Vastaan, vaikka tästä on jo aikaa (lapset jo pian 7 v ja 5 v).
Mä olin lähes yh kun esikoinen oli 2 v ja kuopus vauva. Mies opiskeli päivät & teki kahta työtä illat/yöt ja viikonloput, ja kävi kotona vain nukkumassa (jos ylipäätään ehti nukkuakaan). Heräsi aamulla ennen seitsemää ja meni kouluun, koulusta suoraan töihin, kotiin pääsi hyvässä lykyssä jo iltakymmeneltä mutta useampana päivänä viikossa teki töitä aamukolmeenkin asti. Hänestä ei siis ollut lastenhoitoavuksi.
Nukuttiin perhepedissä, imetin vauvaa samalla kun silittelin esikoista/köllöttelin hänen vieressään. Siihen esikoinen sitten nukahti, vauvakin joskus, ja jos vauvaa ei väsyttänyt niin otin hänet sitten mukaani olkkariin. Aika ajoin laitoin vauvan ekana unille, esikoinen katsoi sillä aikaa vaikka piirrettyä, ja sitten kun vauva nukkui niin pelattiin esikoisen kanssa lautapeliä, luin hänelle sadun, sitten iltapesut ja nukkumaan.
Hienosti kaikki sujui, en voi väittää että olisi ollut edes erityisen rankkaa...raskausaikana varauduin pahimpaan, pessimisti kun olen, ja yllätyinkin ihan positiivisesti. Ensimmäiset 2-3 viikkoa kuopuksen syntymän jälkeen oli rankkoja, kun kroppa oli vielä synnytyksestä uupunut eikä mies voinut pitää isyyslomaa. Sen jälkeen arki alkoi nopeasti rullaamaan. Tietysti joskus otti päähän, kun mies ei ollut koskaan kotona, mutta meille muodostui lasten kanssa oma rytmi ja omat rutiinit. Olikin sitten kova opetteleminen ns. normaalielämään, kun mies sai opintonsa päätökseen ja alkoi olla joskus myös kotona.