Te, joilla työajat menee ristiin puolisoidenne kanssa

[Siriu]

Viestini on ensisijaisesti tarkoitettu niille, joille menee työajat ristiin puolisoidenne kanssa, mutta toki kaikki saa tulla vastailemaan Meillä ei ole lapsia.

Tilanne: Aloitin hetki sitten uudessa työssä. Pidän työstä ja se on minun alaltani, joskaan ei mikään ihan lottovoitto kuitenkaan. Olen itse osa-aikainen työntekijä (mutta tunteja on aina n.25-35h), ja työvuoroni painottuu iltoihin ja viikonloppuihin. Mieheni tekee "toimistoaikaan" töitä, ja tämähän tarkoittaa käytännössä sitä, että yhtä-kahta yhteistä iltaa lukuunottamatta meillä ei ole lainkaan yhteistä aikaa. Mies on vapaalla viikonloppuisin ja minä töissä. Iltaisin voidaan olla hetki yhdessä, ennen kuin mennään nukkumaan. Viikonloppuiltaisin vähän kauemmin.

Tiedän, että moni elää tälläistä arkea, mutta tilanne on minulle täysin uusi ja harmittaa kovasti. Ollaan oltu 6v yhdessä, ja aina vietetty todella paljon aikaa yhdessä. Varmaan enemmän mitä "keskiverto" pariskunta viettää, mutta viihdytään niin hyvin toistemme seurassa ja se yhteinen aika ei tympäise koskaan. Molemmilla on myös omat menonsa toki, mutta valtaosan ajastamme vietämme kahden.

Nyt yhteinen aika on vähentynyt niin paljon, että melkein itkettää ajatella asiaa. Tänään kun mies pääsee töistä, lähden töihin itse ja miehen ollessa koko viikonlopun vapaalla, olen minä töissä. Nousee ihan pala kurkkuun, kun ajattelen koko asiaa, ja varsinkin sitä, että tämä tilanne vaan jatkuisi koko ajan. Nyt siis vielä ihan uusi juttu meille. Miten te muut olette jaksaneet, vai oletteko ollenkaan? Etsisittekö itse taas uutta työtä, vai koittaisitteko vaan tottua tilanteeseen? Ruikutanko nyt ihan turhasta, onko tämä vain tottumiskysymys?

 

[erinys]

heitäpä kehiin vielä pari lasta, joita roudaatte vuorotelleen milloin mihinkin, hoitoon ja kauppaan. good bye yhteinen aika.

 

[erinys]

eli kyllä. ruikutat turhasta. mutta mikäs siinä, monet muutkin tekevät täl palstalla niin.

 

["A P"]

heitäpä kehiin vielä pari lasta, joita roudaatte vuorotelleen milloin mihinkin, hoitoon ja kauppaan. good bye yhteinen aika.

Mm. tämän vuoksi meillä ei ole suunnitelmissa lasten hankinta, ymmärrän kyllä sen vaikutuksen.

 

["veera"]

Me ollaan eletty tuommoista arkea jo reilu 10 vuotta mitä yhdessä ollaan oltu...kaikkeen tottuu ja sitä pittää vaan entistä enempi nauttia sitten niistä yhteisitä hetkistä.Meillä kylläkin kaksi lasta ja kolmas tulossa.Kyllähän se välillä ahistaa ja vituttaa,kun yhteistä aikaa ei vain ole,eikä meillä paljoa perheen yhteistä aikaakaan oo...Välillä vaan pittää sitten järjestää sitä yhteistä aikaa,kun siltä alkaa tuntumaan ja lomat pyritään pitämään aina yhtä aikaa..

 

[Minimahakas]

Niinpä, kommppaan ekaa; heitäs mukaan pari lasta ja sitten katsot tilannetta uudestaan. Alkaa nykyinen homma tuntua luksukselta teidän kahden osalta siihen verrattuna.

Joskin lasten kannalta tämä ristiin meneminen on hyvä juttu; hoitopäiviä tulee reilusti vähemmän kuin tavallista viikkotyötä tekevien lapsille ja hoitopäivätkin on lyhyitä.

Aamuvuorot: Minä vien lapset ja mies hakee. Kun tulen kotiin itse, mies ottaa tirsat, koska on herännyt tosi aikaisin. Sitten alkaakin olla jo kohta lasten iltahommat ja nukkumaanlaitto. Kello yhdeksän aikaan alkaa tämä nk. yhteinen aika, joka menee monesti kodin raivaukseen, seuraavan päivän suunnitteluun, iltapalaan ja nukkumaan laittoon itse.

