tekisittekö valituksen lääkäristä?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja sisko
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
S

sisko

Vieras
Ihan vaan vähäpätöinen asia, mutta vaivaa kuitenkin, ja syö uskoa lääkärikuntaan: poika tippui illalla metrin korkeudesta ja löi päänsä, tuli syvä haava takaraivoon, verta normaalisti, vietiin päivystykseen paikattavaksi. Lääkäri vilkaisi haavaa, käski hoitajan liimata, liimaa meni vaan puoleen haavaan kun ei hoitaja oikeen osannu, lääkäri sanoi että kyllä se siinä pysyy ja käveli ulos toimenpidehuoneesta. Hoitaja ehdotti että laitetaanko vielä vähän ja sitten korjailtiin liimausta. Parin tunnin päästä kotona se alkoi vuotaa muttei viitsitty lähteä takasinkaan, vaan saatiin se tyrehtymään. Iso rupi-liimamöykky hiuksissa, arpi onneksi jää hiusten alle piiloon. Mutta mielestäni kohtelu oli jotensakin töykeää tilanteessa kun vanhempi on huolesta suunniltaan ja lapsi parkuu että sattuu päähän. Hoitaja ihmetteli mihin se lääkäri nyt, ja selitti vähän ohjeita että kannattaa yöllä herätellä ym aivotärähdyksen varalta. Koko ilta mietittiin asiaa ja seurailtiin lasta, ja ohjeet haavan ja aivotärähdyksen seurantaan saatiin ihan muualta. Tuleekohan tuollaisista ollenkaan kunnon lääkäriä?
 
Aina, jos kokee saaneensa huonoapalvelua, on oikeus valittaa. Varsinkin, jos jää tunne, että lääkäri on ollut välinpitämätön ja epäily siitä, onko lapsi saanut riittävän hoidon.
 
tuskin valituksesta mitään hyötyy. Selitys olis kiirellisemmät potilaat ja homma oli jo hoidossa jne. Mutta samaa mieltä olen että inhimillisyyttä toimintaansa tarvisi moni lekuri!
 
siis eikös ne hoitajat juuri hoida nuo liimaamiset? vai mikä oli onglelma? eikös tohtori lässyttänyt tarpeeksi?
eikö puhunut ystävällisesti lapselle? et oikein täsmentänyt sitä ongelmaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
siis eikös ne hoitajat juuri hoida nuo liimaamiset? vai mikä oli onglelma? eikös tohtori lässyttänyt tarpeeksi?
eikö puhunut ystävällisesti lapselle? et oikein täsmentänyt sitä ongelmaa.

Eikö sinulle ole koskaan sattunut kohdalle epäystävällistä lääkäriä, kaupan kassaa tms? Maitotölkin maksaminenkin epäystävälliselle myyjälle ärsyttää, mutta tässä oli sentään lapsi pudonnut päälleen!

No onhan se tosi vaikea liimata yksinään kun haava meinaa aueta ja hiukset siinä tiellä sojottaa! Eikä se ollut kunnolla liimattu. En tiedä oliko työnjaossa epäselvyyttä, mutta olisi jommalta kummalta pitänyt paremmat ohjeet saada, "onneksi" meille on sattunut ennenkin, niin että tiedettiin miten toimia ennen ja jälkeen. Mies oli ihan varma että kallo on halki, lääkäri ei kuunnellut eikä kysynyt edes mistä lapsi tippui. Ei se ole lässytystä jos lääkäri kyselee miten tapaturma sattui ym. ja antaa ohjeet jälkihoitoon.

Ongelma oli se, että töykeästi käyttäytyvä lääkäri meni siitä mistä aita oli matalin, ja että jos olisi ollut vakavammasta tapaturmasta kyse niin en olisi luottanut kyseiseen lääkäriin :(
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
siis eikös ne hoitajat juuri hoida nuo liimaamiset? vai mikä oli onglelma? eikös tohtori lässyttänyt tarpeeksi?
eikö puhunut ystävällisesti lapselle? et oikein täsmentänyt sitä ongelmaa.

Kommentista päätellen olet ilmeisesti, itse lääkäri. Valittaisin, ilman muuta. Lääkäreissä on välinpitämättömiä ja leipiintyneitä ihmisiä, jotka ovat niin "turtuneita" ihmisten valitukseen, etteivät huomioi edes vakavia tapauksia. Esimerkkinä: Tuttavani sai työmaalla kallonmurtuman. Paikallisessa arvauskeskuksessa hänelle annettiin buranaa ja käskettiin mennä kotiin lepäämään.

 

Yhteistyössä