Te joiden lapset ovat oppineet suht myöhään puhumaan, minkä ikäisenä eka sana?

Nämä asiat eivät todellakaan liity siihen, etteikö lapselle puhuttaisi paljon, etteikö luettaisi satuja, loruteltaisi, jne

Mitähän nyt oikein tarkoitat?
Kyllä lapselle lukeminen on hyvinkin merkittävää kielen kehityksen kannalta. Jo katselukirjat voivat auttaa lasta ymmärtämään, että kuva ja puhuttu sana tarkoittavat samaa. Kyllä siten voi merkittävästikin vahvistaa lapsen kieltä, ajattelua ja mielikuvitusta.

 

Mitähän nyt oikein tarkoitat?
Kyllä lapselle lukeminen on hyvinkin merkittävää kielen kehityksen kannalta. Jo katselukirjat voivat auttaa lasta ymmärtämään, että kuva ja puhuttu sana tarkoittavat samaa. Kyllä siten voi merkittävästikin vahvistaa lapsen kieltä, ajattelua ja mielikuvitusta.

Tarkoitan tuota ns. vihjailua. Jos kerron, että lapsi alkoi puhumaan myöhään, niin todella usein kysytään että puhuttiinko lapselle, luettiinko hänelle, jne. Mitkä mielestäni ovat, anteeksi vaan, ihan typeriä kysymyksiä: TOTTAKAI lapselle luettiin ja puhuttiin paljon, mutta puheen kehityksen viivästyminen nyt vaan ei liittynyt mitenkään tuohon asiaan. Ei ainakaan lastenneurologin, erityislastentarhanopettajan, puheterapeutin tai puhehäiriöklinikan lääkärin mielestä.

En mä ajattele myöskään niin, että tyttäreni poikkeuksellisen aikainen puheenkehitys johtuisi jotenkin siitä, että hänelle luettiin ja puhuttiin paljon.

 

Meidän 1,5 v. NEITI ei puhu vielä. En oo varma, sanooko sanaakaan. Semmosta äittätättättätäätää tulee, mut tarkottaako se mitään..

Juttelee kovasti omaa kieltään (ööö, tätätätätätätä jne) ja ymmärtää kyllä paljonkin, mitä hälle puhutaan, mutta ei itse puhu vielä. Luetaan kyllä ja puhutaan lapselle paljon. Ja kuten sanottu, ei ole mitään vaikeuksia ymmärtää sitä, mitä hänelle puhutaan.

 

Jos lapselle paljon puhuminen automaattisesti tarkoittaisi sitä, että lapsi oppisi aikaisin puhumaan, mä en tiedä kuinka paljon mun olisi pitänyt puhua meidän lapselle, jotta se ei olisi aloittanut puhumista myöhään.

Me ollaan puheliaita ja lapsen kanssa kaksinkin puhun lähes jatkuvasti. Mä puhun jopa yksin ollessani. Olisi varmaan nukkuessaankin pitänyt puhua sille, jotta se olisi alkanut puhumaan aikaisin. Tuskin silti olisivat vuorokauden tunnit riittäneet.

 

Sanoja alkoi tulla noin 2-vuotiaana. Puoltoista vuotiaana sanoi "kukkaan ei tiiä", mutta sen jälkeen ennen 2 vuoden ikää ei tullut sanaakaan.
Nyt ikää 2v4kk ja oikeita sanoja osaa noin 30-50, käyttää päivittäin noin 20sanaa. Lähes joka päivä tulee uusia sanoja ja monille jutuille on itse keksinyt viittomia; esim. leivän voitelu, juominen. Myös "omia" sanoja on jonkin verran.
Sanoja käyttää vain minun ja miehen kuullen.

 

Kylläpä sitä kovasti otetaan itseensä - jo aivan ensimmäisestä neutraalista avoimesta kysymyksestäkin!

Eikä puhuminen/lukeminen mikään automaatio lapsen kehityksen kannalta olekaan. Olennaista ja merkittävää tässäkin on kommunikaatio. Toimiva, aito kommunikaatio - vuorovaikutus. Lapselle pitää myös antaa aikaa puhua, ja aivan erityisen tärkeätä on lapsen tunne ja kokemus ymmärretyksi tulemisesta.

 

Kylläpä sitä kovasti otetaan itseensä, jo aivan ensimmäisestä neutraalista avoimesta kysymyksestäkin!

Eikä puhuminen/mikään automaatio lapsenkehityksen kannalta olekaan. Olennaista ja merkittävää tässäkin on kommunikaatio. Lapselle pitää myös antaa aikaa puhua, ja tärkeätä on lapsen tunne ja kokemus ymmärretyksi tulemisesta.