Iltavuorot: Mies on aamun lasten kanssa kotona ja vie hoitoon sitten ennen päikkäriaikaa. Minä haen iltapäivällä lapset pois. Hoitopäivä jää lyhyeksi, mutta aamun on mies yksin lasten kanssa kotona ja illan minä. Mies tulee kymmenen aikaan kotiin, jolloin ainoa mitä ehditään sanoa on hyvää yötä.

Yövuorot: Minä hoidan päiväkotiin viennin, mies hakee sitten herättyään lapset. Kun tulen kotiin, mies menee päikkäreille, kohta taas lasten iltahommat ja mies lähtee töihin yhdeksän aikaan illalla. Taas lapsilla lyhyt hoitopäivä, mutta yhteistä aikaa nolla.

Pitkät vapaat: Miehen pitkät vapaat sattuvat monesti siihen saumaan, että minä olen töissä. Koko perhe ollaan yhtäaikaa, samassa vuorokausirytmissä ja samaan aikaan kotona ehkä kaksi kertaa kuukaudessa. Pitkällä vapaalla mies hoitaa lapset ja kotia ja minä sitten illalla kotiin tultuani koitan antaa hänelle omien vointieni ja jaksamiseni mukaan vapaa-aikaa lasten kanssa leikkien.

Ja kaiken kruunaa se, että raskaana ollaan.

Melkoista ristiinmenoa ja poukkoilua tämä on, mutta minkäs teet. Näin se vain menee. Koiraa tai muuta eläintä meillä ei ole, eikä koskaan tule, sillä kaiken tämän pyörityksen keskellä viimeinen asia, jota tarvitaan olisi kolme kertaa päivässä ulkoilutettava koira..

 

["A P"]

Ymmärrän kyllä, että lapsiperhearki on huomattavasti hetkisempää ja yhteinen aika on vielä enemmän kortilla, mutta ei kai tämä mikään kilpailu ole, että kellä on vähiten vapaa-aikaa? Tosiaan kuten sanoinkin, meillä ei itsellämme ole intressejä lasten hankintaan juuri aiemmin mainituista syistä.

Ajattelin tältä palstalta kysyä apua vaikka lapseton olenkin, koska oletan täällä olevan fiksuja, aikuisia naisia, ja kai sitä parisuhde elämää on ollut ennenkin lapsia

 

["vierastus"]

Niinpä, kommppaan ekaa; heitäs mukaan pari lasta ja sitten katsot tilannetta uudestaan. Alkaa nykyinen homma tuntua luksukselta teidän kahden osalta siihen verrattuna.

Joskin lasten kannalta tämä ristiin meneminen on hyvä juttu; hoitopäiviä tulee reilusti vähemmän kuin tavallista viikkotyötä tekevien lapsille ja hoitopäivätkin on lyhyitä.

Aamuvuorot: Minä vien lapset ja mies hakee. Kun tulen kotiin itse, mies ottaa tirsat, koska on herännyt tosi aikaisin. Sitten alkaakin olla jo kohta lasten iltahommat ja nukkumaanlaitto. Kello yhdeksän aikaan alkaa tämä nk. yhteinen aika, joka menee monesti kodin raivaukseen, seuraavan päivän suunnitteluun, iltapalaan ja nukkumaan laittoon itse.

Iltavuorot: Mies on aamun lasten kanssa kotona ja vie hoitoon sitten ennen päikkäriaikaa. Minä haen iltapäivällä lapset pois. Hoitopäivä jää lyhyeksi, mutta aamun on mies yksin lasten kanssa kotona ja illan minä. Mies tulee kymmenen aikaan kotiin, jolloin ainoa mitä ehditään sanoa on hyvää yötä.

Yövuorot: Minä hoidan päiväkotiin viennin, mies hakee sitten herättyään lapset. Kun tulen kotiin, mies menee päikkäreille, kohta taas lasten iltahommat ja mies lähtee töihin yhdeksän aikaan illalla. Taas lapsilla lyhyt hoitopäivä, mutta yhteistä aikaa nolla.

