Tauko suhteessa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Hämmentynyt Ukko
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

Hämmentynyt Ukko

Vieras
Me otettiin avovaimon kanssa etäysyyttä suhteessa ja hän muutti pois. Oltiin kuitenkin melko säännöllisesti yhteydessä ja välillä harrastettiin myös seksiä. Pikkuhiljaa suhde taas parani ja ollaan suunnittelemassa yhteen palaamista. Mutta, pommi tippui hänen suustaan tulleesta lauseesta, että eihän me itseasiassa edes oltu erottu, koska ollaan oltu vain toistemme kanssa. Juu, hän on ehkä ollut, mutta minä en. Itselläni on pari harmitonta sivusuhdetta, lähinnä vain hauskapitoa, kun pidin itseäni sinkkuna. On tietenkin parempi olla kertomatta näistä ja katsoa tulevaisuuteen, mutta mitä mieltä te olette, että jos muutetaan erilleen, kun ollaan asuttu yhdessä ja laitetaan suhde ""tauolle"", niin eikö tämä tarkoita vapaita käsiä, mitä tulee seksin suhteen? Niin minä sen ainakin olen/olin ymmärtänyt.
 
Kyllä se on niin että kun tuppaa tulee tauko suhteeseen niin sinkun päivät ne sillon alkaa. Mulla oli tauko ukon kanssa ja kyllä mä kävin muitten vällyjen välissä ja niin kävi ukkokin. Niistä asioista on turha puhua. Tauko tarkottaa taukoa, vähän niinkuin mainoskatko.. Jotkut käy jääkaapilla ja toiset missä huvittaa. Sillon ei olla selitysvelvollisia.
 
Minä ottaisin tauoksi, se on hänen asiansa mitä hän on tehnyt tai tekemättä jättänyt ja päinvastoin..Juu, älä tilitä, viisainta, myöhemminkään. Nuo ovat potentiaalisia riidanaiheita.
 
Pidä hiljaa mielessäsi nuo tauon sinkkuilut. Ja vaikka tauko YLEENSÄ merkitseekin ihan oikeasti taukoa niin näköjään avokkisi on tehnyt ihan omia tulkintojaan asiasta. Hänen mokansa, josta ei kannata huomauttaa.

Taukojen pitämisessä pitäisi heti tehdä selväksi myös tuon ajan pelisäännöt. Jälkikäteen on turha vikistä, jos etukäteen ei ole puhuttu mitä tauko tarkoittaa.

Jos oma mies ehdottais mulle taukoa, niin ihan taatusti käsittäisin sen niin, että nyt saa kumpikin suhailla omillaankin.
 
Tauko on aina riskibisnestä. Jos ei muuten, niin säännöt tahtovat jäädä ainakin toiselle osapuolelle hämäriksi.

Pidä visusti suusi kiinni jos aiot suhdetta jatkaa. Pettämisenä minä en tuota pitäisi, joten ei ole muutenkaan mitään syntiä tunnustettavana.

Parempi olisi lopettaa suhde kunnolla ja mielummin aloittaa uudelleen kuin epämääräiset tauot.
 
Kuulepas nyt, hyvä Hämmentynyt.
Kyllä vaimosi voisi tuosta hyvästä saada kunnon hepulit, jos tietää saa.

Asiahan on niin, että parisuhteessa ei yksinään päätetä mitään seksiasioita, ja son sillon pilalla teidän keskinäinen rauha kun lähet kylille, melkein vaikket kertosikaan vaimolle.

Ja otitko sinä sitä asiaa sitten kovin tosissasikaan, että miksi teillä se ero tuli?
Eihän sen aikalisän pointti ole siinä, että pidetään hauskaa, vaan katsotaan olisiko riita vähän laimennettavissa sillä, ettei joka päivä nähä. Ja jos riidoissa erotaan, ja sanotaan hyvästit, niin ei siitä heti kannata lähteä naimareissuille. Riidoissa tai edes lievissä katkeruuksissa tehdyt päätökset on yleensä aika hataralla pohjalla.

