Te,joilla on ulkomaalaiset miehet.Osallistuuko miehenne..

Mieheni espanjalainen ja hänellä on oma firma, joten jo sen takia aikaa ei jää paljoa olla pojan kanssa, mutta kuitenkin aina aamuisin yrittää olla kotosalla pitempään (lähtee töihin siinä klo 9-10), kun ei koskaan tiedä kuinka myöhään töissä voi mennä, että on saannut olla pojan kanssa edes hetkisen. Ennen tuli kotiin lounas aikaan, mutta nykyään, kun poika on päikkäreillä siihen aikaan niin se on jäännyt
Viikonloppuisin on töissä myöskin, mutta aamulla on myöhempään kotona kuin viikolla, lähtee töihin siinä klo10-11 kieppeillä ja yrittÄä parhaansa , että pääsisi kotiin ajoissa ennen klo 18.
Asumme Espanjassa ja minä olen kotona pojan kanssa, eikä täällä saa minkäÄnlaisia avustuksia, kuten lapsilisä, äitiysraha ja vielä tällä hetkellä elämme mieheni tuloilla. Sen takia tunnen syyllisyyttä ja yritän hoitaa kotitalous hommat itse, niin , että mieheni ei tarvitse tehdä niitä , kun tulee kotiin väsyneenä ja voi käyttää sen ajan pojan kanssa olemiseen.
Hän rakastaa poikaansa yli kaiken ja yrittää parhaansa, että voisi olla hänen kanssaan.
Ja välillä annan heidä olla ihan kahdestaan, enkä sekaannu heidän touhuihinsa, koska itse saan olla poikani kanssa paljon kahdestaan.
Ja jos poika on kipeänä tai sattuu jotain , hän tulee kyllä viivana kotiin, oli sitten vaikka kuinka olisi kiirettä töissä.
Ja sama pätee jos minulle käy jotain, niin hän tulee kotiin, työpaikka, kun ei ole kuin 25 kilometrin päässä
 
Mieheni on afrikkalainen, eikä ilmeisestikään aivan "tavallinen"... Laittaa ruokaa, siivoaa, tiskaa, hoitaa lapsia...

Nyt meille on syntymäs kolmas lapsi, ja tiedän jo entuudestaan mieheni mielellään nukuttavan vauvaa vaunuissa lenkillä, vaihtavan vaippoja, kylvettävän yms.

Osa varmaankin miehistä, kulttuurista/kotimaastaan riippumatta, osallistuu lastenhoitoon mielellään, osa taas ei sitten millään. Tämän osaavat aivan "perussuomalaisetkin", eli ulkomaalaisuus ei tässä(kään) suhteessa ole merkittävä tekijä.
 
Meillä miehen osallistumista leimaa ulkomaalaisuuden sijaan varmasti enemmän yrittäjyys ja terveydentila ehkä ikäkin. Häin laittaa meillä kuitenkin pääasiassa kaiken ruoan ja tiskikoneen täytön/tyhjennyksen paitsi nyt taas ensi viikolla kun on useamman päivän poissa. Minä hoitelen siivoamiset ja lastenhoidon. Mies kyllä auttaa lastenhoidossa, mutta melkein aina täytyy pyytää, kun ei oma-aloitteisesti hoksaa, vieläkään =)
 
Mies osallistuu joskus, leikkii lapsen kanssa lyhyitä aikoja.
Joskus menevät yhdessä jonnekkin.

Yleensä iltatouhut on jatkuvassa potkuttamisessa. Mies löhöää sohvalla ja hänelle saa jankuttaa tunnin ennen kuin saa aikaiseksi jotakin. Sinä aikana lapsi juoksee edestakaisin, odottaa isää pesemään hampaita tai kylpemään.
Isä vain löhöää sohvalla ja käy aina väärään aikaan kylppärissä, silloin kun lapsi on väsynyt odottamaan ja leikkii toisessa huoneessa.
Sitten isä tuhisee että ei lapsi vielä olllut tulossa ja jatkaa sohvalla löhöämistä.
Tosi rasittavaa jankutta hänelle, että lapsi odottaa ja haluaa nukkumaan.
Voi kun jaksaisi tehdä kaiken itse koko päivän aamusta iltaan niin ei tarvitisi potkia ukkoa #&%?$!* ja jankuttaa. Jankuttaminen kun vie enemmän henkisiä voimia kun se että tekisi itse. Fyysiset voimat ei vaan meniaa itsellä riittää ihan kaikkeen, lapsien yksihuotamiseen ympäri vuorokauden.
 
Toki esim.Keski- ja Etelä-Euroopassa tehdään pidempiä työpäiviä kuin Suomessa (ja työmatkat päälle).Aikaa jää vähemmän perheen kanssa olemiseen kuin täällä (osaan taas arvostaa suomalaista työkulttuuria!).Se voi olla yksi syy,että omat lapset saattaa tuntua "vieraalta".varmasti täältäkin löytyy isiä,jotka eivät osallistu lastenhoitoon.Luulenpa,että Keski- ja Etelä-Euroopassa se on silti vielä yleisempää.

ap
 
mun marokkolainen on kodin hyvä haltija! :heart:
kokkaa, leipoo, siivoo ja silittää..käy kaupassa, vie pojan harkkoihin, ja hoitaa pienemmätkin..meillä lapset 11,7, 4 ja 1v :heart:
Hoitaapa myös vähän masentunutta äitiäkin! :heart:
Maailman paras jos minulta kysytään ;) !
 
amlo
Meilla myos afrikkalainen isa tekee hommat kuin hommat kotona ihan yhtalailla kuin minakin - vaatteiden silittamisessa ja kokkaamisessa on todella haka! Hoitaa huushollin ja lapset taysin, kun olen toissa. Ei valittamista.
 

Yhteistyössä