Pitkät vapaat: Miehen pitkät vapaat sattuvat monesti siihen saumaan, että minä olen töissä. Koko perhe ollaan yhtäaikaa, samassa vuorokausirytmissä ja samaan aikaan kotona ehkä kaksi kertaa kuukaudessa. Pitkällä vapaalla mies hoitaa lapset ja kotia ja minä sitten illalla kotiin tultuani koitan antaa hänelle omien vointieni ja jaksamiseni mukaan vapaa-aikaa lasten kanssa leikkien.

Ja kaiken kruunaa se, että raskaana ollaan.

Melkoista ristiinmenoa ja poukkoilua tämä on, mutta minkäs teet. Näin se vain menee. Koiraa tai muuta eläintä meillä ei ole, eikä koskaan tule, sillä kaiken tämän pyörityksen keskellä viimeinen asia, jota tarvitaan olisi kolme kertaa päivässä ulkoilutettava koira..

Aika paljon sun miehes nukkuu. Meillä minä teen 3-vuorotyötä, muuten menee samoin mutten nuku ikinä päikkäreitä. Yövuoronkin jälkeen miehesi siis nukkuu koko päivän ja iltapäivällä vielä päikkärit?

 

["vierastus"]

[QUOTE="A P";29271145]Ymmärrän kyllä, että lapsiperhearki on huomattavasti hetkisempää ja yhteinen aika on vielä enemmän kortilla, mutta ei kai tämä mikään kilpailu ole, että kellä on vähiten vapaa-aikaa? Tosiaan kuten sanoinkin, meillä ei itsellämme ole intressejä lasten hankintaan juuri aiemmin mainituista syistä.

Ajattelin tältä palstalta kysyä apua vaikka lapseton olenkin, koska oletan täällä olevan fiksuja, aikuisia naisia, ja kai sitä parisuhde elämää on ollut ennenkin lapsia [/QUOTE]
Itse teen 3-vuorotyötä ja mies päivätyötä, vuorot on menny ristiin aina ja vuosien mittaan siihen on tottunut.

 

["harmaa"]

eli kyllä. ruikutat turhasta. mutta mikäs siinä, monet muutkin tekevät täl palstalla niin.

Joo joo, aina löytyy joku jolla menee huonommin. Muista se seuraavan kerran kun valitat vaikka päänsärkyä tai oksennustautia. Joillakin on sentään syöpä. Akkamainen vastaus, kertakaikkiaan.

Mä ymmärrän ap:ta. Toivon ettei tuo meillä koskaan tapahdu, ollaan teidän lailla yhdessä viihtyvä pari varustettuna joka toinen viikko meillä majailevilla lapsilla. Miehen ala on vuorotyövoittoinen mutta jollain ihmeen keinolla ollaan se vielä päivävuorossa saatu pitää. Toivottavasti näin jatkuu, olisi se ikävää tuollainen "läpystä vaihto" -arki.

 

[sh]

Et ruikuta turhasta. Perhe ja parisuhde tarttevat aikaa. Meillä mentiin 10 vuotta ristiin. Minä elin kolmessa vuorossa ja mies ja lapset virastoajassa. Nyt siirryin ihan perheen takia päivätyöhön ja saan elää miehen ja lasten kanssa ja harrastaa ja olla kuin "ihmiset".

 

["Hellevi"]

[QUOTE="A P";29271145]Ymmärrän kyllä, että lapsiperhearki on huomattavasti hetkisempää ja yhteinen aika on vielä enemmän kortilla, mutta ei kai tämä mikään kilpailu ole, että kellä on vähiten vapaa-aikaa? Tosiaan kuten sanoinkin, meillä ei itsellämme ole intressejä lasten hankintaan juuri aiemmin mainituista syistä.

Ajattelin tältä palstalta kysyä apua vaikka lapseton olenkin, koska oletan täällä olevan fiksuja, aikuisia naisia, ja kai sitä parisuhde elämää on ollut ennenkin lapsia [/QUOTE]

No ehkäpä perheellisiä ihmisiä vähän ärsyttää sun narinasi joka tuntuu vähän turhalta kun teillä ei ole lapsia ja säkin olet töissä vain osa-aikaisesti.

 

["vierailija"]

Meillä on ollu jo ainakin 10 vuotta "läpsystä vaihto"-elämää. Lasten kannalta se on tosiaan hyvä, hoitopäiviä oli vähän. Nyt lapset jo teinejä ja välillä kyllä rasittaa nämä työvuorot, vastikään olin ma-ke töissä niin, että näin edellisen kerran lapsia sunnuntaina ja seuraavan kerran ke-aamuna. Miestä näin aina siinä sivussa.

