teinien äiti

Tää palsta on kai tarkoitettu niille joilla on tulossa eka lapsi suht vanhalla iällä. Onko ketään joka ois saanu niinku mä, ekan lapsen 25-vuotiaana ja viimesen alle nelikympisenä? Mulla on 4 lasta, iät 14, 12, 9 ja 4. Ihme kyllä, kaikil on sama isä ja me ollaan edelleen yhdessä. Mutta lisää lapsia - ei kiitos. Sitä ei terveys kyllä enää kestä. Vaativaa, kun vanhimmalla on täysi-ikäinen poikaystävä ja nuorin on just oppinu ärrän...
 
Plättä
Sain esikoiseni 27-vuotiaana. Poika on nyt 15. Pari lasta tuli 30:n ja 40:n välillä, ja kolme vielä 40:n jälkeen. Pienin on 9-kuukautinen. Isä on kaikilla sama. Täällä kanssa joskus rasittaa se, että vanhimmilla ja nuorimmilla lapsilla on niin erilaiset tarpeet. Vaan se on meidän perheen elämää, emmekä me muusta tiedä.

Kun itse olen saanut kasvaa vanhempieni iltatähtenä ilman sisarusten seuraa, olen valtavan iloinen juuri seuratessani eri-ikäisiä sisaruksia. Teinipojat joskus oikein sulavat vauvan tai 2-vuotiaan tytöntyllerön edessä, ja iso ylpeys loistaa 5-vuotiaan kasvoilla, kun parimetrinen isoveli tulee pihalle naurattamaan leikkiporukkaa tai puolustamaan ongelmien sattuessa. Jotenkin tuntuu, että siirtyminen aikuisuuteen ja oman perheen ohjaksiin voisi näiltä nuorilta sujua kivuttomammin kuin itseltäni aikanaan.

Ihan kiva että elämä sattui menemään näin eikä jollain toisella tavalla.
 
lisse
\
Alkuperäinen kirjoittaja 26.05.2007 klo 15:54 nelkytvee kirjoitti:
Tää palsta on kai tarkoitettu niille joilla on tulossa eka lapsi suht vanhalla iällä. Onko ketään joka ois saanu niinku mä, ekan lapsen 25-vuotiaana ja viimesen alle nelikympisenä? Mulla on 4 lasta, iät 14, 12, 9 ja 4. Ihme kyllä, kaikil on sama isä ja me ollaan edelleen yhdessä. Mutta lisää lapsia - ei kiitos. Sitä ei terveys kyllä enää kestä. Vaativaa, kun vanhimmalla on täysi-ikäinen poikaystävä ja nuorin on just oppinu ärrän...
MINÄ SAIN EKA LAPSEN JUURI TÄYTETTYÄNI 18V JA VIIMEISEN 31V
JA MINULLA NYT 24,21,17,10V LAPSET JA YKSI LAPSENLAPSI, JA KAIKILLA LAPSILLA SAMA ISÄ
 
Neljä meilläkin ja kaikilla sama isä. Esikoinen saatu kylläkin 31-vuotiaana ja kuopus 44-vuotisena. Kyllähän tänne voi kirjoittaa kuka vaan, jolla lapsia on ja vielä tuo nelikymppinenkin rikki ja voihan tänne nuoremmatkin kurkkia ja kommentoida, jos asiaa on :)
 
profiloija
En oikein usko että tämä palsta olisi jotenkin profiloitunut kuten ap ajatteli. Olen itse saanut ensimmäiseni 20 v ja kun tämä viimeisin syntyy lähentelen 43 vuoden ikää.
Aika paljon on kaltaisiani.
Sama kait se minkä ikäisenä sen ensimmäisensä tai viimeisensä saa tai tekee, eiköhän palsta ole kaikiille 40 + ikäisille äideille, lasten iästä riippumatta.
 
laija61
Seurailen myös tätä palstaa joskus,vaikka nuorimmaiseni sainkin 31 vuotiaana(5 lasta).Vanhimmat lapset on olleet pois kotoa jo monet vuodet,kaksi murkkua pitää täällä vielä majaa.Lapsenlapsia on kolme muutaman viikon päästä,joten voin aina välillä nauttia pientenkin lasten hoidosta ja seurasta.
 
hyvä meriitti
\
Alkuperäinen kirjoittaja 28.05.2007 klo 10:00 jiitee kirjoitti:
Ekan lapsen sain 28 vuotiaana, on nyt 16. Keskimmäinen 13 ja nuorin 4 vee. Kaikilla lapsilla on sama isä.
Onpa hyvä meriitti, se pitää mamma-palstalla mainita, että kaikki tietää mihin kastiin kuuluu. Jos olisi nyt tarve laatia CV, siihenkin varmaan tämän laittaisi hän sekä muut hänen kaltaiset: lapsia NN -määrä, kaikilla sama isä.

