TE äidit joilla pieniä lapsia..

[just nyt ei vaan kädet riitä.]

Miten te tsemppaatte itseänne kun kaikki tuntuu kaatuvan päälle? Vauva itkee koliikkia, kaksivuotias ei usko mitään ja ihan oikeasti tekee kaikkea tyhmää. Mm äsken pumppasin suihkutissejä tyhjäksi kirkuva kuusiviikkoinen polvella hytkyen. Sitten kun vein huutavan vauvan sänkyyn nukkumaan kun ei tissi kelvannut niin kaksivuotias oli kaatanut maidot sohvalle. Vastapestyille päällisille. Neljävuotias itkee jatkuvasti jos suutun. Heti pelkää etten rakasta häntä. Ei tuntuu oudolta koska kerron hänelle useaan kertaan että vaikka äiti suuttuukin niin se ei vaukuta rakkauteen. Tällä hetkellä elämäntilanne on todella hektinen. Ristiäiset sunnuntaina, eikä mitään leivottuna vielä. Ei tuolta koliikkivauvalta ja kahdelta muulta lapselta kovinkaan ehdi. Mies auttaa minkä ehtii mutta eipä hänestä leipojaksi ole. Isovanhemmista ei saa apua. Aivoat lähellä asuvat ovat niin kiinni omissa töissään etteivät ehdi ajatella muita. Tiedän että tämä on osittain ohimenevää, mutta en usko että koskaan elämä helpottuu seesteiseksi, kun tosiaan on kolme lasta kahden vuoden ikäeroilla. Esikoinen säälittää. Joudun oikeasti monesti pyytää että tuo vaippa, tuo tutti, siivoa omat jälkesi. Kun ei vaan muuten kädet riitä. Eli kysymys kuuluu: miten tsemppaatte itseänne kun kaikki kaatuu niskaan? Mistä saisi semmoista asennetta että tätä tää elämä vaan on...Huoh. oppimista ikä kaikki...

JA ei kiitos kommentteja pitikö tehdä se kolmastin lapsi. Neljäskin olis vielä haaveissa kunhan tää tästä

 

["vieras"]

Todellakin kysyn että kannattiko tehdä se kolmaskin lapsi kun muut lapset joutuvat hoitamaan sun hommia (paitsi tuo omien sotkujen siivous)

 

["vieras"]

Kyllähän 4-vuotias voi tehdä jo oman osansa kotitöistä, ainakin kerätä lelut jne, meillä tuo 2-vuotiaskin siivoaa jo oman huoneensa! Ja mun mies osallistuu niin paljon, ettei ole vielä tullut ahdistavaa oloa tai paniikkia näiden 2,5v:n ja 6-viikkoisen kanssa.

Kysyn vain sen, että pakkoko se on leipoa kun tuntuu ettei ehdi?

 

["aloittaja"]

Eikö tosiaan kukaan muu pienten lasten äiti pyydä esikoiselta mitään pikku palveluksia? Jos vauva huutaa kurkkusuorana ja samalla yrittää selvitä ruuanlaitosta niin onko oikeasti liikaa pyydetty kun käskee esikoista hakemaan tutin tai sitterin? Kysyn ihan vilpittömästi koska en todellakaan halua työllistää lasta. Tähän mennessä hän on aina halunnut auttaa, mutta jääkö hänelle siitä jotain traumoja?

 

["aloittaja"]

no pakko on leipoa kun ristiäiset on ovella. Eikä varaa ottaa pitopalvelusta..

 

["marra"]

kyllä meillä 3 vuotias tekee juuri nuita mainitsemiasi pikku palveluksia, tuo tutin tai antaa harson kun ruokin vauvoja tms. En usko että traumatisoituu

 

["vieras"]

[QUOTE="aloittaja";28291191]Eikö tosiaan kukaan muu pienten lasten äiti pyydä esikoiselta mitään pikku palveluksia? Jos vauva huutaa kurkkusuorana ja samalla yrittää selvitä ruuanlaitosta niin onko oikeasti liikaa pyydetty kun käskee esikoista hakemaan tutin tai sitterin? Kysyn ihan vilpittömästi koska en todellakaan halua työllistää lasta. Tähän mennessä hän on aina halunnut auttaa, mutta jääkö hänelle siitä jotain traumoja?[/QUOTE]

No mitäköhän traumoja hänelle siitä sitten jäis?

Minä tahdon tuon 2,5v:n jopa tuomaan mulle kaukosäätimen, kun imetän samalla pienokaista. OMG, olen surkea äiti!!!

 

[niinpä niin]

[QUOTE="aloittaja";28291191]Eikö tosiaan kukaan muu pienten lasten äiti pyydä esikoiselta mitään pikku palveluksia? Jos vauva huutaa kurkkusuorana ja samalla yrittää selvitä ruuanlaitosta niin onko oikeasti liikaa pyydetty kun käskee esikoista hakemaan tutin tai sitterin? Kysyn ihan vilpittömästi koska en todellakaan halua työllistää lasta. Tähän mennessä hän on aina halunnut auttaa, mutta jääkö hänelle siitä jotain traumoja?[/QUOTE]

Käskeä et oikein voi, koska silloin lapsi on orjasi. Pyytää voit, ja lapsella on oltava oikeus kieltäytyä ainakin välillä, ilman että murjotat mitenkään. Jos apu justiin sillä hetkellä on tärkeää, käyttäisin lievää lahjontaa: tuotko tuon tutin, niin sitten päästään nopsemmin ulos, tms.

Enemmänkin olisi ollut hauska kirjoittaa, mutta kieltämättä tuo neljäs lapsi on minulle liikaa jos kerran nyt on jo palloja liikaa jonglöörilllä. Kukin valitsee taakkansa itse, niin siis minäkin ja suuntaan huomioni johonkin toiseen aloitukseen ennemmin.

 

["vieras"]

Käskeä et oikein voi, koska silloin lapsi on orjasi. Pyytää voit, ja lapsella on oltava oikeus kieltäytyä ainakin välillä, ilman että murjotat mitenkään. Jos apu justiin sillä hetkellä on tärkeää, käyttäisin lievää lahjontaa: tuotko tuon tutin, niin sitten päästään nopsemmin ulos, tms.

Enemmänkin olisi ollut hauska kirjoittaa, mutta kieltämättä tuo neljäs lapsi on minulle liikaa jos kerran nyt on jo palloja liikaa jonglöörilllä. Kukin valitsee taakkansa itse, niin siis minäkin ja suuntaan huomioni johonkin toiseen aloitukseen ennemmin.

Juuri näin, jos tarkoituksena on kasvattaa tuleva nuorisorikollinen!

 

["vieras"]

En tunnista itseäni lainkaan ap:n tekstistä vaikka meillä on viisi alle 7-vuotiasta. Eikä meillä lapset ole mitään työorjia joiden pitää tuoda tuttia, vaippaa tms. Saavat olla pieniä lapsia.

Toisaalta jos meillä olisi ap:n tilanne niin esim ostaisin ristiäisiin valmista enkä tekisi itse jos elämä olisi noin vaivalloista ja hankalaa. Ja ruokakin voi olla valmista ettei tarvis itse tehdä jos sen laittaminen lasten kanssa kuulostaa noin hankalalle mitä ap antaa ymmärtää.

Kuulostaa aika pelottavalle että 4-vuotias pelkää ettei äiti rakasta.

 

[Moraalinvartija]

Aina välillä pitää napsauttaa aivot pois päältä ja suorittaa vartti kerrallaan kunnes on ilta. Ap:lle sanoisin, että kaupan pakastekakku on ihan hyvää.

 

[pikana]

Pyydän esikoiselta milloin mitäkin ja tekee omatoimisestikkin jo paljon. Tosin lapset ei noin pienellä välillä ole tehtynä. Joskus kaikki kaatuu, mutta sitten totean että olkoon, noustaan tästä montusta sitten aikanaan.
Päiväunet on mun taikasana. Isommat tv:n ääreen ja itse siihen viereen vauvan kans unille vähäks aikaa. Sitten jaksaa taas itkut ja kiukut.

 

[Madicken04]

Jos tilanne on kaoottinen jättää tekemättä muut kuin välttämättämyydet. Ristiäisleipomuksista tai isommista juhlajärjestelyistä en ottaisi paineita. Pienelle väelle riittää vaatimattomammatkin tarjottavat. Turhat siivoamiset yms pois, yrittää ennakoida tilanteita ja keksiä isommille mielekästä tekemistä siinä samalla.

Meillä on 4kk ikäinen vauva, 2v4kk isosisko sekä 6v ja 8v erityislapset jotka eivät kehitystasoltaan vastaa lähellekään ikäänsä. En näe 2v:ta ja 6v:ta kotiorjina vaikka heiltä joissain asioissa apua pyydänkin, lähinnä tuntuvat pitävän itseään tärkeinä kun osaavat auttaa. Esim 6v on nykyään tosi kiinnostunut ruuanlaitosta, tänään hän teki itse lettutaikinan jota sitten paistettiin yhdessä. 2v rakastaa pyykkihommia ja pölyjen pyyhkimistä yms.

Vauvalla ei ole onneksi ollut koliikkia tai muutakaan vaivaa, iloinen ja seurustelevainen tapaus joka viihtyy hyvin ihan lattiallakin, kulkee usein kantoliinassa. Miehen ollessa kotona järjestetään myös minulle mahdollisuus antaa kahdenkeskeistä aikaa isommille lapsille. Esim tänään olin 2v:n kanssa uimassa. Isommilla lapsilla on myös omia juttujaan mihin pääsevät ilman pikkusisaruksia.

Mutta jaksamisia ap:lle! Vauva on vielä niin pieni, kyllä se varmasti helpottaa kun saa arjen käyntiin kunnolla. Toivottavasti saat myös sitä rauhallista aikaa isompien lasten kanssa jotta nämä eivät tunne jäävänsä jalkoihin.

 

["Vieras"]

Miten te tsemppaatte itseänne kun kaikki tuntuu kaatuvan päälle? Vauva itkee koliikkia, kaksivuotias ei usko mitään ja ihan oikeasti tekee kaikkea tyhmää. Mm äsken pumppasin suihkutissejä tyhjäksi kirkuva kuusiviikkoinen polvella hytkyen. Sitten kun vein huutavan vauvan sänkyyn nukkumaan kun ei tissi kelvannut niin kaksivuotias oli kaatanut maidot sohvalle. Vastapestyille päällisille. Neljävuotias itkee jatkuvasti jos suutun. Heti pelkää etten rakasta häntä. Ei tuntuu oudolta koska kerron hänelle useaan kertaan että vaikka äiti suuttuukin niin se ei vaukuta rakkauteen. Tällä hetkellä elämäntilanne on todella hektinen. Ristiäiset sunnuntaina, eikä mitään leivottuna vielä. Ei tuolta koliikkivauvalta ja kahdelta muulta lapselta kovinkaan ehdi. Mies auttaa minkä ehtii mutta eipä hänestä leipojaksi ole. Isovanhemmista ei saa apua. Aivoat lähellä asuvat ovat niin kiinni omissa töissään etteivät ehdi ajatella muita. Tiedän että tämä on osittain ohimenevää, mutta en usko että koskaan elämä helpottuu seesteiseksi, kun tosiaan on kolme lasta kahden vuoden ikäeroilla. Esikoinen säälittää. Joudun oikeasti monesti pyytää että tuo vaippa, tuo tutti, siivoa omat jälkesi. Kun ei vaan muuten kädet riitä. Eli kysymys kuuluu: miten tsemppaatte itseänne kun kaikki kaatuu niskaan? Mistä saisi semmoista asennetta että tätä tää elämä vaan on...Huoh. oppimista ikä kaikki...

JA ei kiitos kommentteja pitikö tehdä se kolmastin lapsi. Neljäskin olis vielä haaveissa kunhan tää tästä

Suosittelen useampaakin kuin neljää. Itsellä se toiminut.

Ja aina joskus todellakin on noita "mahdottomia" tilanteita. Sellaisia tulee (joskin toisessa muodossa) vastaan tekeville ja aktiivisille lapsettomillekin eli lopulta lapsiluku ei vaikuta tuohon vaan pikemminkin se, että kuinka monta asiaa/vastuuta/ihmistä/ideaa kukin päästää iholleen. Osa antaa elämän tulla ja käy hetkittäin "kylpemässä kusessa". Osa varoo, säästelee ja pakoilee ja lopulta jättää elämänsä elämättä.

Itselläni suurin ongelma on ollut ajoittainen "masennus" (sairauden aiheuttama seortoniinihäiriö) ja silloin olen hoitanut hommat "feikkaamalla". Jollain lailla se on jopa helpompaa kuin "aito arki". kun en oikeastaan jaksaisi yhtään mitään, normivaatteiden sijaan puenkin pienille aamula Todella Kauniit asut ja letitän hiukset jne. Aamupalaksi ei ole puuroa vaan leivon croissanteja tai bageleita. koko päivän teen tuota - jos tarvitaan. Eli leikin täydellistä (sisäisesti tietenkin pilkallisesti nauraen) ja - hitto vie - jossain vaiheessa , ei ehkä sinä päivänä mutta seuraavana tai seuraavana, "leikki" imaisee minut mukaansa ja huomaan itsekin nauttivani oikeasti ihan yhtä paljon kuin muutkin perheessä.

 

["Muuan"]

[QUOTE="aloittaja";28291191]Eikö tosiaan kukaan muu pienten lasten äiti pyydä esikoiselta mitään pikku palveluksia? Jos vauva huutaa kurkkusuorana ja samalla yrittää selvitä ruuanlaitosta niin onko oikeasti liikaa pyydetty kun käskee esikoista hakemaan tutin tai sitterin? Kysyn ihan vilpittömästi koska en todellakaan halua työllistää lasta. Tähän mennessä hän on aina halunnut auttaa, mutta jääkö hänelle siitä jotain traumoja?[/QUOTE]

Tosiaankin voit pyytää esikoiselta apua noissa jutuissa. Se voi minun mielestäni tehdä hyvääkin hänen itsetunnolleen. Hän on nyt iso ja osaa auttaa äitiä vauvan hoidossa. Hän on tärkeä kun äiti tarvitsee hänen apuaan. Kun te yhdessä hoidatte vauvaa, ei isompi lapsi tunne itseään ulkopuoliseksi.

Muuten tuohon kaaoksen ei auta mikään muu kuin aika.
Mene siitä missä aita on matalin. Syötä purkkiruokaa koliikin ajan, siivoa vain pakolliset jne jne.
Ristiäisiin saa tarjoilut kaupasta. Jos joku vieras on leipomisihmisiä niin voit pyytää heiltäkin apua.

Jos sulla on joku tuttu teini, niin pyydä vaikka parina iltana viikossa teille avuks. Toinen käsipari tiskien laittoon ja vauvan kanniskeluun on tosi hyvä apu ja monelle teinille pieni taskuraha tarpeen.

Voimia, kyllä se siitä =)

t. 9 lasta omaava mamma

 

["Neiti"]

Vähän surulliselta kuulostaa, että isommat lapset saa valmisruokaa ja joutuvat hyppäämään äidin pikku apulaisina... Olisko päiväkotipaikka tarpeen lapsille, jotta saisivat päivärytmiä ja tekemistä? Niitähän saa sosiaalisin / lapsensuojeluperustein varmaan nopeastikin, jos kerrot uupumuksestasi neuvolassa. Ehtisit leipoa ja hyppyytellä vauvaa, kun isot on hoidossa.

 

["Muuan"]

[QUOTE="Neiti";28291646]Vähän surulliselta kuulostaa, että isommat lapset saa valmisruokaa ja joutuvat hyppäämään äidin pikku apulaisina... Olisko päiväkotipaikka tarpeen lapsille, jotta saisivat päivärytmiä ja tekemistä? Niitähän saa sosiaalisin / lapsensuojeluperustein varmaan nopeastikin, jos kerrot uupumuksestasi neuvolassa. Ehtisit leipoa ja hyppyytellä vauvaa, kun isot on hoidossa.[/QUOTE]

Ja höpön pöpön. Jos isommat siivotaan vauvan tieltä päiväkotiin, saadaan aikaan vain sisarkateutta, masennusta, ahdistusta jne jne...

Todellakaan lapsille ei tee huonoa, jos he tottuvat siihen että .. elämä on... välillä mennään niillä pelimerkeillä jotka oli viimeksi jaossa, välillä vähän paremmilla.
On tärkeää hoitaa kaikki lapset kotona, silloin kun se suinkin on mahdollista. Se tukee sisarussuhteiden kehittymistä ja perheen välistä rakkautta.

Lapsen luovuus kehittyy, jos hänellä on välillä tylsää. Hän saa virikkeitä ihan siinä arjen keskellä kotijutuissa. Ei kaiken aina tarvitse olla niin suunniteltua ja valmista.
Joku kerho muutaman kerran viikossa vois olla ok.

