun pukemiset on niin uuvuttavia ja näin talvella sitä vaatetta kun on. Lapaset yms. lentää lumihankeen ennenkuin portista ulos kerkiää... Raivoavan pojan kantaminen on myös tosi voimia kysyvää puuhaa... Mutta aika ilmeisesti auttaa..voih...kunhan aika kuluis nopeammin Mies on kotona vain viikonloppuisin joten hänestä ei niin kamalasti ole apua...

 

Voi kuulostaa ihan tuolta meidän keskimmäiseltä, joka on nyt 4v ihana tarmokas ja reipas miehen alku. Juurikin tuo 2-3v ikä oli pahin. Poika puri, potki, raapi, huusi yöt, asait tapahtuivat aina 100lasissa. Mistään ei oikein ollut apua, neuvolassa vain pyörittelivät päätään. Kuria on pidetty, välillä tuntuu että poikaan tuskastui jo pienimmästäkin. Kaikki helpotti ajankanssa, poika oppi uusia taitoja ilmaisi itseään sanallisesti paremmin. Nyt on todella omatoiminen pärjäävä poika, ja jäähypenkki toimii tulisen luonteen kanssa parhaiten. Voimia ja jaksamista...