Temperamenttisten lasten äidit, miten aina jaksatte?

[väyäiti]

Meillä on kaksi pientä ihanaa poikaa, 1- ja 3- vuotiaat. Pojilla on kummallakin hyvin lyhyt pinna ja voimakas oma tahto, ihan pienestä pitäen. Molemmat ovat myös kovin aktiivisia, ei ihan adhd- tapauksia, mutta kovia menemään kuitenkin.

Välillä tuntuu, että koko arki on täynnä vääntämistä ihan joka asiasta. Pojat kyllä osaavat käyttäytyäkin, kun ollaan esim. kyläilemässä, kummatkin ovat ihan kilttejä. Mutta kotona sitten riehutaan ja kiukutellaan lähes kaikesta. Jommalla kummalla on koko ajan joku kriisi menossa. Miten te muut jaksatte temperamenttisten lastenne kanssa? Olisko jotain arkea helpottavia vinkkejä? Tuntuu, että kummallakin on vielä nyt uhmaikä, pienempi on huono nukkumaan ja isompikin heräilee lähes joka yö. Äidillä on vähän väsy ja sitten ei-niin-pitkäpinnainen äitikin räjähtelee...

Pojat ovat olleet pienestä asti ns. temperamenttisia, kiukustuvat nollasta sataan sekuntissa, mutta toisaalta ovat sitten iloisena ollessaan erittäin iloisia. Ihania ja rakkaita ne ovat, mutta välillä niin vaikeita... Nyt istuvat vierekkäin lattialla ja pusuttelevat toisiaan, kohta toinen makaa kirkumassa maassa, koska joku vaihtoi telkkarikanavaa tai sanoi jotain väärää...

 

[äiti on aika paljon väsynyt]

Huoh, en meinaa jaksaakaan. Meillä 9v tyttö, jonka kanssa ollut koko ajan kamalaa vääntöä. Tulistuu sekunnin sadasosassa, ja syyn ei tarvitse olla kummoinen... Monesti itku tulee kun en vaan jaksa kuunnella.

 

[väsyäiti]

Nimimerkistäkin jäi ekalla kerralla kirjain pois...
Meillä kanssa itketään ja kovaa monta kertaa päivässä. Molemmat itkevät. Isompi on muiden syiden takia joutunut paljon lääkärissä juoksemaan ja kerran jo kyselin, että voisiko olla jotain adhd:tä pojalla, mutta siitä ei kuulemma ole kyse. On vaan luonteeltaan tällainen. Väsymys ja nälkä pahentavat tilannetta, välillä on sellaisia päiviä, että luulen tulevani hulluksi. Esim. tänään isompi pojista on ollut ihan mahdoton. Ja pienempi usein matkii perässä.

 

["Nappi"]

Meidän muksu on tosi jääräpäinen tapaus. Elämänsä ekat 11 kuukautta itki ja kitisi melkein taukoamatta, mutta melkein kuin yhessä yössä se loppu. Pääsääntöisesti erittäin huonosti nukkuva, mutta päivisin hyväntuulinen muksu oli kyllä tosi räjähtävä tapaus. Jopa lastenpsykiatrisen osaston sairaanhoitaja, psykologi ja lääkäri katto silmät levällään kun meijän muksu sai raivarin. Ei siitä mitään vikaa koskaan oo silti löytyny, ja joskus 2,5 vuotiaana alko raivaritkin jäädä huomattavasti vähemmälle. Harmittaa niin huudetaan, mutta harvoin se yltyy ihan mielettömäksi. Osaa jo itekin kertoa, että harmittaa kun en saanu jätskiä tms. Eli paranemaan päin selvästi. Mutta sen verran kovilla on oltu huudon, raivareiden ja huonosti nukuttujen öiden takia, että tuskin on tulossa enempää lapsia meidän talouteen...

 

[väsyäiti]

Nappi, meillä meininki ei ole onneksi ihan noin pahaa, siksi varmaan uskallankin vielä haaveilla siitä kolmannesta lapsesta. Mutta vasta sitten joskus...

Esikoinen puhuu ikäisekseen todella hyvin, oppi puhumaan jo tosi pienenä. Siltikin välillä tuntuu, että aloittaa sen raivoamisen eikä muista kertoa mistä on kyse. Kun sitten oikein tentataan, että mikä kiukuttaa, niin kyse onkin jostain pienestä, esim. siitä että haluaisi isän leikkivän hänen kanssaan.

 

["Nappi"]

Meillä on ehkä auttanu pikkuhiljaa se, että kitinäkohtauksen (huomattavasti miedompaa kuin kunnon raivari) tullen sanotaan, että äiti ja isi haluais helpottaa sun oloa, mutta ei voida tehdä muuta kuin ottaa syliin jos et kerro mikä mieltä painaa.

