Y
yksikuskivaan
Vieras
Hyvät aikuiset,äidit,isät ja lapset,
miten jollain voi olla niin kova kiire, että uskaltaa laittaa oman, muiden ja etenkin lasten henget vaakalaidalle. Juostaan kovalla kiireellä päin punaisia jotta ehditään siihen kulkuneuvoon mihin halutaan muusta ympäristöstä huolimatta. Valitettavasti töissäni näen lukuisia vaaratilanteita missä juostaan liikenteen seassa vain ratikan/bussin tähden. Äitejä jotka ryntäävät vaunujen ja taaperoiden kanssa vilkas liikenteisen tien sekaan jotta ehtisivät julkiseen, päin punaisia. Nuoria jotka eivät edes käännä päätänsä punaisia päin kulkiessaan.
Tällä tavalla opetatte tulevankin sukupolven juoksemaan päättömästi liikenteen seassa. Valitettavasti tuuri jonain päivänä loppuu ja tarina saa karun päätöksen. Haluankin haastaa jokaisen aikuisen ja lapsen tottelemaan liikennesääntöjä, varsinkin Helsingissä. Myös jalankulkijan on otettava vastuuta teoistaan ja siitä milloin juoksee muun liikenteen sekaan vaarantaen itsensä ja muut. Suojatie ei ole mikään tekosyy käyttäytyä vastuuttomasti ja rikkoa sääntöjä: esim.valo-ohjatut risteykset.
Muistakaa että älkää juosko ratikoiden/bussien vasemman kulman kautta eteen pysäkkialueella,sillä teillä on suurempi todennäköisyys jäädä alle. Emme näe ennen kuin on liian myöhäistä. Kertokaa lapsille vaaroista ja opettakaa kunnioittamaan sääntöjä. Venäjän liikennekulttuuri ei ole sen arvoista että pitää murentamaan Suomen oma turvallinen liikenne. Älkää ihmetelkö jos eivät ovet aukene suuren riskin oton jälkeen. Itse lupaan laittaa ovet kiinni kun näen juoksijan vaarantamassa liikennettä. Näin emme palkitse käyttäytymistänne.
Vilpittömin terveisin!