Vivian
Tervehdys kaikille! Löysin Kaksplussan keskustelupalstan vain muutama päivä sitten, olen viesteillyt aiemmin Suplin (tosi yes!) ja Suomi 24 (hmmm....) palstoilla.
Haluan kysyä teiltä näkökulmaa ja mielipidettä seuraavaan.
Tilanteemme on : olemme 40-v. pariskunta, miehelläni on 2 teini-ikäistä tytärtä ex-liitosta, minä olen lapseton, toisin sanoen yhteisiä lapsia meillä ei ole. Tämä oli tietoinen valinta kun tapasimme 10v. sitten.
Minä olen persoonana itseriittoinen (miten kamalan itsekkäältä kuulostava adjektiivi, en tarkoita negaiivisella tavalla, tykkään vaan tehdä yksin asioita), harrastan lukemista, elokuvia, haluan omaa tilaa ja yksityisyyttää. Työssäni olen paljon tekemisisssä ihmisten kanssa, joten vapaa-aikana arvostan rauhaa. Mieheni on samaa maata. Hän viihtyy kanssani lenkillä, ruokaa laittaen ja telkkaria katsoen, omia harrastuksia urheilu ja pelaaminen tietkoneella. Sanalla sanoen: olemme onnellisia yhdessä juuri sellaisina kuin olemme.
Joka 2. viikonloppu tulevat teinit meille. Me hoidamme kuljetukset, ostamme neideille lempiruokaa, vuokraamme elokuvia, viemme tapahtumiin yms. Isä antaa myös rahaa tyttärilleen (elatusmaksuejn lisäksi). Pidämme yllä ns. sirkusta , kuten olemme jo tehneet 10 v.
Olen lopen kyllästynyt. Asumme 50 m2 kaksiossa, jo tilanpuute tekee hulluksi. Kuten mainitsin, olen 40-v. enkä jaksa tällaista.
Neidit osoittavat mieltä jos palveluita ei ole koko ajan. En ole KOSKAAN näinä vuosina kuullut että jompikumpi kysyisi "voinkoi tiskata" "voinko viedä roskat". Istuta möllötetään ja naama on sitruunalla jos palvelu ei pelaa. Kerran, kun veimme neidit kotiin eikä isä antanut normaalia taskurahaa , ilme oli näkemisen arvoinen eli TÄYSIN TYMISTYNYT. Eikä kuulunut edes MOI:ta.
On kamalaa, ikävää, surullista, miten manipuloiva ja ahne mieheni ex-vaimo saa tyttärensä samaan mielentilaan.
Kun lapset olivat pieniä, olimme sulassa sovussa. Miten näin on päässyt käymään? Olen yrittänyt jutella heidän kanssa, sulkeutuvat kuin simpukat - mitä tehdä?
Haluan kysyä teiltä näkökulmaa ja mielipidettä seuraavaan.
Tilanteemme on : olemme 40-v. pariskunta, miehelläni on 2 teini-ikäistä tytärtä ex-liitosta, minä olen lapseton, toisin sanoen yhteisiä lapsia meillä ei ole. Tämä oli tietoinen valinta kun tapasimme 10v. sitten.
Minä olen persoonana itseriittoinen (miten kamalan itsekkäältä kuulostava adjektiivi, en tarkoita negaiivisella tavalla, tykkään vaan tehdä yksin asioita), harrastan lukemista, elokuvia, haluan omaa tilaa ja yksityisyyttää. Työssäni olen paljon tekemisisssä ihmisten kanssa, joten vapaa-aikana arvostan rauhaa. Mieheni on samaa maata. Hän viihtyy kanssani lenkillä, ruokaa laittaen ja telkkaria katsoen, omia harrastuksia urheilu ja pelaaminen tietkoneella. Sanalla sanoen: olemme onnellisia yhdessä juuri sellaisina kuin olemme.
Joka 2. viikonloppu tulevat teinit meille. Me hoidamme kuljetukset, ostamme neideille lempiruokaa, vuokraamme elokuvia, viemme tapahtumiin yms. Isä antaa myös rahaa tyttärilleen (elatusmaksuejn lisäksi). Pidämme yllä ns. sirkusta , kuten olemme jo tehneet 10 v.
Olen lopen kyllästynyt. Asumme 50 m2 kaksiossa, jo tilanpuute tekee hulluksi. Kuten mainitsin, olen 40-v. enkä jaksa tällaista.
Neidit osoittavat mieltä jos palveluita ei ole koko ajan. En ole KOSKAAN näinä vuosina kuullut että jompikumpi kysyisi "voinkoi tiskata" "voinko viedä roskat". Istuta möllötetään ja naama on sitruunalla jos palvelu ei pelaa. Kerran, kun veimme neidit kotiin eikä isä antanut normaalia taskurahaa , ilme oli näkemisen arvoinen eli TÄYSIN TYMISTYNYT. Eikä kuulunut edes MOI:ta.
On kamalaa, ikävää, surullista, miten manipuloiva ja ahne mieheni ex-vaimo saa tyttärensä samaan mielentilaan.
Kun lapset olivat pieniä, olimme sulassa sovussa. Miten näin on päässyt käymään? Olen yrittänyt jutella heidän kanssa, sulkeutuvat kuin simpukat - mitä tehdä?