Voi niitä surkimuksia, joilla on lapsia XX-määrä ja kaikilla ei olekaan sama isä, tai se leväperäinen jonka lapsilla olisi kaikilla eri isä - emme me mamma häntä kivitä, muuten vaan paheksumme, NIIH ! :attn: :attn:
 
Plättä
Luulen, että ketjun aloittaja ei tarkoittanut arvottaa äitejä sen mukaan, montako isää lapsikatraalla on. Ainakaan minä en ajatellut niin. Usein vain suuriperheisyys tai isot ikäerot lapsilla Suomessa selittyvät siten, että eletään toista avioliittoa.

Jäin miettimään, miksei tuota toteamusta samasta isästä voisi tulkita positiivisesti sen sijaan että katsoo sen pottuiluksi toisille. Onhan se asia josta voi olla iloinen. Ainakin avioliiton pitäminen koossa on joskus vaatinut työtä ja omista vaatimuksista tinkimistä. Yksi onnistuu yhdessä ja toinen toisessa, ja se mikä on yhdelle tärkeää on toiselle sivuseikka. Kyllä minä voin itselleni sanoa, että onneksi ei ole meidän suurperheessä etäisiä, entisiä puolisoita eikä exän sukulaisia. Monia muita puutteita sitten onkin. :)
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 26.05.2007 klo 15:54 nelkytvee kirjoitti:
Tää palsta on kai tarkoitettu niille joilla on tulossa eka lapsi suht vanhalla iällä. Onko ketään joka ois saanu niinku mä, ekan lapsen 25-vuotiaana ja viimesen alle nelikympisenä? Mulla on 4 lasta, iät 14, 12, 9 ja 4. Ihme kyllä, kaikil on sama isä ja me ollaan edelleen yhdessä. Mutta lisää lapsia - ei kiitos. Sitä ei terveys kyllä enää kestä. Vaativaa, kun vanhimmalla on täysi-ikäinen poikaystävä ja nuorin on just oppinu ärrän...
Ei äitiys vanhana sen hankalampaa ole, kun suhtautuu oikella tavalla elämään eli ei stressaa automaattisesti iän puolesta. Mutta tässä minua stressaisi 14 vuotiaan aikuinen poikaystävä. Kannattaa miettiä, missä mennään ja itse asiassahan kyseessä on alaikäiseen sekaantuminen jos asiaa syvemmin pohditaan.
 
Minulla on myos 4 lasta: pojat 17v, 15v, 8v, ja typy 6v. Ja kaikilla sama isa.

Tuo sama isa kommentti on meilla ollut ainakin jatkuvat kyselyn alaisena: jos mitkakin kaupan kassatkin tiedustelevat etta onkos kaikilla sama isa. Valilla siihen jaksaa vastata asiallisesti - valilla sitten ei. Mutta luulen etta monikin tanne 'sama isa' vastauksen laittaneista ovat tormanneet tahan kyselyyn enemmankin kuin vain muutaman kerran.
 
hyvä meriitti
\
Alkuperäinen kirjoittaja 28.05.2007 klo 13:36 Plättä kirjoitti:
Luulen, että ketjun aloittaja ei tarkoittanut arvottaa äitejä sen mukaan, montako isää lapsikatraalla on. Ainakaan minä en ajatellut niin. Usein vain suuriperheisyys tai isot ikäerot lapsilla Suomessa selittyvät siten, että eletään toista avioliittoa.

Jäin miettimään, miksei tuota toteamusta samasta isästä voisi tulkita positiivisesti sen sijaan että katsoo sen pottuiluksi toisille. Onhan se asia josta voi olla iloinen. Ainakin avioliiton pitäminen koossa on joskus vaatinut työtä ja omista vaatimuksista tinkimistä. Yksi onnistuu yhdessä ja toinen toisessa, ja se mikä on yhdelle tärkeää on toiselle sivuseikka. Kyllä minä voin itselleni sanoa, että onneksi ei ole meidän suurperheessä etäisiä, entisiä puolisoita eikä exän sukulaisia. Monia muita puutteita sitten onkin. :)
Olen törmännyt äiteihin, jotka suhtautuvat -jos nyt ei halveksuen niin ainakin vähän alentuvasti tai hiukan mitätöiden eronneisiin. Kun ovat niin mukavuudenhaluisia ja laiskoja, etteivät viitsi nähdä vaivaa avioliittonsa eteen vaan heti kun ei ole kivaa, niin erotaan, halutaan vaan että on aina kivaa.

Avioliitto on itsestä kiinni että kestääkö vai ei ja haluaako erota vai ei. Kestääkö arkea vai haluaako vaan huumaa.
 
näinhän se on
Näinhän se muuten on, että jos on saanut useamman lapsen pidemmällä aikaperspektiivillä niin aika usein sitä saa puolitutuilta kuulla, että "ovatko kaikki lapset saatu saman miehen kanssa" Osoittaa varmaan juuri sen, että avioliiton kasassa pitäminen on melkolailla onnen kauppaa. Eipä juuri tule halveksittua ketään eronnutta uusperheellistä. Eivät nämä ihmissuhdekuviot varmaan kenelläkään ole helppoja!
 
