Te joiden miehet eivät osallistu kotitöihin (tai sitten vain hyvin vähän ja satunnaisesti):

  • Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti
Kotiäitinä olen ja ajattelenkin niin että kun mies käy töissä niin tietysti hoidan kodin. Näin 36.viikolla raskaana ollessa alkaa tosin esim. imurointi olemaan jo vähän hankalaa (varsinkin kun 1,5v. haluaa koko ajan auttaa :whistle: ), joten mies imuroi sitten välillä. Kyllähän ne kotityöt välillä puulta maistuvat mutta joka päivä niitä on tehtävä ;)
 
"Veepukka"
Ei rasita eikä väsytä enää. Silloin ne oli hirveän rankkoja, kun oli kaksi pientä lasta ja menin töihin takaisin. Joskus jätin jopa miehen pyykit pesemättä kun niin otti päähän, mutta miespä oli neuvokas ja kävi kaupassa ostamassa uusia puhtaita vaatteita ;) ja/tai käytti samoja sukkia esim. 1,5 viikkoa putkeen. Yäh.

Nyt en enää edes yritä saada miestä osallistumaan eikä se enää rankkaakaan ole, kun nuorimmainenkin lapsi on jo 5-vuotias. Saan omaa aikaa joka tapauksessa lasten leikkiessä keskenään ja ehdin hyvin tehdä töiden jälkeen kotityöt rasittumatta liikaa. Ei ole enää vaippaikäisiä tai syötettäviä tai nukutettavia, joten sekin auttaa. Lapset siivoo omat jälkensä enimmäkseen itse. Ei paha lainkaan.

Pahin aika oli kun lapset oli 2v ja 4v ja menivät hoitoon ja minä töihin... Ehkä 1,5v tuosta eteenpäin oli todella rankkaa ja tuntui että mulla ei ole aikaa kuin töihin ja kotitöihin ja lastenhoitoon. Nukkumaankaan ei meinannut ehtiä tarpeeksi.

Nyt nautin kyllä niistä kotitöistäkin ihan taas :) Kuten silloin ennen lapsiakin kun "totutin" miehen alusta alkaen siihen, että minä teen ne mielelläni.
 
"vieras"
Yleensä menee ihan hyvin, kun ei tosiaan edes oleta miehen osallistuvan. Jos alkaa herättää toiveita osallistumisesta, niin sitten kyllä alkaa pipo kiristää kun ei apua tulekaan.
Jos olen kipeänä tai tosi väsynyt muuten, niin on joskus surullinen ja kurja olo, kun ei mies silti voi auttaa.
 
"näin meillä"
Pistin miehen ulkoruokintaan ja olen tyytyväinen ratkaisuuni.

Kävin töissä ja hoidin kodin + lapsen, tein ruuat, siivosin, pyykkäsin, maksoin laskut ja asumisen. Mies istui kaikki päivät ja yöt sohvalla, kitisi kaikesta ja haukkui minua ja lopulta löi. Kuulemma ihan syystä ja lupasi tehdä sen aina tarvittaessa uudestaan sekä minulle että lapselle. olen kuulemma kunnianhimoton enkä osaa edes tehdä ruokaa. Hänessä ei ole mitään vikaa, työttömyys on yhteiskunnan syytä, häntä syrjitään.
Nykyään käyn töissä ja hoidan kodin + lapsen, teen ruuat, siivoan, pyykkään, maksan laskut ja asumisen. Koti on siisti ja raikas. Meillä on ihana rauha kotona vaikka lapsella onkin uhmaikä.
 
Tätsy
Oon kotona (lapset on 1v, 5v ja 9v) ja hoidan lähes kaikki kotityöt. Mies huolehtii suuremmaksi osaksi astianpesukoneen täyttämisestä ja tyhjentämisestä ja tekee esim. pihatöitä. Viikkosiivoukset ym. hoidan kuitenkin itse, samoin pyykit yms. Kumpikin ollaan tyytyväisi järjestelyyn.
 
"vieras"
Auttoi satunnaisesti ennen mutta sitten osti kärcherin höyrypesurin ja innostui siivouksesta, opettaa pojilleenkin miten asunto pidetään puhtaana. :) Meillä ei ole eroteltu miesten ja naisten töitä.
 

Yhteistyössä