Eli nykyään rassaa enemmän se, ettei näe lapsia kuin se, ettei näe miestä

Kyllä tähänkin tottuu, pakko on ollut. Ollaan molemmat sellaisella alalla (ja työpaikalla), ettei pelkät päivävuorot onnistu. Nyt olen jo tottunut niin hyvin, että jos mies tulee illalla viereen nukkumaan niin en meinaa saada unta, suurimman osan ajasta nukutaan eri aikoihin. Toki eihän tämä kaikille sovi, mutta kokeilemallahan sen sitten tietää.

 

["A P"]

[QUOTE="Hellevi";29271264]No ehkäpä perheellisiä ihmisiä vähän ärsyttää sun narinasi joka tuntuu vähän turhalta kun teillä ei ole lapsia ja säkin olet töissä vain osa-aikaisesti.[/QUOTE]

Ai kaikki narina on turhaa, koska meillä ei ole lapsia? Olen tosiaan osa-aikainen työntekijä, mutta teen 5pv työviikkoa ja tunteja 25-35h/vko.

 

["A P"]

[QUOTE="harmaa";29271182]Joo joo, aina löytyy joku jolla menee huonommin. Muista se seuraavan kerran kun valitat vaikka päänsärkyä tai oksennustautia. Joillakin on sentään syöpä. Akkamainen vastaus, kertakaikkiaan.

Mä ymmärrän ap:ta. Toivon ettei tuo meillä koskaan tapahdu, ollaan teidän lailla yhdessä viihtyvä pari varustettuna joka toinen viikko meillä majailevilla lapsilla. Miehen ala on vuorotyövoittoinen mutta jollain ihmeen keinolla ollaan se vielä päivävuorossa saatu pitää. Toivottavasti näin jatkuu, olisi se ikävää tuollainen "läpystä vaihto" -arki.[/QUOTE]

Kiitos! Minullakin on ihan sellainen olo, että en tiedä haluanko tälläistä pidemmän päälle, pitäisikö kuitenkin katsoa jotain muuta työpaikkaa..

 

[viks]

Ap, et todella ruikuta turhasta.

Itse pyrin pois nykyiseltä alalta, heti kun vaan voin. Mua harmittaa lähes viikottain kun jää kaikki mukavat tapahtumat käymättä, olen aina töissä. Teen paljon iltaa+viikonloppua.

Todella huono siksi että muu maailma tuntuu pyörivän toimistoaikojen mukaan, tapahtumat on iltaisin, hankala tavata ystäviä+sukulaisia.

Harrastusmahdollisuudetkin kaventuu huomattavasti, kun iltaisinhan kaikki järjestetään.

Eli neuvoni on, etsi jatkuvasti uutta, parempaa työpaikkaa, paremmilla työajoilla.

 

["A P"]

Et ruikuta turhasta. Perhe ja parisuhde tarttevat aikaa. Meillä mentiin 10 vuotta ristiin. Minä elin kolmessa vuorossa ja mies ja lapset virastoajassa. Nyt siirryin ihan perheen takia päivätyöhön ja saan elää miehen ja lasten kanssa ja harrastaa ja olla kuin "ihmiset".

Kiitos. Minäkin olen tosi perhekeskeinen ihminen, vaikka lapsia ei meillä olekaan. Kyllähän vuorotyö vähän syö sitä "normaalia elämää", kun ei ole sellaista samanlaista rytmiä elämässä... Tein nuorempana vuorotyötä ja silloin se oli täysin ok ja normaalia. Nyt viime aikoina elämäni on kuitenkin ollut "klo 8-16 ma-pe" ja voi itku kuinka nautinkaan siitä...!! Kiva, että sinä pääsit päivätyöhön ja saat olla enemmän perheesi kanssa

 

["Hellevi"]

[QUOTE="A P";29271269]Ai kaikki narina on turhaa, koska meillä ei ole lapsia? Olen tosiaan osa-aikainen työntekijä, mutta teen 5pv työviikkoa ja tunteja 25-35h/vko.[/QUOTE]

Etkö ymmärrä, että teillä on helppoa verrattuna perheellisiin? Tuollaisella tuntimäärällä et viitsisi narista töiden tekemisestä. Etsi muuta töitä tai ala työttömäksi.