 

[temperamenttisen äiti]

Ensinnäkin telkkari pois tuolta pienemmältä. Isommalle enintään puoli tuntia päivässä, ei yhtään enempää.

Rajoista pidetään AINA kiinni, ei yhtään joustoa niin lapset oppii vähitellen, että ei auta vaikka kuinka kiukkuaa, niin vanhemmat pitävät rajoista kiinni. Turhia ei kielletä, mutta se mikä kielletään pitää. Kun raivokohtaus tulee, otetaan syliin ja kerrotaan, että se menee ohi. Muistutellaan, että niinhän se meni viimeksikin.
Itse pitää yrittää pysyä rauhallisena, koska sinä olet malli lapsillesi, jos sulta menee hermot, annat väärän mallin. Silloinhan todistat itse, että kun alkaa hermostuttaa niin hermot menee. Kun pitäisi antaa malli, että suuttumus on ihan ok, mutta raivoaminen ja huutaminen ei. Tiukka äänensävy on ok, mutta huutaminen ei.

Tuosta telkkarin katsomisesta, kannattaa muistaa, että lapsen aivot kehittyvät huimaa vauhtia ja kaikki lapsen kokemukset muokkaa niitä johonkin suuntaan. Tv:n liikkuva kuva myös muokkaa aivoja johonkin suuntaan eikä se välttämättä ole kovin edullinen suunta. Sama koskeen tietokonepelejäkin

 

[temperamenttisen äiti]

Usein kiukkukohtaukset voivat johtua nälästä, väsymyksestä tai kuumasta, kylmästä. Kannattaa miettiä onko kiukkukohtaukset yhteydessä johonkin syyhyn.

 

["Nappi"]

Jos lapsi ei jatkuvasti istu telkkarin ääressä ja lapsen katsomat ohjelmat valitaan huolella, niin minä en näkis tarpeelliseksi kauheesti rajottaa telkkarin kattomista. Meillä ei ainakaan koskaan oo huomattu mitään eroa sillä, onko lapsi kattonu päivän aikana yhteensä jopa puolitoista tuntia Puuha-Peteä, Fröbelin palikoita ja Kaapoa, vai onko menny pitkänkin aikaa ettei telkkaria oo katottu päivän aikana ollenkaan tai hyvin vähän. Kunhan ei tahallaan anna lapsen addiktoitua telkkariin, lapsi keksii muutakin tekemistä ja liikkuu riittävästi, ja mikä tärkeintä, ohjelmat valitaan tarkasti.

 

["Nappi"]

Ja tällä en nyt sitte tarkottanu sitä, että lapsen annetaan jatkuvasti tuntikausia pällistellä telkkaria.

 

[väsyäiti]

Pienempi meillä ei katso oikeastaan ollenkaan telkkaria, vilkuilee sitä välillä leikkieässään, mutta ei varmaan yli minuuttia jaksa sitä tollottaa, isompi kyllä katselee jonkin verran. Olen tarkka siitä, että katsoo väkivallattomia ohjelmia, meillä katsotaan jotain maisaa ja vastaavia. Isompi on pari kertaa mummun kanssa pelannut jotain muumitietokonepeliä, muuten sellasia meillä ei harrasteta.

Yritän itse suuttuessani pysyä rauhallisena ja käynkin aina makkarissa itse jäähyllä, kun tunnen hermojen menevän ja huomaan olevani läheellä sellaista turhaa huutamista. Yhdessä vaiheessa isompi lapsi kävikin aina suuttessaan tai itkiessään itse makuuhuoneessa, mutta se meni nopeasti ohi. Välillä vaan tuntuu itsekkin väsyneenä, että kaikki on ihan liikaa ja sitä huomaa raivoavansa ihan turhasta.

Siitä olen kiitollinen, että isompi ei satuta pienempää, vaikka kuinka kiukkuinen olisi. Välillä esikoinen saattaa yrittää muksautella isää ja äitiä, mutta pienempää ei koskaan satuta.

 

["vieras"]

Meillä on sen verran haastavalla temperamentilla varustettu tyttö etten todellakaan jaksaisi lisää lapsia lähiaikoina. 2-vuotias raivoaa ja huutaa joka asiasta eikä mikään tehoa. Voimaakin alkaa olla sen verran, että esim vaatteiden pukeminen päälle useaan kertaan päivässä alkaa olla jo todella raskasta jo fyysisestikkin itselleni, usein siihen tarvitaan kaksi ihmistä.

