Toggle sidebar

Täydelliset kotiäidit, kertokaa mulle

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Mulju
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
M

Mulju

Jäsen
22.03.2006
495
0
16
millä ihmeellä jaksatte päivästä toiseen hermojanne menettämättä?

Mulla on tämä tuttu, sama vanha tarina; mies tekee pitkää päivää, sukulaiset asuu toisella puolella Suomea ja ystäviä ei ole.

Välillä menee ihan hyvin ja päivät kuluu mukavasti pojan kanssa touhutessa. Mutta sitten tulee päivä niin kuin tänään. Huutoa, itkua, sekasotkua ja älytön väsymys.

Onneksi poika nukkuu vielä päiväunet niin saa hengähtää vähän aikaa.

Haluaisin nauttia tästä kotiäitiydestä, töihin ehtii sitten myöhemminkin. Ja kyllä mä tästä nautinkin, mutta välillä tuntuu että tää kaikki on liikaa.
 
Mä olen hyvä äiti eikä mun hermot silti kestä. Talosta löytyy uhmaikästä ja 10kk kiipeiliää. Mä en osaa edes laskee kuinka monta kertaa mulla menee hermot päivän aikana, mut mitä sitten. Se on ihan ok. Kunhan niitä muksuja ei ala heitteleen seinille.
 
Joo onkohan noita täydellisiä edes olemassa...kyllä mulla ainakin menee toisinaan hermot ja olen silloin valmis palaamaan työelämään, mutta toisinaan on taas kivaa ja nautin kotona olosta ja kiireettömästä elämästä lapsien kanssa.
 
Minulla oli jossain vaiheessa jotenkin tuollainen tilanne. Ei siinä oikeastaan auttanut muu, kuin etsiä niitä ystäviä ja tuttuja ja luottaa naapuriapuun, eli luomalla luoda se uusi verkosto ympärille.

Ilman yhtä naapurin mummoa, 10-vuotiasta pikkupiikaa, yhtä kummitätiä ja naapurin perhettä ei olisi tullut mitään elämästä joskus 11 vuotta sitten.
 
Tää on nyt taas tää ikuisuuskysymys: minkälainen on hyvä äiti saatikka täydellinen.... Minusta kaikki menee hyvin niin kauan kun kaikki ovat suht iloisia ja tyytyväisiä, elämään kuuluu myös itku.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Mulju:
millä ihmeellä jaksatte päivästä toiseen hermojanne menettämättä?

Mulla on tämä tuttu, sama vanha tarina; mies tekee pitkää päivää, sukulaiset asuu toisella puolella Suomea ja ystäviä ei ole.

Välillä menee ihan hyvin ja päivät kuluu mukavasti pojan kanssa touhutessa. Mutta sitten tulee päivä niin kuin tänään. Huutoa, itkua, sekasotkua ja älytön väsymys.

Onneksi poika nukkuu vielä päiväunet niin saa hengähtää vähän aikaa.

Haluaisin nauttia tästä kotiäitiydestä, töihin ehtii sitten myöhemminkin. Ja kyllä mä tästä nautinkin, mutta välillä tuntuu että tää kaikki on liikaa.
Click to expand...


Kuulostaa tutulta :hug:

Missä päin asut? =)
 
Jaa a eiköhän se kuulu siihen hyvään ja täydelliseen äitiyteen että välillä hermonsa menettää, välillää itkettää, välillää vitu..aa, välillä surettaa jne. Lapset tarvii mallia että ne osaa kanssa sitten isona tunteensa näyttää.
 
Täydellistä kotiäitiä ei olekaan...

Samantapainen tilanne mullakin: mies tekee (tosi) pitkää päivää, miehen suku asuu Euroopan toisella laidalla ja mun sukulaisilla on omat kiireensä (eli hyvin harvoin ovat lastenhoidossa apuna). Lapsia on kaksi; 4 v ja 2 v.

Mun arkea helpottaa se, että lapsilla on osa-aikaiset päivähoitopaikat. Pojalla lääkärin määräyksestä (puheen kehityksen viivästymän vuoksi) ja tytöllä ihan selkeesti vaan virikemielessä kuten monella esim. kerhot. Lapset tosin on nyt kotosalla syyskuuhun saakka, eli siitä, että päiväkotipaikat papereissa on, ei ole minkäänlaista käytännön hyötyä.

Hermot menee joskus. Ne saakin mennä. Ei äidin kuulu jaksaakaan hermojaan menettämättä mun mielestä =). Se, miten toimii hermojen mennessä, onkin sitten toinen juttu. Ja tottakai on stressaavaa, jos on koko ajan hermostunut.

Mä en jaksa stressata turhasta. En siivoa päiväsaikaan juurikaan: siivoan illalla kun lapset jo nukkuu, ja esim. keittiön siivoan aina aamuisin heti kun ollaan herätty. Mun taikasana on ulkoilu ja lepo: kun huomaan, että olen murissut lapsille useammin kuin kerran, niin me painutaan pihalle tai päiväunille =). Sen jälkeen taas jaksaa. Meillä on kiva naapurusto, juttuseuraa on aina kun pihalle menee, ja ainakin mulle tekee tosi hyvää saada jutella aikuisten kanssa aikuisten juttuja, kun kotona kuulee vaan lasten löpinää. Onko sulla ketään äitituttua jonka kanssa voisit treffailla?
 
Mä haluan ensin tietää, mistä löytyy täydellinen "yhtään mikään"-äiti.

Nyt olen kotiäitinä. Jaloissa pyörii tytöt 4,5v, 1,5v, ja 6vko ja siihen päälle kani, kissa, koira, 2 kanaa, kukko ja hevonen.
Opiskelen lisäksi ammattitutkintoa, pääasiassa etänä, n. 2 kertaa kuussa käyn koululla.

