M
meillä&äskönen
Vieras
Niin, voishan sitä ajatella, että sä keitetyn perunan, kevyesti paistetun lihan ja kasvisten sijaan antaisit lapsillesi pelkästään mäkkäriruokaa =) Eihän se tapa. (paitsi että tappaa) Kyllä mäkin olen syönyt monta kertaa mäkkärissä ja hengissä olen, niin kyllähän sillä voi elää. Ei se vaarallista ole. Mutta ei se tervettäkään ole, syöttää pelkkää roskaruokaa lapselleen.
Tavis homogenoitu kaupan maito ei sisällä niitä vitamiineja, hivenaineita tai edes oikeassa suhteessa makroravinteita jotta lapsi kehittyisi normaalisti. Pienellä, vauvalla ja taaperolla, on maito usein suurin yksittäinen ravinnonlähde. Vaihtamalla tissimaito korvikkeeseen on jo yhden rappusen tipahtanut. Korvikkeen vaihtaminen tavismaitoon silloin, kun lapsi vielä on maidosta riippuvainen, romahduttaa hänen saamansa ravinnon laadun. Ravinnosta johtuva raudanpuuteanemia johtaa herkästi kehityshäiriöihin. Munuaisten liikakuormitus altistaa sairauksille. Aivot eivät kehity täyteen potentiaaliinsa. Liika kalsiumi suhteessa magnesium aiheuttaa elimistön kalkkeutumista, joka altistaa ties kuinka monelle sairaudelle, muun muassa sydänsairauksille.
Mutta mitäpä näistä. Kun eihän kukaan siihen kuole, että juo yhden lasin maitoa. Niin pakkohan sen on olla ihan ok.
Pelkän mäkkiruoan syömisellä on jopa mun puolisokeisiin silmiin näkyviä seurauksia. Ainakin näin myöhemmällä iällä, ylipaino (ei tietenkään, jos syö määrällisesti alle kulutuksensa) ja ainakin puutostilat, väsyttää jne. Ei mulla oo mitään oikeeta ruokaa, monipuolista ravintoa vastaan, vaan nimenomaan pidän sitä hyvänä. Mutta ei mun oo tarvinu kyllä yhtää tutkimusta lukea sen ymmärtääkseni.
olen imettänyt varmaan ihan suht keskiverrosti eli 9-10 kk:tta, meillä ei ole omaa lehmää, enkä ole selvittänyt mistä saisi suoraan-utareesta-maitoa, en ole edes kaupassa vertaillut tölkkejä, vaan ostanut ihan miellikuvituksettomasti aina samaa. Suurin piirtein suositusten mukaan täälläkin mennään, mutta en todellakaan lähde syyllistymään alati lisääntyvästä tiedosta, en pelkää hetkeäkään että lapseni mahdollista katkeruutta, jos joskus tulevaisuudessa selviäisi, että lehmänmaidon juominen olisi lyhentänyt hänen elinikäänsä kokonaisen vuoden.. Millä keinoin minä olisin sen voinut selvittää, vai olisiko pätevää vanhemmuutta se että ostaisi aina kalleinta?
ja sanokaapas nyt kuinka paljon lapseni on tyhmentynyt omasta potentiaalisesta älykkyydestään (joka ilmeisesti takaa onnen ja rauhan elämässä..?!)? kehityshäiriöitä, sairauksia, suhteellista tyhmentymistä, sydänsairauksia, pelkästä maidosta. no meillä ei ole tv:tä tasapainottaako tilannetta? minä en käytä kosmetiikkaa, alkaako vaaka jo kallistua meidän puolella, ei koska asumme kaupungissa nyyh... saatte syöttää ja juottaa lapsillenne ihan rauhassa vain juuri heidän kehitysvaiheeseensa suunnattua ruokaa vaikka siihen asti että muuttavat pois kotoa, en minä sitä.. Mutta ei tarvitse muita syytellä, jos ei ole oikeasti näyttää, mitään käsinkosketeltavaa negat. seurausta, jolla olisi edes mitään väliä.
äh ja vielä sanon, että olen minä ihan samaa mieltä, että mullakin usko kaupan ruoan laatuu ihan ylipäätään on mennyt, kuka siitä hyötyisi että myisi minulle halvalla puhdasta ruokaa, kun se oikeasti on kallista ja rikkaat jossain toisessa ulottuvuudessa maksaa siitä oikean hinnan, kun se lennähtää suihkarilla oman ravintolan pöytään. Mutta mitä väliä, myrkyttäköön minut hitaasti ja lapseni myös, meillä on oikeus olla olemassa, ei meidän tartte taistella siitä, onni on jos ei pelkää ihmisiä.
millä perusteella te sitten valitsette mihin suositukseen tai tutkimukseen luotatte ja mihin ette..? tuskinpa elätte ja elätätte lapsianne nykytiedon mukaan mahdollisimman terveellisesti..