En sinänsä tuomitse sitä että äiti esim. vakavan uupumisen takia laittaa isomman päiväkotiin. Lapsen paras paikka on kuitenkin koti, jos siellä vain elämä sujuu edes suurinpiirtein normaaleja uria.

 

["viiden äiti"]

ÄLÄ KUUNTELE NÄITÄ KUKKAHATTUHERRANTERTTUÄITEJÄ TÄÄLLÄ!

Kun on monta pientä lasta niin vuorokaudesta loppuu tunnit liian aikaisin. Välillä on ihanan seesteistä lasten kanssa ja välillä koti on kuin laiton eläintarha. Meillä on 5 lasta joista vanhin on 8v. Ja todellakin isommat on aina auttanu kun uus vauva on tullut taloon. Ja come on, ei niille siitä mitään traumoja jää! Oppivat vastuuntuntoisiksi, toiset huomioonottaviksi avuliaiksi pikkuihmisiksi. Meillä isot auttaa pienempien hoidossa päivittäin, se on heidän arkea. Meillä he viihdyttävät vauvaa, että saan keittiön raivattua astioista, käytyä vessassa, kun puen taaperon pihalle, viihdyttävät taaperoa kun nukutan vauvaa, tuovat vaippaa+harsoa yms.... Eli pieniä ja hetkellisiä juttuja, mutta äidille erittäin tärkeitä.

Kun ovat aina auttaneet niin se tulee heiltä luonnostaan. Perheenä olohan on yhdessä tekemistä Ja niille, jotka hamuavat puhelinta soittaakseen lapsityövoiman käytöstä sossuun: Isommat meillä tekevät muutakin kun minun töitä. Kuskaamme heitä harrastuksiin 5krt viikossa. Kavereilla saa olla ja meille saa aina tulla kaverit ja ihan yöksi asti. Elävät siis ihan normaalia ison perheen arkea

Ap. Älä leivo. Haet kaupasta tai leipomosta tarjottavat. Anna huushollin repsahtaa, sen kyllä siivoaa muutassa tunnissa asumiskelpoiseksi sitten kun siltä tuntuu. Löysää standardeja isompien kasvatuksessa pariksi kuukaudeksi: patjoja ja peittoja olohuoneeseen+dvd pyörimään (korjaatte pahimman sotkun ennen ku isäntä tulee töistä ), kulhoja, kauhoja ja vettä kylppäriin niin saavat kokkailla (itelle nojatuoli oven väliin ja istahdat imettään) ja muutakin kivaa mitä normaalisti tehdä.

Tilanne helpottuu ihan varmasti jo parissa kuukaudessa ja sit onkin jo kesä jolloin voi pihalla höyrytä sekä puuhata

Tsemppiä ap!!! Et todellakaan oo ainut jonka elämä ei kuin sisustuslehden keskiaukeama. Nyt jos koskaan voit luvan kanssa nauttia sekasorrosta, metelistä ja kaaoksesta

 

["aloittaja"]

KIITOS näistä tsempeistä! Kyllä tää tästä. Hetkeksi

 

[Kärsimätön odottaja]

meillä nyt on vasta rv 36 menossa eli vauva vasta tulossa, mutta kyllä minä ainakin nyt jo olen 2v:n laittanut "hommiin".. eli siivoaa yhdessä minun kanssani lelunsa aina, vie omat vaatteensa pyykkikoriin, joskus vaipan roskiin ym. pientä.. Mutta toki myös itse haluaa tehdä asioita ja auttaa, eli ei oo koskaan pakotettu tekemään..

 

[kolme pientä]

En kyllä käsitä miksei lapselta saa pyytää apua. Meillä ainakin neljä vuotias mielellään auttaa ja joskus jopa suuttuu kun ei mulla ole tarjota justiin sillä hetkellä mitään aikuisten hommaa. Vaikka olen äiti, ei se tee minustakaan piikaa joka sitten essu eessä ja huivi takana meen ja teen kaiken valmiiksi. Jos passaisin lapsen siihen asti kun lähtee pesästä,niin karu totuus tulee siinä maailman ovella viimeistään vastaan. Itse olen pikkutytöstä asti auttanut vanhempiani,eikä se minua ole traumatisoinut mitenkään, päinvastoin.
AP:lle: Anna itsellesi aikaa hengähtää, ja kuten joku aikaisemmin sanoi; mene siitä missä aita on matalin. Meillä on kaikilla kolmella lapsella ollut koliikki joten tiedän kirjaimellisesti mitä se arjen pyörittäminen on silloin.

