Taysin asiakkaat ***

Kiitos Lumipuu! Suunnitteluhoito vasta tuolla marraskuun lopulla ja varsinaiset hoidot alkavat ensi vuonna. Taidan soittaa vielä Tayssiin ja varmistaa asian tuon Pellaksen suhteen. Haluisin vain hänelle, kun oli niin mukava ja hoidon tuloksena ihanan ihana pieni tyttö. Mutta kyllä ne muutkin kelpaavat. Onnea myös sinulle hoitoihin!
 
Hei!
Täytyy kommentoida, että itselläni oli lähes joka kerta eri lääkäri vastaanotolla, mutta kaikki olivat mukavia omalla tavallaan. Insseissä meillä oli EP, HT ja KA, mutta yksikään inssi ei onnistunut. Puntiossa ja siirrossa oli HT, jonka päätti että 2 alkiota siirretään. Tulos on nyt 3kk ikäinen ja nukkuu tuolla :) Sain ivf-hoidossa hyperstimulaation ja olin viikon osastolla. Siellä minua hoisivat EP, PD ja KA. Kaikista heistä jäi minulle oikein hyvä kuva :)
Tsemppiä hoitohin!! Jossain vaiheessa itsekin hakeudun sinne uudelleen :)
 
sane: aivan samoissa mennään, mulla myös ultra 20.7. naistentautien klinikalla. Punktio oli 16.6., siirto 18.6. kaksi alkiota laitettiin, mutta nyt on ollut vuotelua sen verran, että en tiedä onko kumpikaan pysynyt matkassa... testit näyttävät kuitenkin plussaa. mulla kanssa joka kerta eri lääkäri, mutta yleensä lääkärit ovat olleet ihan mukavia ja asiansa osaavia. EP teki mulle punktion ja siirron, musta hän on kiva lääkäri, kun taas esim. PD:sta en niin hirmusti tykkää. Varmasti kyllä asiansa osaa, eikä mulla sinällään mitään valittamista hänessä ole. TAYS on hyvä paikka olla hoidossa :)

Näistä kun voi olla niin montaa mieltä. Musta taas PD ihan loistava lääkäri. Hänen ansiostaan meillä 2,5v ivf poika ja nyt hän teki tämän toisenkin hoidon. (Siis neljännen ja viimeisen) Pellas on ihan ok mutta tosi vaikea asioida kun häsää ja puhuu niin epäselvästi suomea
 
Tänään laitettiin lähete Taysiin. Toivottavasti aika tulee pian mutta taitaa ens vuodelle mennä. Ei millään jaksais odottaa enää. Mulla takana melkein pari vuotta yritystä ja pcos todettu. Joka ilmeisesti osittain tai kokonaan johtuu epilepsialääkkeestä. Lääke on nyt vaihdettu mutta kierto on edelleen liian pitkä ja painoa liikaa. Tällä hetkellä kierron päivä 41 (yleensä 90-120). Tässä odotellessa aattelin koittaa laihduttaa kuitenkin. Onko muut täällä joskus kokeillu clomeja ja jos niin mistä lääkäriltä ne olette saaneet? Aattelin että niitäkin olis voinu nyt odotellessa kokeilla.
 
Heippa!
Me saatiin nyt Tayssiin tavoiteaika 2.3.11 voihan vidura sanon mä.
Multa kaikki mahdolliset paitsi aukiolotutkimus otettu, miehen simpat katotaan AVAlla ens viikolla. Saas nähdä koska madollisesti päästään. Ja yritystä takana, se vuoden verran mulla aloitettiin nyt Terolut kierron säännöllistämiseen, mut en usko et sekään ihmeitä tekee :/
 
Hei, onko kellään kokemusta jos menee tonne uuden miehen kanssa, niin eihän vanhan kanssa tehtyjä hoitoja enää lasketa? Eikö jokainen pari pidä ottaa ikäänkun uutena asiakkaana?

Näyttää olevan paljon helpompaa etsiä netistä tähän touhuun avuksi mies kuin saada yksityisellä hoitoo lahjasiittiöillä...ehkä parempi niin! Ei tartte tapella enää kaikenmaailman "kaikkitietävien" psykologien kanssa.
 
Hei syssy!