Jos pariskunta pysyy yhdessä nuoruusvuosista hautaan asti, niin onhan se toki ihailtavaa. Mutta avioliiton hyvyydestähän yhdessä vietetyt vuodet eivät välttämättä kerro mitään... valitettavasti. Tiedän liiankin monta pariskuntaa, joiden yhteiselosta näkee ulkopuolinenkin, että avioliitto on säälittävä kulissi.
Mutta kaikki kunnia ja ihailuni niille, joiden avioliitto on säilyttänyt raikkauden, lämmön, keskinäisen kunnioituksen ja huumorin yhteisistä vuosista ja lapsilauman kasvamisesta huolimatta.

Itse olen eronnut ja monien tuskaisten pähkäilyvuosien jälkeen olen päätöksestäni ylpeä ja onnellinen. Ainoa oikea ratkaisu kaikille, meidän tapauksessa. Mutta niille, jotka kuvittelevat, että eroaminen on helppoa ja hauskuuden tavoittelua, kerrottakoon, että ovat enemmän kuin väärässä. Avioero on äärimmäisen vaikea päätös, vaikkakin se myöhemmin osoittautuisikin oikeaksi ratkaisuksi.

Varsinaista uusperhe elämää en vielä ole elänyt, mutta olemme 'harjoitelleet' sitä mm. asumalla neljä viikkoa ulkomailla asuntoautossa (2 aikuista & 4 teiniä) ja voin kertoa, etten yhdinperheaikaan edes osannut kuvitella sellaisia ongelmatilanteita joita syntyy kahden perheen tapojen ja asenteiden yhteensovittamista B)

Eli se siitä hauskuuden tavoittelusta :p

 
viisi kertaa mamma
Meidän katras :heart: : pojat 20v ja 19 v. tyttö 16v ja pikkutytöt 1 ja 2 vee. Mulla ikää 43 ja miehellä 44v.

Ollaan sakistamme todella ylpeitä ja kestämme mm. kysymykset
Onko kaikilla sama isä?
Miten viitsitte enää tehdä pieniä, kun elämä olis ollu jo helpompaa?
Eikö nolota olla noin vanhana pariskuntana päiväkodin vanh. illassa?
Ette kai te enää tee enempää? jne.

rakkaudella :heart:
 
Tuskinpa tosiaan on kyse arvottamisesta isien määrän suhteen. Tuleepa tässä vaan sitten vaikka tietoja elämän tilanteesta samalla :) Ei se pitkä liitto aina niin mukavaa ole ja väliin on todella vaikeaa. Silloin on vain mietittävä suhteen hyvät ja huonot puolet ja edettävä sen mukaan. Meillä nyt on onneksi vielä halua jatkaa yhteiseloa riittänyt, vaikka väliin on tiukille ottanut. Pakosta ei huonoa liittoa kannata jatkaa, tuskin niin itsekään tekisin.
 
IINU
En vielä kuulu tähän ryhmään mutta kovaa vauhtia olen kyllä tulossa...mutta haluan silti heittää oman kommenttini keskustelulle....on jotenkin surullista että positiivisestä asiasta (sama isä) kehitetään negatiivinen asia...mielestäni on hyvä jos perhe on pysynyt kasassa...ja heille suodaa vielä lapsia myöhemmälläkin iällä...itse kuulun myös tuohon "sama isä" kategoriaan...lapset 14v poika, 12v tyttö ja nyt iki ihana 4kk tyttö joka sekoitti ihanasti koko perheen...isommat lapset ovat aivan myytyjä kuin myös vanhemmat. Vaikkakin kuulun sama isä luokkaan niin ei se meidän elämämme aina ole ollut ruusuilla tanssimista...töitä on joutunut suhteensa eteen tekemään eikä se aina ole ollut helppoa, mutta kannattanut se on. Nyt elämme mielestäni onnellista aikaa ja siitä myös nautin.

Toivon kaikille ihanaa ja nautinnolista kesää! :flower:
 
Minulla synnytykset 27-, 32- ja 43-vuotiaana. Kaksi ISOA tyttöä ja IHANA pojanvesseli, 2 v, sekoittamassa perheen pakan, onnellisesti ja harmillisesti... :LOL:

Päänvaivaa toki tuottaa vanhimman kodista irtautuminen, keskimmäisen alkava murrosikä ja kuopuksen uhmaikä, mutta huumorilla ja hyvillä hermoilla selvitään. Vain elämää, ei sen enempää !
Kaikilla sama isä, yhdessä taisteltu niin myrskyt kuin päivänpaisteet. Myrskyä ollut enemmän, sekö lienee salaisuus että liittomme on vahvistunut kun mikään ei ole ollut itsestäänselvää. Tosin myrsky ei ole ollut suhteen sisällä vaan ulkoisissa olosuhteissa, ne ovat puristaneet meidät tiukasti yhteen.
 

Yhteistyössä