Aijaa, luulin että pitää olla ylempi korkeakoulututkinto? (Vai sekotanko nyt johonkin toiseen)Alkuperäinen kirjoittaja ap:sosionimi(AMK)Alkuperäinen kirjoittaja Björn:Millä koulutuksella
Kunnissa ja peruspalvelukuntayhtymissä hirvittävät erot. joissakin saa vain akuutit tapaukset, joillakin myös ennaltaehkäisenää työtä ja myös jonkin verran koidinhoidollista työtä tekeviä. Eroja on myös siinä, että joissakin paikoissa hommaa koordinoi neuvola ja toisaalla taasen sos.toimisto.Alkuperäinen kirjoittaja yks:Miten teidät saa kotiin, pitääkö olla ihan kriittinen tilanne?
itse ls-työntekijänä en varsinaisesti mene kenellekään siivomaan, mutta on käytettävä maalaisjärkeä ja katsottava ja kartoitettava perheen tilanne. useimmiten olen lasten kanssa ja keskustelen vanhempien kanssa. ja annan aikaa vanehmmille esim. omiin menoihin, lepoon tms, mikä kulloinkin tarpeen.Alkuperäinen kirjoittaja Sssalla:mitä teette kotona? hoidatteko lapsia, viettekö ulos, autatteko siivoamaan tms?
tausta tietoja tietämättä en osaa vastata.perheissä on niin paljon erilaisia tilanteita.Alkuperäinen kirjoittaja miksi?:Miksi yh-äidille myönnetään perhetyöntekijä vaikka lapset joka toinen viikko pois to-ma?
sosiaalityöntekijällä tulee olla kyseinen koulutus. ptt:llä ei yleensä vaadita.Alkuperäinen kirjoittaja Björn:Aijaa, luulin että pitää olla ylempi korkeakoulututkinto? (Vai sekotanko nyt johonkin toiseen)Alkuperäinen kirjoittaja ap:sosionimi(AMK)Alkuperäinen kirjoittaja Björn:Millä koulutuksella
jso homma jäänyt tuohon, ole huoleti!usein tulee imoituksia, jotka eivät johda mihinkään toimenpiteisiin. aika melkoiset ongelmat tulee olla että lapsi huostaanotetaan, ja sen pitää olla aian se viimeinen vaihtoehto, jos ei muuta ole.Alkuperäinen kirjoittaja mie vain:millä perusteilla nykyään lapsi otetaan huostaan? esim minusta tehtiin joku aika sitten perätön ilmoitus ja lastensuojelija otti yhteyttä. kävi myöskin kotona mutta sen koommin ei ole sitten asiasta kuulunut. voinko siis elää normaalia elämää huoletta ilman että pitää pelätä että joku kyttäisi jossain nurkan takana mitä lapseni kanssa teen milloinkin. meillä kuitenkin kaikki todella hyvin eikä mitään ongelmia minkään suhteen =)
Aikoinaan mielenterveysongelmia.Alkuperäinen kirjoittaja ap:tausta tietoja tietämättä en osaa vastata.perheissä on niin paljon erilaisia tilanteita.Alkuperäinen kirjoittaja miksi?:Miksi yh-äidille myönnetään perhetyöntekijä vaikka lapset joka toinen viikko pois to-ma?
uskon että ptt on avohuollon tukitoimenpide jolla autetaan äitiä ja seurataan myöskin hänen vointiaan.Alkuperäinen kirjoittaja mielenterveys:Aikoinaan mielenterveysongelmia.Alkuperäinen kirjoittaja ap:tausta tietoja tietämättä en osaa vastata.perheissä on niin paljon erilaisia tilanteita.Alkuperäinen kirjoittaja miksi?:Miksi yh-äidille myönnetään perhetyöntekijä vaikka lapset joka toinen viikko pois to-ma?