 

[viks]

[QUOTE="Hellevi";29271291]Etkö ymmärrä, että teillä on helppoa verrattuna perheellisiin? Tuollaisella tuntimäärällä et viitsisi narista töiden tekemisestä. Etsi muuta töitä tai ala työttömäksi.[/QUOTE]

Mitä AP siitä hyötyy että muilla on vielä huonommin asiat?
Miksi pitäisi sillä verukkeella jäädä epätyytyväisenä huonoon työpaikkaan, eikä pyrkiä parempaan?
Ihan ihme logiikkaa.

Kärsi, kärsi, vai miten se meni...

 

["A P"]

[QUOTE="Hellevi";29271291]Etkö ymmärrä, että teillä on helppoa verrattuna perheellisiin? Tuollaisella tuntimäärällä et viitsisi narista töiden tekemisestä. Etsi muuta töitä tai ala työttömäksi.[/QUOTE]

Tottakai ymmärrän, sanoin sen jo aiemmin. Kuten myös sen, että eikai tämä mikään kilpailu ole, että kellä on raskainta ja vähiten vapaa-aikaa? En kuitenkaan puhunut esim. siitä, että en jaksaisi käydä töissä, vaan pelkästään työajoistani, jotka menee osa-aikaisuudesta huolimatta täysin ristiin mieheni kanssa.

 

[viiks]

[QUOTE="Hellevi";29271291]Etkö ymmärrä, että teillä on helppoa verrattuna perheellisiin? Tuollaisella tuntimäärällä et viitsisi narista töiden tekemisestä. Etsi muuta töitä tai ala työttömäksi.[/QUOTE]

Perheellisyys on valinta, siitä on turha narista.
Tai naristakin saa, mutta sun narinas ei ole yhtään sen oikeutetumpaa kuin lapsettoman AP:n.

 

["Hellevi"]

Mitä AP siitä hyötyy että muilla on vielä huonommin asiat?
Miksi pitäisi sillä verukkeella jäädä epätyytyväisenä huonoon työpaikkaan, eikä pyrkiä parempaan?
Ihan ihme logiikkaa.

Kärsi, kärsi, vai miten se meni...

Mun mielipide on, että ap on turhasta narisija.

 

["Hellevi"]

Perheellisyys on valinta, siitä on turha narista.
Tai naristakin saa, mutta sun narinas ei ole yhtään sen oikeutetumpaa kuin lapsettoman AP:n.

En mä ole mistään narissut.

 

["A P"]

[QUOTE="vierailija";29271265]Meillä on ollu jo ainakin 10 vuotta "läpsystä vaihto"-elämää. Lasten kannalta se on tosiaan hyvä, hoitopäiviä oli vähän. Nyt lapset jo teinejä ja välillä kyllä rasittaa nämä työvuorot, vastikään olin ma-ke töissä niin, että näin edellisen kerran lapsia sunnuntaina ja seuraavan kerran ke-aamuna. Miestä näin aina siinä sivussa.

Eli nykyään rassaa enemmän se, ettei näe lapsia kuin se, ettei näe miestä

Kyllä tähänkin tottuu, pakko on ollut. Ollaan molemmat sellaisella alalla (ja työpaikalla), ettei pelkät päivävuorot onnistu. Nyt olen jo tottunut niin hyvin, että jos mies tulee illalla viereen nukkumaan niin en meinaa saada unta, suurimman osan ajasta nukutaan eri aikoihin. Toki eihän tämä kaikille sovi, mutta kokeilemallahan sen sitten tietää.[/QUOTE]

Niin kai se menee, että lasten näkeminen huolettaa äitejä enemmän kuin miehen näkeminen, mutta yhdistävä tekijähän on se, että jonkun näkeminen huolettaa Moni ala on kyllä sellainen, että pelkät päivävuorot ei onnistu, mutta tosiaan oma alani ei ole sellainen - tämä kyseinen työpaikka vaan on. Jaksamisia teille!

 

[viiks]

[QUOTE="Hellevi";29271312]Mun mielipide on, että ap on turhasta narisija.[/QUOTE]

Ja mun mielipide että sinä oot turhasta nariseva marttyyri!

Eli plus-miinus-nolla, tasapaino maapallolla säilyy.