 

["Aide"]

Aika triviaalia verrata orjuutta ja lapsen osallistumista päivittäisiin askareisiin. Jos lasta ei opeta osallistumaan ja auttamaan, niin on suhteellisen turha ihmetellä kuinka itsekkäitä ja avuttomia osa nuorista aikuisista on. Aikuisetkin saa monesti auttamisesta itselleen hyvän mielen, miksi lapset poikkeaisivat tästä?

 

[tiiteni harmaana]

Mä pyysin tulevaa kummia leipomaan jotain suolaista ristiäisiin ja hän toi kinkkuhyrriä kauniilla tarjoiluvadilla tullessaan ristiäisiin. Täytekakku oli leipomosta ja samoin riisipiirakat. Munavoin tein itse. En muista oliko muuta makeaa kuin tuo kakku, ehkä jotain kaupan pikkuleipiä taisi olla (joo kaneliässiä oli). Siinäpä se tarjoilu olikin. Mummo toi kastemaljan ja pöytäliinan kastepöytään tullessaan ja päänkuivausliinan myös. Eli työllistin kaikki, ketä vain mieleen tuli, vaikka meilläkään ei noita tukiverkkoja ole juuri. Nyt vain hattu kouraan ja apua pyytämään vaikka joltain puolitutulta "martalta" leipomuksiin. Jos tulis vaikka teille leipomaan.

 

[- m -]

Tsemppiä!

En jaksanut lukea muiden vastauksia, joten sorry jos tulee toistoa.

Tilanne ON ohimenevä. Hyvä, että miehesi auttaa. Kun on sopiva tilaisuus, koita järjestää itsellesi ja esikoiselle aikaa kahdestaan. Vaikka puoli tuntia pihalla, kirjan lukemista tai mitä tahansa. Isä voi hoitaa vauvaa sillä aikaa. Pienikin hetki riittää, kunhan olet esikoiselle läsnä.

Sohvanpäällisiä tai muita älä pese nyt! Pistä paremmat tyynyt tmv. pois hetkeksi, niin ei harmita jos tapahtuu jotain. Jos kaksivuotias jää ilman valvontaa (hetkeksi), niin katso ettei hänellä ole ruokaa, tusseja tmv. käsillä. Mahdollisuuksien mukaan ota vaikka vessaankin mukaan.

Koita pysyä rauhallisena! Se on paras lääke, vauva ja muutkin rauhoittuvat.

Ja olen sitä mieltä tuosta esikoisen "työstä", että se on tärkeä! Muista kiittää häntä siitä, että on niin hyvä apulainen äidille! Anna hänelle joku pysyvä rooli, vaikka puhtaan vaipan hakeminen tai mikä nyt olisi sopiva - joku juttu, joka on hänen juttunsa! Muista kehua hänen kuullensa myös isälle miten suuri apu hänestä, ISOSTA lapsesta on ollut.

Ja tilaisuuden tullen anna hänen olla pieni!

Leipomisen jos vaan pystyt, niin jätä väliin - osta valmista, vaikka kaupasta, tai eikö sinulla olisi yhtään ystävää joka voisi auttaa? Ystäviä voi myös pyytää viemään vauvan vaunulenkille, jos haluat kuitenkin itse leipoa tai käyttää aikaa esim. kotitöihin tai isompien kanssa olemiseen.

Parin viikon päästä kaikki on jo helpompaa!

 

[errääs]

Kannattaa todellakin pyytää apua ristiäisten valmisteluun, älä yritä itse tehdä kaikkea.

Tuo lasten osallistuminen on meillä ihan normaalia, jokainen ikätasonsa mukaan. Pieni voi tuoda sen vaipan, eskari vie roskia, koululainen hakee postin/imuroi/tiskaa ja yläkoululainen osallistuu ruuanlaittoon.

Tuo teidän vaihe menee ohi, onneksi. Kunhan vauvan koliikki helpottaa, 2-vuotias saa hitusen järkeä jne. Tsemppiä sen odotteluun.

Itselläni oli aikanaan kaksosvauvat, vajaa kolmevuotias, koululainen, joka vastikään sairastunut diabetekseen, murkkuikään tuleva lapsi ja pari isoa koiraa, joten välillä ei todellakaan tahtoneet kädet riittää, mut hengissä ollaan edelleen