Mulle on tehty kolme sektiota. Kipukynnys on korkea, ja joka kerralla hoitsut on kehunu reippaaksi, minkä uskon, koska leikatut vierustoverit ovat ulisseet punkanphjalla kipujaan, mutta mä oon pyrkiny mahdollisimman nopeesti päästä pöntölle pissalle ja suihkuun. Liikkuminen auttaa kivunhallintaan. Ja vaikka koen, että kipu ei estänyt liikkumasta tai hoitamasta vauvaa, niin olihan se vatsa ihan saakelin kipeä. Ihan omaa luokkaansa verrattuna muihin leikkauskipuihin mitä olen kokenut.
Ja toi kohdun painaminen, se on kyllä joka kerralla sattunut niin älyttömästi ettei sitä ole kestänyt ilman että vedet on tullu silmiin ja huuto ulos kurkusta.
Pahinta on kuitenkin ollut se, että vauvan kanssa ei saa heti olla, sitä käytetään vaan nopsaan heräämössä. Imettäminenkään oikein heti onnistunu, kun vauvan kanssa ei saanu olla. Ekassa mulla pakkas rinnat niin, että repes kunnon arville, kun piti vaan oottaa ja oottaa, että pääsis osastole lypsämään. Sillon mulla tuli sektiossa pahoinvointi, niin kuin siinä helposti tulee kun maha käännetään ympäri, ja siihen annettiin jotain lääkettä joka vei tajun veke. Siksi varmaan heräämössäkin meni tuntitolkulla aikaa, vaikka itestä tuntui, ettei enää olis mitää droppia veressä. Kolmannessa maito ei taas millään meinannu nousta, mikä oli tosi surullista, sillä vauva oli pieni ja oli ekat päivät keskolassa, jossa koitin sitä imetystä saada käyntiin.
Lisäksi mulla kohdun arpi on aiheuttanu vaikeuksia istukan kiinnittymisessä seuraavissa raskauksissa. Ollu ihan kiikun kaakun irtooko ja meneekö sikiö kesken. Suuria pelkoja sellaset, varsinkin, kun ei jo valmiiksi äiti voi vaan makoillakaan.
Muuten ihan ookoo kokemuksia, kun ei muutakaan voi. Luulen, että pelkäisin synnyttämistä toden teolla, mutta luulen että mieluummin silti sektioiden sijaan synnyttäisin ihan luonnollisesti, jos se olis mulle mahdollista.