On mullakin huonoja päiviä, kai kaikilla on.

Mutta itse viihdyn ja olen parhaimmillani, kun tekemistä on karvan verran liikaa. Juuri niinkuin nyt. Eikä tässä yleensä ole niin paljon ylimääräistä aikaa, että ehtisin stressata jos vähän tiskiä pyörii keittiön pöydällä tai villakoiria nurkissa.

Saati sitten, että kovinkaan usein edes ehtisin menettää niitä hermojani tai saada itkupotkuraivareita.
 
Mä olen ollut tässä kotona nyt jopa viikon niin, et nuo kaikki kolme on tässä "jaloissa" ja mulla on ollu jo kolme huonoa päivää tällä viikolla :laugh:

Että eiköhän se ole ihan normaalia!! ja jos ei ole, niin voi voi. Kyllä mua välillä tosissaan vituttaa tämä kotona olo ja lapset tietty kiukkuaa kun mä kiukkuan, mutta se on elämää :hug:
 
Teen joka arkipäivä lasten kanssa jotain. Käymme uimassa, muskarissa, kerhossa, puistossa, kyläilemässä,retkellä.
Silloin viikonloppukin tuntuu erilaiselta.
Lapset eikä äiti kiukuttele tylsyyttä kun ei jumiteta neljän seinän sisällä.
 
Ulkoilu on tosiaan meilläkin ollut aina päivien pelastus, mutta nyt tulee vettä niin että ei voitu siellä aamupäivällä käydä. Toivottavasti iltapäivästä vähän selkenee.

Asustelen Oulun seudulla, mutta kohta muutetaan miehen työn perässä toiselle puolen Suomea ja sit taas puolen vuoden päästä jonnekin uudelle paikkakunnalle. Hankala etsiä ystäviä kun tietää että kohta muutetaan taas, ei edes jaksa oikein vaivautua :/

Mutta ihan kiva tietää että muitakin tuskastuneita äitejä on. Tsemppiä meille :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja pihlava:
Teen joka arkipäivä lasten kanssa jotain. Käymme uimassa, muskarissa, kerhossa, puistossa, kyläilemässä,retkellä.
Silloin viikonloppukin tuntuu erilaiselta.
Lapset eikä äiti kiukuttele tylsyyttä kun ei jumiteta neljän seinän sisällä.
Click to expand...

Juuri tuon takia ootan syksyä, että "harrastukset" taas alkaa, vaikka isompien kouluunlähtöhässäkkää keväällä purkaessani monesti ootin kesälomaa kun kuuta nousevaa, nyt taas tuntuu, että ois joku rytmi tässä elämässä, kun ois koulut ja muskarit ja avoin pk!
 
Alkuperäinen kirjoittaja Mulju:
Ulkoilu on tosiaan meilläkin ollut aina päivien pelastus, mutta nyt tulee vettä niin että ei voitu siellä aamupäivällä käydä. Toivottavasti iltapäivästä vähän selkenee.

Asustelen Oulun seudulla, mutta kohta muutetaan miehen työn perässä toiselle puolen Suomea ja sit taas puolen vuoden päästä jonnekin uudelle paikkakunnalle. Hankala etsiä ystäviä kun tietää että kohta muutetaan taas, ei edes jaksa oikein vaivautua :/

Mutta ihan kiva tietää että muitakin tuskastuneita äitejä on. Tsemppiä meille :D
Click to expand...

Harmi. Asustelen itsekin Oulun seudulla ja ollaan näköjään saman ikäisiäkin ja molemmilla yksi poika :)
 
Mun arkea helpottaa ihan älyttömästi rutiinit. Kaikki hommat tehdään joka helkkarin päivä samalla tahdilla: herättyä pikkukakkonen, puuro, pesut, ulos, leikki, petaus, syönti, pesut, päikkärit jne. Homma menee kuin juna eteenpäin ja harvoin sattuu yllätyksiä. Jos sattuu sadepäivä ettei päästä ulkoilemaan, lähdetään autolla huristelemaan jonnekin vähän kauemmas, ettei vaan jumita sisälle kiskomaan kukkia irti ruukuista yms. =)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Mulju:
millä ihmeellä jaksatte päivästä toiseen hermojanne menettämättä?

Mulla on tämä tuttu, sama vanha tarina; mies tekee pitkää päivää, sukulaiset asuu toisella puolella Suomea ja ystäviä ei ole.

Välillä menee ihan hyvin ja päivät kuluu mukavasti pojan kanssa touhutessa. Mutta sitten tulee päivä niin kuin tänään. Huutoa, itkua, sekasotkua ja älytön väsymys.

Onneksi poika nukkuu vielä päiväunet niin saa hengähtää vähän aikaa.

Haluaisin nauttia tästä kotiäitiydestä, töihin ehtii sitten myöhemminkin. Ja kyllä mä tästä nautinkin, mutta välillä tuntuu että tää kaikki on liikaa.
Click to expand...

Tää on ihan kuin miun näppikseltä, paitsi sukulaiset asuu lähellä en vaan viiti niitä vaivata. Hermot menee joskus parikin kertaa päivässä, jotkut aamut lähtee heti herättyä menemään päin peetä niin että tekis mieli hakata päätä seinään... :whistle:
Onneks väliin mahtuu parempiakin päiviä, kait sitä niitten ansiosta jaksaa taas niittenkin paskempien päivien yli.

Ja täydellistä oon kyllä kaukana, etten ehkä ollu oikee ihminen tähän vastaamaan...
 

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa