te joilla epäsäännölliset menkat

Elikkäs mulla keskeytynyt keskenmeno elokuun lopulla ja lääkkeellinen tyhjennys tehtiin muistaakseni 31.8 vielä ei ole menkkoja kuulunut.
Pelkään ettei kuulukaan, koska mulla on ollut aina tosi epäsäännölliset menkat, olenkin syönyt teroluteja menkkojen säännöllistämiseen.
Mutta siis te joilla on myös ihan epäsäännölliset menkat niin kauan teillä kesti km:n jälkeen, että menkat tuli? Eli menikö se normaali 4-6viikkoa vai kestikö paljon pidempään? Ja jos keskenmenosta on jo aikaa niin kauan kesti, että tulitte uudelleen raskaaksi?

Kiitos jo etukäteen vastauksista!! =)
 
Mulla kaavinnasta nyt reilu yhdeksän viikkoa ja eilen alkoi epämääräinen vuoto. Lääkäriin ajattelin jossain vaiheessa mennä jos sais kierron normaaliks (pillereillä täysin tarkka kierto).
Uudestaan haluaisin raskautua heti, mutta odottavan aika on pitkä.
 
Kuusi viikkoa tänään kulunut lääkkeellisestä tyhjennyksestä ja menkkoja ei kuulu. Tänään tehdyn testin perusteella en ole raskaanakaan. Kierto ennen tätä keskeytynyttä raskautta oli 4 viikkoa muutaman päivän heitolla. Ennen ensimmäistä raskauttani (josta siis syntynyt poika) kiertoni oli epäsäännöllinen 5-8 viikkoa ja nyt pelkään että tämä menee taas siihen ja sitä myötä uutta raskautta saa odotella iät ja ajat.
 
vain yhden kokenut
Mulla oli pillereiden pois jättämisen jälkeen kierto 36pv eli tosi pitkä ja siis kahdet menkat ehti tulla ennen kuin tulin raskaaksi ja nyt keskenmenon jälkeen on tullut 2 menkat molemmissa tasan 31 pv kierto. Mua pelotti ihan kauheasti, että menee kierto ihan sekaisin, koska olen aikoinaan käynyt lapsettomuusklinikalla 2 vuotta edellisen miehen kanssa. Silloin menkat oli todella epäsäännölliset ja lääkäri vain totesi, että kun kierto menee yli 36 pv, ei ovulaatiota yleensä tapahdu. Silloin raskautumisongelmat tai siis se etten tullut raskaaksi johtui meidän toisilleen sopimattomuudesta ja mun alhaisesta painosta. Treenasin hullunlailla ja lääkäri totesi ettei ala edes tutkimaan ennen kuin paino nousee. Eli mulla raskaus jollain tavalla auttoi kierron säännöllistymiseen ja viime kierrossa ovulaatiokin oli tasan tarkkaan oikea päivänä, mutta mies oli sillä hetkellä viikon työreissussa :(
 
mullakin aina ollut epäsäännölliset ja km:n jälkeen (tehtiin myös kaavinta ) ekat menkat tuli n.2 kk:den jälkeen..kävin tk-lääkäriltä kysymässä terolut-pillereitä,että olisi "helpompi" yrittää uutta raskautta, muttA eipäs antanu!!totesi,että vaikka kierto epäsäännöllinen,niin ei voi antaa..eri asia olisi,jos ei menkkoja tulisi lainkaan. :eek:
 
Mulla on ollu epäsäännölliset menkat useita vuosia ja kun lasta oli yritetty yli vuosi niin sain clomit että ovulaatio tapahtuisi. Lisäksi jouduin syömään primoluteja sen vuoksi että ei vuotais koko ajan. Clomien avulla tulin raskaaksi nyt kesällä kun yritystä oli takana noin 3,5 vuotta. Meni kesken ja kaavinta oli 15.9 Jälkitarkastus oli ennen menkkoja ja lääkäri sanoi että ei ole mitään syytä odotella enempää vaan raskautta saa yrittää heti. Ja ovulaation pitäisi menkkojen epäsäännöllisyydestä huolimatta kuulemma tapahtua kun kerran tulin raskaaksi. Usko oli ennen raskautta tosi heikko kun vuosia oli jo kulunut.
Menkat alkoivat vajaan kolmen vkon päästä. Nyt on taas syöty yks kuuri clomeja (2tbl 3-7kp) ja toiveet on kovat.
 

Yhteistyössä