Kiva, että sä jakelet näitä neuvojasi. Me emme niitä ennestään tienneetkään :flower:

Oikeasti, on aika huvittavaa tulla tällaiseen ketjuun kyselemään ja valistamaan, osallistumatta kuitenkaan itse keskusteluun. Saahan sitä tulla, mutta se nyt vaan on aika hupaisaa.

 

Kylläpä sitä kovasti otetaan itseensä, jo aivan ensimmäisestä neutraalista avoimesta kysymyksestäkin!

Eikä puhuminen/mikään automaatio lapsenkehityksen kannalta olekaan. Olennaista ja merkittävää tässäkin on kommunikaatio. Lapselle pitää myös antaa aikaa puhua, ja tärkeätä on lapsen tunne ja kokemus ymmärretyksi tulemisesta.

Tälle ojennan kukkaiset :flower: Meidän perheen kuopus (6 lasta) on nyt 1v1kk ja ei puhu oikeita sanoja kuin äittä. Käyttää nam, nam (kun on kova nälkä ja varsinkin silloin kun näkee, että hänen omalle lautaselleen laitetaan ruoka). Höpöttelee kyllä omiaan. Olen kuitenkin huomannut, kuinka tyytyväinen poika on kun huomaa, että joku perheen jäsenistä ymmärtää mitä hän yrittää viestittää - oli se sitten omaa höpöttelyä, itkua, eleitä yms. Poika ymmärtää myös jo jonkin verran ohjeita, kehoituksia yms esim. laita kauha takaisin laatikkoon (laittaa lattialle pudottamansa kauhan takaisin) jne. Lapselle puhutaan paljon, kysellään, lauletaan jne. En ole vielä laisinkaan huolestunut, vaikka oikeita sanoja ei ole kuin äittä. Hiljaa ja rauhassa hyvä tulee...

 

Kylläpä sitä kovasti otetaan itseensä, jo aivan ensimmäisestä neutraalista avoimesta kysymyksestäkin!

Eikä puhuminen/mikään automaatio lapsenkehityksen kannalta olekaan. Olennaista ja merkittävää tässäkin on kommunikaatio. Lapselle pitää myös antaa aikaa puhua, ja tärkeätä on lapsen tunne ja kokemus ymmärretyksi tulemisesta.

Kiva, että sä jakelet näitä neuvojasi. Me emme niitä ennestään tienneetkään :flower:

Oikeasti, on aika huvittavaa tulla tällaiseen ketjuun kyselemään ja valistamaan, osallistumatta kuitenkaan itse keskusteluun. Saahan sitä tulla, mutta se nyt vaan on aika hupaisaa.

Mä olen pitänyt sua Kowalski yleensä fiksuna palstalaisena ja vähän ihmetelly kun sua on moitittu tässä viime päivinä (yksi rienausketju taisi olla). Kyllä sä nyt taisit sittenkin osoittaa tätä ylimielisyyttäsi aika isosti. Kivasti nostit itsesi jalustalle. Itsehän myös jakelet neuvoja ja mielipiteitäsi vähän joka ketjussa. No sehän tämän palstan henki on, eihän täällä muuten säpinää saataisi aikaan

 

Kylläpä sitä kovasti otetaan itseensä - jo aivan ensimmäisestä neutraalista avoimesta kysymyksestäkin!

Eikä puhuminen/mikään automaatio lapsen kehityksen kannalta olekaan. Olennaista ja merkittävää tässäkin on kommunikaatio. Toimiva, aito kommunikaatio - vuorovaikutus. Lapselle pitää myös antaa aikaa puhua, ja aivan erityisen tärkeätä on lapsen tunne ja kokemus ymmärretyksi tulemisesta.

Kyllä meidän 1,5 v:tä ymmärretään ja kommunikoidaan paljonkin. Vaikka sanoja lapsella on tasan yksi, hän tuli ihan hyvin ymmärretyksi, kun ihmetteli yksi päivä vieraan viiksiä. Tai huomasi kuulevansa, että isä ajaa partaa. Tai "kertoi" haluavansa määrättyä leipää, ja levittää itse siihen päälle margariinia. Jonka jälkeen halusi kaapista samanlaisen mukin kuin isällä sekä lusikan ja vettä.

Tai usein kertoo haluavansa lähteä ulos tai kylästä pois. Tai näitä yksinkertaisempia kuten haluaa potalle, kastelemaan kukkia, äitin pitää tehdä hiekkakakku, pyytää tuomaan avaimet, jotta saa leikkiä, tahtoo, että vedän häntä maton päällä edes takaisin käytävässä ja ties mitä.

