:xmas: Niin, mitenhän tämän selittäisi...
Eräästä unelmafirmasta tuli yksi unelmapaikka avoimeksi ensi syksyllä alkavaksi, ja minähän tietysti hain. Päivitin siinä sitten ansioluetteloa ja väsäsin hakemusta, ylistin itseäni, mutta toki pysyin realistisena. Vaikka cv:ni on melko vaatimaton, ja sisältää muutamia häpeäpilkkujakin, niin olin kuitenkin ihan tyytyväinen lopputulokseen. Tarkastin vielä että kaikki on varmasti uusien asiakirjastandardien mukaan, jotta antaisin viimeisen päälle hyvän vaikutelman. Tallensin tikulle ja hurrasin "valmis!".
Lähetin hakemuksen ja ansioluettelon liitetiedostoina, kuten oli pyydetykin, "Tällä kertaa en ala sooloilemaan yhtään" taisin ajatella, ja jäin odottelemaan yhteydenottoa. Joka sitten tulikin. Apua.
En nyt erittele minun ja rekrytoinnista vastaavan henkilön puhelinkeskustelua, mutta sen pääsanoma oli, että kylläpä minulla oli vaikuttavat paperit, että ilman muuta tervetuloa haastatteluun. Siinä sitten sovittiin päivää, ja näin jo itseni kävelevän yrityksen käytäviä pitkin ylläni tumma jakkupuku ja kymmenen sentin korot jalassa. Fiilistelin kaikille tutuille, sukulaiset mukaan lukien, että jumankauta, kyllä mussa vaan on persoonaa! Että näin helppoa se työnhaku on kun osaa.
Olin yhtä hangonkeksiä ja mietin jo, pitäisikö laittaa se hakemus oikein raameihin ja seinälle kunniapaikalle, "näillä sanoilla sain unelmaduunini". Avasin sähköpostin lähetetyt-kansion, ja tunsin silmieni hymyilevän enemmän.
Sitten pääsi: ei helvetti. Ei jumalauta. Ei ole totta.
Olen aina ollut hyvin järjestelmällinen ihminen, siksi pidin kaikki työnhakujututkin omalla tikullaan. Mutta kun niitä ansioluetteloita ja työhakemuksiakin oli siellä kymmeniä. Ja kymmeniä.
Kun vielä opiskelin, siis monta vuotta sitten, teimme yhdellä viestinnän kurssilla täydelliset työhakemukset ja täydelliset cv:t. Opettajan luvalla sai kerrankin vähän kaunistella asioita, mitähän minäkin olin: työskennellyt huippuyrityksissä huipputehtävissä ilman ainuttakaan välivuotta, työhakemuksessakin ylistin oikein olan takaa kuinka opin siinä-ja-siinä puljussa niitä ja niitä taitoja ja mitä vielä... Ei siinä mitään, sisällöltään ne olivatkin täydelliset, kuten tehtävänantokin oli tehdä, ja kiitettävän arvosananhan niistä aikoinaan sain. Siksi olen ne säästänytkin. MUTTA KUN NIISSÄ EI OLE HENKILÖTIETOJEN JA KOULUN NIMEN LISÄKSI MITÄÄN, MIKÄ OLISI TOTTA! Siis ei mitään! Sitten niissä on vielä automaattisesti päivittyvät päivämäärätkin!
No, nyt minulla on sitten haastatteluaika varattuna. Ei kukaan haluaisi mennä puolestani? :saint:
Eräästä unelmafirmasta tuli yksi unelmapaikka avoimeksi ensi syksyllä alkavaksi, ja minähän tietysti hain. Päivitin siinä sitten ansioluetteloa ja väsäsin hakemusta, ylistin itseäni, mutta toki pysyin realistisena. Vaikka cv:ni on melko vaatimaton, ja sisältää muutamia häpeäpilkkujakin, niin olin kuitenkin ihan tyytyväinen lopputulokseen. Tarkastin vielä että kaikki on varmasti uusien asiakirjastandardien mukaan, jotta antaisin viimeisen päälle hyvän vaikutelman. Tallensin tikulle ja hurrasin "valmis!".
Lähetin hakemuksen ja ansioluettelon liitetiedostoina, kuten oli pyydetykin, "Tällä kertaa en ala sooloilemaan yhtään" taisin ajatella, ja jäin odottelemaan yhteydenottoa. Joka sitten tulikin. Apua.
En nyt erittele minun ja rekrytoinnista vastaavan henkilön puhelinkeskustelua, mutta sen pääsanoma oli, että kylläpä minulla oli vaikuttavat paperit, että ilman muuta tervetuloa haastatteluun. Siinä sitten sovittiin päivää, ja näin jo itseni kävelevän yrityksen käytäviä pitkin ylläni tumma jakkupuku ja kymmenen sentin korot jalassa. Fiilistelin kaikille tutuille, sukulaiset mukaan lukien, että jumankauta, kyllä mussa vaan on persoonaa! Että näin helppoa se työnhaku on kun osaa.
Olin yhtä hangonkeksiä ja mietin jo, pitäisikö laittaa se hakemus oikein raameihin ja seinälle kunniapaikalle, "näillä sanoilla sain unelmaduunini". Avasin sähköpostin lähetetyt-kansion, ja tunsin silmieni hymyilevän enemmän.
Sitten pääsi: ei helvetti. Ei jumalauta. Ei ole totta.
Olen aina ollut hyvin järjestelmällinen ihminen, siksi pidin kaikki työnhakujututkin omalla tikullaan. Mutta kun niitä ansioluetteloita ja työhakemuksiakin oli siellä kymmeniä. Ja kymmeniä.
Kun vielä opiskelin, siis monta vuotta sitten, teimme yhdellä viestinnän kurssilla täydelliset työhakemukset ja täydelliset cv:t. Opettajan luvalla sai kerrankin vähän kaunistella asioita, mitähän minäkin olin: työskennellyt huippuyrityksissä huipputehtävissä ilman ainuttakaan välivuotta, työhakemuksessakin ylistin oikein olan takaa kuinka opin siinä-ja-siinä puljussa niitä ja niitä taitoja ja mitä vielä... Ei siinä mitään, sisällöltään ne olivatkin täydelliset, kuten tehtävänantokin oli tehdä, ja kiitettävän arvosananhan niistä aikoinaan sain. Siksi olen ne säästänytkin. MUTTA KUN NIISSÄ EI OLE HENKILÖTIETOJEN JA KOULUN NIMEN LISÄKSI MITÄÄN, MIKÄ OLISI TOTTA! Siis ei mitään! Sitten niissä on vielä automaattisesti päivittyvät päivämäärätkin!
No, nyt minulla on sitten haastatteluaika varattuna. Ei kukaan haluaisi mennä puolestani? :saint:
:hug:
Sain kylläkin paikan...
ainakin jäät mieleen B)
