Te jotka olette vieneet alle 2-vuotiaan päiväkotiin

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja kysymyksiä
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
K

kysymyksiä

Vieras
minkä ikäisenä lapsi aloitti ja miten meni?
Pelottiko etukäteen?
Osaatko luottaa henkilökuntaan?
Luottaisitko myös pp-hoitajaan?
Mitä muita vaihtoehtoja mietit ja mietitkö?

:)
 
1 v 9 kk iässä aloitti.

Pehmeä lasku, mahdollisimman lyhyitä päiviä & arkivapaita säännöllisesti (sama jatkuu yhä, lapsi 6-vuotias).

Ei pelottanut. Mutta pillitin kyllä ekoina päivinä salaa kun lapsen sinne vein.

Henkilökuntaan tutustuin jo ennen hoidon alkua, esikoinen oli saman pk:n eri yksikössä ollut vajaan vuoden ajan ennen kun pienempi meni hoitoon, ja tuttavat olivat kehuneet paikkaa = luotin henkilökuntaan ja luotan yhä.

Perhepäivähoitajaan en varmaan kykenisi luottamaan, kiitos omien huonojen lapsuudenkokemusten & ikävien näkemieni ja kuulemieni asioiden.

En miettinyt muita vaihtoehtoja. Enkä mieti tulevan kolmannen lapsenkaan kohdalla: päiväkotiin menee, toivottavasti samaan missä isommatkin on/olivat.
 
Aloitti 1,5vuotiaana ja meni niin hyvin kuin unelmissa osasin ajatella. :D
Itkin edellisen illan ja yön ja olin jo perumassa koko homman kun menin lukemaan netistä juttuja ja minä tyhmä uskoin herkässä tilassa kaikkeen, :D mutta rauhotuin heti kun menin sinne istuskelemaan ja näin konkreettisesti mitä se on.
Luotan henkilökuntaan 100% mutta en uskaltaisi viedä pph:lle, vaikka kyllä toki tätäkin vaihtoehtoa maistelin.
Mietin yksityisiä päiväkoteja joissa olisi pienempi ryhmäkoko, mutta eipä löytynyt, etenkään ruotsinkielistä.
Halusin myös mielellään sisarusryhmään lapseni, eli ei pienten ryhmään josta vaihtuu isojen ryhmään ja näitä oli yksityisiä vielä vähemmän, mutta tässä kunnallisessa johon lapsi päätyi, oli tuo systeemi joten ei ollut vaikea päätös, saikin taistella tästä paikasta hampailla. :D

Olen todella tyytyväinen meidän päiväkotiin, kiitos heille. :)
 
Vein 1 v 2 kk ikäisenä. Jännitti toki aluksi, mutta hyvin sopeutui! Eniten taisi äitiä pelottaa:)

On osa-aikahoidossa perhepäivähoitajalla eli keskimäärin 3 päivää/vko. Hoitaja on miellyttävä ja lämmin ja kehuttu. Näyttää lapsikin tykkäävän :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja kysymyksiä;25919112:
minkä ikäisenä lapsi aloitti ja miten meni? 1v8kk aloitti, rauhallinen tyttö, yllättävän hyvin pelkäsin että jää pitkään itkemään mutta hyvin alkoi.
Pelottiko etukäteen? aloitin uudessa työpaikassa, lapseni puolesta en pelännyt...
Osaatko luottaa henkilökuntaan? luotin hlökuntaan
Luottaisitko myös pp-hoitajaan? en miettinyt pph vaihtoehtona, halusin päiväkotiin lapseni.
Mitä muita vaihtoehtoja mietit ja mietitkö? mulle tuli hieno tyämahdollisuus siksi lähdin töihin enkä jäänyt kotiin kuten oli aluksi tarkoitus. en ole katunut että lähdin. en viihtynyt kotona oikeasti.