Kyllä häntä ymmärretään yleensä oikein hyvin, harvoin tulee tilanteita, ettei meinata tajuta mitä lapsi tarkoittaa. Eikä lapsi siltikään edes yritä puhua.

 

Kyllä häntä ymmärretään yleensä oikein hyvin, harvoin tulee tilanteita, ettei meinata tajuta mitä lapsi tarkoittaa. Eikä lapsi siltikään edes yritä puhua.

Sama meillä oli...lasta ymmärrettiin ja osattiin lukea hyvin jo ihan pienestä pitäen, ei mulla ollut kommunikaatiovaikeuksia lapseni suhteen vaikkei hän puhunutkaan ja lapsi ymmärsi puhetta ihan täydellisesti. Mutta kun valmiuksia puheen tuottamiseen ei ollut, niin niitä ei vaan ollut. Meillä puheen kehitystä hidasti ainakin paha korvakierre (alkoi jo alle puolivuotiaana) ja kaksikielisyys.

 

Meidän molemmat lapset rupesivat puhumaan vasta siinä 3v. synttäreiden tienoilla. Ja kummallakaan ei ole todettu mitään erikoisia kehitysviivästymiä (siis tietysti vaan tuo puheentuotto). Molemmat ovat ymmärtäneet puhetta ihan ikäistensä tasolla ja muutenkin ovat kehittyneet ajallaan, ainoastaan eivät itse osanneet puhua. Vanhempi lähtee nyt syksyllä kouluun ja puhe on aivan normaalilla tasolla.

 

Mitähän nyt oikein tarkoitat?
Kyllä lapselle lukeminen on hyvinkin merkittävää kielen kehityksen kannalta. Jo katselukirjat voivat auttaa lasta ymmärtämään, että kuva ja puhuttu sana tarkoittavat samaa. Kyllä siten voi merkittävästikin vahvistaa lapsen kieltä, ajattelua ja mielikuvitusta.

Tarkoitan tuota ns. vihjailua. Jos kerron, että lapsi alkoi puhumaan myöhään, niin todella usein kysytään että puhuttiinko lapselle, luettiinko hänelle, jne. Mitkä mielestäni ovat, anteeksi vaan, ihan typeriä kysymyksiä: TOTTAKAI lapselle luettiin ja puhuttiin paljon, mutta puheen kehityksen viivästyminen nyt vaan ei liittynyt mitenkään tuohon asiaan. Ei ainakaan lastenneurologin, erityislastentarhanopettajan, puheterapeutin tai puhehäiriöklinikan lääkärin mielestä.

En mä ajattele myöskään niin, että tyttäreni poikkeuksellisen aikainen puheenkehitys johtuisi jotenkin siitä, että hänelle luettiin ja puhuttiin paljon.

Tätä on kanssa pakko peesailla. Itse molempien lasten puheenkehityksen ongelmien myötä on niin lukemattomat kerrat törmännyt noihin samoihin kysymyksiin että väkisinkin ne ovat alkaneet ärsyttää. :/

Kyllä meilläkin luettiin, puhuttiin, leikittiin ja loruiltiin minkä lisäksi molemmilla oli jo vauvasta asti mm tukiviittomat käytössä jne. Koska ollaan miehen kanssa molemmat oltu puheenkehityksessä aikaisia ja lasten kanssa kommunikointiin satsattu niin kaiken järjen mukaan ainakin kuopuksen olisi pitänyt olla tuossa haka.

Ja siis yleisesti itseäni ärsyttää nuo "hyvät neuvot" varsinkin siinä vaiheessa kun lapsen puheenkehityksen ongelmat ovat jo selkeät ja käydään puheterapiassa, käytetään kuvia/viittomia jne. Sitten joku naapurin täti käy kyselemään että oletteko muistaneet lukea lapselle... :headwall:

 

Hyvä Kowalski ja Madicken!! Olen kanssanne täysin samaa mieltä. Välillä ottaa tosi paljon pannuun se, että eka kysymys on "Puhutteko/luetteko te sille?" kun tulee puhetta siitä, että meidän poika 1v 7kk ei ole sanonut vielä sitä ensimmäistäkään sanaansa. Ja kun pojalle puhutaan KOKO ajan. Ja luetaan ja lauletaan ja loruillaan ja ennen kaikkea YMMÄRRETÄÄN ihan jaksamiskyvyn ylärajoilla. Poika kun on koko ajan käsi ojossa johonkin suuntaan ja sitten pitäisi ymmärtää, että mitä hän sillä kertaa tarkoittaa.