Meidän lähete Taysiin laitettiin kesäkuussa, ja marraskuun alussa oltiin ekalla käynnillä, hoito suunniteltu viikolle 8. Eli ensikäynnistä meni vielä 3kk päähän. Tosin välissä on joulu ja se kait ruuhkauttaa tilannetta. Kaikenkaikkiaan siis lähetteestä hoitoon 8kk. Vähemmän kuin mitä pelkäsin. En tosin sitten tiedä millä kriteereillä määrittelevät lähetteen kiireellisyyden.

Täällä on siis uusi Taysilainen, josko tämä pino aktivoituisi vähän :)
 
Oon vaan kaukaa seuraillu tätä foorumia mutta täällä viittaa yks TAYS:lainen.
Viime perjantaina IVF, tuloksena 13 munasolua, maanantaina siirto.
Ja siis ensimmäinen IVF, muuta mahdollisuutta meillä ei edes ole kohdun ulkopuolisen raskauden takia.
Onko muilla muuten kokemuksia punktion kivusta? Vasen puoli meni ihan vaan epämukavuuksien muodossa mutta oikean puolen 5 viimeistä oli todella tuskaa ja meikäläisen kipukynnys on iso.
Jäi kovasti vaivaamaan ja edelleen aivan pallomahana... :/
Myös verenpaine laski aika haipakkaan mutta parani pian kun laittoivat tipan. Onko muilla samankaltaisia kokemuksia?
 
Mulla eka ja viimesin punktio kivuttomia, puudutteita lukuunottamatta. Toinen punktio tuntui, jouduttiin "seivästään" useemmasta kohtaa ja mieskin pyörtyi..! Sain lisää kipulääkettä kun pyysin mutta tuntui silti. Voi se punktio kuitenkin kivutonkin olla! Harmi vaan että mitään palkintoo ei noista tuskista oo edelleenkään tullu.

Mut jippii.. ainakin se hoitaja kenen kans tällä viikolla puhuin, sano tosiaan että hoidot on nyt nollissa eikä edes viimesintä punktioo lasketa (jossa munasolut pakastettiin) vaan kuuluu vielä niihin exän kans käytyihin hoitoihin!

Ootteko muuten kuullu että jossain sairaaloissa nää hoidot kuuluu sarjahoitomaksuihin eli 7,50 kerta sen 27,40 sijaan? Mutta tuolla ei sit kuulu mikään vaikka ois kuinka samanlaisia ja usein toistuvia käyntejä, eli esim. vaste-/limakalvoultrat.. :( vaikka joo, eihän toi oo mitään verrattua yksityisen kuluihin, mut silti..
 
Onkos täällä enään ketään? No nostellaan nyt kumminkin jos joku eksyis. Eli meillä tällä hetkellä tilanne se että ensikäynti Taysissa takana, sekä aukkari tehty. Mitään vikaa pcos lisäksi ei lyötynyt eli tuubit oli auki ja hormonit ja sokerit ok, lukuunottamatta todella lievää kilpparin vajaa toimintaa, johon aloitettiin thyroxin. Nyt mennään loppukierrossa ja ens kiertoon kokeillaan femaria ja sitten siirrytään inssiin jollei tuloksia tule. Meillä viimeksi aukkarissa lääkärinä Elina Pellas, joka mielestäni oli tähän mennessä mukavin ja ammattitaitoisin lääkäri.
 
LoveStreet: Kauanko jonotitte taysiin hoitoihin?? Me olemme jonossa ja kirjeessä joka alkutalvesta tuli luki, että kesäkuu 2011 olisi tavoite aika ensikäynnille. Saas nähdä milloin todellisuudessa hoitoon päästään. Oliko sulle tehty tutkimuksia jo etukäteen yksityisellä?? mulle on tehty aukkari ja miehen simpat tutkittu. Onko tietoa tehdäänkö ne uudestaan taysin toimesta?? Onnea sinulle matkaan toivottavasti pian onnistaa :)
 
Nasu, itsellä jo hoidot takana, mutta halusin tulla kommentoimaan sulle tota jonotilannetta. Kannattaa olla itse aktiivinen ja soitella taysiin ja kysellä jonoa jne. itse soitin aikoinani (hoidot siellä siis 2010) sinne kun päivämäärä ensikäynnille alkoi lähenemään. Silloin sanottiin, että menee käynti plajon pidemmälle kuin mitä kirjeessä on lupailtu. Petyin tietysti, mutta heti seuraavan päivänä mulle soitettiin ja kysyttiin että haluttaisiinko tulla jo samalla viikolla kun on tullut peruutusaika. Oon ihan varma, että mun "muistuttelu" meistä vaikutti siihen, että just me päästiin "jonon ohi". Todella kannatti soitella sinne, koska olin sitten raskaana ivf:n tuloksena kun meillä vasta piti olla ensikäynti.
 