:)

näin
 
Kakkonen oli 1,5v kun aloitti pph:lla. Alkuinnostuksen jälkeen tuli pari viikkoa rääkymisvaihetta, mikä meni ohitse ja sitten sopeutui. Hyvin normaalisti siis meni hoidon aloitus.
Pelotti tietenkin vähän.
Päiväkodin henkilökuntaan on vaikeampi luottaa, kun ovat siellä harvemmin ja se oli selkeästi lapselle stressaavampi paikka, oli itkuinen ja väsähtänyt varahoitopäivien jälkeen. Mutta hyvin sielläkin on nyttemmin mennyt.
Perhepäivähoitajaan luotan, vaikka aluksi jännitin, miten pysyy 60v tätönen mein vilkkaan viiperön perässä.
Muita vaihtoehtoja kokeiltiin jo, kun opiskelin iltaisin ja lapset oli kotihoidossa, mutta TOP-jaksoilla on vaikea järjestää satunnaista hoitoa, joten siksi siis siirtyivät hoitoon ja aloin opiskella päivällä.
 
Aloitti 1,5-vuotiaana ja hyvin sopeutui. Jonkin aikaa aloituksen jälkeen alkoi itkeskelemään aamuisin kun lähdin pois, mutta sekin meni ohi.

Vähän pelotti, mutta meidän perheen kohdalla päivähoidon aloitus oli tehtävä silloin.

Osaan luottaa henkilökuntaan, vaikka osa hoitajista ei ollutkaan niin mun mieleen.

Pp-hoitajia on monenlaisia, kuten on päiväkotejakin. Suurin osa varmasti ihan ok, mutta aina löytyy mätiäkin yksilöitä.

Muita vaihtoehtoja ei meidän mielestämme ollut. Perhepäivähoitajalle emme halunneet siksi, että mä koin päiväkodin jotenkin turvallisemmaksi paikaksi. Jos vaikka pph:lle sattuisi päivän aikana jotain, siitä ei välttämättä tietäisi muut kuin ne lapset, joista välttämättä yksikään ei osaisi hälyttää apua. Päiväkodissa hoitajia on aina useampia, joten jos yksi on poissa pelistä, on vielä monta muuta jäljellä. Lisäksi jos siellä pph:lla olisi joku asia pahasti pielessä (esim. aggressiivinen puoliso, pph itse jotenkin välinpitämätön tai pinna kireällä), se tieto ei välttämättä meille saapuisi.
 
Tytär oli 1v 3kk mennessään siskonsa kanssa sisarusryhmään päiväkotiin. Oli onneksi pieni juuei aloittanut päiväkoti ryhmä, joka toimi vajaalla lapsiryhmällä. Itse luotin päiväkodin henkilökuntaan enemmän kuin itseeni hoitajana (sairauteni vuoksi en kyennyt itse enää hoitamaan lapsiani). Eli luotto oli 110% ja tunsin hoitajat etukäteen. Tytär itki ensimmäisen kuukauden, mutta minua lohdutti katsoa ikkunasta kun hoitajat lohduttivat tytärtä kuin omaa lastaan. Keinuttivat sylissä ja silittelivät samalla kun juttelivat muiden lasten kanssa. Eli turvattomuutta ei lapseni päässyt kokemaan.

Pp hoitajaakin mietin, mutta uudella paikkakunnalla en tuntenut kuin yhden pp hoitajan johon en luottanut nähtyäni hänet puistossa hoitolastensa kanssa. Tosin hänellä ei ollut kyllä tilaakaan. Mutta pp hoitajissa on myös aarteita, niin kuin anoppini, jolle lapseni luottaisin milloin vain. Hän on ollut pidetty koko uransa ajan. Pp hoitajan valintaan itselläni vaikuttaisi paljon se kuinka tulisimme toimeen, tai ennemminkin kuinka hän suhtautuu lapsiin. Se kertoo hoitajasta paljon. Päiväkodissa kiinnitän eniten huomiota työilmapiisriin, koska se kertoo eniten lapseen suhtautumisesta. Jos työilmapiiri on hyvä, myös lapset ovat hyvässä hoidossa.
 
aloitti 6kk ikäisenä (piti mennä 5kk mutta yksi rokotus puuttui)
Ei pelottanut etukäteen, 2 viikkoa oli pehmeää laskua eli äiti mukana ja vähitelle pidennettiin aikaa jonka oli ilman äitiä.
luotin henkilökuntaan, kaikki todella hyviä hoitajia (olivat koko ajan lasten kanssa lattialla istumassa, aina yksi tai kaksi lasta sylissä)
pph ei ollut meillä vaihtoehtona
Ei ollut muita vaihtoehtoja kuin laittaa laspi päikkyyn, ä-loma loppui lapsen ollessa 4kk, siihen kesälomat ja muut lusmuamiset päälle.
 