 

[temperamenttisen äiti]

[QUOTE="Nappi";24398440]Jos lapsi ei jatkuvasti istu telkkarin ääressä ja lapsen katsomat ohjelmat valitaan huolella, niin minä en näkis tarpeelliseksi kauheesti rajottaa telkkarin kattomista. Meillä ei ainakaan koskaan oo huomattu mitään eroa sillä, onko lapsi kattonu päivän aikana yhteensä jopa puolitoista tuntia Puuha-Peteä, Fröbelin palikoita ja Kaapoa, vai onko menny pitkänkin aikaa ettei telkkaria oo katottu päivän aikana ollenkaan tai hyvin vähän. Kunhan ei tahallaan anna lapsen addiktoitua telkkariin, lapsi keksii muutakin tekemistä ja liikkuu riittävästi, ja mikä tärkeintä, ohjelmat valitaan tarkasti.[/QUOTE]

On joitakin tutkimustuloksia, joiden mukaan television katsominen lisää adhd pikkulapsilla. Ei kovin yllättävää ottaen huomioon, että kyse on liikkuvasta kuvasta. Ajoin takaa sitä, että tuollainen liikkuva kuva muokkaa lapsen aivojen rakennetta, hermosolujen muodostumista, yhteyksiä jne. En tarkoittanut ohjelmien sisältöä vaikka silläkin on tietysti vaikutusta. Siinä mielessä mielummin hitaasti liikkuvia kuvia kuin nopeaa räiskintää. Vaikutus aivoihin ei näy välittömästi vaan vähitellen. Eihän näistä varmaksi tiedä, mutta varsinkin voimakas temperamenttisilla lapsilla rajoittaisin television katsomisen vähiin.

 

["Nappi"]

On joitakin tutkimustuloksia, joiden mukaan television katsominen lisää adhd pikkulapsilla. Ei kovin yllättävää ottaen huomioon, että kyse on liikkuvasta kuvasta. Ajoin takaa sitä, että tuollainen liikkuva kuva muokkaa lapsen aivojen rakennetta, hermosolujen muodostumista, yhteyksiä jne. En tarkoittanut ohjelmien sisältöä vaikka silläkin on tietysti vaikutusta. Siinä mielessä mielummin hitaasti liikkuvia kuvia kuin nopeaa räiskintää. Vaikutus aivoihin ei näy välittömästi vaan vähitellen. Eihän näistä varmaksi tiedä, mutta varsinkin voimakas temperamenttisilla lapsilla rajoittaisin television katsomisen vähiin.

Tutkimustuloksia on vähän joka lähtöön, jopa täysin ristiriitaisia. Toki jokainen tehköön miten parhaakseen näkevät, mutta en minä kyllä usko että rauhallisen Kaapon katsominen aiheuttaa sen enempää levottomuutta tms kuin iso metelöivä päiväkotiryhmä. Ja ei, mun lapseni ei ole päiväkodissa.

Mulla oli ennen lapsen syntymää kaikenlaisia hienoja periaatteita, mukaan lukien tämä "telkkaria maksimissaan puoli tuntia päivässä", mutta todellisuuden tullessa eteen olen menny sieltä mistä aita on matalin JA mistä en koe perheeni, etenkään lapseni kärsivän. Jos voin välttää ihan jatkuvan kitinän ja vollotuksen, housunlahkeessa roikkumisen ja "äiti tuu leikkii mun kaa!" -mantran ja saan rauhassa tehdä aamutoimet sekä päivällisen sillä että joskus laitan lapselle mieluisen piirretyn päälle jopa muutaman kerran päivässä, en koe tekeväni mitään väärin.

 

[her]

Mä jaksan kyllä hyvin lapsen temperamentin, mutta omaani en meinaa aina kestää.

Kun on paljon voimakasta tahtoa ja itsepäisyyttä ja räiskähtelyä saman katon alla, niin eniten ongelmia ja voimia vie oman itsen kanssa. Ainakin mulla.

 

[kaalimaan vartija]

Tarkat ja säännölliset rytmit ja rutiinit pelastivat mut joskus. Ja huumori.

Nyt kyllä tuntuu välillä epätoivoiselta kun talossa on sekä voimakas tahtoinen uhmis JA teini.

 

[Meillä]

tyttö (melkein 3v.) on enimmäkseen fiksu ja rauhallinen,mutta kun kiukku iskee on huuto ja raivo sellainen että sitä katotaankin sitten suu auki ihmeissään,siis varsinaisia raivareita.

 

[JONSERED Karhunkantaja]

Ei aina ole pakko jaksaa... Ja sitten taas on pakko jaksaa, kun ei ole jaksanut.

 

[Kurjenkello harmaana]

Tarkat ja säännölliset rytmit ja rutiinit pelastivat mut joskus. Ja huumori.

Nyt kyllä tuntuu välillä epätoivoiselta kun talossa on sekä voimakas tahtoinen uhmis JA teini.

Halit!
Mulla kaksi 4-vuotiasta erittäin voimakastahtoista poikaa...ja teinityttö! No, pakkohan se on kestää, ei ole vaihtoehtoa!