Tervehdys! Meillä eka aika Taysiin 23.5. Ollaan käyty Avalla tutkimuksissa ja takana on yksi inssi. Tehdäänkö julkisella puolella tutkimukset uusiksi vai miten homma menee? Tyhmiä kysymyksiä, mutta nämä asiat ovat uusia minulle. Onko klinikka kesällä kiinni ja jos on, niin tietääkö kukaan kuinka kauan aikaa? Kiitos vastauksistanne ja kaikille tsemppiä!
 
Meillä oli yksityisellä tutkittu simpat ja mulle tehty ultra. No ultran ne tietty teki uudestaan mutta muita tutkimuksia ei. Niihin tarvii vaan ne lausunnot yksityiseltä. Ne voi ottaa mukaan ihan ensikäynnille. Meillä oli tavoite aika 3.3.2011 viimeistään ja todellisuudessa aika olikin sitten 8.3, että ei meillä ainakaan paljon venynyt. Aukkari tehtiin seuraavaan kiertoon 11.4 ja samaan kiertoon kävin verikokeissa. Tuolla käynnillä sain femarit jotka aloitan toivottavasti ensi viikolla. Lääkäri olisi halunnut aloittaa inssillä saman tien mutta koska meillä ei ole kokeiltu ovulaation induktiota millään lääkkeellä haluttiin se ensin kokeilla pois alta. Oon kuitenkin vasta 24 ja mies ehkä tarvii vielä hieman sopeutumisaikaa ennen rankempiin hoitoihin menoa.

-nasu- jos sulla on aukkarikin jo tehty niin uskon että ensikäyntiä seuraavaan kiertoon alkaa hoidot, ainakin jos inssiä tai clomeja/femareita kokeillaan. Onko teillä niitä vielä kokeiltu?
 
tytti82: Ennenkuin olin lukenut viestiäsi soittelin taysiin. Olemme toisena jonossa. Hoitaja oli sitä mieltä, että ihan piakkoin voisi kutsu tulla. Postia siis odotellessa :)
Tuuli 1976: Meillä on myös miehen simpat tutkittu jo yksityisellä ja mulle tehty aukkari. Hoitaja taysista sanoi, että ei niitä tietenkään uudelleen tehdä, jos kaikki oli vielä ok. Siis simpat hyvälaatuisia ja munatorvet auki. Eli siis suoraan siirrytään sitten hoidon suunnitteluun ja hoitoihin.
LoveStreet: Olemme kokeilleet clomeja, niillä mulle tulee liian suuri vaste, siis muniksia kehittyy liikaan. Nyt tässä kierrossa käytössä Menopur, jota piikittelen tänään viimeisen kerran. Luulempa, että meillä on aikalailla ovulaatio induktiot testattu, jos tämä ei nyt tuota parempaa tulosta. Seuraavana varmaan harkinnassa sitten inssi. Itse en kovin perillä hoidoista ole, mutta eiköhän ne sitten selviä. Nyt siis olemme olleet yksityisellä hoidossa, ja kokeilleet näitä "halvempia" hoitomuotoja siellä.
Joku kysyi taysin kesä aukioloista, käsittääkseni juhannuksesta sulkevat ovet ja avaavat taas elokuussa, jos en ihan väärässä ole... että kesällä ei tosiaan oikein mitään tapahdu...
 
En ole tänne ennen kirjoitellut, mutta vastaan nyt TAYS: hoidoista. Meillä oli tavoiteaika helmikuun alussa ja myöhästyi siitä viikon verran. Miehen siemenneste tutkittiin uudestaan ja multa otettiin kierron eri vaiheen verikokeet, vaikka oli otettu jo yksitysellä. Mulle tehtiin myös aukiolotutkimus ja seuraavaan kiertoon tehtiin inssi, koska clomit oli kokeiltu jo yksityisellä. Eka inssi ei onnistunut, mutta huhtikuussa tehty inssi toi plussan. Inssissä meillä apuna Menopur, Pregnyl ja vikassa myös Lugesteron. Nyt toivotaan, että onni kestää. Kysyin hoitajilta kesän aukioloista ja ovat kiinni heinäkuussa kolme viikkoa.
 

Yhteistyössä