Alkuperäinen kirjoittaja katkeruus kalvaa:
joo mulla sekoittuu kaikkia tunteita säälistä, rakkauteen ja vihaan asti äitiä kohtaan nyt kun se alkaa olla vanha ja raihnainen ja huomaan miten sekin kärsii. Raskasta tämä tunteiden vellonta. Mutta nyt tosiaan koko ajan omaan äitiyteen kasvamisen myötä kaikki vanhat haavat avautuu taas ja muistan vain sen kuinka minä en ole saanut koskaan olla lapsi.
Tiedän tosi hyvin tuon tunteen. Ja sun on hyvä myös varautua siihen että se kaikki paska kaatuu sun niskaan. Mä itse olen aina ollut hirmu meneväinen, tehnyt töitä ja käynyt koulua samaan aikaan ja sotkenut itseni milloin mihinkin teatteriprojektiin sun muihin mukaan. Ekaa kertaa koskaan mulla oli oikeesti aikaa miettiä asioita kun olin lapsen kanssa kotona. Ja ne kaikki traumat ja paskan vyöryminen niskaan+se että niitä oli aikaa miettiä, vei mut lopulta vuosia kestävään masennukseen.
En halua maalata piruja seinille, mutta kuuntele itseäsi ja hae heti apua jos tunnet tarvetta siihen. On oikeesti aika rankkaa kun se kaikki jota on koittanut olla käsittelemättä tuleekin sieltä kerrallaan. Siihen ei oikein voi ennalta varautua.