Sillä välin kun rauhotutaan, niin yritetään setviä, ja mietitään miten jatkossa voidaan toimia.
Jos siihen tulee sivusuhteita väliin, niin niitähän sinä mietit etkä omaa parisuhdetta.

Kyllä nyt olet töpännyt suhteesi, ja niin on vaimosikin. Saa nähdä miten käy. Ja tiedäthän sinä sen itsekin, miten asia on. Katoppa peiliin, äläkä kysele muilta armoa.

Eikä tuo ole mikään lakipykälä miten erossa pitää toimia. Järkikinhän sen tajuaa, että sydän on eri asia kuin joku pykälä numero kuustoista ja ""momentti siitä saako nussia vieraita jos vaimo on poissa sanottuaan niin ja näin, ja aiempien tapahtumien ollessa niin ja näin.""

 
Itse olin tauolla suhteesta niin että minä olin se tauon haluaja ja muutin pois. Meillä sovittiin että jatketaan seurustelua, mutta asutaan erillään, ja ainakin minä olin siinä uskossa että kimpassa ollaan vielä ja yritetään tätä kautta saada etäisyyttä riitoihin ja ahdistukseen sekä saada suhdetta uuteen alkuun.

Mies kuitenkin meni ja petti muutaman kuukauden jälkeen, ja vielä yritti valehdella siitä mulle päin naamaa kun epäilin. Nimitti tätä hairahdustaan juuri harmittomaksi hauskanpidoksi, ja jättikin sen (ne?) kuvioista kun sain tietää. Minä kuulema taukoa haluamalla suorastaan ajoin hänet toisen naisen syliin.

Luottamus meni ja suhde voi huonommin kuin ennen taukoa. Mietin että onko enää järkeä edes yrittää parantaa mitään kun asiat on huonommalla tolalla kuin ennen taukoa. Annoin miehelle vapauden tulla ja mennä, mutta hänpä ei enää halunutkaan, vaan haluaisi yhä yrittää parantaa meidän suhdetta.

Jos avovaimosi epäilee sua vieraissa käymisestä, suosittelen että kerrot rehellisesti miten asia on. Mulla ainakin naisen vaisto kertoi että nyt ei kaikki asiat ole kohdallaan, ja toisen valehteluyritykset satutti vielä lisää. Nyt ei osaa enää luottaa mihinkään mitä toinen sanoo. Jos avokki ei epäile, ei välttämättä kannata kertoa jos oma omatunto ei ala kalvamaan. Miksi turhaan satuttaa toista tiedolla jota ilman on helpompi elää?
 
On kyllä parasta jos ei tunnusta koskaan. Siihen lopputulokseen olen päätynyt. Nämä seikkailuni jäävät vain minun salaisuudeksi ja mukavaksi muistoksi. Nyt alkaa onnellinen parisuhde-elämä vaimon kanssa, eikä menneitä muistella!
 
Mun entinen mies teki samoin, vaikka mä luulin että me ei olla muiden kanssa... Ja se kerti mulle asiasta vasta kun oli muuttanut takaisin luokseni. Siit sitten alkoikin molemminpuoleinen pettämiskierra ja lopulta suhteemme lopuikin.

Pahimmalta tuntui kun tämä exäni kertio että olivat sen toisen naisen kanssa kiertäneet eri puolelta katua silloin kun kulkiva ttaloni ohitse.. muutoin kyllä näyttäytyivät yhdessä joka paikassa..

Ja minä hölmö en edes epäillyt silloin mitään. Jos pelisäännöt olisivat olleet selvät molemmille, niin asia olisi toinen...

Ehkä teidänkin kannattaa jutella asiasta ennen kuin lyötte hynttyyt yhteen.. ettei hön kuule asiasta kuitenkin joskus..
 
Vai tauko! Mun eukko valitti aikansa ja halus tauon. Muutti siskonsa luo Turkuun. Alle kuukauden tauko kesti , eukko halus jatkaa. Vaan muutamaa kuukautta myöhemmin selvis, että oli jo 2 viikon jälkeen irstaillut 2 miehen ja 1 naisen kans ruotsin laivalla. No , mä halusin tauon. Taitaa kestää tämä tauko.
 

Yhteistyössä