Esikoinen oli 13kk kunmeni päiväkotiin. Jännittähän se alku mutta poika sopeutu päiväkotiin todella nopeesti eikä itkua kuulunut ensimmäisten päivien jälkeen, enemmän itki kun piti kotiin lähteä.
Luotin henkilökuntaan käytiin siellä tutustumasaa viikon verran ja olin kuullut ko. päiväkodista hyvää.
En edes ajatellut pph:ta.
Ei ollu muita vaihtoehtoja kun oli oppisoppimus kesken ja viimenen vuos aikaa tehdä se koulutus. Muut lapset sitten onkin ollu kotona 3v vähintään.
Näin jälkikäteen voin sanoa, että mua harmittaa kun jouduin toisen viemään nuin aikasin hoitoon vaikka lapsi tykkäs.
 
Omani vein alle 2v. pph:lle ja lapsi viihtyi. Oli pph:lla pari vuotta ja siirtyi päiväkotiin, johon ei meinannut sopeutua ollenkaan ja jälkikäteen ajatellen olisi ollut meidän lapselle parempi olla pph:lla. Nyt kouluiässä kertonut ikäviä muistoja päiväkodista =(
 
omani oli kyllä jo 2,5v. mutta kiinnitin huomioni vain tuohon kun kaikki ovat itkeneet, ainakin kerran..niin minä en ole koskaan itkenyt, olen hyvillä mielin jättänyt lapseni sinne päikkyyn jas lähtenyt töihin, olenkohan jotenkin tunnevammainen?
 
minkä ikäisenä lapsi aloitti ja miten meni?
- 3 lasta, eka mennyt 11-kuisena, toinen 10-kuisena ja kolmas 1 v 1 kk ikäisenä. Ykkösellä ja kolmosella aloitus meni hyvin, kakkosella aloitus oli vaikeinta.
Pelottiko etukäteen?
- ekan kohdalla en osannut edes pelätä, 90-luvun lopulla oli ihan tavallista, että lapset menivät pieninä hoitoon. Kotihoidontuella kotiin jääminen oli paljon harvinaisempaa kuin nykyisin. Kakkosen kohdalla pelotti vähän, ja kolmosen kohdalla jopa kakkosta enemmän.
Osaatko luottaa henkilökuntaan?
- Päiväkodeissamme on ollut loistavaa henkilökuntaa, joka on ollut myös tosi pysyvää, henkilökuntaan on voinut luottaa ja asiat ovat sujuneet hyvin.
Luottaisitko myös pp-hoitajaan?
- Perhepäivähoitaja olisi aina riski, koska kunnallista hoitajaa ei voi valita. Päiväkotiryhmässä on useampi aikuinen ja jonkun kanssa kemiat toimivat varmasti.
Mitä muita vaihtoehtoja mietit ja mietitkö?
- Kotiin jääminen ei olisi kakkosen ja kolmosen kohdalla ollut mahdollista, vaikka olisinkin halunnut hetken näin tehdä. Meidän vaihtoehto on ollut tehdä päivähoidosta kevyttä. Eli lapset olivat 4 päivää viikossa hoidossa, ja mahdollisimman lyhyitä päiviä esim. 8.30 - 15.30. Toinen vei ja toinen haki.
Ekan kanssa en osannut edes ajatella, että olisin jäänyt kotiin. Eka on ollut hoidossa 3 päivää viikossa.
 
En ole vienyt omiani hoitoon, enkä vie. En kestä ajatusta että muut ihmiset kasvattavat minun lapseni, haluan olla lapsilleni läsnä. Olen onnistunut järjestämään asiani niin ettei minun tarvitse viedä lapsia hoitoon. Nyt vanhin lapsistani on ekaluokalla ja olen saanut opettajalta kiitosta siitä miten reipas, sosiaalinen ja toiset huomioonottava tyttäreni on. Nuorin lapsistani on puoltoista vuotias, enkä voisi kuvitellakkaan hänen viettävän päivät päiväkodissa, suuressa meluisassa ryhmässä.. Ei ole meidän perheen juttu!!
 
minkä ikäisenä lapsi aloitti ja miten meni?
Toinen lapsistani aloitti päiväkodin 1,5 -vuotiaana. Alkuun jäi itkemään, mutta nyt muutamaa kk myöhemmin menee iloisena. Ulkona ei jostain syystä siellä tykkää olla, joten harmittaa ettei hoitajat enempää asiaan kiinnitä huomiota.

Pelottiko etukäteen?
Kyllä.

Osaatko luottaa henkilökuntaan?
Osaan heistä kyllä, en kaikkiin. Lapsesta näkee, ettei halua tiettyjen hoitajien luokse.

Luottaisitko myös pp-hoitajaan?
Ehkä luottaisin, ehkä en. En tunne ketään henkilökohtaisesti ja ulkopuolisena puistossa katsellessa eivät kovin miellyttäviltä vaikuta.

Mitä muita vaihtoehtoja mietit ja mietitkö?
Mietin juuri pph ja ryhmistä, mutta koska meillä tarvitaan iltahoitoa (klo 18 jälk), niin vuoropäiväkoti oli tässä kunnassa ainoa vaihtoehto.
 
[QUOTE="vieras";25919842]En ole vienyt omiani hoitoon, enkä vie. En kestä ajatusta että muut ihmiset kasvattavat minun lapseni, haluan olla lapsilleni läsnä. Olen onnistunut järjestämään asiani niin ettei minun tarvitse viedä lapsia hoitoon. Nyt vanhin lapsistani on ekaluokalla ja olen saanut opettajalta kiitosta siitä miten reipas, sosiaalinen ja toiset huomioonottava tyttäreni on. Nuorin lapsistani on puoltoista vuotias, enkä voisi kuvitellakkaan hänen viettävän päivät päiväkodissa, suuressa meluisassa ryhmässä.. Ei ole meidän perheen juttu!![/QUOTE]

mutta omassa luetun ymmärtämisessä vikaa kun tätä ei kysytty. koulunpenkille?
 
Vein 10kk iässä pph::lle ja koska luottamusta ei ollut vaihdoimme päiväkotiin 1v3kk. Kyllä lapsi sielläkin viihtyi.

Olin varautunut pehmeään laskuun, mutta se meni silloin niin että minut hylättiin ja lapsi painui iloisena leikkimään. Oli ihan outoa palloilla päiväkodissa _yksin_ ja mukula leikki muiden kanssa toisessa päässä päiväkotia. Luotin hoitajiin ja kyllähän meillä on vuosia mennyt hyvin heidän kanssa. Lapsi osasi kävellä ja puhua, joten kommunikointi onnistui hyvin hoidossa.

Kokonaisuutena meni hyvin - ei itketty, ei kiukuteltu, lapsella on ollut mukavaa ja tyytyväisenä menty hoitoon. Lapsi on ollut sisarusryhmässä, pienenä oli päiväkodin ainoa alle 2vee eli sylejä olisi riittänyt monin verroin. Ei tosin sinne syliin erityisesti halunnut, vaikka sitä tarjottiin. Meidän päiväkodissa on lisäksi parempi miehitys kun keskimäärin muualla sekä pienemmät ryhmät. Tässä suhteessa kunnassa on asiat hyvin.

Minä en kyllä ymmärrä, miksi pitäisi pelottaa tälläinen?
 
[QUOTE="leila";25919874]mutta omassa luetun ymmärtämisessä vikaa kun tätä ei kysytty. koulunpenkille?[/QUOTE]

Ymmärsin kyllä kysymyksen. Vanhin lapsistani on ekaloukkalainen ja neljä nuorempaa kanssani kotona, joista nuorin siis 1,5v. En ole vienyt ketää heistä hoitoon missään vaiheessa, koska en näe päivähoitojärjestelmää eduksi lapselle. Jos yhtään seuraat mediassa ja myös täällä palstalla käytäviä keskusteluja päivähoidonlaadusta lapsen kannalta katsottuna, tiedät ettei suuret ryhmäkoot ja nuori päivähoidon aloitusikä ole lapselle hyväksi.
 
Ymmärsin kyllä kysymyksen. Vanhin lapsistani on ekaloukkalainen ja neljä nuorempaa kanssani kotona, joista nuorin siis 1,5v. En ole vienyt ketää heistä hoitoon missään vaiheessa, koska en näe päivähoitojärjestelmää eduksi lapselle. Jos yhtään seuraat mediassa ja myös täällä palstalla käytäviä keskusteluja päivähoidonlaadusta lapsen kannalta katsottuna, tiedät ettei suuret ryhmäkoot ja nuori päivähoidon aloitusikä ole lapselle hyväksi.

Ei hitto vieköön. Kun lukee otsikon ja muut asialliset vastaukset, niin tämä on kyllä urpoin kommentoija vähään aikaan.
 
[QUOTE="vieras";25919842]En ole vienyt omiani hoitoon, enkä vie. En kestä ajatusta että muut ihmiset kasvattavat minun lapseni, haluan olla lapsilleni läsnä. Olen onnistunut järjestämään asiani niin ettei minun tarvitse viedä lapsia hoitoon. Nyt vanhin lapsistani on ekaluokalla ja olen saanut opettajalta kiitosta siitä miten reipas, sosiaalinen ja toiset huomioonottava tyttäreni on. Nuorin lapsistani on puoltoista vuotias, enkä voisi kuvitellakkaan hänen viettävän päivät päiväkodissa, suuressa meluisassa ryhmässä.. Ei ole meidän perheen juttu!![/QUOTE]

Yllättäen oli jonkun pakko tulla tähänkin keskusteluun jeesusteleen ja kiillottaan kruunuaan...

Itse odotan vasta esikoista, mutta ajatuksena palata töihin kun lapsi n 1,5v. Itse menin reilu vuoden vanhana pph:lle ja sit 5v päiväkotiin, ja on kyllä ainoastaan hyviä muistoja noista ajoista :) Ainoa mikä lapsena harmitti oli se, etten ollu yhtä usein hoidossa kuin muut (isä päivätyössä ja äiti vuorotyössä).
 
Alkuperäinen kirjoittaja kysymyksiä;25919112:
minkä ikäisenä lapsi aloitti ja miten meni?
Pelottiko etukäteen?
Osaatko luottaa henkilökuntaan?
Luottaisitko myös pp-hoitajaan?
Mitä muita vaihtoehtoja mietit ja mietitkö?

:)
melko tarkkaan vuosikas oli kun jouduin työlistämiskurssille, ei minua pelottanut eikä lastakaan. eihän se ymmärtänyt että mitä tuleman pitää ja minua ei pelottanut sen takia koska kyseessä oli niin sosiaalinen ja ihmisiä pelkäämätön tapaus että en uskonut ongelmia tulevan. eikä niitä sitten ollutkaan. luotin henkilökuntaan koska tunsin suurimman osan entuudestaan, olin työskennellyt aikoinani heifdän kanssaan. perhepäivähoitajaan en olisi luottanut, koska tiedän oman alueeni tapaukset ja heille en lapsiani anna tänäkään päivänä. muita vaihtoehtoja ei tullut edes mieleeni.
 
Kuopus oli 1v1kk, kun meni siskonsa kanssa pienten ryhmään. Päiväkodissa oli todella ihana, lämmin henki ja lapsi sai paljon syliä, huomiota ja nukkui mm. päiväunet kahdesti. Lyhyet päivät ja pitkät lomat mahdollistivat kevyen hoitorupeaman. Itkettiin hoitajan kanssa viimeisenä päivänä, vieläkin ikävä heitä! Nyt päiväkoti vaihtui isompaan, meluisampaan enkä ole niin luottavaisin mielin enää, vaikka lapsi juokseekin aamulla hoitajia halaamaan ja sielläkin tunnutaan vahvasti ottamaan huomioon lasten pienuus.

Phh:lle en veisi. En luota, olin itse kyllä lapsena pph:lla.

Mietin, että jäisin vielä vuodeksi kotiin, mutta oma pinna ja jaksaminen alkoi olemaan kortilla ja samaan aikaan opiskeluoikeus kului, kun olin kotona. Samaan ryhmään pääseminen esikoisen kanssa ja lyhyet päivät olivat eduksi. Olen kyllä käynyt tästä itseni kanssa painia, opiskelenhan itsekin kasvatusalaa! Lasten luonne ja yksilölliset valmiudetkin vaikuttivat, meillä molemmat ovat reippaita, ulospäin suuntautuneita ja sosiaalisia. Ujomman kanssa olisin varmaan ollut pidempään kotona.
 

Similar threads

L
Viestiä
26
Luettu
3K
Vauvat ja taaperot
säästäväinen
S
Y
Viestiä
4
Luettu
2K
Aihe vapaa
vierailija
V
O
Viestiä
6
Luettu
2K
A

Yhteistyössä